seuraava »

[Esmiralda]

Ystäväni heittämä kysymys tässä.

Arvaatte mihin liittyy, enkä niinkään halua alkaa tässä puimaan tuota Kauhajoen juttua. Mutta mitä on ihmisrotu? Miten sitä voi vihata? Onko täällä muita rotuja? Tietenkin eläimet....mutta? Mikä siinä vikana?

[Norna]

 Sinänsä ymmärrän kyllä että voi vihata ihmiskuntaa, kun katsoo mitä me täällä pallolla olemme saaneet aikaiseksi ja millaisia arvomme ovat. Tietysti on yleistämistä sanoa että ihmiskunta ei välitä, on täynnä vihaa ja suvaitsemattomuutta, vaikka siltä usein kyllä näyttääkin. Yhdestä vinkkelistä kun katselee. 
 Kaikki riippuu kai siitä millaisen maailmankuvan itselleen luo, jos valitsee sen olevan täynnä verenhimoisia ihmisiä sotimassa ja itsekeskeisiä materialisteja tuhoamassa luontoa, raiskaamassa ja kiduttamassa toisiaan niin sitten se on niin. Eikä tätä kuvaa ole kovinkaan vaikeata pitää yllä sillä esim median tarjoamat kuvat maailmasta ovat kyllä kurjistuneet huomattavasti ja ne ovat varmasti iso osa kun luodaan maailmankuvaa.
 
 Turhautuminen ja pessimistisyys voi hyvinkin vallata alaa näinä päivinä, näyttää siltä että ihmiskunta suistuu kohti omaa tuhoaan vääjäämättä, jotkut valitsevat hypätä junasta ennenkuin se heidän näkemyksensä mukaan syöksyy rotkosta alas. Mukana on varmasti myös paljon pelkoa ja turvattomuutta.
 Uskon että on paljonkin ihmisiä jotka kokevat ns maailmantuskaa ja se on äärimmäisen helppo muuttaa vihaksi. Rakkaus ja anteeksianto/hyväksyntä ovat vaikeampia.

 Mutta ihmislaji on laji siinä missä mikä tahansa muukin eläinlaji? Rodullisesti meitä voidaan tietysti jakaa pienempiin luokkiin maantieteellisin ym perustein, vaikka siitä onkin ollut kädenvääntöä onko se tarpeellista.

[rovatar]

lähtisin siitä, että "miksi vihata?"

voiko kysyä miksi tuntea jotain? no voi.....
..
se mikä mulle tulee myös mieleen, on ehkä sitten kulttuurissamme vallitseva suhtautuminen tunteisiin yleensä.

ei mikään tunne ole itsessään väärin tai paha tai sellainen että siitä pitäisi tuntea syyllisyyttä.


on ihan oikein tuntea vihaa. se voi olla vaan merkki siitä, että jokin itselle tärkeä asia on uhattuna.

Ihan vaan tunteiden ilmaisusta, lähinnä vihan tunteesta...
Viha on minusta samanlainen tunne kuin kaikki muutkin tunteet.
Ei sen huonompi, ei sen parempi.
 Viha, pelko ja suuttumus vain yleensä koetaan negatiivisina tunteenilmaisuina.
Ilo ja ns. positiiviset tunteet ovat paljon hyväksytympiä osoittaa.

Johtuneeko siitä, että vihan osoitusta pelätään?
Ei tiedetä miten vihaava henkilö tunteensa ilmaisee?
Hallitseeko hän tunteensa?
Kykeneekö ilmaisemaan sen loukkaamatta toista?
 Osaako ilmaista vihansa satuttamatta toista?

Kyllähän onnellinen, riemuitseva ihminenkin voi liioitella tunnettaan…repeää ja riehaantuu…mutta se koetaan positiivisena…ehkä joskus naivin lapsellisenakin…mutta
suuttumus ja viha saattaa purkautua niin monella, arvaamattomalla tavalla.

Minusta kyseessä on lähinnä kyvystä ilmaista tunteitaan ja tapa miten niitä ilmaistaan. Kun se tunteen ilmaisu pysyisi sanoissa…eikä teoissa!

