seuraava »

[Emelia]

Terve taas, nikki, vanha kamu ja gracias! 
Tekevät kartallani vaikka mitä...!! )) Kuin siis katsoisi Kaunareita (kartalta) No hyvä että edes kartalla...

Tottahan se on, että ei kärsimys lopulta ole pahaksi kellekään, mutta toivottomuus voi viedä voimat ja motivaation niin perusteellisesti, että valmistautuu vain aina pahimpaan, tottumuksesta, vaikka menisi paremminkin. Traumaattinen epäonni siis saattaa invalidisoida - mutta toisaalta: unohdetaanhan me akat synnytystuskatkin  : Nimim. 3 viiskiloista puskenut.

Tähän tarvinnee vain lisätä, että vaikka mitä transiitteja olisi menossa on eri aikoina aina erilainen "vahvuus" eri jutuille... Itselläni on ollut viime vuodet aivan hirveitä, kun  rasitti  , eikä  antanut sekään helpotusta.. "Katso valoon!!"

[Lilli]

Toisesta ketjusta lunttasin, että olet kokenut elämäsi kohtalonomaisena, eikä New Age -kikat ole taivaita avanneet. No, sama meininki tässä osoitteessa. Ehkä joillakin on vapaa tahto käytettävissään ja unelmat toteutuvat oikeanlaisen ajattelun kautta, mutta "kohtaloihmiset" ovat oma rotunsa. Silloin kun elämässä alkaa se kohtalokas vaihe, niin kyllä siinä tahtoo usko vapaaseen tahtoon mennä romukoppaan. Lähes ainoa asia, johon voi vaikuttaa, on se, kuinka elämänsä tragedioihin asennoituu. Edes traumatisoitumisen ei tarvitse olla mikään lopullinen tuomio, sitäkin voi työstää.

Itse otin sen asenteen vuosia sitten, että jos minulla on kerran erityinen kohtalo, niin tarkkailen kaikkea ympärilläni "merkkien" toivossa. Niin paljon minulle on tapahtunut "sattumia", että lakkasin uskomasta sattumaan jo aikoja sitten. Koen "sattumat" johdatuksena (oppaiden toimintaa/omaa alitajunnan tietoa).  Yleensä asiat alkavat sujua rivakasti, kun kulkee sitä kohtaloaan kohti - vastaan rimpuileminen tuottaa yleensä vaikeuksia.

Karmaanihan minä olen tästä syyttänyt, mutta menneiden elämien tutkiminen on auttanut hahmottamaan paremmin, mistä on kyse. Sinulle joku regressiossa käyminen  -ihmisenä voisi olla ihan tajuntaa ja ymmärrystä laajentava kokemus.

Toisekseen: Kauriilla on toisinaan aivan liiallinen tarve olla vahva ja pärjäävä. Toisinaan se on oman hyvinvoinnin kannalta parempi, että toteaa olevansa lopussa, nostaa kädet pystyyn, ottaa pitkän sairasloman (jos olet töissä) ja antaa itselleen vähän armoa. Sitten sen näkee, onko sinussa feenix-ominaisuutta, kuten tuosta Kuu-Pluto -yhtymästä voisi vähän toivoa.

[rubiinitar]

Niin.

Pari tuntia sitten paloi se talo jotaolen yrittänyt myydä maksaakseni uuden.  Äitini kuoli tulipalossa,  poikani oli onneksi treeneissä.
Olen kokenut jo niin paljon, että  olen tässäkin tilanteessa ihan rauhallinen (en lapseni kuollessakaan ollut shokissa vaan yritin vain  ottaa tilanteen vastaan). Mutta pakko myöntää että vanhimman  pojan katkeruutta ja surua on vaikea jälleen kerran äitinä katsoa: menetti tekemäänsä korvaamatonta taidetta ja koko pienen omaisuutensa ja kotinsa ja mummonsa. Enkä voi äitinä luvata hänelle tässä tilanteessa mitään, rahaongelmien takia kaikki on alivakuutettu. Hokea vain tätä samaa, että "tuho on yleensä siunaus".

[Liekku]

 Otan osaa rubiinitar, luin juuri hesarista tulipalosta (olisiko ollut sama).

