Tervehdys Astrolaiset pitkästä aikaa ja Oikein Hyvää Uutta Vuotta Kaikille!!
Haluan tuoda oman osani kekoon tällä seuraavalla kertomuksella. Olen myös ottanut oppia Sepon menestymisen tiellä osioista ja ihmeitä on alkanut minunkin elämässäni tapahtumaan
Viimeisin kirja jonka luin oli Salaisuus, sen olen kyllä tiennyt jo kauan aikaa sitten miten se toimii, omalla kohdallani vaan on ollut niin että kaikki vanha roska on raivattava pois alta ennen kuin kykenee ottamaan universaalista rakkautta osakseen, se kaikki mikä minullekin kuuluu.
Olen aikaisemmin kirjoitellut tänne ikäviäkin aiheita, ollut poissa keskusteluryhmistä todella pitkän aikaa, planettojen liikkeitä olen kyllä seurannut ahkerasti ja tehnyt itsestäni havaintoja elämäni matkalla. Se on mielenkiintoista mitenkä ihmisen elämä täällä maan päällä menee. Olen huomannut, että jos ei kykene katsomaan peiliin, katsomaan omaa tuskaa taustalla, ei kykene parantumaan ja ottamaan vastaan rakkautta. Ilman tätä oivallusta ihminen jatkaa samaa rataa vuodesta toiseen, kärsien ja voiden huonosti.
Itselläni on omakohtaisia kokemuksia näistä kärsimyksistä, joita vuosi 2008 toi eteeni niin että vihdoin ja viimein uskalsin katsoa niitä suoraan silmästä silmään. Matka on ollut todella rankka, mutta palkitseva. Nyt tiedän, että vuodesta 2009 tulee elämän parhain vuosi ja tästä eteenpäin voin sanoa että minä elän! Elämääni on aikaisemmin määritellyt negatiivisuuden ilmapiiri, negatiiviset ajatukset, tietenkin sitä on ollut myös positiivisia ajatuksia, mutta taustalla on leijunut negatiivisuus josta ei ole ollut ulospääsyä muuten kuin katsomalla sitä tuskaa silmästä silmään mikä siellä taustalla on. Oman elämäni negatiivisuus on alkanut jo lapsuudesta, alle 10-vuotiaasta pikkutytöstä, jota käytettiin hyväksi tavalla joka on rangaistava teko. Tämä episodi on kirjaimellisesti pilannut minun elämäni kulun vuoteen 2008 asti tietyiltä elämän alueilta. Olen ollut vihainen, täynnä raivoa oleva tyttö, joka ei ole edes oiekin tajunnut mistä oma vihani on lähtöisin. Olen ollut itsetuhoinen itseäni kohtaan, en ollut hyväksynyt itseäni, olin kummajainen omasta mielestäni. Kouluaikoina sain paljon kiusaamista osakseni, olinhan helppo kohde.
Ihmissuhteeni olivat vaikeita, varsinkin miesten suhteen sekä myös naisten, joka johtuu pitkälti naisvihasta, jota olen monta vuotta tuntenut. Nyt tänään tunnistan tämän vihan, omaa äitiäni kohtaan joka ei minua silloin suojennut kun olisin suojelusta kaivannut.
Vähän alle kolmekymppisenä sairastuin burn outiin, masennukseen. Olin elänyt elämääni vain suorittaen ja suorittaen. Tänään minulla on 4 tutkintoa takana ja lukuisia pienempia kursseja, kun olin pönkittänyt itseni opiskelulla että olisin sopiva tähän yhteiskuntaan. Nyt olen iloinen suorituksistani, ne ovat tuottaneet tulosta, enää en suorita vaan nautin hedelmistä. 31-vuotiaana sairastun paniikkihäiriöön, kun äitini teki kuolemaa ja kuolikin pois. Tunnelukot sisälläni vain vahvistuivat ja olin täysin lukossa. Paniikkihäiriö piinasi, jonka tänä päivänä ymmärrän olevan ”herätys” ravistus siitä, että nyt pitää pysähtyä. Katsoin paniikkia suoraan silmiin ja vapauduin. Myös pienestä asti olen pelännyt pimeää. Se kuuluu tähän kaikkeen jota olen elämäni aikana kokenut. Elin lapsuudesta asti pelon piirissä, josta ei ollut ulospääsyä tietyillä elämän alueilla, tunnepuolella. Katsoin myös pimeätä suoraan silmiin, nyt en pelkää enää. Olin myös syönyt viimeiset 10 vuotta masennuslääkkeitä, ne helpottavat tiettyjä asioista elämässä, mutta eivät ole vastaus parantumiseen. Ainoa parantuminen, jonka itse olen henkilökohtaisessa elämässäni kokenut on se, että uskalsin katsoa peiliin ja sen taakse. Se on äärettömän pelottava kokemus, mutta se kannattaa. Kun on roskat siivottu nurkista, kaikki hyvä alkaa virrata elämään. Se on vain totuus, että tämän työn täytyy tehdä itse, kukaan toinen ei voi kenenkään puolesta tätä tehdä, ainoastaan olla tukena matkalla. Se ”palkinto” joka tästä kaikesta seuraa on ollut suuremmoinen. Nyt liki nelikymppisenä voin kertoa, että ilman ikäviä elämänkokemuksia en olisi nyt näin vahva mitä tänään olen. Minulla on empatiakyky ymmärtää samanlaisia ihmisiä, osaan nauttia päivän pienistäkin asioista, tiedän mitä tarkoittaa kiitollisuus. Tässä kohtaa voin mainita, että en ole tullut uskoon, vaikka suurempaan voimaan uskonkin. Tämän tarinan voima on lähtenyt sisältäni. Sen haluan tarinallani kertoa, että tässä maailmassa kaikki on mahdollista, se on itsestä kiinni, jääkö menneisyyteen vai vapauttaako itsensä elämään täydesti tätä päivää. Itse olen valinnut jälkimmäisen ja se on kannattanut.
Menestyksen tiellä,
Hyvää Uutta Vuotta 2009
Metalgirl_Artemis
