seuraava »

[tuonen joutsen]

-

[Ajatus]

Kun nyt olen tuota sosiaalipsykologiaa lueskellut, niin sain aiheeseen liittyen erään ajatuksen lukiessani kirjaa lapsen sosiaalisesta kehityksestä. Meillä kun on olemassa se subjektiivinen minä (engl. "I") ja objektiivinen minä (engl. "me"), niin mietin mikä tuota kehitystä vastaisi astrologisesti. Objektiivisen eli sosiaalisen minän on todettu alkavan kehittyä n. 2-vuotiaana, jolloin lapsi hahmottaa esim. peilikuvastaan itsensä niin että jos hänelle laitetaan vaikka tarra nenään, hän osaa jo koskettaa omaa nenäänsä eikä peilikuvan nenää. Tätä objektiivista minuutta kutsui jo filosofi James aikanaan nimellä "looking glass self".

Mietin, josko nousumerkkimme olisi kuin tuo sosiaalinen minä ja aurinkomerkkimme kuin subjektiivinen minä. Tämä sopisi yhteen sen kanssa, että aurinkomerkki on ikään kuin "pysyvä minuus" ja nousumerkki "kehittyy näkyväksi" ajan myötä - sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Onhan sen akselin toinen pää deskendentti, joka astrologisestikin kuvaa toisia ihmisiä: he heijastuvat minuuteen.

Olen siis hyvinkin valmis hyväksymään tuon ajatuksen kartan sosiaalisuudesta, koska sosiaalisuus on meissä - kukaan meistä ei olisi sellainen kuin on ilman toisia ihmisiä. Minusta näkökulma laajentaa ajatusta astrologiasta samalla tavalla kuin se laajentaa ajatusta psykologiasta: vaikka olemme yksilöitä, ei meitä mitenkään voi irrottaa siitä sosiaalisesta verkostosta, johon olemme syntyneet ja kasvaneet.

[Ebenia]

Ajatuksella hyviä pointteja ja olen samaa mieltä.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että toinen erittäin oleellinen osa on MC, joka on kartan korkein kohta. Minulla itselläni on esimerkiksi MC:n päällä suoraan Neptunus ja Nousu-Härkänä minusta muodostuu porukoissa erittäin nopeasti sellainen tasainen, luotettava, auttaja - ja hellijätyyppi, joka on siis suoraan Neptunuksen ja Härän välimuoto. Koska koen myös huumorintajun liittyvän Neptunukseen, sekin puoli tulee usein esille.

[Esmiralda]

Kun nyt olen tuota sosiaalipsykologiaa lueskellut, niin sain aiheeseen liittyen erään ajatuksen lukiessani kirjaa lapsen sosiaalisesta kehityksestä. Meillä kun on olemassa se subjektiivinen minä (engl. "I") ja objektiivinen minä (engl. "me"), niin mietin mikä tuota kehitystä vastaisi astrologisesti. Objektiivisen eli sosiaalisen minän on todettu alkavan kehittyä n. 2-vuotiaana, jolloin lapsi hahmottaa esim. peilikuvastaan itsensä niin että jos hänelle laitetaan vaikka tarra nenään, hän osaa jo koskettaa omaa nenäänsä eikä peilikuvan nenää. Tätä objektiivista minuutta kutsui jo filosofi James aikanaan nimellä "looking glass self".

Mietin, josko nousumerkkimme olisi kuin tuo sosiaalinen minä ja aurinkomerkkimme kuin subjektiivinen minä. Tämä sopisi yhteen sen kanssa, että aurinkomerkki on ikään kuin "pysyvä minuus" ja nousumerkki "kehittyy näkyväksi" ajan myötä - sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Onhan sen akselin toinen pää deskendentti, joka astrologisestikin kuvaa toisia ihmisiä: he heijastuvat minuuteen.

Olen siis hyvinkin valmis hyväksymään tuon ajatuksen kartan sosiaalisuudesta, koska sosiaalisuus on meissä - kukaan meistä ei olisi sellainen kuin on ilman toisia ihmisiä. Minusta näkökulma laajentaa ajatusta astrologiasta samalla tavalla kuin se laajentaa ajatusta psykologiasta: vaikka olemme yksilöitä, ei meitä mitenkään voi irrottaa siitä sosiaalisesta verkostosta, johon olemme syntyneet ja kasvaneet.

Olipa hieno huomio, Ajatus!

Lisäisin siihen vielä filosofista näkökulmaa (Buber tai Levinas) että jo silloin, kun vauva kaipaa tuttiaan, resuaan, nalleaan, hän ojentuu kohti 'toista'. Siitä on vain pikkuisen hienoinen ero onko se symbioosia vai jo erillistä. Mutta ne hetket kun hän juttelee nallelleen, nukeilleen tai leluilleen, hän alkaa opiskella tuota sosiaalisuutta. Ja siinä varmaan pian löytyy se tapa, miten hän tosiaan ilmentää ascendenttiaan ja missä huoneessa. Jotkut eivät vain välitä noista pehmoista niin paljon. Näin kuitenkin jo harjoitellaan 'rakastumista' ja vuorovaikutusta 'toisen' kanssa.

Voihan sillä Nallellakin olla oma kartta.  :

[Ajatus]

Kannattaa kuitenkin muistaa, että toinen erittäin oleellinen osa on MC, joka on kartan korkein kohta. Minulla itselläni on esimerkiksi MC:n päällä suoraan Neptunus ja Nousu-Härkänä minusta muodostuu porukoissa erittäin nopeasti sellainen tasainen, luotettava, auttaja - ja hellijätyyppi, joka on siis suoraan Neptunuksen ja Härän välimuoto. Koska koen myös huumorintajun liittyvän Neptunukseen, sekin puoli tulee usein esille.

Hyvä huomio. Ei pidä unohtaa toistakaan akselia, etenkin tuo MC:n merkkihän viittaa sinne julkiseen kuvaan, joka on hyvin sosiaalista myös. Ehkä se on taas eräänlainen perheen "laajentuma" tai heijastuma sitten?

Minullakin muuten MC:llä, mutta Jouskarissa.

[Corvus Leonis]

Mutta jos haluaa olla vapaa yksilö henkisesti...onko silloin irroittautuminen sosiaalisista rooleistaan tai niiden muuttaminen vapaavalintaisesti se ratkaisu?

Voiko ihminen tulla täysin vapaaksi ja yllätykselliseksi reagoimaan sosiaalisesti ilman planeettojensa tyypillisiä reagointitapoja?

Jos on, kartalla on siihen jonkinlaiset edellytykset.

Sitten kun kuitenkin ihmisen elämää ei voi kuvitellakaan ilman vuorovaikutusta toisten kanssa.

Kiinnostaisi näkemykset ja omat kokemukset tähän.....kuinka astrologinen minäkuvasi aktivoituu vai onko se mielestäsi aina vaikuttamassa, olitko vuorovaikutustilanteessa tai et...?

Joku ero siinä on, onko vuorovaikutuksessa vai ei. Mun on helpompi puhua tuhansille ihmisille ja tv-kameroille, kuin sanoa naapurille päivää, johtunee siitä, että massojen kanssa tekemisissä ollessaan psyyken introvertit osat unohtuvat jonnekin, mukaanlukien identiteetti ja "sisäinen minä". Lavahommissa niistäkin on hyötyä jos ne muistaa kutsua takaisin esiin ja projektoida valmiin kanavan kautta yleisöön.

Urheiluharrastuksissa nuo psyyken (merkkien, ja planeettojen) keskinäiset kontrastit on vähiten ristiriidassa ja enemmän yhteistyössä keskenään, silloin on hyvä meininki.

MC  , MC:n hallitsija  3.huoneessa.

[Ajatus]

Mun on helpompi puhua tuhansille ihmisille ja tv-kameroille, kuin sanoa naapurille päivää, johtunee siitä, että massojen kanssa tekemisissä ollessaan psyyken introvertit osat unohtuvat jonnekin, mukaanlukien identiteetti ja "sisäinen minä". Lavahommissa niistäkin on hyötyä jos ne muistaa kutsua takaisin esiin ja projektoida valmiin kanavan kautta yleisöön.

Lavahommiin minusta ei olisi, mutta olisiko tuon :n "syytä" tai "ansiota" sitten se, että osaa sen verran feikata, että pystyy näyttelemään coolia isonkin ihmisjoukon edessä..? Jollain tavalla etäännyttää itsensä (tai ainakin egonsa) sen verran, ettei kuvittele että ihmiset ovat siellä minun takiani, vaan kuuntelemassa välittämääni asiaa. Olen joskus (sarjassamme tr MC:llä) joutunut puhumaan sellaiselle sadan hengen yleisölle, kaksi mikkiä rinnuksissa ja kamera kuvasi...ihan ok se meni, vaikken esiintymisestä koskaan ole varsinaisesti pitänytkään ja siihen asti luulin, ettei minusta koskaan olisikaan moiseen hommaan. En tiedä tosin, miten kävisi jossain TV:n suorassa lähetyksessä. Onko Ebenialla vastaavia kokemuksia?

Minusta tuo dawnchildin mainitsema henkinen vapaus vaatisi ainakin sitä, että tiedostaa kaikki sosiaaliset roolit sun muut, koska kun tiedostaa asiat, voi aina valita ainakin suhtautumisensa niihin. Niin kauan kun asioita ei tiedosta, on niiden vanki.

[Corvus Leonis]

Lavahommiin minusta ei olisi, mutta olisiko tuon :n "syytä" tai "ansiota" sitten se, että osaa sen verran feikata, että pystyy näyttelemään coolia isonkin ihmisjoukon edessä..?

