seuraava »

[Ave^^]

Miksi ihmiset tekevät kaikesta elämässä ongelmia? Miksi aina pitää olla joku joka voittaa ja joku joka häviää? Joku joka on vahvempi ja joku joka on heikompi? Miksi pitää aina kynsin ja hampain teeskennellä, etten minä vain olisi se joka on heikko? Miksi pitää kahlita itsensä turhaan? Miksei voi näyttää ettei ole täydellinen vaikka sen huomaankin? Miksei voi tunnustaa että sattuu? Miksi pitää aina yrittää olla joku muu? Se pieni ja herkkä ja tyhmä ja aito pieni ihminen siellä sisällä on se ainut joka oikeasti pystyy koskettamaan. Onko koko elämä vain pelkkää kilparataa? Kuka on menestyvin ja viisain ja parhaimman näköisin ja kaikkein kokenein ja kaikkein kovin? Elävätkö ihmiset jatkuvassa pelossa? Ettei kukaan vain saa selville etten mä olekaan tätä? Mennään paniikkin jos joku hieman törkkii siihen herkkään kohtaan. Sitä ei olisi jos olisi vapaa. En ole täydellinen ja mua pystyy loukkaamaan ja mulla on ongelmia, mutta silti mun elämä on niin helvetin kaunista.

http://www.youtube.com/watch?v=m6SDMCLN5oM

[rubiinitar]

Olet perimmäisten kysymysten äärellä.
Jos pääsisimme egoismistamme emme myöskään kärsisi. Oivalluksena se on mullistava.

Lempilauseeni tuskallisissa tilanteissa: "I am nothing, you can not hurt me!"

Ajatelkaa mikä vapaus: en ole mitään, minua ei siis voi myöskään satuttaa!
Ja siitä HUOLIMATTA voi iloita elämästä fyysisellä tasolla 

Joskus kun jään oikein pahasti jumiin huolehtimiseen, alemmuudentunteisiin, huonon onnen vainoamaksi... alan kuvitella jokaikistä ihmistä maailmassa YKSIN, kuolevaisena. Alemmuudentunne ja ahdistushan tulee siitä, että ajattelee että NOILLA MUILLA menee hyvin (ikäänkuin olisi joku vahva ja aina menestyvä ryhmä 'muut' johon itse en kuulu). mutta se on vain harhaa. Joka ikisellä ihmisellä on vain tämä hetki, ja joka ikinen ihminen voi menettää kaiken sekunnissa.

Samoin kuka tahansa meistä voi saada mitä tahansa hetkessä. Elämä on mahdollisuus.

[Ave^^]

Ajatelkaa mikä vapaus: en ole mitään, minua ei siis voi myöskään satuttaa!
Ja siitä HUOLIMATTA voi iloita elämästä fyysisellä tasolla 

Jännä että ihmiset (osa), joille olen puhunut suoraan heikkouksistani, ovat sitten riidan tulleen yrittäneet niillä loukata.
Miten luulet, että se loukkaisi minua, kun olen jo sen sinulle myöntänyt?

[nikki]

radiosta tuli eilen Outi Mäenpään haastattelu ja hän sanoi jotenkin hyvin tähän ketjuun sopivasti:
"moka on lahja,kun sen kestää"

ja tuosta sielun vapaudesta:
"vasta silloin on vapaa,kun on päässyt lopputuloksen kontrollinhalusta"

[sita]

Kannattaa aina muistaa, mikä on meitä itseämme, mitkä (vaatimukset) nyky-yhteiskunnan salakavalaa yliotetta..

Kukaan ei ole väärässä, vääränlainen, huono, heikko, jne pohjimmiltaan. Täydellisiä ei olla, siksi me vielä täällä maan päällä olemme. Mutta juuri oikeanlaisia ITSEJÄMME, ITSEINÄMME.. kunhan löydämme oman itseyden.

Hmm.. hyvä aihe! Kirjoittelen ehkä lisää kun saan ajatuksen koottua..

