seuraava »

[julyette]

Minulle työssä ei ole tärkeintä se,
kuinka korkealla olen tai pääsen, vaan millaisen elämänlaadun ja tason sillä saan.

Minä olen pata laiska ja nautiskelija,
enkä minä halua ottaa mitään vastuuta muista tai toisten päätöksistä
tai mistään päätöksistä ylipäätään.  Yöunet ja kauneushan siitä vain kärsisi. : 

Kiitos Sasha tästä    Hassua kuinka jonkun toisen lauseet voi olla tosi vapauttava asia. Suomessa alkoi joskus 90-luvun puolivälissä järjetön koulutusbuumi. Kaikki lähtivät aikuisopiskelemaan ammattia ja titteliä toisensa perään ja ihmisen menestystä yhteiskunnassa alettiin yllättävän nopeasti mitata sen mukaan kuinka korkeastikoulutettu ja hyvä titteli oli ja kuinka korkealle oli kiipeämässä firman hierarkiassa.

Minua taas ei ole koskaan kiinnostanut titteli tai se miten korkealle uralla etenen. Olen aina asettanut ensi sijalle sen, että todella nautin työstäni ja elämästäni ja saan tehdä sitä mikä oikeasti tuottaa iloa. Lisäksi minulle on aina ollut titteleitä tärkeämpää saada tietty elintaso ja elämäntyyli.  Koska yhteiskunta on koko ajan enemmän vain painottunut tuohon etene uralla hyvään titteliin ja opiskele sen tuhat ammattia, olen tuntenut jopa huonommuuden tunteita koska en ole halunnut suuntautua samalla tavalla. Tuota Sashan tekstiä lukiessa jotenkin valaistui, että jokaisella on oikeus valita oma tiensä, vaikka yhteiskunta (ja toiset ihmiset) yrittäisikin tasapäistää kaikki samaan muottiin.

[Tiigris]

Mutta muista julyette, että on aina olemassa niitä, jotka opiskelevat ne tuhat ammattia siksi etteivät tiedä mitä haluavat uralta, ja keksivät aina jotain parempaa tai mielenkiintoisempaa. Sellainen ei välttämättä ole siis aina vaan tittelien keräilemistä siksi, että ne tittelit merkkaisivat mitään...

Musta on ainakin kummallista, että oon kohta sairaanhoitaja ja sitten jos meenkin lukeen kirjallisuutta ja musta tulee joku ihan eri ja sitten jos meen vielä lukeen taidetta, niin sitten oon sairaanhoitaja-kirjallisuustyyppi-taiteilija, mikä kuulostaa lähinnä kummalliselle, enemmän kuin hienolle....

[Eileithyia]

Minulle työssä kaikkein tärkeintä on se, että saa tehdä juuri sitä mistä tykkää ja unelmoi ja menestyä siinä. Palkalla ei ole väliä, kyllä sitä rahaa aina jostain pukkaa.

[La Papessa]

Kiitos Sasha tästä    Hassua kuinka jonkun toisen lauseet voi olla tosi vapauttava asia. Suomessa alkoi joskus 90-luvun puolivälissä järjetön koulutusbuumi. Kaikki lähtivät aikuisopiskelemaan ammattia ja titteliä toisensa perään ja ihmisen menestystä yhteiskunnassa alettiin yllättävän nopeasti mitata sen mukaan kuinka korkeastikoulutettu ja hyvä titteli oli ja kuinka korkealle oli kiipeämässä firman hierarkiassa.

Siis tuon 90-luvun lopun koulutusbuumin takanahan oli puhtaasti se, että Suomessa oli vielä tuolloin laman jäljilta lähelle 15 % työttömyys. Silloin keksittiin, että kouluttamalla ihmiset uuteen ammattiin he voisivat myös työllistyä. Aina näin ei tietystikkään sitten käynyt, mutta tunnen myös läheisesti ihmisiä, jotka ovat tuon buumin seuraksena löysivät unelmiensa ammatin neli-viisikymppisinä, ja muita, jotka ainakin saivat työttömyyskorvausta paremman toimeentulon itselleen.