 Todella surullista, jaksamista ja voimia sinulle ja lapsellesi (lapsillesi)

[La Papessa]

Otan osaa. Ja kuten taisin sanoa jo toisessa ketjussa, ei kai kukaan voi olettaa, että kun tällaisia  raskaita asioita kerääntyy ketjuun parin vuoden sisälle useita, oma olo voisi parantua dramaattisesti jonkun kuitenkin melko lyhytaikaisen transiitin seurauksena. Aito, henkilökohtaisesta menetyksestä johtuva suru on sellainen asia, ettei se oikeasti lähde kuin suremalla, ja siihen tarvitaan enemmän aikaa kuin mitä nyky-yhteiskunta tahtoisi sille antaa. Kaikki negatiiviset tapahtumat pitäisi käsitellä parissa viikossa, ja olla sitten taas täyttä vauhtia eteenpäin puskeva tehoyksilö.   Kyllä tilanteessa, jossa on koettu aitoja ja suuria menetyksiä, pitää saada vaikka  piehtaroida siinä tuskassa ihan niin kauan, kun tarpeelliselta tuntuu (vaikka sitten 40 vuotta, kuten miehensä kuoleman jälkeen loppuelämänsä surupuvussa kulkenut kuningatar Victoria), ja  hidastaa omaa toimintaa. Toivottavasti sinulla on nyt tukena sellaisia henkilöitä, joita nämä menetykset eivät ole koskettaneet aivan yhtä syvältä kuin sinua, jottei sinun tarvitse kantaa huolta esim. käytännön asioiden järjestelystä.

[^^Queen Nefertiti^^]

no, laitan tämän tänne jos ei rubiinitar ole sattumoisin huomannut. heistä on paljon apua ja iloa, itselläkin posa käänteitä kyllä ja ehkä sittenkin jonkun love transiitinkin mukaisesti???

eli loppujen lopuksi, kyllä transiiteissa JOTAIN perää on. siis työ, romantica, ja esim matkailu kun on aurinko kolmosessa. eniten odotan suuremmista suunnitelmista, kuten sanottu, regressio auttaa tajuamaan asioita korkeammalta kantilta. 

www.intuitiivisetparantajat.fi

http://www.intuitiivisetparantajat.fi/index.php?pageid=6&aid=28&lang=fi

tosin minua ei vain tähdet*** heittele, kun oon vähän noitakin..   

[Corvus Leonis]

Ydinongelma taitaa olla, että ihmiset odottavat sinänsä positiivisilta transiiteilta liikaa/vääriä asioita.

  : tragikoominen ulkomaanreissu ja polvi venähti, piti nilkuttaa sitten kokonainen vuosi. Kaziljoonia uusia ihmisiä eri puolilta maailmaa.
Esim. sekä että  aikana voitin lotossa, kuitenkin vain minimivoitot, mutta sitäkin enemmän oli sitä sosiaalista elämää ja sitä olikin sitten aivan liikaa. Triljoonia ihmisiä, taas eri puolilta maailmaa.

(Ja saan liiasta sosiaalistamisesta samat oireet kuin liiasta kahvista, että eipä ollut kauhean hauskaa.)

Ja  merkitsi muuttoa vuokran korotuksen takia, sinänsä positiivinen muutos halvempiin oloihin mutta lähinnä asiasta seurasi melkoista päänvaivaa.

Nyt on Jupiter tekemässä yhtymää IC:lle ja olisikohan taas muuttoja edessä.

[rubiinitar]

Kiitos

Taisin tänään jo suututtaa muutaman kriisityöntekijän kertomalla rehellisesti suhtautumisestani kuolemaan (tänään oli vaihteeksi todella hyvä olo, muutoshan on vapauttava verrattuna paikallaan pysyvään oli muutos millainen tahansa), kokevat kai puheeni kuolemasta vapauttavana kokemuksena jollain kummallisella tavalla työtään väheksyvänä, en tiedä.

Muistan aina kun lapseni kuoli ja kerroin asiasta tutuille ihmisille ilman hysteriaa, joka toinen katsoi järkyttyneenä OLET SHOKISSA - ja ystävät ja tuttavat kaikkosivat, useimmat eivätole koskaan palanneet.

En koe kuolemaa järkyttävänä, kuolema on aatelinen ja pyhä, suurin lahja mitä voimme saada elämältä, sillä se juuri lopulta vapauttaa meidät kuolemanpelosta ja väistämättömän torjunnasta.
Se että mikään ei (ainakaan näennäisesti) etene enkä löydä oikeaa suuuntaa millään, SE on kärsimystä.

