Jos kaupungin arkistosta saamani syntymän kellonaika pitää paikkansa, olen tupla-
.
Jos olen syntynyt ns. kummilusikan osoittamalla hetkellä. olen
.
Mielestäni edellinen skenaario on toden näköisempi, kun ottaa huomioon, kuinka
synkkämielinen olen enimmän aikaa. (Tosin äitini väitti, että olin pienenä "iloinen
kuin viiden pennin hevonen"). Entisen tyttöystävän äiti kutsui minua nimellä
"Mies pimeästä". LOL! Kun vielä
on
:ssa, lienee ymmärrettävää,
että olen melko ristiriitainen tyyppi, vai onko?
Niinpä olisin todella mielissäni, jos joku kykenisi todistamaan, että kaikki päättyy
lopullisesti, kun tämä "maallinen maja" lakkaa funkkaamasta. Pahoin kuitenkin
pelkään, että mm. Intiassa suosittu näkemys "sielun vaelluksesta" voi pitää kuin
pitääkin paikkansa. Se jatkunee sitten ainakin siihen asti kunnes ns. valaistumisen
tila estää uuden karman syntymisen. Joogasuutrain neljännen paadan, kaivalya-paadan
seiska-suutran mukaan
karmaashuklaakRSNaM yoginaH, trividham itareSaam.
Tuo tarkoittaa jotakin sentapaista kuin että
Joogin ("valaistuneen") karma on "ei-valkoista" (a-shukla) ja "ei-mustaa" (a-kRSNa),
kun taas muiden (ei-valaistuneiden) karma on kolmenlaista (tri-vidham)
eli siis kaiketi hyvää, pahaa, tai "sekamuotoista".
Mitenkä ihminen maallisen vaelluksensa kussakin (mahdollisessa) inkarnaatiossa
kokee, riippunee siitä, minkälainen karma on "kypsymisvuorossa". Kaipa siitä johtuu,
että rikolliset joskus pääsevät kuin koira veräjästä, mutta samalla he ilmeisesti
keräävät kukkuramitoin uutta, pääosin negatiivista karmaa, joka kypsyy joko
senhetkisessä elämässä tai todennäköisemmin jossakin tulevassa inkarnaatiossa.
Siispä kun suhtautuu elämään siten, että vastoinkäymiset ovat todennäköisesti
negatiivisen karman kypsymistä ja hyvä tsägä taas puolestaan positiivisen karman
"neutraloitumista", on helpompi kestää tätä korpivaellusta vaikka se joskus saattaakin
tuntua aika raskaalta.