Mutta muuten en itsekkään ole koskaan kouluttautunut titteleiden (todisteena opintorekisteriote, jossa on kyllä kivasti merkintöjä, mutta ei valmista tutkintoa) tai nopean urakehityksen toivossa, ja vierastan maailmaa jossa ihmisarvo näillä mitataan. Ymmärrän, että on ammatteja, joihin tarvitaan se tietty teoreettinen, tiedollinen pohja tueksi, mutta en todellakaan ole koskaan pitänyt esim. lakimiehiä tai lääkäreitä onnistuneempina ihmisinä kuin vaikkapa kampaajaa tai putkimiestä heidän tittelinsä perusteella.

Tarkoitin näitä ihmisiä jotka jatkuvasti hokevat, "ai, sä olet vain se-ja-se-ammatiltasi."
Minulle ei tosiaan ole tärkeää se mikä on ammattinimikkeeni, vaan se miten paljon rahaa on pankkitilillä ja se, että voin elää valitsemaani elämäntyyliä, olkoon sitten kuinka pinnallista tahansa.

Pistän vielä paremmaksi: Olen juurikin tuollaisia jopa oman firman sisällä "vain se ja se" -kommentteja kirvoittavassa ammatissa tällä hetkellä. Ammattini on myöskin suhteellisen huonosti palkattu. Yrityksen hierakiassa ja palkkataulukossa nousu kuitenkin tarkoittaisi  luultavasti alallani sitä, etten enää saisi tehdä sitä asiaa, joista työssäni nimenomaan nautin, ratkaista konkreettisesti asiakkaiden ongelmia. Olen huomannut juuri tämän aspektin töissä olevan niin tärkeän minulle, että saatan vielä uudelleenkouluttautua alalle, jossa juurikin tämän asian handlaamisesta maksetaan paremmin mielummin kuin edetä "uraputkessa".

[Asterix]

Tarkoitin näitä ihmisiä jotka jatkuvasti hokevat, "ai, sä olet vain se-ja-se-ammatiltasi." 
Minulle ei tosiaan ole tärkeää se mikä on ammattinimikkeeni, vaan se miten paljon rahaa on pankkitilillä ja se, että voin elää valitsemaani elämäntyyliä, olkoon sitten kuinka pinnallista tahansa.

Hyvin tiivistetty. 

Pistän vielä paremmaksi: Olen juurikin tuollaisia jopa oman firman sisällä "vain se ja se" -kommentteja kirvoittavassa ammatissa tällä hetkellä. Ammattini on myöskin suhteellisen huonosti palkattu. Yrityksen hierakiassa ja palkkataulukossa nousu kuitenkin tarkoittaisi  luultavasti alallani sitä, etten enää saisi tehdä sitä asiaa, joista työssäni nimenomaan nautin, ratkaista konkreettisesti asiakkaiden ongelmia. Olen huomannut juuri tämän aspektin töissä olevan niin tärkeän minulle, että saatan vielä uudelleenkouluttautua alalle, jossa juurikin tämän asian handlaamisesta maksetaan paremmin mielummin kuin edetä "uraputkessa".

Tietenkin.. :

Kun tuolla aiemmin (myöskin YV:nä) arvostelit ammatinvalintaani,
miesvalintani ja elämäntyylini -ja tasoni lisäksi,
niin mainittakoon nyt, että et varmaan ajatellut ihan loppuun asti (luulisin),
että juuri PR alana on erikoisosaamista.

PR on laaja pelto, kuten on markkinointikin ja aloilla, joissa ei ole suurta merkitystä
tiedotusvastuulla, B2B-kommunikoinnilla, asiakaskommunikoinnilla, näkyyvyydellä ja markkinoinnilla,
ei PR:ia juurikaan tarvita.

PR-alan ihmisiä toimii ainoastaan isommissa kansainvälisissä yhtiöissä, tosin niissä toimenkuva onkin jo laajempi kuin esim. valtiollisissa isoissa instansseissa, esim. presidentin tiedottajana
tai jonkun muun valtiollisen instituutin PR/lehdistö päällikkönä/johtajana/tiedottajana,
jolloin toimen kuva rajoittuu ainoastaan julkiseen kommunikointiin ja julkisuuden suunnitteluun ja hallintaan.

Kaupallisella puolella työnkuva on laajempi ja vastuullisempi ja PR on usein jaoteltu
eri osaamis-alueisiin, esim. B2B kommunikointi, Pressi(lehdistö), tapahtumat ja markkinointi.

Ja se erikoisosaaminen näkyy aina palkkanauhalla,
kuten itsekin laskeskelit omasta erikoisalastasi.


