seuraava »

[Lorraine]

Elämää suurempi usko

      


Hannu Nymanin raamattutunti Sanan Suvipäivillä 15.6.2007 klo 18:00.

 

Jokainen ihminen maailmassa on uskovainen.
Ilman uskoa mikään tässä maailmassa ei toimisi.

 

Mistä tiesit tulla tähän tilaisuuteen?
Luit lehdestä tai kuulit radiosta. Niissä kerrottiin, että tämä tilaisuus alkaa klo 18, ja että osana ohjelmaa on raamattutunti otsikolla ”elämää suurempi usko”. – Ja sinä uskoit tuon informaation.

 

Vähän syvemmässä mielessä usko liittyy vaikkapa siihen, että huominen kuitenkin tulee. Kukaan meistä ei voi aivan varmasti tietää, tuleeko huominen, mutta me elämme niin kuin se tulisi. Me elämme uskossa.

 

On totta, että kokemus vahvistaa uskomme, mutta siitäkin huolimatta ensin on usko ja vasta sen jälkeen kokemus.

 

Uskoa on montaa sorttia.
Puhutaan sokeasta uskosta kohtaloon.

 

Puhutaan uskosta siihen, että ajat paranevat, tuotanto alkaa jälleen vetää ja pörssikurssit lähtevät nousuun.

 

Puhutaan uskosta ihmisen järkeen ja hyvyyteen, vaikka sille ei löydy juurikaan pohjaa. Ihmisiä surmataan kaiken aikaa vihan ja koston antamin voimin.

 

Kristittyjen keskuudessa puhutaan iloisesta uskosta, jos myöskin ahdistavasta ja syyllistävästä uskosta.

 

Mutta entä elämää suurempi usko? Mitä se on?

 

Elämää suurempi usko on uskoa, johon ihmisen oma usko ei riitä. Tarvitaan jotain, mikä tulee meidän ulkopuoleltamme, sieltä, mikä on elämää suurempi.

 

Otan esille kolme (3) asiaa:

 

1. Uskon ytimessä on sen kohde.

 

Elämää suuremmassa uskossa ei ole kysymys uskon määrästä, ei sen oikeellisuudesta eikä sen laadusta.

 

Kohde määrää elämää suuremman uskon.

 

Jeesus sanoo: "Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin" (Joh 11:25).

 

Tai niin kuin Paavali sanoi Filipin vankilan vanginvartijalle: ”Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut” (Apt 16:31).

 

Kristilliselle uskolle on perustavaa, että ensin on uskon kohde, johon uskotaan ja vasta sitten se usko, jolla uskotaan.

 

Uskostamme tulee elävää, kun se kytkee meidät yhteyteen elämän lähteen, elävän Jumalan kanssa. Ihmisellä voi olla vaikka kuinka paljon uskoa, mutta jos sen kohde on kuollut, sellaisesta uskosta ei ole mitään hyötyä.

 

Joillekin usko tai uskovaisuus on sama kuin toiminta tai aktiivisuus seurakunnassa. Se on sitäkin.

 

Toisille taas usko on sama kuin omaksua ja arvostaa niin sanottuja kristillisiä arvoja. Se on sitäkin.

 

Ja on heitäkin, joille usko on sama kuin yritys elää hyvää elämää. Se on sitäkin.

 

Elämää suurempi usko on enemmän. Sen ydin on sen kohteessa. Usko Jeesukseen on elämää suurempi siksi, että uskon kohde, Jeesus Kristus, on elämää suurempi.

 

Lapsena leikimme erilaisia leikkejä, sellaista maailmaa, jota aikuiset elivät todeksi. Siellä oli kotileikkejä, sotaleikkejä ja lääkärileikkejä. Aikuisena nuo leikit muuttuivat todeksi.

 

Monille usko on yhä kuin leikkiä hiekkalaatikolla. Siinä leikitään jotain sellaista, joka jossain muualla on totisinta totta. Uskoskellaan, ollaan uskovinaan ilman, että se mitenkään vaikuttaa elämään, pelataan erilaisia kielipelejä uskomisen ja Jumalan suhteen.

 

Elämää suuremmassa uskossa Jumala ei ole enää osa leikkiä, vaan Hänestä on tullut totta.

 

Tähän ajatukseen uskon kohteen oleellisuudesta liittyy piirre, johon en voi olla puuttumatta.

 

Joissakin piireissä on tullut muodiksi puhua ikävöivästä uskosta. Kun ei muunlaista uskoa näytä löytyvän suurennuslasillakaan, on pöytä käännetty nurin ja siitä onkin tehty asian ydin, ellei peräti hyve. Ikävöivä usko on sellaista, jota ei oikeastaan olekaan mutta jonka ajatellaan olevan sitä aidointa ja tärkeintä uskoa.

