seuraava »

[Asterix]

Olen minäkin minäminäminä, mutta enemmän pääni sisälläni tunnen olevani joku kosminen universaali olento joka on yhteydessä kaikkeen..

Töissä otan kaikki huomioon ja olen joskun puhunut parannusehdotuksista asiohin..

Niin... kai tuo on ihan tyypillistä Kaksosta, että siltä löytyy kaikki nuo puolet. 
Sitä paitsi Kaksonen on universaali sanansaattaja, joten pakostakin se on
yhteydessä kaikkeen ja kaikkiin ja niitä ideoita on jo tuosta syystä
keskivertoa enemmän kuin muilla.

Mutta minä-minuus tulee minussa esiin kun olen kotona tai kun olen jonkun rakkaani kanssa.

Ollakseni minä, tarvitsen siihen toisen, jonkun tärkeän ihmisen.
Tykkään saada huomiota ja puhua itsestäni ja asioistani PALJON.
Mutta tykkään myös vastavuoroisuudesta.

Olen hyvin seurallinen ja tykkään olla KAKSIN.
Kaksistaan on aina hauskinta.

Kaksonen on kaksonen ja tarvitsee toista (puolta)
myös ihmissuhteissa.

Entä kaksosen itsekkyys? En tiedä minkälaista itsekkyyttä tarkoitetaan, mutta minulla on tapana mennä ja tulla niin kuin haluan. En voi toimia kuin fiiliksen mukaan. Jos en viihdy jossain, lähden pois. Jos haluan nähdä kaverin, saatan matkalta soittaa että muuten, olen tulossa käymään, jos vaan sopii? Mutta olen kyllä ihan just pihassa..

Enimmäkseen olen ihmisissä huomannut heitä eniten ärsyttävän minussa sen, että he eivät koskaan voi olla varmoja olenko tulossa vai enkö, koska en ikinä lupaa tulla jos vähänkin epäröin...

Kukaan ei pysty määräilemään tai kontrolloimaan minua. En oikeastaan koskaan ole totellut ketään joka on yrittänyt määrätä minua. Olen mukava niin kauan kuin minun annetaan päättää itse asioistani...

Amen! 
Joo! Toisia ihmisiä ärsyttää tosi paljon se, että ne ei saa otetta
Kaksosesta, kun se liitelee taivaalla vapaana.
Kaksosta on hyvin vaikea laittaa kontrolliin ja muihin henkisiin
ihmissuhde vankiloihin, ja I agree, jos joku yrittää, niin sitten saakin
maistaa Kaksosen ei niin mukavaa puolta..
-toki Kaksonen tekee senkin viehättävän ovelasti hymyillen.

[Esmiralda]

Mutta ravuista haluan sanoa sen verran että rapujen lämpö ja empaattisuus on suurinta mitä olen kokenut..
Mutta hetken päästä sama ihminen voi olla maailman v-ttuimaisin, välinpitämättömin, kovin, itsekkäin.

En tiedä miksi rapu tekee niin ihmiselle, joka on ensimmäinen ketä hän on ikinä edes rakastanut.

En ymmärrä mistä se kaikki uho, oikkuilu ja itsekkyys kumpuaa.
Se että pitää valita kaikki tekemisensä juuri niin että vaikeuttaa mahdollisimman paljon toisen elämää ja aiheuttaa pahaa mieltä. Sen jälkeen saattaa katsoa tyhjääkin tyhjemmällä katseella, täysin tunteeton ilme naamalla, että mitäs siinä itket. Jos nyt sattuu katsomaan päin, omilta tekemisiltään kuten TV:n katselulta tai tietokonepeliltä..

Kuulostan ehkä katkeralta. En halua olla katkera, mutta kieltämättä tuo aika elämästä satutti minua hyvin paljon ja vei voimia. Ja parisuhteessa minä loukkaannun herkästi. Otan kaiken henkilökohtaisesti. Koska minusta se on täysillä suhteessa olemista, olla toiselle koko ajan jotakin, kaikki eri viestinnän muodot rekisteröin tarkkaan ja analysoin ne; mitä tuo tuolla tarkoitti.

Tigris! Eipä voi muuta sanoa, kuin että olet suorastaan esimerkillinen astroilija siinä suhteessa missä astrologia on juuri itsensä tutkailua ja oppimista! Se on upeaa! Rohkeaa ja avointa! En tiedä miten koet, avartuuko minä-kuva vai tekeekö mieli käpertyä ja unohtaa tämä kaikki.