Suomessa perinteisesti PR -ja markkinointi on kussut kautta aikojen,
eikä sillä ole siellä käsittääkseni kovin suurta arvostusta vieläkään,
vaikka Suomen ulkomaankauppa ja vienti on aina tökkinyt,
niin siitä ei ole opittu mitään.

Tiedän tämän ihan käytännön tasolla työstäni kun niiden reppana
suomalais-liikemiesten ja poliitikkojen kanssa
olen joutunut suomenkieleni vuoksi toimimaan ja voi hemmetti, 
kun ne ei osaa vaivautumiseltaan, ujoudeltaan ja vaatimattomuudeltaan
ja siltä hemmetinmoiselta sikailultaan "markkinoida"
sitä parempaa tuotetta/ideaansa kuin vaikka esim. italialaisten vastaava
ja jäävät siksi usein nuolemaan näppejään,
kun kukaan ei vain halua tehdä yhteistyötä niiden kanssa, vaikka tuote/idea olisikin parempi.

Ainoa yritys taitaa olla Nokia, joka ymmärsi aikoinaan satsata siihen
ja muistaisin, että kun Nokia teki suunnitelmia laajentua ulkomaille,
niin Ollilaa pidettiin lähinnä kylähulluna.


Tuosta suhtautumisesta kertoo hyvin sekin,
että suomalaisille voi kertoa ihan mitä tahansa sontaa esim. valtiolliselta taholta ilman,
että kansa nousisi barrikadeille, että mitäs helewettiä tämäkin nyt tarkoittaa,
vaan ne nielee kaiken sellaisenaan.

Eniten tuo näkyy esim. eri yritysten tiedottamisessa paitsi työntekijöilleen,
niin myöskin pankeille ja rahoittajille ja sitten vaan yks'kaks simsalabim,
yritys päättää potkia pellolle puolet työntekijöistään pankkien ja rahoittajienkin yllätykseksi,
kun kukaan ei kunnolla hoida kommunikointia kunnolla kaikkiin näihin suuntiin,
että olisi voinut ajoissa tehdä asialle jotain, siis löytää ratkaisu tai ainakin vähintään ihmiset
ja instanssit olisivat olleet tietoisia ja varautuneet ongelmiin ajoissa.

So... en näkisi, että PR:lle olisi vielä kovasti tulevaisuutta Suomessa. 

[La Papessa]

Kun tuolla aiemmin (myöskin YV:nä) arvostelit ammatinvalintaani,
miesvalintani ja elämäntyylini -ja tasoni lisäksi,
niin mainittakoon nyt, että et varmaan ajatellut ihan loppuun asti (luulisin),
että juuri PR alana on erikoisosaamista.

Aiemmin jo totesin, että jos jotenkin olet kokenut jotkut kirjoittamani asiat arvosteluna, kyseessä on molemminpuolinen väärinkäsitys, jonka mielelläni myös selvitän yv:eillä, jotta varsinaiset keskustelut pysyisivät enemmän tai vähemmän teemassa.

Mutta siis missään vaiheessa en ole käsittääkseni mitenkään sanonut, etten itse arvostaisi ns. PR-osaamista. Olen itse opiskellut alaa, joka antaisi valmiudet toimia hyvinkin esim. nimenomaan yrityksen viestinnässä ja ollut pikkufirmassa tehtävissä, jotka liippaavat aika läheltä niitä, joihin isommissa firmoissa palkataan  erikseen PR-osaaja. Tiedän, kuinka vaikea ja rankka ala saattaa on - tämä onkin yksi syy, minkä takia en alalle ole tässä elämäntilanteessa mitenkään pyrkinyt, esim. epäsäännölliset työajat tai matkustelu eivät minulle sovi. Olen myös sitä mieltä, että työ tärkeyteensä ja vaativuuteensa nähden törkeästi alipalkattua ainakin niissä maissa, joissa toimivien PR-ihmisten tuloista minulla on tarkempaa tietoa.

Olen myös  kanssasi samaa mieltä siitä, että sekä tiedottamista että markkinointia laiminlyödään törkeästi Suomessa useilla tahoilla. En kuitenkaan yleistäisi tätä kautta linjan tapahtuvaksi. Nokian malli alkaa jo vaikuttaa muuallakin, nuorempi johtajapolvi, joka on nyt lyömässä itsensä läpi, (30-40 v.) on hyvinkin tietoista siitä, miten maailmalla toimitaan.