[^^Queen Nefertiti^^]

viha on vihaa

vihaavathan kansatkin joissain tapauksissa toisiaan

jos ei ole mitään käsitystä henkisestä kasvusta, jumaluudesta eikä käsittele mitään alemmassa minässään, toki voi vihata.

vaikka se on illuusio..

sano se niille..

[Asterix]

Ystäväni heittämä kysymys tässä.

Arvaatte mihin liittyy, enkä niinkään halua alkaa tässä puimaan tuota Kauhajoen juttua. Mutta mitä on ihmisrotu? Miten sitä voi vihata? Onko täällä muita rotuja? Tietenkin eläimet....mutta? Mikä siinä vikana?

Niin... olihan tuo aikamoinen uutinen jälleen.

Vihaamisesta.. ..mielestäni se on ihan ymmärrettävä ja luonnollinen tunne.
Jos sitä pitää sisällään kieltäen sen, niin kai se jossain vaiheessa räjähtää
sitten monin kertaisena ilmaan?

Minä en ainakaan voi olla välillä vihaamatta joitain ihmisiä
-kyllähän joidenkin ihmisten teot vihaksi pistää, luonnollisesti.

Rakastanhan sitten kuitenkin ihan tasapuolisesti. :

Ihmisiähän tässä vain ollaan.

Kai tuon vihan tehtävä on jotenkin uudistaa ja puhdistaa?
Jos näitä Jokeloita ja Kauhajokisia ei olisi (vaikka ne niin kauheita tragedioita ovatkin),
niin mikä uudistaisi~veisi eteenpäin~kehittäisi ihmisten ajattelutapoja ja asennoitumista?

Usein tragediat kasvattavat eniten ja usein tragedioihin kuuluu tuo viha jollain muotoa.

[^^Queen Nefertiti^^]

mutta kehittääkö se mitään? ei niin että ne tilanteet olisivat minun polulleni tulleet, on ollut vähän eri asiat käsittelyssä.

havahtuuko maailma?

meneekö maailma alemmas (siis alemmas pimeyden ja erillisyyden ja materian aikaan) jos kokonaisuudesta on kyse? (muistaakseni krishnalaisten mukaan menemme poispäin Kali Yugasta, mutta Amman oppilas/pr henkilö sanoi että syvemmälle mennään; vaikka osa ihmisistä heräisi henkisesti)

Kali Yugan aikana maailman johtajista tulee vaarallisia ja verotus muuttuu epäoikeudenmukaiseksi. Johtajat eivät enää koe tärkeäksi hengellisyyttä ja henkisyyden levittämistä maailmaan. Ihmiset alkavat muuttaa ruuan perässä ulkomaille. Täysin motiiviton murhanhimo ja murhat lisääntyvät. Himon osoittamisesta tulee sosiaalisesti hyväksyttävää. Ihmiset eivät enää ole järjen ohjattavissa, vaan tunteet valtaavat alaa. Kukaan ei enää luota kehenkään. Jopa esiteinit tulevat raskaiksi, koska yhteiskunnassa pääasiaksi on muodostumassa seksuaalisuus ja yhdyntä. Synnillisyys ja paheelliset elämäntavat valtaavat alaa ja hyveellisyys hiipuu. Alkoholi ja huumeet leviävät. Guruja ei enää kunnioiteta ja heidän opetuksiaan aletaan pilkata. Syntien määrän lisääntyessä myös jumalallisten rangaistusten määrä lisääntyy ja ihmisiä menehtyy mitä julmimmissa katastrofeissa. Aikakauden loppuvaiheessa jatkuvat sateet valtaavat maan. Kali Yugan loppupuolella Kalki tulee ratsastaen valkoisella hevosellaan ja alkaa taistelunsa Kalia ja sen pimeitä voimia vastaan.

[Norna]

 Viha on minustakin osa normaalia tunneskaalaa ihmisessä, voin kuitenkin lyödä pääni vetoa että elämä on mukavempaa jos antaa vallitsevan tunteen olla elämässään rakkaus kuin vaikka viha  . Uskon että rakkaus on ihmiselle kuitenkin luonnollisempi olotila kuin viha, luonnollisen käsitän eri asiana kuin normaalin. Viha erottaa, rakkaus yhdistää.
 Vaikka kaikki asiat pohjimmiltaan vain Ovat, voi niitä silti tässä 3D-maapallomenossa luokitella ihan vaikka sen mukaan millaista hedelmää ne kantavat kuten joku Jessekin joskus ehdotteli.

 Uskon itse kuitenkin että tällaiset tragediat ovat hyviä myös herättelemään meitä keskittymään oikeisiin ongelmiin. Sitten riippuu ihmisestä tahtooko katsoa ja mihin ongelmassa keskittyy.


 Yax-Balam, lienee aika yleinen teema maailman mytologioissa nämä lopun ajat. Samanlaisina ne kerrotaan, uskon kuitenkin että meillä on aina valta valita toisin. Eihän tulevaisuus ole betoniin valettu dogmi, vaan jotain minkä itse luomme tämän hetken valinnoilla?

[^^Queen Nefertiti^^]

toki, en minä kannatakaan desperaadotoimintaa, mutta jostain syystä maailmassa vaan on aika paljon tuota kaikkea kuvattua.. ja on ollut/tulee olemaan? aika jolloin ei ole? siis todella kaikki tuo kuvattu tuntuu niin normaalilta.

esim kun menin videopankkiin, just kun tämä tragedia oli meneillään, siellä mainostettiin leffaa jostain nettisarjamurhaajasta. kaikkea tuollaista ja alkoholia ja huumeita ja seksiä on todella kaikkialla..Amerikassa luonnonkatastrofeja ja Kaukoidässä lähes koko ajan.. 

[Chandra]

 
  

Entinen vihaexpertti analysoi,,, :  
Sashan ja Ardithin jutut jotenkin kohtasivat omiakin tuntemuksiani,enkä pidä vihaa negatiivisena.
Sen sijaan hyvinkin voimia vievänä tunteena.Sitäkin kuitenkin joskus on tarvinnut selvitäkseen jonkun asian yli.
Viha on jonkinlainen puolustusmekanismi siinä vaiheessa kun ei vielä muuten kykene käsittelemään kulloinkin kyseessä olevaa tilannetta.Tilanteessa voi nousta alitajuisesti esiin jo ennen koettua vastaavaa ja näin tunne kertaantuu.Viha on silloin luonnollista.
Siitä sitten vähän kerrallaan,käsittelemällä noita muita kokemuksia,seuraa uusia tunteita,joita taas käsitellään.
Kun tätä prosessia on tehnyt pitkään eri elämäntilanteitten kautta,väistyy vihakin.
Väitän kuitenkin,että oikotietä ei ole.Kirjoista voi kyllä oppia hienoja juttuja,mutta viha ja katkeruus kuultavat silti läpi.
Olen vihannut paljon ja välillä koko ihmiskuntaa.Thaimaan Tapaninpäivän tsunami taisi olla viimeinen,jossa tuska ja viha pääsivät voimakkaasti pintaan.Itkin paljon ja raivosin.
Nyt koen nuo jutut hieman toisin.Niin Suomessa kuin yleismaailmallisestikin.Hetkeksi saattaa nousta kiukku,mutta ei se ole enää verrattavissa vihaan,jota olen tuntenut.
Kiukku nousee vaikka siitä,että joku on jättänyt lehden lojumaan lattialle.Se tulee ja menee.Viha jäytää pitkään aina luustoon asti,syöden ja kaluten ilon ja rakkauden lopulta kokonaan pois,niin että meistä jää vain katkeria vanhoja ämmiä.
Voisin vihata nytkin.Aihetta olisi ja paljon,enkä niin arkaluontoisista asioista voi edes kirjoittaa.Ihan muitten ihmisten vuoksi.
Mutta en minä jaksa.
Pyydän vain Arkkienkeli Mikaelin suojausta kotini ja rakkaitteni ylle,Kristusenergiaa ja valoa vihaajille ja sen teen joka päivä.
Asiat ovat hoituneet,kun en itse sählää vihailemassa.  
Turvaketjua ja lukkoa vaan ja ollaan tässä hetkessä.Ystäviltä tulee virtaa,jos oma tuntuu loppuvan.
Ja luonto,tuo ihana voimanlähde!  