[Ave^^]

Ja mitä enemmän luen psykologisia kirjoituksia, sitä enemmän huomaa miten siinä on hirveän negatiivinen katsantokanta. Aina on jokin ongelma. Ihmiset ovat kaikki erilaisia ja monimuotoisia ja kaikki siinä on lopulta kaunista. Yhteiskunta vain sanoo ettet voi olla tällainen, sulla täytyy olla jokin ongelma kun olet tällainen, voin auttaa sua parantumaan. Parantumaan? Vähemmästäkin sitä alkaa tuntemaan että on sairas ja että se on jotain mitä on vaikea saada pois mutta pakko olis. Samalla kuitenkin tähtää johonkin yleismaailmalliseen malliin mitä pitäisi olla ja kadottaa jotain hyvin tärkeää omasta itsestään. Monet ahdistukset eivät enää häiritsisi jos niihin keskityttäisiin sillä tavalla, että ne ovat ok eikä jotain mistä pitää pyrkiä mahdollisimman nopeasti pois. Ei se vaan onnistu jos kaikista yritetään tehdä samanlaisia. Kaikelle poikkeavalle on jokin diagnoosi. Eikö se ydin miksi ihminen tulee terapiaan ole se, että hänen käyttäytymisensä häiritsee häntä, eikä se käyttäytyminen itsessään?

[Ave^^]

Hienoa.  Terveys- ja mielenterveyspsykologian peruskurssilla annettiin oikein nimi sille mitä olen kritisoinut. "Terveydenhuollon tuotteistuminen." Vaikka tuossa yllä puhuinkin enemmän lievemmistä tiloista, tuo diagnooseihin keskittyminen rajaa ihmiset niin suppeaan määritelmään. En usko että kenenkään mielen kiemurat toimisivat samalla tavalla kuin jollain toisella, joten diagnoosiin tuijottamalla ja sen perusteella hoidon valitsemisella tuskin saadaan mitään hyvää aikaiseksi juuri kyseessä olevalle ihmiselle.
En kuitenkaan tiedä psykologin käytännön työstä yhtään mitään, ehkä nuo diagnoosit sitten helpottavat keksimään edes jotain mitä tehdä, että sitten on ne kirjasta luetut tekstit apuna. Toisaalta voisi sanoa, että olet väärällä alalla jos sinulla ei ole kykyä toimia muuten kuin koulutuksen varassa. Mutta silti, onhan psykologikin vain työssään, se on ammatti eikä jokaiseen tapaukseen kai voi keskittyä aina sydämellään.
Muistan kun juttelin joskus kaverini kanssa minne pyrkiä opiskelemaan, ja sanoin etten pyri lukemaan psykologiaa, sillä se on todella raskas ammatti ja siinä voi ajaa itsensä alas. Kaverini ihmetteli mitä sanoin ja vastasi vain että se on työtä ja se vain hoidetaan. Mutta ei se ole niin yksinkertaista, on mahdotonta että ihmiset joita kohtaat eivät vaikuttaisi sinuun millään lailla. Ja psykologina olet tekemisissä todella raskaiden ihmisten kanssa.

[^^Queen Nefertiti^^]

olen Aivan samaa mieltä kuin Ave psykologien negatiivisuudesta, olen joutunut törmäilemään heihin tietyissä asioissa. aivan eri sakkia kuin sielun ja karman asioita ymmärtävät, he katsovat kaikkea egon, mielen ja ongelman tasolla, kun energioita eivät ymmärrä lainkaan ja niiden puhdistusta.

[T-H]

Miksi ihmiset tekevät kaikesta elämässä ongelmia? Miksi aina pitää olla joku joka voittaa ja joku joka häviää? Joku joka on vahvempi ja joku joka on heikompi? Miksi pitää aina kynsin ja hampain teeskennellä, etten minä vain olisi se joka on heikko? Miksi pitää kahlita itsensä turhaan? Miksei voi näyttää ettei ole täydellinen vaikka sen huomaankin? Miksei voi tunnustaa että sattuu? Miksi pitää aina yrittää olla joku muu? Se pieni ja herkkä ja tyhmä ja aito pieni ihminen siellä sisällä on se ainut joka oikeasti pystyy koskettamaan. Onko koko elämä vain pelkkää kilparataa? Kuka on menestyvin ja viisain ja parhaimman näköisin ja kaikkein kokenein ja kaikkein kovin? Elävätkö ihmiset jatkuvassa pelossa? Ettei kukaan vain saa selville etten mä olekaan tätä? Mennään paniikkin jos joku hieman törkkii siihen herkkään kohtaan. Sitä ei olisi jos olisi vapaa. En ole täydellinen ja mua pystyy loukkaamaan ja mulla on ongelmia, mutta silti mun elämä on niin helvetin kaunista.

http://www.youtube.com/watch?v=m6SDMCLN5oM

Eikös tästä ole ollutkin juttua, että niin se elämä vai menee: aina on joku joka häviää, aina on joku toinen joka voittaa. On saalistajia ja saaliiksi jääviä. Elämä on tietyllä tavalla kilpailua parhaista paloistakin.