Se, mistä olemme ilmeisen erimielisiä, on tämän työn yleisestä arvostuksesta yhteiskunnassa. Vähän samalla tavalla kun en mitenkään tuomitse ns. järkisyistä solmittuja "vahvan miehen" ja nuoremman naisen liittoja. Olen vain hiukan eri mieltä kuin sinä siitä, kuinka fiksu ja kannattava tämä toimintatapa on maailmassa, jossa nainen kuitenkin ainakin periaatteessa voi luoda oman uran ja oman omaisuuden myös muilla keinoin. Eli todellakaan ainakaan minun näkökulmastani tässä eivät nyt riitele ihmiset, vaan näkemykset.

[^^Queen Nefertiti^^]

ai tässä olikin kyse rahasta ja naisen urasta eikä sankarista joka karauttaa ratsulla luo..

[Ave^^]

Miksi ihmisten pitää moraalisesti kieltää kaikki nautinnollinen, kuten raha ja kristinuskossa seksi? Maailma on täynnä ihmisiä jotka pauhaavat aidon rakkauden nimeen haluamatta myöntää että itsessä on myös se nautinnonhaluinen puoli. Kuitenkin monet jotka suoraan sanovat ulkoisten asioiden merkitsevän ovat hyvin lämpimiä ja rakastavia ihmisiä. Suomi on vielä hirveän kommunistinen maa. “Kun minulla ei ole niin ei sinullakaan saa olla.”
Itse olen niin nuori ettei raha vaikuta päätöksiini, sillä ei kenellekään nuorella vielä olekaan rahaa. Tai sitten en vain liiku sellaisissa piireissä. Sitä sanotaan että kun kolmekymppiä alkaa lähestymään, nainen alkaa katsomaan rahaa. Ulkonäköä kyllä katson. Rehellinen seikka on, että liian lihava mies ei sytytä. Mitään kuvankaunista en hae, vaan tarkoitan enemmän sellaista sisältä tulevaa seksikkyyttä, mutta periaatteessa sama asia. Olen oikeastaan aivan liian nirso. En saisi olla sillä en minä niin huippu ole että saisin kenet tahansa.
Rahakkaista piireistä en pidä sen takia, että minulla on sellainen ennakkoluulo että siellä teeskentely on huipussaan ja ihmisen arvoa mitataan sillä kuinka hieno auto on eikä niitä corollaihmisiä edes lasketa ihmisiksi. En tiedä mikä on totuus, en ole kokenut.

[Rakkauden enkeli]

Maailma on täynnä ihmisiä jotka pauhaavat aidon rakkauden nimeen haluamatta myöntää että itsessä on myös se nautinnonhaluinen puoli.

Totta... Monenlainen nautinto kuuluu myös rakkauteen. 

[*Kide*]

Paljon olette pulisseet asiasta ja paljoa ei ole lisättävää  :
Vastasin rakkaudesta, mutta eipä tuo raha haittaakaan tee.
Aikoinani menin rakkaudesta... kumpikaan meistä ei omistanut yhtään mitään, ei kertakaikkisesti mitään. Tulevalle puolisolle tuli tiukka paikka eteen, kun hänelle (ehkä) on tulossa jotakin sitten joskus aikoinaan perintönä... toivon siihen olevan PALJON aikaa vielä... 
Hän kysäisi häiden edellä, että josko avioehtoa? Lopputulos oli, että hän sai kosia uudelleen   
Pointtini oli, että kaksi tyhjä taskua eivät sellaista tarvitse

Tälläisen heittäsin kuitenkin kehiin... kuinka usein avioliitoissa ja ihan suhteissa tuo miehen ja naisen halu suhteen laadusta ja tasosta kohtaa?
Mistä tulee ne marisevat kotirouvat ja sohvalla lihoavat, vieraita vilkuilevat juoksevat miehet?