Jos ihmiset eivät olisi niin vieraantuneita luonnosta,olisi vihakin vähäisempää.Se on paras terapeutti,jonka tiedän.
Vastasinkos nyt lainkaan kysymykseen?
No,on helppo vihata muita niin ei tarvitse tutkia omia syvyyksiään.
Luotan siihen että kaikki menee sen suuren puhdistuksen tahtiin ja tietyt tapahtumat auttavat meitä tuntemaan myötätuntoa ja rakkautta vieraampiakin ihmisiä kohtaan,joka taas nostaa maapallon yleistä värähtelytasoa.

[Asterix]

  

Entinen vihaexpertti analysoi,,, :  
Sashan ja Ardithin jutut jotenkin kohtasivat omiakin tuntemuksiani,enkä pidä vihaa negatiivisena.
Sen sijaan hyvinkin voimia vievänä tunteena.Sitäkin kuitenkin joskus on tarvinnut selvitäkseen jonkun asian yli.

Niin justiinsa. Minulla viha antaa kyllä ihan uskomattomat unenlahjat!
Nukkuisin vain koko kellon ympäri!

Varmaankin siksi, että viha vie niitä voimia, mutta ehkä se on tarkoituskin,
koska taas unessa ihminen käsittelee niitä asioitaan.

[Esmiralda]

Uskonpa että tuossa on viha purkaantunut terveellisellä tavalla...

Pakko napata jotakin kommentteja:

- kuljemme unessa... Siksikö täytyy tällaista tapahtua, että heräisimme? Usein täytyy tulla jopa sota, että heräisimme. Siis jotakin kamalaa! Vai onko se loppujen lopuksi niin kamalaa muualla kuin täällä egojen keskellä? Sieluina jossakin keskustelisimme siitä ehkä toisella tavalla. Vai?

Kuolemmeko lopulta vihan tähden? Ja minkälaiseen kuolemaan se johtaa. Sielunkin tuhoonko?

- Tunne ei tapa... Ihmisrotu on ehkä luotu toimintaan. Se ei osaa pelkästään tuntea. Vai osaisiko? Osaatko sinä pelkästään tuntea ilman mitään toimintaa?

- ei sietää omia tunteitaan...hakea apua. Kyllä. Se on varmasti meidän herkin kohtamme. Tunne. Se on varmaan meidän ihmisrodun ydin, uskon. Eikä se ole tarkoitettu yksin kestettäväski. Vai onko? Mehän olemme yhteisöllisiä alunperin. Miksi meidän pitää nyt sitä peräänkuuluttaa? Senhän pitäisi olla itsestäänselvyys. Eikö se olekaan?

- Ihmisrotu, abstrakti käsite... Niin varmaan onkin. Sen takana on helppo piileksiä. Kuin se olisi jotakin muuta kuin MINÄ tai SINÄ, HÄN , ME , TE , HE. Kuin jokin jätekasa, minne voi kaataa kaiken syyllisyyden.
Mutta kuitenkin. Se on MINÄ.

- alamme toteuttaa ennustusta... suggestoimmeko itsemme tai jokin suggestoi meitä. Onko kaupallisuuden ja materiaalisuuden voimat tulleet jotenkin henkisiksi ja me robottimaisemmiksi. Edellisen on helppoa suggestoida jälkimmäinen?

Voi jukra, tuli vain niin hirveästi kysymyksiä, anteeksi. Mutta kun lukee, niin ne herää. 

Jätän tähän loppuun sanoman, jossa uskomme olevamme mukana kuitenkin:

Jos ihmiset eivät olisi niin vieraantuneita luonnosta,olisi vihakin vähäisempää.Se on paras terapeutti,jonka tiedän.

Tai hurja kysymys herää päässäni: Onko täällä olemassa jokin muukin rotu olentoja kuin ihmisrotu?

Äh, ei saa ottaa tosissaan! 

