Minun 12-vuotiaalla
pojallani on menossa ihan hirveä kausi...vissiin jotakin esipuberteettia
Oikea vastarannankiiski, tappelee ja paiskoo ovia ja minä oon joka asiaan "ole sinä hiljaa vanha mummo"
Koulussa on petrannut nyt syksyn aikana ihan kivasti, mutta varmaan osuutta asiaan oli sillä, että muutimme kaupungista maalle pikkukaupunkiin ja oli pakko uudessa koulussa keskittyä enemmän ja luoda kaverisuhteita sun muuta.
Huhuh, jos tätä kestää vielä montakin vuotta niin mahtaa olla väsynyt vanha mummo tämä likka todellakin
Nooh mutta neitsyistä muuten....
on merkki, jonka kanssa minulla on oppimista. En käsitä heitä, enkä oikein tule toimeen heidän kanssaan...tai siis tulen, mutta hammasta purren. Homman juju on siinä, että ollaan niin erilaisia ja minun tulisi jotakin oppia heiltä saada. Itse kun olen vauhdikas, teen asiat kummemmin miettimättä, heittäydyn, kokeilen, olen taivaanrannan maalari..sitten tulee neitsyt, joka pohtii, analysoi, kritisoi jnejne ja minä oon ihan hukassa, että mitä toi on, mitä tää tekee
Ja sehän tässä huvittavaa onkin, että minut on ympäröity
ihmisillä.
Neitsyitä ympärilläni mm: poikani, isäni, paras ystäväni, tyttäreni isä, kaksi ex-poikaystävääni ja monia muita...tuntuu että neitsyitä tulvii elämääni
Paras ystäväni on vielä
ja hän on kuin puupökkelö tunneasioissa ja välillä tuntuu, että huhuu onko siellä ihmistä sisällä jossakin
mutta silti me ollaan oltu jo 20 vuotta toistemme tukipilarit.
Isäni taas on niin pikkutarkka, että hermo palaa..hän ei myöskään käsitä ollenkaan mun hektistä luonnettani, jossa mennään eikä meinata. Meillä on hyvä välit, mutta hänen vakiosanansa mulle on "RAUHOITU!"
Oh neitsyet teitä!!