Hih, minä luin Herman Hessen Arosuden ensimmäisen kerran 14-vuotiaana, seiskaluokalla
ja tein siitä 7 sivun mittaisen kirja-analyysin.
Tein tällä järjettömän hyvän "ensivaikutelman" yläasteen äidinkielenopettajaan ja olinkin hänen lellikkinsä sitten koko yläasteen. Samaisen kirjan olen lukenut sitten myöhemmin uudelleen pariin kertaan, löytäen siitä aina vain uusia merkityksiä..
Onhan se masentava kirja omalla tavallaan, mutta siihen pystyy tällainen yksinäinen susi samaistumaan sielunsa syvyyksistä.
Mika Waltarin Sinuhe egyptiläisen luin kanssa joskus yläasteella.
Seitsemän veljestä on yksi suosikki-kirjoistani.
Samoin Vihkimys, joka oli todella tajunnaräjäyttävä lukukokemus murrosikäiselle - enhän silloin vielä ollut hirveän tietoinen henkisistä asioista, niin uudelleensyntymä, muinainen Egypti, henkiset vihkimykset yms saivat minut ihan haukkomaan henkeä.. Minä vain halusin lukea sen kirjan, koska isä luki sitä aina. Muistan miten luin ja luin sitä, muutaman vuorokauden putkeen välillä itkien kun se tieto tuntui olevan jotenkin liikaa minun tajunnalleni - siitä huolimatta luin sen loppuun..
Tykkään toki myös lukea kaikkea hömppää sekä fantasiakirjoja, olen lukenut taru sormusten herrat ja lohikäärme-sarjan (se joka alkaa jostain syysaamun lohikäärmeistä).
Agatha Christien kymmenen pientä neekeripoikaa oli myös oiva.
Lokki Joonatan.
Ruohometsän kansa.
Mutta en ole lukenut yhtään mitään muuta kuin koulukirjoja viimeiseen kolmeen vuoteen, mikä kuulostaa kamalan tylsältä. Tulee vaan huono omatunto jos lainaisi kirjoja ja uppoutuisi niihin...
Odotankin että valmistun tuolta koulusta niin voin hyvällä omallatunnolla ryhtyä ahmimaan kirjoja samalla tavalla kun tein yläasteella...
Hui, olipas sinulla aikalailla samanlainen vastaus, mitä olisin itsekin kirjoittanut. Itsekin luin Arosuden yläasteen alussa ja kyllähän siitä pari esseet on tullut väännettyä. Ehdottomasti yksi parhaista kirjoista joita olen lukenut. Lisään tosin listaan Hessen muutkin kirjat. Mutta en ole kyllä koskaan kokenut edes Arosutta mitenkään masentavaksi, lähinnä stimuloivaksi ja inspiroivaksi. Olenkohan jotenkin vinksahtanut sitten =/ Lähinnä Arosudessa viehätti se unenomaisuus ja symboliset merkitykset, mitkä olivat sen ajan kirjallisuudessa niiiin trendikkäitä ilmiöitä, Freud ja unien tulkinta ja sitä rataa
Sinuhe ja Agathat kuuluvat myös suosikkeihini. =) Ja Ruohometsän kansa oli ala-asteella yksi suosikeistani, hyviä muistoja tulee mieleen. Agatha Christien kirjojen parissa voisin jopa sanoa kasvaneeni, sillä niin paljon ne ovat minuun vaikuttaneet. Ehkäpä
kirjailijan karun realistinen kuvaus ihmisluonteesta vain osui ja upposi. Kymmenen pientä neekeripoikaa luin ensimmäisen kerran 3. luokalla ja siitä lähtien olen ollut koukussa. =) En vain pysty olla rakastamatta hänen hahmojaan ja tapaansa nähdä maailma. Mitä pidempään niitä kirjoja pyörittelee mielessään niin sitä enemmän niistä irtoaa sitä ns. syvällistäkin puolta, mitä ei ihan heti ensi silmäyksellä näe. Esimerkiksi minulle vain välähti muutamia oivalluksia hänen tarinoidensa, jotka olen lukenut viimeksi kymmenisen vuotta sitten, kautta ja ansioista. Että aikalailla alitajunnassa nuo jo pyörivät =)
Fantasiaa ja scifiä tulee luettua välillä. Nykyään tosin lueskelen enemmän ammatti- ja tietokirjoja, mutta aina kausittainhan nuo menevät. =) Tosin nyt aloitin Inkat kirjasarjaa, mikä vaikuttaa varsin hyvältä ja mielenkiintoiselta. Toisaalta myös tuota hömppää tulee luettua. Esimerkiksi Pieni lankakauppa on aivan ihana ja symppis, samalla myös koskettava kirja. Ehkä se vain kolahti kun sitä lukiessa itsellä oli kunnon neulomiskausi meneillään =) Nyt huomasin, että siihen on tullut jatko-osa, joka täytyykin chekata pikinmiten. =)