Alkuun nainen on niin lipiläärin passaus piikaa ja tekee  yhden jos toisen hattu tempun petiosastolla. Ja mies on niin urosta, niin urosta  Kun arki astuu kuvioihin tai ts. vauva (-t), alkaa naisen tarmo hiipua... kumma juttu, eikö? Eipä ole kroppakaan enään sellainen, kuin aikoinaan ja itsetunto rapisee... natina alkaa ja silmälaput putoaa pois. Alkaa mieskin vaikuttaan erilaiselta...  Eipä riitä enään se uroksena olo vaan, voisi jotenkin ottaa huomioon muutoinkin  Kun naisen halu miehen osallisuudesta muuttuu, miksi mies muuttaisi omaansa? Toki se haluaa edelleen pitää kiinni saavutetuista eduista, vaikka sitten vaihtamalla Thai-rouvaan koko hoidon 

Rehellisyys siis minusta on se avain  Jos tahtoo olla pikku piika, sitä saa olla. Mutta jos tahtoo tasavertaisen kumppanin, sellainen on syytä olla oma käytöskin alusta asti.
Toisaalta, myös sellaiset utopistiset yhtälöt herkästä, koti-isä hahmosta karskin ja upean trimmatun kropan sisällä, joka jaksaa ja osaa kaikki hienoudet on syytä heittää romukoppaan.
Niin kuin naisen kohdalla se marttyyri, pyhimys, äiti ja huora malli myös.

Kun on kaksi kokkia, on soppa sen mukanen  Toivon, reseptien olevan edes saman suuntaiset...

[Asterix]

Tälläisen heittäsin kuitenkin kehiin... kuinka usein avioliitoissa ja ihan suhteissa tuo miehen ja naisen halu suhteen laadusta ja tasosta kohtaa?
Mistä tulee ne marisevat kotirouvat ja sohvalla lihoavat, vieraita vilkuilevat juoksevat miehet?

Hyvä kysymys. Minusta tuntuu, että mies vaihtaa mieltään tilanteesta riippuen.
Miehet metsästää ns. rakastajatar-tyyppiä tosi hanakasti ja sepä vasta ylpeys ja kehuskelun aihe,
kun hän sitten viimein saa sen,
niin sitten miehen mielestä naisen tulisi muuttua silmänräpäyksessä aivan toiseen äärilaitaan; vähemmän seksuaaliseksi, vähemmän flittailevaksi ja ns. "kunnon" naiseksi,
joka ei tarvitse olla niin hirmuisen viehättävä
ja kuka nainen nyt tuota haluaa?

Miksi ne ei metsästä jo valmiiksi sitä vaimo-tyyppiä, jos ne kerran sellainen pitää olla? :uglystupid2:

Alkuun nainen on niin lipiläärin passaus piikaa ja tekee  yhden jos toisen hattu tempun petiosastolla. Ja mies on niin urosta, niin urosta 

Niin.. kai sitä rakastuneena yrittää miellyttää toista, mutta kyllä käytännössä ainakin meikäläiseltä
tuo passaus piikominen ei onnistu, mutta kyllä sitten olen muutoin pusi-pusi lirkun-lirkun mielinkielin.. :
...siinä vaatimusteni ja kiukkupuuskien välissä.  

Mutta toiset naiset ovat palvelu-alttiimpia siellä keittiön ja sohvan välissä
ja toiset naiset taas miehen ja patjan välissä,
mutta miehissäkin on suuntautumisensa myös;

Jotkin miehet ovat seksuaalisempia kuin toiset. Esim. Veskarini ei ole läheskään niin seksuaalisesti
orientoitunut kuin Vaaka-mieheni oli ja siinä on edelleen meikäläisellä totuttelemista,
kun tuon syntymäkarttanikin puolesta rakkauden osoitukseni ovat varsin seksuaalisia.

Toiset miehet myöskin tekevät naisen eteen enemmän kuin toiset
ja kai yleistäen voi sanoa, että mitä rehellisempi mies on itselleen ja omille puutteilleen ja vahvuuksilleen,
niin sen palvelu-alttiimpi mies naiselle?

Nimittäin aika usein ne miehet, jotka luulevat/kuvittelevat itsestään hiukan liikoja,
niin vähemmän ne tekee naisen eteen.

Rehellisyys siis minusta on se avain  Jos tahtoo olla pikku piika, sitä saa olla. Mutta jos tahtoo tasavertaisen kumppanin, sellainen on syytä olla oma käytöskin alusta asti.
Toisaalta, myös sellaiset utopistiset yhtälöt herkästä, koti-isä hahmosta karskin ja upean trimmatun kropan sisällä, joka jaksaa ja osaa kaikki hienoudet on syytä heittää romukoppaan.
Niin kuin naisen kohdalla se marttyyri, pyhimys, äiti ja huora malli myös.