 

Mitä on se ikävöivä usko, se usko, josta ihminen ei ole varma, onko sellaista olemassakaan?

 

Pastori Jaakko Heinimäki kirjoitti muutama vuosi sitten iltapäivälehdessä: "Uskonnolliseksi elämänkatsomukseksi riittää, että edes toivoo Jumalan olevan olemassa. Se on ihan yhtä hyvää ja todellista tosiuskovaisuutta kuin "henkselinpaukutuskristillisyyskin". Suomalainen kantaa usein virheajatusta siitä, ettei ole oikea kristitty, jos ei mahdu tiukkapipojen määrittelemään tosiuskovaisten muottiin" (Iltalehti 28.2.2004).

 

Mikä tässä on ongelmallista? Miksi tällainen selitys on viime kädessä auta kuitenkaan mitään?

 

Siksi, että kaiken keskipisteenä on aina vain ihmisen usko. Ikävöivästä uskosta puhuttaessa puhutaan aivan samalla tavalla ihmisen uskon määrästä kuin puhuttaessa tosiuskovaisuudesta. Mitä väliä on sillä, asetetaanko rima alas vai ylös, yhtä kaikki kummassakin on kyse riman ylittämisestä.

 

Kristillisessä uskossa ei ole eikä tule olemaan kyse riman ylittämisestä. Ei ole kyse uskon määrästä, ei sen laadusta - vaan sen kohteesta.

 

"Usko Herraan Jeesuksen, niin sinä pelastut" - Ei "Usko kunnolla", ei "Usko riittävästi", ei myöskään "Usko oikein", vaan "Usko Herraan Jeesukseen".

 

Tämän vuoksi kirkon tärkein tehtävä on julistaa sanomaa Jeesuksesta Kristuksesta.

 

Kirkon pelottavin uhkakuva onkin, että se unohtaa julistaa sanomaa rististä ja ylösnousemuksesta, sitä mitä kutsumme evankeliumiksi.
Ei kaikki kirkossa kuulutettu ole evankeliumia.
Ei kaikki Raamatusta luettu ole evankeliumia.
Ei Vuorisaarna ole evankeliumia.

 

Näyttää siltä, että viime aikoina kristinuskosta puhuttaessa on uskomme tärkeimmäksi asiaksi nostettu sen antama korkea moraalinen profiili. Kristinusko osoittautuu oikeaksi silloin, jos sitä tunnustavat ihmiset osoittavat elämällään kykenevänsä elämään keskivertoa parempaa elämää. Puhdas julkisivu, esimerkillinen elämä ja muita paremmat arvot osoittaisivat muka sen, miksi kristillinen usko sijoittuu muita paremmin tässä arvojen ja uskontojen kilpajuoksussa.

 

Kyllä tässä on jotain kristillisestä uskosta, mutta ei tämä ole evankeliumia.

 

Tällaiseen keskittyminen tekee kristinuskosta muiden uskonnollisten ja moraalijärjestelmien rinnalle yhden kilpailijan.

 

Evankeliumi on Jumalan toimintaa, jonka kautta hän haluaa pelastaa synteihin hukkuvan, elämässään epäonnistuvan ihmisen.

 

Evankeliumissa toimii Jumala, ei ihminen.

 

Ei meidän tehtävämme ole kutsua ihmistä elämään moraalisesti hyvää ja yhteiskuntakelpoista elämää.

 

Ei meitä ole kutsuttu kehottamaan ihmisiä sisäsiisteiksi, jossa tärkeintä on esitellä naapurille oman elämän kiiltävää ulkokuorta.

 

Ei, meidät on kutsuttu julistamaan elävän Jumalan yhteyteen kaipaavalle kaikesta ihmisen yrittämisestä vapaata, kaikista lain vaatimuksista vapaata evankeliumia.

 

2. Uskon kohde ei voi olla olemassa ilman uskon sisältöä

 

Tutkimus toisensa jälkeen osoittaa, miten Suomessa kasvaa se joukko, joka toisaalta sanoo uskovansa Jumalaan, mutta korostaa sitä, ettei usko niin kuin kirkko opettaa.

 

Oma pieni yksityiskohtansa on siinä, että kun näiltä ihmisiltä kysytään, mitä kirkko Jumalasta opettaa, niin eivät he juurikaan kykene siihen vastaamaan. Mutta lienee parempi olla periaatteessa kirkon kanssa eri linjoilla.