Tai sitten omaan vain hyvin masokistisen tavan pitää hauskaa. Tosin se, että Suomen kansa on joutunut tuijottamaan minunkin lärviäni tv-uutisissa lienee sadismin huipentuma.

[Corvus Leonis]

Mutta eikö olekin hauska puoli tässä foorumikirjoittelussa, että täällä kukaan ei nää lärviäsi

Itse asiassa se on sääli - en pääsisi näkemään miten ihmisten naamat vääntyisivät.

[Ebenia]

Mun on helpompi puhua tuhansille ihmisille ja tv-kameroille, kuin sanoa naapurille päivää, johtunee siitä, että massojen kanssa tekemisissä ollessaan psyyken introvertit osat unohtuvat jonnekin, mukaanlukien identiteetti ja "sisäinen minä". Lavahommissa niistäkin on hyötyä jos ne muistaa kutsua takaisin esiin ja projektoida valmiin kanavan kautta yleisöön.

Lavahommiin minusta ei olisi, mutta olisiko tuon :n "syytä" tai "ansiota" sitten se, että osaa sen verran feikata, että pystyy näyttelemään coolia isonkin ihmisjoukon edessä..? Jollain tavalla etäännyttää itsensä (tai ainakin egonsa) sen verran, ettei kuvittele että ihmiset ovat siellä minun takiani, vaan kuuntelemassa välittämääni asiaa. Olen joskus (sarjassamme tr MC:llä) joutunut puhumaan sellaiselle sadan hengen yleisölle, kaksi mikkiä rinnuksissa ja kamera kuvasi...ihan ok se meni, vaikken esiintymisestä koskaan ole varsinaisesti pitänytkään ja siihen asti luulin, ettei minusta koskaan olisikaan moiseen hommaan. En tiedä tosin, miten kävisi jossain TV:n suorassa lähetyksessä. Onko Ebenialla vastaavia kokemuksia?

Minä myös osaan jollain tavalla unohtaa itseni siellä lavalla tai jossain puhuessa ja olen mielestäni aika hyväkin puhumaan, pitämään esitelmiä ja juttuja. Ilmeisesti tuota Neptunuksen vaikutusta, pystyy jotenkin mukautumaan siihen yleisöön ja antaa sen mitä yleisö toivoo...Hmm...

[Esmiralda]

  ?

Sekö tekee minutkin mutkattomaksi esiintymään isollekin yleisölle? En pelkää yleisöä. Sanat löytyvät tilanteesiin aika helposti. Pelkään muuta, itseni herpaantumista.
On hetkiä, jolloin keskittyminen herpaantuu ja unohdan jonkin aivan tavallisen sanan. Auvoista rapu-herkkyyttä poissaoloon...painuminen ehkä siihen itseen.

Onkin hauska ajatella, mitä jousimies/rapu- eli yhteisöllisyys/yksinapaisuus-suhde toimii sosiaalisesti. Kyllä siinä ilmenee ärsyttäviä ristiriitoja sekä itselle että kanssaihmisille. Mutta elämästä ei puutu väriä.

Rapuna käpertyy, perääntyy nurkkaan ja jousimiehenä astelee rennosti lavalle!

Mutta tosi on, että vapauttavinta on tämä katseeton juttelu tässä näin. En jaksaisi keskittyä koko kehollani toisiin kehoihin. Ne ilmeet ja eleet kun puhuvat ihmisissä jotakin paljon muuta enemmän.  Tässä voi rauhallisesti keskittyä tähän yhteen niistä kymmenistä kanavoista värähtelystä puhumattakaan.

[Ajatus]

Mutta tosi on, että vapauttavinta on tämä katseeton juttelu tässä näin. En jaksaisi keskittyä koko kehollani toisiin kehoihin. Ne ilmeet ja eleet kun puhuvat ihmisissä jotakin paljon muuta enemmän.  Tässä voi rauhallisesti keskittyä tähän yhteen niistä kymmenistä kanavoista värähtelystä puhumattakaan.

Näin on. Kyllähän niitä metaviestejä voi tässäkin liikkua, mutta vähemmässä määrin. Netissä on kuitenkin välillä rentouttava olla, kun ei tarvitse keskittyä siihen lärviin tai kroppaan, vaan vain ajatuksiin. Tulee se ihmisen sisältö ikään kuin suoremmin framille, antamatta pakkauksen häiritä.

[Esmiralda]

Ajatukselta naurut: ...pakkaushäirintää ei ole tässä!!!

[Ave^^]

niin esiintymisestä, koin että on hyvin helppoa esittää toisen tekemä koreografia tai näytelmä johon toinen on kirjoittanut sanat, kuin olla esillä omana itsenään.

Tuohon pitää lisätä, että on myös vapauttavaa kirjoittaa itse sanat ja antaa muiden esittää ne. Silloin sielusi tulee esille, mutta sitä ei tarvitse tehdä itse.