Sitä maailmaa on vaikea selittää..se on tässä eikä kuitenkaan ole. Alitajuisesti sitä etsin ja sinne pyrin ja jos sen löydän, jään enkä tule koskaan pois
.
Tajusin tän hakemisen ekan kerran noin 4 vuotta sitten kun sain itseni kiinni ensimmäisen kerran.
Aiemmin olen kyllä rekisteröinyt koko elämää vaivanneen kaipuun ja halun "päästä kotiin"..
Tiedättekö sen tunteen, kun koko muu maailma katoaa, aika ja paikka-ihan kaikki. On vain sinä ja jotenkin näet, koet ja tunnet todella selvästi itsesi ilman mitään suodattimia vain täysin rehellisesti ja alastomasti.
Laulu Ikävä kuvaa paljon.
En ole löytänyt mitään omaa juttua..ja eilen pohdin sitäkin mahdollisuutta, että loppuuko kiinnostus asioihin siksi ettei heti ole "tarpeeksi hyvä", paras ja ihan guru. Vai johtuuko se siitä, että nyt ymmärtää sen, että mitä enemmän tietää ja tajuaa sen vähemmän tietää ja tajuaa?
Saturalia, mun luonteeseen kuuluu myös nuo lukuisat ihastumiset ja tykästymiset.