Rapu-ihmisenä ja tuntien monia rapu-ystäviä, olen todennut, että he (me) todella saattavat olla oikukkaita ja arvaamattomia. Se johtunee siitä, että he pelästyvät ja vetäytyvät kuoreensa. Lukkiutuvat suorastaan.
Minulla on myös ollut hyvin vaikea suhde toisen ravun kanssa ja kipiään se kävi.    Ja kun olemme niin herkkiä loukkaantumaan. Toivon, että joskus löydät ymmärrystä ja pääset katkeruudesta.

Mutta sekin rapu on vain pieni osa jotakin... Se taustalla on vain helpompi sanoa jotakin.  :

[Esmiralda]

Oikein veikeän ja viehättävän kaksospojan äitinä nuo Sashan sanat tuntuvat tutulta.

Ja Kaksonen ON suuri sanansaattaja! Oi kuinka paljon kaksospoikani on jo minua opettanut, laajentanut tietomäärääni ja katsantoani. Erittäin hyvä opettaja!

Ja saamari, että tekee hyvää hänen kanssaan taas kinata, mekastaa ja huutaakin välillä! Voi sitä itsekkyyttä!!
Mutta huom! Tässä katselee äiti poikaansa...ja luulee vielä häntä kasvatettavan. 

[Tiigris]

Kiitos sanoistasi Esmi...

Ja jos lapsesi on kaksonen, niin tiedätkö miten pääset helpoimmalla ja miten hän pääsee helpoimmalla?
Älä ikinä puutu, älä ikinä ohjaa, älä kysele..
Jos kaksonen on koskaan lapsellinen ja suorastaan muuttuu häiriintyneeksi, niin silloin kun omat vanhemmat tai sisarukset alkavat neuvoa tai puuttuvat liikaa. Joskus päässäni naksahtaa jos siskoni kysyy miten koulussa menee ja joko olet tehnyt ja hoitanut sen ja sen asian. Saatan tiuskaista että kuule, jos haluan kertoa asioistani niin sitten kerron! Niistä ei tarvitse kysellä... Ja minä osaan ja muistan! Ei tarvitse muistuttaa!

Kaksonen haluaa kokea että hän osaa itse hoitaa asiansa ja että häneen luotetaan sen verran että joka asiasta ei muistuteta...

Koen suurimmaksi rakkauden osoitukseksi äidiltäni sen, että hän on sanonut minulle että huomaa miten hyvin pärjään, eikä hänellä ole ikinä tarvetta olla huolissaan minusta. Voin kertoa hänelle myös huolistani pelkäämättä että hän antaisi neuvoja niihin. Hän on itse samanlainen, haluaa jakaa huolet muttei vastaanota neuvoja.

Kaksosilla on usein huoleton tyyli elää ja minä olen ainakin sinut sen asian kanssa. Sen takia en halua kertoa elämästäni kellekään sellaiselle ihmiselle, joka saattaisi ajatella kuulemastaan että voivoi, mitenkä tuokin pärjää. Minä elän juuri itselleni parhaimmalla tavalla. Tällä hetkellä olen asunut puoli vuotta lähes ilman mitään kalusteita ja en edes tarvitse mitään. Kaksonen ei kaipaa väkisin tyrkytettyjä ohjeita varsinkaan silloin kun menee huonosti, koska hän haluaa itse koota itsensä, löytää omat voimavaransa ja KEKSIÄ, oivaltaa, sen kaiken ITSE. Silloin "ystävällisetkin" neuvot saattavat haitata elämää... Muiden on joskus vaikea ymmärtää niinkin mielestäni typeriä asioita kuten että miten voin elää ilman TV:tä. Minua suorastaan v-tuttaa selitellä valintojani tai elämäntyyliäni tai superhyvää soputumiskykyäni muille...

Toki on ihmisiä kenen viisauksia haluan kuulla ja heille olen aina avoin. Mutta heitä on melko vähän. 

[T-H]

Minulla on kokemusta Kaksosesta joka oli hyvin mustasukkainen ja helposti suuttuva. Hänen kanssaan ei ollut aina helppoa olla ystävä. Mutta kyllä hänessä oli myös empaattisuutta ja huumorintajua. Kuitenkin ne hetket mitkä sain viettää tuon tuntemani Kaksosen kanssa oli ne vuode ja hetket muistorikkaat.  