 

Ihmiset ovat uskomisen suhteen yllättävän laiskoja. Hyvinkin hyvin koulutettu suomalainen sallii tässä nimenomaisessa asiassa, Jumalaan uskomisessa, itselleen melkoisia erivapauksia ymmärtää asioita vähän sinne päin. Elämässä on sen verran kiire ja niin paljon tärkeämpiä asioita hoidettavana, että kysymys Jumalasta voidaan hoitaa jonkinlaisella yleispätevällä uskomisella. Jumalakuvat osoittautuvat usein kovin lapsellisiksi.

 

Kai siellä joku jossain on. Ja jos hän kerran on rakkaus, niin sen varaan on hyvä laskea silloinkin, kun oma näkemys on hieman hatara ja vaappuva.

 

On totta, että Jumala on salattu. Yksikään ihminen ei kykene Häntä selittämään. Hän on ja jää salaisuudeksi meille jokaiselle. Mutta tämä ei merkitse sitä, että koska emme tiedä Hänestä kaikkea, ovi jää avoimeksi kaikille mahdollisille tulkinnoille, ja että jokainen näistä on aivan yhtä oikea. Emmekä voi kirkkona kokonaan kieltää omaa syyllisyyttämme tällaiselle kehitykselle. Kaikki kukat laidasta laitaan saavat meillä kukkia.

 

Uskomme keskeinen näkemys, jonka mukaan Raamattu on Jumalan sanaa, antaa rajat jumalakuvan ymmärtämiselle. Jossain on olemassa informaatiota Hänestä, jota me salaisuudeksi kutsumme.

 

On totta sekin, että me kristityt ymmärrämme Raamattua hyvin eri tavoin. Mutta on jotain, mikä on Raamatun kirjoille yhteistä: Jumala on.

 

Voit pitää tätä varsin yksinkertaisena asiana, mutta viime kädessä kyseessä on koko maailman muuttava asia.

 

Jumala todellakin on. Kun edellä puhuin monella tavalla koulutetun suomalaisen laiskasta ja yllättävän löysästä maailmankatsomuksesta, niin minusta tässä on yksi keskeisimpiä syitä sille. Tuskin on toista asiaa kuin Jumalan olemassaolo, johon toisaalta sanotaan uskottavan, mutta joka tosiasia jätetään elämää rakennettaessa niin vähälle huomiolle.

 

Hyvät ystävät!

 

Jos Jumala on, niin mikä voi olla pienelle ihmiselle tärkeämpää koko hänen elinaikanaan kuin ymmärtää tämä. Mikään ei vaikuta minun elämääni lähellekään niin paljoa kuin sen ymmärtäminen, että Jumala on. Kaikki muu on sen rinnalla kuin hyttysen ininä Niagaran putouksilla.

 

Toinen asia, josta Raamatun kirjat antavat yhteisen todistuksen on tämä: meillä on Jumala, joka puhuu.

 

Kun Jumala puhuu, Hän puhuu eläviä sanoja.

 

Ja mikä vielä käsittämättömämpää: Hän puhuu sen julistetun sanan kautta, jota seurakunnan keskellä saarnataan.

 

Kristillisellä uskolla on yhä sisältönsä. Mikä tahansa usko ei ole kristillistä, vaan sen ytimen määrää sen kohde, kolmiyhteinen Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki – se Jumala, joka puhuu meille sanassaan ja seurakunnan keskellä julistetussa evankeliumissa.

 

3. Usko ei ole ihmisen omin voimin synnytettävissä, vaan se on Jumalan lahja, jonka Pyhä Henki synnyttää ihmisen sisimmässä, missä ja milloin tahtoo. Ja juuri tämän uskon synnyttämiseksi tarvitaan julistettua evankeliumin sanomaa.

 

Jumalan maailman suuria ja käsittämättömiä salaisuuksia on se, että Hän on kätkenyt elämän sanoihin, julistettuihin sanoihin.

 

Kun apostoli Paavali kirjoitti evankeliumin ytimestä roomalaisille, hän viittasi tuttuun Vanhan testamentin ajatukseen: "Jokainen joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu", ja jatkoi ajatustaan seuraavalla kysymyssarjalla:

 

"Mutta kuinka he voivat huutaa avukseen sitä, johon eivät usko? Kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Kuinka he voivat kuulla, ellei kukaan julista? Kuinka kukaan voi julistaa, ellei häntä ole lähetetty? Onhan kirjoitettu: 'Kuinka ihanat ovat ilosanoman tuojan askelet' "Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana" (Rm 10:13-17).

 

Ilman näitä sanoja ihminen on hukassa.

 

Ihminen ei luonnollisella viisaudellaan ole koskaan voinut ymmärtää sitä pelastavaa evankeliumia, jota Paavalikin tahtoi roomalaisille niin kuin monille muillekin julistaa.