Kun on kaksi kokkia, on soppa sen mukanen  Toivon, reseptien olevan edes saman suuntaiset...

Näinpä. Usein se upea trimmattu kroppa juoksee (missä lie) mielellään ilman lastenvaunuja,
eikä kaipaa kirkuvaa piltti-naamaa desing-keittiöönsä,
jossa se valmistaa illalliseksi etanoita kermassa ja valkoviinissä toiselle trimmatulle kropalle,
jonka on syytä olla syömättä ne kerma-etanat, jos aikoo pitää paitsi oman kroppansa,
niin myös sen miehen kropan hallinnassaan.

Olen muuten huomannut, että mitä rumempi mies, sen enemmän se haluaa perhe-elämää.

Jotenkin en tiedä kumpi on parempi/pahempi miehessä;
Se, että se pitää itsensä (ja kotinsa) todella hyvässä kuosissa ja hyvänäköisenä
ja täten vaatii sitä naiseltaankin (materialisti),
vai se, että mies omaa masua, ei liiku(keho+mieliala) eikä ole aina siistimässä kaikkia karvojaan
ja kusee seisaaltaan, niin että pissa pisaroita on joka paikassa (ällöttävä)..?

[Rakkauden enkeli]

Hyvät kommentit teillä kide ja Sasha... 

[Artemis]

Tälläisen heittäsin kuitenkin kehiin... kuinka usein avioliitoissa ja ihan suhteissa tuo miehen ja naisen halu suhteen laadusta ja tasosta kohtaa?
Mistä tulee ne marisevat kotirouvat ja sohvalla lihoavat, vieraita vilkuilevat juoksevat miehet?

Hyvä kysymys. Minusta tuntuu, että mies vaihtaa mieltään tilanteesta riippuen.
Miehet metsästää ns. rakastajatar-tyyppiä tosi hanakasti ja sepä vasta ylpeys ja kehuskelun aihe,
kun hän sitten viimein saa sen,
niin sitten miehen mielestä naisen tulisi muuttua silmänräpäyksessä aivan toiseen äärilaitaan; vähemmän seksuaaliseksi, vähemmän flittailevaksi ja ns. "kunnon" naiseksi,
joka ei tarvitse olla niin hirmuisen viehättävä
ja kuka nainen nyt tuota haluaa?

Miksi ne ei metsästä jo valmiiksi sitä vaimo-tyyppiä, jos ne kerran sellainen pitää olla? :uglystupid2:

Alkuun nainen on niin lipiläärin passaus piikaa ja tekee  yhden jos toisen hattu tempun petiosastolla. Ja mies on niin urosta, niin urosta 

Niin.. kai sitä rakastuneena yrittää miellyttää toista, mutta kyllä käytännössä ainakin meikäläiseltä
tuo passaus piikominen ei onnistu, mutta kyllä sitten olen muutoin pusi-pusi lirkun-lirkun mielinkielin.. :
...siinä vaatimusteni ja kiukkupuuskien välissä.  

Mutta toiset naiset ovat palvelu-alttiimpia siellä keittiön ja sohvan välissä
ja toiset naiset taas miehen ja patjan välissä,
mutta miehissäkin on suuntautumisensa myös;

Jotkin miehet ovat seksuaalisempia kuin toiset. Esim. Veskarini ei ole läheskään niin seksuaalisesti
orientoitunut kuin Vaaka-mieheni oli ja siinä on edelleen meikäläisellä totuttelemista,
kun tuon syntymäkarttanikin puolesta rakkauden osoitukseni ovat varsin seksuaalisia.

Toiset miehet myöskin tekevät naisen eteen enemmän kuin toiset
ja kai yleistäen voi sanoa, että mitä rehellisempi mies on itselleen ja omille puutteilleen ja vahvuuksilleen,
niin sen palvelu-alttiimpi mies naiselle?

Nimittäin aika usein ne miehet, jotka luulevat/kuvittelevat itsestään hiukan liikoja,
niin vähemmän ne tekee naisen eteen.