[Tiigris]

Kaksoset saattavat tosiaan suuttua herkästi, mutta leppyvät melkein saman tien...
oinaat ovat siinä asiassa varmaankin melko samanlaisia.

Mutta mitä tulee härkiin ja rapuihin.. Jos onnistuu loukkaamaan heitä jotenkin, voi mennä todella kauan ennen kuin asia saadaan käsiteltyä. Jonkinlainen uppiniskaisuus ja periksiantamattomuus oikein huokuu loukatusta härästä ja ravusta. Rapu ei oikein halua käsitellä vaikeita asioita ja sulkeutuu. Härkä taas on periaatteesta mököttäjä - hänhän ei anna periksi...

Oinaissa olen ihmetellyt joitakin asioita, ensinnäkin se että en ole ikinä tutustunut kehenkään oinaaseen kovin syvällisesti. Lapsuudessa parhaat ystäväni olivat aina oinaita. He vetivät kaksosen aina mukaan mitä rajumpiin ja vauhdikkaampiin leikkeihin.. Mutta näin aikuisempana, tuntuu että en pääse kosketuksiin oinaiden kanssa. Heidän kanssa voi jutella, mutta he ovat jotenkin niin kaukana... Heissä on melkein jotain samaa kuin kaloissa, ovat omassa maailmassaan, tosin ihan eri tavalla kuin kalat.

Muutama vuosi sitten kävin silloin tällöin kahden tytön kanssa kolmistaan lenkkeilemässä, toinen heistä oli oinas. Hän otti lenkkeilyn lenkkeilynä, käveli meitä koko ajan 5 metriä edellä, ei sen lujempaa kuin me, mutta selvästikin halusi johtaa ja olla erillään. Siinä sitten toisen tytön kanssa juttelimme samalla kun kävelimme, se yksi oli hiljaa.

Hän on koulussa räiskyvä persoona ja puhuu usein koko luokan kuullen rohkeasti asioita ja saa tempperamentillaan muut nauramaan.. Mutta tuntuu että hän haluaa tehdä kaiken yksin.

[Esmiralda]

Kiitos Tigris!  seuraavasta:

Ja jos lapsesi on kaksonen, niin tiedätkö miten pääset helpoimmalla ja miten hän pääsee helpoimmalla?
Älä ikinä puutu, älä ikinä ohjaa, älä kysele..

On opittu, mutta aina ei muista ja voi tulikekäleet! Kaksospoikani sanoi 12-vuotiaana, kun olin paljon poissa kotao ja opiskelemassa: -Ole hiljaa. Tästä lähtien minä itse kasvatan itseni!

Kyllä. Annoin hänelle 15-vuotiaana lapsilisän, että saa ostaa itse vaatteita, ne Levikset ja vuokrasin asunnon kaupungista. Hah! Mistä oli ilmestynyt hyllylliset Cd-levyjä? Sain paikata vanhoja vaatteita paikan päälle. Ja mitä oli tehnyt? Koulu jäi kesken, vaikka maksettiin ylimääräisiä vuosia. Samperi! Mutta nielin ja ajattelin, että hän käy elämän suurta koulua, opiskelee sitten myöhemmin, kuten on tehnytkin. Pyykit toi kotiin ja kun sanoin, että voisi asuntolassa itse pestä, on kone, niin surkea vetoava katse: -Mihin minä äiti sinua sitten tarvitsisin?

Mutta ollaan vielä aika hyviä kavereita. 

Kaurismiehelläni on vaikea käsitellä tuota kaksosmaailmaa, jonka hän vain näkee iloisena ja huolettomana seikkailijana, ja jolla ei lantit pysy kukkarossa. Aina sotajalalla! 

[Tiigris]

No joo... Ehkä tietynlainen suuri itsekkyys,
hällä väliä-asenne ja vastuun sysääminen muille kulminoitui juuri siihen 15v. iän paikkeille..

Olen ollut paska, rasittava ja tosi itsekeskeinen! Mutta mistä se johtui, se johtui siitä että pinnan alta olin hyvin epävarma ja herkkä - en luottanut yhtään siihen että osaisin tehdä mitään, koska minua haukuttiin koko ajan laiskaksi ja saamattomaksi...