[Chandra]

 

Niinhän se Sasha tosiaankin on!Unessa käymme läpi asioita,jotka päivätajunnassa painamme taustalle.
Ja voi miten selkeästi ne kertovatkaan vastauksia!
Mutta haluammeko me sitten taas hereillä kuulla noita totuuksia itsestämme,teoistamme,tai läheistemme teoista? :
Unien tulkinta olisi niin suuri apukeino.Mitä enemmän tutkii,sen selkeämmäksi tulevat.Ja jokaisella on tiettyjä samoja symboleita tunteille,mutta myös yksilöllisiä.
Esim.ystävälleni koira on opas ja ystävä.Minulle se ei istunut lainkaan,koska olen kissa ihminen,enkä oikein osaa olla koirien kanssa.Johtuu siitä,että minua on lapsena parikin koiraa purrut.
Vihdoin löysin mitä koira merkitsee minulle.
Se merkitsi miestä! 
Elin vaihetta,jolloinka miehet tuntuivat pelottavilta ja arvaamattomilta.Kuin lapsuuden koirat.

Tuosta tunteesta ja toiminnasta.On tunteita joita voi kokea hyvinkin vahvasti toimimatta.Esim.Universaali rakkaus.
Kun on kokenut jotain ihanaa ja tuntee syvää yhteyttä kaikkeuteen sitä lilluu vaan onnellisena rakkauden tilassaan.
Tai ilo jonkin kauniin näkemisestä.Vaikkapa hyvin kirkas tähti.Sitä voi tuijottaa vaikka miten pitkään ihaillen sen kauneutta. 
Ihmisiäkin voi rakastaa toimimatta,mutta tokihan tuo toiminnallinen rakkaus on mukavampaa silloin,kun kohde on niiiiiiiin ihana!

Vielä ihmisrodusta.
Sain eilen erittäin ihanan kokemuksen.Jokin aika sitten saavutin tietyn etapin ja sain uuden vihkimyksen.Halusin sen tapahtuvan tuossa metsässä,jossa aina kuljen.
Kiipesimme sen korkeimmalle kohdalle ja siellä kahden valtaisan männyn välissä istuin kivellä ja masterini suoritti tuon vihkimyksen.
Ette usko,miten luonto osallistui siihen.Mutta se on toinen tarina.
Eilen kiipesin tuonne kalliolle.Istuin kivelleni ja lähetin kaukoreikiä omalle tyttärelleni ja ystäväni tyttärelle.
Metsäkyyhky istui koko ajan männyn keloisessa oksassa,eikä karannut minnekään.Seurasi tuloani ja lähtöäni.
Kävelin vielä jonkin aikaa metsässä ja edessä juoksi orava.Meni puuhun n.1,5m korkeuteen ja seurasi siinä uteliaana minua.
Huomasin toisenkin,taisi olla velipoika.
Hän se tepsutteli edelläni ja istahti välillä muutaman metrin päähän syömään,mitä nyt maasta suuhunsa pistelikin.
Minä jotta 
Miksi ne eivät juokse ylös puuhun?Miksi kyyhky ei lentänyt pois,kuten ennen?
Juttelin oraville.Juu,ei tarvitsekkaan pelätä ja välillä oravien kieltä.
Sitten tuli suunnaton ilo ja riemu!!!!!

Minä saan kuulua tähän samaan yhteisöön!Minut on kelpuutettu metsäneläinten rotuun!Olkoon niin,että lajini on ihminen,mutta se oli sellainen kunnianosoitus,jota en ihmiseltä voi saada.
Ei nyt sillä että kunniaa tarvitsen,mutta se luottamus.
SIINÄ HETKESSÄ RAKASTIN TÄYSILLÄ TEKEMÄTTÄ MITÄÄN! 

[Chandra]

 SAAKO VIELÄ VASTATA?

Kiehtova aihe,johon ei kait yhtä selitystä.
Mutta tuli mieleen,jotta jo pienenä lapsena opetetaan vihaa.Ennen se oli vaikka se kamala naapuri,joka varmasti kulki ainakin osin toisen naapurin tietä pitkin.

Entäs kylätappelut ja häviöstä noussut viha ja kosto,joka taas lisäsi vihaa.
Joten osin opittuakin.
Itse sitten joudumme aikuisina päättämään jatkammeko samaa kierrettä,vai onko jo aika lopettaa.