Rehellisyys siis minusta on se avain  Jos tahtoo olla pikku piika, sitä saa olla. Mutta jos tahtoo tasavertaisen kumppanin, sellainen on syytä olla oma käytöskin alusta asti.
Toisaalta, myös sellaiset utopistiset yhtälöt herkästä, koti-isä hahmosta karskin ja upean trimmatun kropan sisällä, joka jaksaa ja osaa kaikki hienoudet on syytä heittää romukoppaan.
Niin kuin naisen kohdalla se marttyyri, pyhimys, äiti ja huora malli myös.

Kun on kaksi kokkia, on soppa sen mukanen  Toivon, reseptien olevan edes saman suuntaiset...

Näinpä. Usein se upea trimmattu kroppa juoksee (missä lie) mielellään ilman lastenvaunuja,
eikä kaipaa kirkuvaa piltti-naamaa desing-keittiöönsä,
jossa se valmistaa illalliseksi etanoita kermassa ja valkoviinissä toiselle trimmatulle kropalle,
jonka on syytä olla syömättä ne kerma-etanat, jos aikoo pitää paitsi oman kroppansa,
niin myös sen miehen kropan hallinnassaan.

Olen muuten huomannut, että mitä rumempi mies, sen enemmän se haluaa perhe-elämää.

Jotenkin en tiedä kumpi on parempi/pahempi miehessä;
Se, että se pitää itsensä (ja kotinsa) todella hyvässä kuosissa ja hyvänäköisenä
ja täten vaatii sitä naiseltaankin (materialisti),
vai se, että mies omaa masua, ei liiku(keho+mieliala) eikä ole aina siistimässä kaikkia karvojaan
ja kusee seisaaltaan, niin että pissa pisaroita on joka paikassa (ällöttävä)..?

Ihan hyvä keskustelu muuten!

Itse en liene sopivan kumpaankaan muottiin, en ole tyypillistä vaimomateriaalia, en todellakaan! Mutten myöskään näkisi itseäni rakastajatar-tyyppinäkään
En halua naimisiin, enkä ole varma enää siitäkään tahdonko koskaan lapsia. En tiedä muutanko koskaan yhteen kenenkään miehen kanssa koska tykkään asua yksin. 11 vuoden suhteen jälkeenkin pidän itseni edelleen kunnossa koska tykkään itse siitä että olen hyväkuntoinen ja lärvi on ojennuksessa. En koskaan näkisi itseäni passaamassa miestä keittiön ja sohvan välissä mutten ole kovin rakastajatar-flirtti-tyyppinenkään Olen tyytyväinen näin
Kai olen jollain lailla "itsenäistä" tyyppiä ja jollain lailla mukavuudenhaluistakin. Viihdyn yksin mutta pidän siitä että minulla on mies koska en halua nähdä vaivaa siihen että metsästäisin miehiä ja jaksaisin sitä liirumlaarum kökköä Siksi tämä toimii.
Ja tietystikkin mieheni on hyvin rakas minulle, ei pelkästään mukavuudenhalusta

[^^Queen Nefertiti^^]

Olen muuten huomannut, että mitä rumempi mies, sen enemmän se haluaa perhe-elämää.

**en ole koskaan huomannut tällaista, pikemmin että normaaleilla miehillä on kyky sitoutua ja olla perheen kanssa. eri asia on sitten narsistit, miehet tai naiset joiden on koko ajan saatava huomiota itselleen eikä voida keskittyä yhteen ihmiseen, eli peliä.

lapsellista. kypsymättömät ihmiset pitävät perhe-elämää, rakastamista ja lapsia jotenkin "outoina ilmiöinä". en tarkoita että väljä oleminen olisi paha asia, mutta ei perhe-elämäkään, mikäli ei ole joku riitaisa suhde.

moni mies kokee kunniaa ja ILOA siitä, että voi huolehtia perheestään.

onhan sitten noita levottomia jotka vaihtaa maata ja ihmistä ja kokemusta saamatta tyytyväisyyttä mistään. tiedän pari kolme tällaista, mutta on heillä
ollut toiveena pitkäaikainen kumppanuuskin. siinä sitten kerätään niitä seksi ym kokemuksia, ja kuitenkin jotain uupuu, oli se henkinen kasvu tms.   

   

[T-H]

Olenko minä esim kypsymätön kun en halua tietyistä syistä lapsia. Pidän kyllä lapsista eikä esim adoptio ole poissuljettu asia. Toki siinä tulee RAHA asia kyseeseen sitten. Ei ihmistä voi sanoa kypsymättömäksi jos on perusteet "miksi en, miksi ei".