Jouduin hoitamaan kotia paljon siskoni kanssa juuri ollessamme murros-teini-iässä, koska isä kävi kotona työnsä puolesta harvoin ja äiti opiskeli vuoden eri kaupungissa käyden kotona vain viikonloppuisin. Vanhin siskomme oli jo muuttanut pois kotoa. Totta kai se sisko kenen kanssa jäin kotiin, yritti jollain tapaa kasvattaa minua. Mutta minusta se oli kamalaa. Käyttäydyin paskasti koska olisin halunnut elää normaalissa perheessä mutten saanut sitä. Silloin aloin myös tupakoimaan ja sairastuin anoreksiaan.

Minun isosiskoni oli joka teki kaikki kotityöt ja "kärsi" siitä.. Potki minua persuuksille ja HUUSI... "Leikkaa nurmikko!" "Tyhjää tiskikone!" "Nyt mennään poimimaan mustaherukoita, ala tulla jo!" Ja silloin kun tein jotain, tein sen väärin tai liian huolimattomasti...

Sitten sanottiin että olen typerä.
Ja jos joskus aloin itkemään että tein parhaani,
niin sanottiin että olen typerä, lapsellinen ja liian herkkä.

Olin tuolloin vaan niin sekaisin kaikesta ja hajalla, että kotityöt olivat viimeisin asia mitä jaksoin tehdä..
Minun siskolleni ne kai olivat juuri se asia, joka antoi hänelle järjen elämään silloin...


Olenhan minäkin  ja hän taas  ... Ajan myötä hän pehmeni eikä ollut enää niin kriittinen itselleenkään ja ajan myötä minä aloin kantamaan vastuuni ja karastuin niille ilkeyksille mitä sieltä päin tuli.. Ja nyt olemme tyyliin parhaita kavereita. Elämä ON hassua. 

Ehkä jotkut kaksoset jatkavat vastuuttomuuttaan hieman pidemmälle,
mutta minulta se karisi viimein siinä vaiheessa pois kun sattuneesta syystä jouduin pakon edessä maksamaan itse kaiken hyvin nuoresta lähtien.
Vastuuttomuuteni johtui pitkälti huonosta itsetunnosta ja siitä että en oikeasti tiennyt, miten asiat hoidetaan. Eikä mikään ollut silloin nolompaa kuin pyytää apua, myöntää että en oikein osaa.

Ohhoh, tulipa avautumista...
No, olettehan ennenkin minun tilityksiäni lukeneet.

Kyllä menneisyys selittää paljon nykyisyyttä. Huomaa mitkä asiat ovat muokanneet minua.
Huomaa sen miten eri ihmiset samasta lähtökohdasta voivatkaan kokea eri asiat eri tavalla ja selviytyä niistä eri tavoin....

 

Usko pois Esmiralda niin poikasi kypsyy vanhetessaan ja kauris taas nuortuu... Ehkä he kohtaavat vielä joskus toisensa muuallakin kuin taistelukentällä. 

[T-H]

Minun mielestäni tietynlainen itsekeskeisyys pitää pystyä säilyttämään itsessään. Ei saa eikä tarttekkaan alistua tai nöyrtyä kenenkään edessä vastentahtoaan. Mutta voin ymmärtää Tigris sinua hyvin, empatia on puolellasi.

Välillä olen miettinyt itseäni, kun käsken liikaa toisia, tai sanon liian piikikkäästi. Tunnen siitä välillä pahaa mieltä. Haluaisin oppia lisäämään itsehillintääni ja miettimään sanoja enemmän, mitä päästän suustani.

[Esmiralda]

Kiitos! 

[Tiigris]

Ja nyt minun pitää jatkaa...

Mietin sitä yhteisöllisyyttä ja kollektiivisuutta... Fyysistä yhteisöllisyyttä en jotenkin hirveästi kaipaa. Mutta nautin siitä ajatuksesta että hengen tasolla olemme kaikki yhtä. Pidän yhteisistä meditaatioista sun muista, niissä on valtava energia ja niissä unohtaa olevansa 'joku' ja kaikki turhat asiat karsiutuvat pois mielestä.

Mutta  itsellisyydestä, minäkeskeisyydestä se vielä, että minulla on hirveä jano jakaa oma elämäni muille, varsinkin parisuhteessa. Ja silloin kun en ole suhteessa, olen parisuhteessa äitini kanssa, siskoni kanssa, ystävieni kanssa, yksi kerrallaan. Haluan istua pöydän ääreen tai minne vain, vetäytyä pois muusta maailmasta, katsoa toista ihmistä silmästä silmään ja kysyä häneltä miten päiväsi meni ja kertoa itse miten päiväni meni. Halu jakaa intensiivisesti ajatukset ja tuntemukset, pohtia yhdessä elämää kaikkinensa, jakaa ilot ja surut. Eikä aina tarvita puhetta, lämmin ja syvä katse silmiin hyväksyvässä hiljaisuudessa tekee ihmeitä.