Suomi-Ruotsi maaottelut,tai tietyt jalkapallomatsit.
Urheiluhenkeä parhaimmillaan.

Vaan eipä tuota vihaa kannata jatkaa.Kiukustutaan kun joudutaan siivoamaan toisten jälkiä,tai kun kissa huutaa puolitoistaviikkoa,niin että pelkää saavansa häädön.
Jonkun kissalla oli eka kiima ja kiukuissani kyllä kaadoin kylmää vettä sen persuuksiin.(anteeksi nenne)
Mutta kun yötä päivää ja kamala ääni.
Nyt se on ihana,kun on oma itsensä taas.Olisipa se kamalaa,jos vihaisin häntä loppun ikäni,kun valvotti ja huusi ja kulki omituisesti ja minun käämini paloi.

Pienestä kipinästä voi nousta iso roihu!

[Esmiralda]

Kiitos Chandra hienoista hetkistä ja oivalluksista!

Ja kaikille ajatuksistanne! Ystäväni lukee näitä.

Tiedän, että ehkä taas menen ohi topikin, mutta...

Tuli tuosta Chandran tekstistä mieleen se, että onkohan meidän lopetettava tuo ihmisrodun korostus. Ja puhua muusta. Mehän fyysisesti ja kuka tietää kuinka paljon henkisesti kuulumme 'eläinrotuun' ehkä vielä tarkemmin 'eliörotuun', jossa tuo ns. EGO on kasvanut liian suuriin valtasuhteisiin muuhun nähden.

Indivisualisointi, itsen korostus on mennyt negatiiviseen ääripäähän eikä löydä takaisin. Syntyy paniikki että on yksin ja pitäisi pelastaa maailma. Kuten tämä Matti luulee tekevänsä. Ehkä tekeekin. Kun jotain kamalaa tapahtuu, syntyy aina keskustelua ja arvotkin romuttuu tietyssä määrin.

Itsen korostuksessa voi unohtua se, että se on osa luontoa, osa äiti-maata ja itse jumaluutta ja on ihmeellinen energiapakkaus. Jota meille foorumillakin muistutetaan tuon tuostakin.

Eli vihan ja rakkauden ääripäät. Elämme vastakkaisuuksien maailmassa. Kamalassa puristuksessa ja toisaalta kamalan suuressa tilassa! Onko jokin olevaisuutemme suuri tehtävä juuri siinä tapahtumassa. En ymmärrä näitä asioita paljon. On vain aavistus ja sekin on kasvanut kun on paljon lukenut, kuunnellut ja ajatellut. Lääh...

Miten voisimme päästä tuossa laajuudessa siihen keskipisteeseen, jossa kulkee myös esim. linja yhteisöllisyys? Kuten Chandralla on siitä kokemuksia.

[eppana]

Toisenlaista pohdintaa..

Sanotaan, että kaikki tunteet on ihmisessä luonnostaan. Siis myös viha ja rakkaus.
Mutta entäs kun elämä menee niin että kukaan ei ole opettanut tunnistamaan jotain tiettyä tunnetta?

Perheeseeni kuului pari vuotta isäpuoli, mutta lähinnä oli vain äiti ja minä.
Äitini on pahasti haavoitettu sielu joka ei myöskään tunnistanut vihaa, eikä näin ollen osannut sitä minullekkaan opettaa..En koskaan kuullut hänen sanovan että tuntisi vihaa. Tapahtumissa, jossa näin jälkikäteen voin vain luulla hänen tunteneen vihaa oli aina hirvittävän voimakas syyllisyys, huonouden tunne ja eristäytyminen...sekä alkoholi 

Siinä siis malli jonka sain vihasta..
Niinä harvoina kertoina kun mikään tunnistamani tunne ei sovi olotilaani, ajattelen sen olevan vihaa.
Koska en todellakaan tiedä, miten sen voisi ilmaista oikein  teen kaikkeni tunkeakseni sen "sinne muiden samanlaisten juttujen joukkoon".
Olenko siis samanlainen ihmis-aikapommi, joka jonain päivänä vain räjähtää