[Corvus Leonis]

Kiitos

Taisin tänään jo suututtaa muutaman kriisityöntekijän kertomalla rehellisesti suhtautumisestani kuolemaan (tänään oli vaihteeksi todella hyvä olo, muutoshan on vapauttava verrattuna paikallaan pysyvään oli muutos millainen tahansa), kokevat kai puheeni kuolemasta vapauttavana kokemuksena jollain kummallisella tavalla työtään väheksyvänä, en tiedä.

Muistan aina kun lapseni kuoli ja kerroin asiasta tutuille ihmisille ilman hysteriaa, joka toinen katsoi järkyttyneenä OLET SHOKISSA - ja ystävät ja tuttavat kaikkosivat, useimmat eivätole koskaan palanneet.

En koe kuolemaa järkyttävänä, kuolema on aatelinen ja pyhä, suurin lahja mitä voimme saada elämältä, sillä se juuri lopulta vapauttaa meidät kuolemanpelosta ja väistämättömän torjunnasta.
Se että mikään ei (ainakaan näennäisesti) etene enkä löydä oikeaa suuuntaa millään, SE on kärsimystä.

Kuolema tuppaa olemaan maton alle lakaistava asia joka kielletään viimeiseen saakka, kunnes se osuu omalle kohdalle. Kuolleita pidetään virallisissa kirjoissa teknisesti elävinä vielä kymmenien vuosien kuluttua (perillisten suureksi riesaksi), ihminen voi maata kuolleena asunnossaan vuosia ilman että kukaan vaivautuu kiinnittämään huomiota (vaikka ruumiin haju leijuisi alituiseen naapurien sieraimissa), koko kuoleman käsitettä ei jotenkin kerta kaikkiaan hyväksytä ellei ole pakko, mistä seuraa sitten kaikenlaista edellämainitun kaltaista turhaa ja typerää.

Itsekin olen omaisten kuolemat kestänyt pokerina, muiden tuputtama "henkinen tuki" on ärsyttävää ja tarpeetonta, ja auta armias kun jotkut ovat vastaavasti erehtyneet luulemaan että pystyisin itse olemaan jollekulle muulle henkisenä/emotionaalisena tukena samassa tilanteessa ja ovat sitten suuttuneet havaittuaan ettei näin ole. Ei sitä aina jaksa esittää olemattomia tunnetiloja nääs.

[Corvus Leonis]

Joskus aikoinaan ihmiset ymmärsivät, ettei kuolema ja kuolleet ole ongelma, vaan elämä ja elävät. Kun eläin kuolee, ihmiset ajattelevat sen pääsevän kärsimyksistään; kun ihminen kuolee, naamioidaan myötätunnoksi alitajuiset pelot kuoleman osumisesta omalle kohdalle, minkä lisäksi lähiomaiset surevat pikemminkin äkillistä lisääntynyttä yksinäisyyttään, kuin varsinaista omaisen poismenoa.

Eihän tuollaista kukaan kuitenkaan lähtisi myöntämään, kun kaikki ikävä pitää aina lakaista sinne maton alle mikäli suinkin mahdollista. Ja jos on avoimesti yleistä mielipidettä vastaan niin saa väistämättä sakkaa niskaansa, näin se vaan on. :

[rubiinitar]

Ihan samalla tavalla tunnen ja ajattelen kuin Kato Vega, ja joudun painimaan tuon teeskenneltelyjutun kanssa sikäli että jos ei teeskentele, pidetään trauman 'kovettamana' ja sairaana. Mutta toiseen topikkiin siis...

[mondo]