Joskus tuntuu, että en tiedä kuka olen, ellen kerro sitä toiselle ihmiselle.
Kommunikointi on jatkuvaa peilaamista.

En enää juuri häpeä avoimuuttani, mutta tällaisessakin yhteisössä jossa puhutaan paljon kollektiivisista asioista ja ilmiöistä toivon, että moni ei ärsyyntyisi siitä, että puhun asioista pääasiassa juuri minun kokemusteni kautta, puhun paljon itsestäni. Sellaisiakin asioita, mitä jotkut eivät kehtaisi kirjoittaa itsestään. Ehkä se on osittain itsekkyyttä, mutta sellainen MINÄ vain olen luonnoltani.

[Esmiralda]

Minun kaksospoikani sanoo, ettei pysty olemaan yksin. On rauhaton olo, jos pitää ilta olla yksin. Siksi hän on aina hakeutunut jonkun kanssa asumaan.

Oletteko huomanneet samaa? Vähän sellaista huomasin Tigrisin rivien välistä.

[Tiigris]

No toisaalta tykkään asua itseksenikin...

Mutta olen kyllä enemmän yhdessä asuja, kunhan saan olla myös yksin kotona ja tanssia peilin edessä alasti niin ettei kukaan tiedä siitä. 

Toisaalta oli ihan parasta aikaa asua solussa yhden itseäni 3v vanhemman  tytön kanssa..
Olimme kuin sisarukset. Kumpaakaan ei haitannut se jos joskus kämppä näytti rajusti eletyltä.
Ja yhdessä sitten otimme itseämme niskoista kiinni siivosimme raivona. Ja opiskelimme samoina päivinä.
 

Mutta enää minun ei kannata hankkia solukämppää kun valmistun kohta...

Jos minusta tulisi rauhaton oltuani illan yksin, niin olisin varmaan jo kuollut hermoromahdukseen!
Olen ollut lähes koko kesän yksin, nähnyt kavereita alle 10 kertaa...

[T-H]

En tiedä onko tämä hieman kaukaa haettu, mutta oinaan minäkeskeisyys voi tulla esiin työssä mitä oinas tekee.

Oma lupa, oma tahti ja oma mahti takaavat loistavimmat tulokset tehtävien luonteesta riippuen. Itsenäinen työskentely sopii (ehkä) parhaiten. Itseni kohdalla on ainakin osittain näin.

[eppana]

Olen minäkeskeinen. Elämä on opettanut, ettei kukaan muu tee/tunne/ajattele puolestani-kaikki se on tehtävä itse. Koulu alkaa jo lapsena kun ensimmäisen kerran kuulee "sinun omaksi parhaaksi..." ja jatkuu loppuun saakka  .

Aurinko oinaana ja nousu joukkarina tunnen suurta mihinkään kuulumattomuutta, tai siis joskus hetkittäin olen yksi porukasta, useimmiten täysin ulkopuolella. Paikkani on siinä missä olen 

(Jos ajattelee ihmiskuntaa spiraalina, suurin osa oinaista, joiden kanssa olen puhunut tästä, sanovat olevansa aina ulkokehällä..Ulkoapäin-siis spiraalia kohti tuleva voima tuntuu ensin siis ulkokehällä ja sitten vasta sisemmällä, ja sisäpuolen voima taas kuplii ulospäin ja tuntuu viimeisenä taas ulkokehällä-siksi kai tavallaan oinaat on "pakotettu" olemaan ns. "ekoina". Eikä kysymys ole välttämättä vapaasta tahdosta..)

Esim. töissä (tälläkin hetkellä) kuuntelen kun milloin mikä ei toimi/on tehty väärin jne..aikani kuunneltua täytyy vaan pistää tapahtumaan, sillä rehellisesti-en jaksa päivästä toiseen kuunnella kun kaikki marisevat eikä kukaan t e e mitään. Periaatteessa toimin siis "puhetorvena" vain siksi että saisin itse keskittyä työntekoon  ..
Mistähän tääkin purkaus tuli..