 

Luonnollinen ihminen etsii hengellisen elämän nälkäänsä ruokaa niin kuin jokainen meistä ruokaa markettien hyllyiltä. Vähän tätä ja vähän tuota. Ja jos makean himo yllättää, niin haetaan vielä kotiin viemisiksi jotain makeaa, sellaista joka tuottaa mielihyvää.

 

Ihmisen ongelma vain on se, että hän ei näytä vahingossakaan etsiytyvän oman uskonnollisen etsintänsä kanssa sinne, mistä elämä lähtee, elämän sanan lähteille.

 

Monenkirjavat uskonnolliset pakkaukset antavat ihmisille kuvan hänen kaikkivoipaisuudestaan. Minä etsin ja minä valitsen. Minä päätän, minkä mallisen uskonnollisuuden tänään haluan. Huomenna on ehkä toisin.

 

Se evankeliumi, jota kristillinen kirkko on 2000 vuoden ajan julistanut, ei löydy uskonnollisuuden valintatalosta.

 

Kaikkivaltias Jumala ei lähde mukaan tarjouskilpailuihin.

 

Evankeliumissa ei viime kädessä ole kyse siitä, että ihminen jotain valitsee.

 

Jumala ei ole meidän valittavissamme.

 

Jumala on Jumala, ja ihminen vain armoa kerjäävä syntinen.

 

Evankeliumissa on kyse siitä, että se on elämäänsä suuntaa, pelastusta ja toivoa etsivälle hänen ainoa mahdollisuutensa.

 

Seurakunnan keskellä vaikuttavat kaikista muista poikkeavat, uutta luovat elävät sanat.

 

Ne ovat sanoja, joiden hedelmänä on rohkeus, luottamus, rakkaus ja uusi elämä.

 

UT:n evankeliumien yksinkertaisuudessaan vaikuttavimpia kohtauksia on Jeesuksen ja maailman mahtavimman sotilasmahdin edustajan kohtaaminen. Roomalainen komppanianpäällikkö tunnusti kaikkien ihmisten edessä: "Sano ainoastaan sana, niin minun palvelijani paranee".

 

Muistamme myös, miten Jeesus tarttui kuollutta tyttöä kädestä, ja sanoi: "Nouse". Ja tämä nousi.

 

Nämä ovat eläviä sanoja. Niiden käsittämätöntä voimaa kuvaa parhaiten Raamatun alkulehdiltä löytyvä kuvaus kaiken synnystä.

 

Kaikkivaltias ja iankaikkinen, elävä Jumala sanoi: "Tulkoon valkeus".

 

Mitä tapahtui?
Valkeus tuli.

 

Se ei voinut muuta. Sen oli tultava. Sen oli toteltava kaikkivaltiaan käskyä.

 

Meidän unelmamme, toiveemme ja suurin rukouksemme on, että näillä Suvipäivillä kuuluisi kaikkien muiden sanojen keskellä eläviä sanoja.

 

Että Jumalan Pyhä Henki ikään kuin tarttuisi täällä puhuttuihin sanoihin ja puhaltaisi niihin elämän hengen sinun sielussasi.

 

Että sinä,
joka olet vaipunut epätoivoon tai masennukseen; tai sinä,
joka koet kulkevasi kuin pimeässä, hapuillen johonkin etkä edes tiedä mihin; tai sinä
joka rukoilet, että voisit löytää uskon elävään Jumalaan; tai sinä
joka olet jo pitkään kulkenut kuin autiomaassa etsimässä elävän veden lähdettä - että sinä saisit kuulla eläviä sanoja.

 

Muutama viikko sitten kirkkojemme saarnatekstinä oli kohta Johanneksen evankeliumin 3. luvusta. Siinä juutalainen oppinut Nikodemos keskustelee Jeesuksen kanssa hengellisistä. Tuon saarnatekstin lopussa olivat nämä jakeet:

 

"Niin kuin Mooses autiomaassa nosti käärmeen korkealle, niin on myös Ihmisen Poika korotettava, jotta jokainen, joka uskoo häneen, saisi iankaikkisen elämän" (Joh 3:14-15).

 

Elämää suurempi usko ei ole ihmisen henkinen tai hengellinen ponnistus tai suoritus.

 

Elämää suurempi usko on uskoa elämää suurempaan, Häneen, joka itse on elämän lähde, Jeesuksen Kristukseen.

 

Suokoon hyvä Jumala sen armonsa, että joku meistä saisi näiden päivien aikana sen lahjan, jossa tartutaan uskolla Jumalan sanan lupauksiin, ja löydetään yhteys elävään Jumalaan.  

[Minerwa]

Aamen