Minen nyt taaskaan pysty selittämään tuota tunteettomuuden tuntua, kun itse olen  viilee, asiat asioina linjalla ja Kato Vegan toteaman mukaan päästänyt eläimen kärsimyksestä ja mietin, miten tulen sopetumaan ihmisten jättämään tyhjään tilaan. Pidän siis myös täältä poispääsyä voittona, mutta ymmärrän inhimillistä ikävää, jota voi tuntea eläintäkin kohtaan. Ei voi kohtaloita vertailla, kun jokaisen tilanne on niin tuhansin nyanssein väritetty, mutta Rubiinittarelle silti voimia! Kartan t-rististä hokasin yhden oman transiitin. En tiedä lasketaanko solmuja mihinkään risteihin, kun eivät ole varsinaisia taivaankappaleita, mutta itselläni seuraan kuitenkin    vaikutuksia solmukehitykseen, kun muodostavat yhdessä suurneliön. Tätä alasolmumaista väsymistä ja vetäytymistä olen vähän havainnut, kun  ja  transitoi tai ainakin liikkuu lähellä tuota    linjaa (siinä on muitakin oppositioita tulilinjalla) ja nyt tämän kuun viimeinen päivä itse  ja  osuvat vielä alasolmulle (1.h  ). Mihinköhän kellariin itseni tinttaan pois ihmisten ilmoilta, etten vaikuta täysin trauman kovettamalta. Itselläni myös tämä "tuntuu, ettei tule parannusta" liittyy konkreettisen lisäksi myös omiin henkisiin kehitysjuttuihin ja itselläni on siis transiittina muotoa   . Tässä ei nyt tullut yhtään parempaa transiittia, paitsi että nämähän on just parhaita loppupelissä  .

[rubiinitar]

Sanon vain, että kuolema on aidosti vapauttava, suorastaan hurmoksellinen tapahtuma, vapautus sanan kirjaimellisessa merkityksessä. En tiedä tapahtuiko ratkaiseva 'oivallus' lapsen kuoleman jälkeen vai jo silloin, kun lapsena olin suuresti helpottunut, kun alkoholisti-isäni kuoli. Mutta suhtautumiseni elämään ja kuolemaan on totaalisesti erilainen kuin monella muulla.

Pahin kärsimys siis minulle on kohtalonomainen paikallaanpysyvyys, häkkikokemus, (näennäinen) tapahtumattomuus, ei suinkaan vapauttava ja peruuttamaton tuho/kuolema/menetys joka on aina tavalla tai toisella uuden alku.

Johtunee juuri kohtalonomaisuuden painottumisesta kartallani (oliko ne nyt avautuvia sekstiilejä vai mitä, la papessako niistä kirjoitti?), mutta kaikenlaisety isot katastrofit ovat pelkästään positiivisia, JOKU LIIKKUU!

Kuulun siis näihin ukkosta ja rajuilmaa rakastaviin ihmisiin

Koska väistämätöntä tuhoa/kuolemaa emme voi välttää (suuri osa ihmisistä elää kuolemattomuuden illuusiossa jos asiat menevät elämässä suht hyvin), niin parasta on kun se vihdoin tapahtuu ja uusi alkaa.
Kuolemanrajatilakokemusta en ole kokenut, mutta sellaisen kokeneet ajattelevat kaiketi hieman samalla tavalla.

[Corvus Leonis]

Kuulun siis näihin ukkosta ja rajuilmaa rakastaviin ihmisiin

Ja minä laitapuolen kulkijoihin.

Minulta ilmestyy vielä jonakin päivänä seuraava teos:
"Köyhänmiehen McGuyverin opas kinkkisistä tilanteista selviämiseen (ja kuinka lähteä lätkimään hyvän sään aikana)"

Ei vaan hyödytä mitään jäädä murehtimaan asioita, vaikka naapuriin olisi iskeytynyt asteroidi tai ufot siepanneet Niinistön. Elämä on, ja niin poispäin.

[mondo]

Tykkään rajuilmoita ja kunnon räjähdyksistä, muutoksesta ja helpoista lähdöistä. Ostan ton kirjan heti omaksi, kun se ilmestyy  . Kuulostaa, että siinä on mulle soveltuvaa asiaa varsinkin tossa loppuosassa. Jotkut asiat roikkuu niin sitkeesti mukana, että meinaa tulla 'häkkikokemus'. Mulla on vakaa tarkotus kaivaa myös taas häviksissä olevat tunteet esiin. Siinä saa jytyyttävät transiitit auttaa ja tarvittaessa otetaan järeempi kalusto esiin. Vähän nyt huono taas vitsailla, kun toisaalla on todella taas jytissyt. Uskon oikeesti myös siihen, että turvallinen ja rakastava ympäristö voi ajan kanssa parantaa tukahdutettuja käytöstapoja/tunteita. Tän uskoni mukaan koitan sitoutua, pysyä tilanteissa ja läpä läpä - niin se kirjan loppuosa. Tulis nyt joku parempi transiitti.