Minulle on Sepon mukaan avautunut sekstiili Jupiter Askendentille!
Ja niin ihanan ylitsevuotavaa kiitosta ja kaikkea kaunista, että se herätti minut tutkimaan noita Jupiterin transiitteja Ascendentille.
Sillä noin 12 vuotta sitten minua potkaisi suuri onni päästä elämäni koulutukseen ja kun tutkin transiitteja, niin olihan
YHTYMÄ ALOITTAMASSA PROSESSIA
Ja kas kun valmistuin parin vuoden kuluttua, avasi
Ikionnellinen olin
VAHVISTAA SUUNTAA
Sitten avautui
jolloin koin turhautumaa kun en löytänytkään koulutukselleni pysyvää työpaikkaa.
TESTIAIKA
Kunnes avautui
Sain ihanan työpaikan, Eldoradoni! :
KATSE ETEENPÄIN
Vuonna 2000 oli
Jupiter auttoi kasvuani ja ojensi uusia työhaasteita, jotka kiltisti otin vastaan!
JOTAIN ALKAA ALUSTA TAI UUDISTETAAN
Vuonna 2002 alkoi sulkeutuva puolikaskierros
Paistattelin onnistuneen toimestani kiitoksista.
ELÄMÄ JATKUU
Vuonna 2003 sulkeutui
Olin jo kypsä ja kokenut työssäni ja näin puutteet, vaadin muutoksia, koska olin ylirasittunut.
JOTAIN TARKASTETAAN
Vuonna 2004
olin taas tyytyväinen!
HENGÄHDYS JA KIITOS
Ja omissa transiiteissani alkoi yhtymä jälleen ja uudenlainen käänne elämässäni.
Joten....Vaikka Seppo sanoo sitä sulkeutuvaksi sekstiiliksi, jota äsken lueskelin, minun mielestäni se on avautuva, kuten Ajatuskin totesi tuolla eräässä topikissa, että nämä sulkeutuvat ja avautuvat eivät pidä paikkaansa. Kun oppini mukaan avautuvalla ja sulkeutuvalla on aivan oma merkityksensä planeettaliikkeissä jota sitä katsoo jonkun tapahtuman kautta, kuten tässä olen tutkaillut.
: