Sivuja: 1 2 3 [4]
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Astrologia ja raha!  (Luettu 32937 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
Ave^^
Vieras
« Vastaus #45 : 14.05.2009 16:31:03 »

Kyllä  merkurius aivan varmana liittyy rahatalouteen.
Se myöskin voisi selittää sitä, miksi kaksosilla on kummallinen taipumus ajautua rahan puoleen, jos mahdollisuudet siihen ovat olemassa. Sitä kun on yrittänyt kierrellä sellaista kautta, että kun on hyvät kommunikointitaidot, pystyy toisten ihmisten kautta saavuttamaan, suhteilla, ääritapauksessa huijaamalla.

Lisäksi, kukaan ei koskaan ole huomannut kartastani kaupallista alaa, jonne kuitenkin pyrein ihan siksi että halusin, ja kyllä se aina välillä omalta tuntuukin, mutta siellähän se  merkurius on  aspect_con  keskitaivas

Tuo nikin kommentti koulutuksen arvosta ja muusta oli kyllä kokonaisuudessaan hyvin ajatuksiaherättävä. Nykyään aivan totta, pankkijärjestelmääkin kun ajattelee, kaikki raha on olemassa vain sopimuksena. Entä jos tämä sopimus kaatuu, niin missä meidän varallisuutemme silloin piilee? Niin tuo vanha ajatus,  venus ja 2.huone sopivat niihin aikoihin kun varallisuutemme oli konkreettista, jota ei kukaan pysty ottamaan pois. Lehmä on aina lehmä, siitä saa maitoa ja lihaa.  merkurius siis kuvaa hyvin tätä nykyrahamaailmaa. Ajauduin kai vain toistamaan samaa asiaa..
tallennettu
^^Queen Nefertiti^^
Astroholisti
*****
Viestejä: 10595


au, kuu jousimies / asc vaaka नमस्ते ‏الله‎ ॐ


Profiili
« Vastaus #46 : 15.05.2009 18:40:01 »

tiedän ketä tarkoitit muuten nikki, enkä ole sokaistunut, sori. maksimoi menot-huumori ei oikeen pure.

tarkoitin mitä sanoin, jos astrologia todella näyttäisi mitä taloudessa tapahtuu, vuorenvarmasti, sitten ottaisin sen todesta. kukapa ei hyödyntäisi astron tietoja edukseen?
« Viimeksi muokattu: 15.05.2009 18:41:42 kirjoittanut ^^star^^ » tallennettu

You become GRATITUDE for ALL that THE UNIVERSE provides. It becomes obvious to You that ALL OF THE UNIVERSE GIVES AND CONTINUES TO GIVE IN LOVING PERFECTION exactly what you ask for, because THE UNIVERSE LOVINGLY PROVIDES FOR YOU ALWAYS! BECOME LOVE!
rhoda
Kanta-astroilija
***
Viestejä: 261



Profiili
« Vastaus #47 : 15.05.2009 20:06:53 »

tiedän ketä tarkoitit muuten nikki, enkä ole sokaistunut, sori. maksimoi menot-huumori ei oikeen pure.

tarkoitin mitä sanoin, jos astrologia todella näyttäisi mitä taloudessa tapahtuu, vuorenvarmasti, sitten ottaisin sen todesta. kukapa ei hyödyntäisi astron tietoja edukseen?

Öö..
"Maksimoi menot, minimoi tulot" tarkoittaa siis talousARVION nyrkkisääntöä,
ei tietenkään elämistä niin.. Grin




tallennettu
eyla
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 4


Profiili
« Vastaus #48 : 15.05.2009 21:08:51 »

Onko kokemusta...

Omalla kartallani (Placidus) saturnus on 8. huoneessa neliössä  uranus aivan kymmenennen huoneen lopulla (tulkittu joissakin tulkinnoissa jo 11.huoneesseen). Onko kenelläkään kokemusta vastaavasta? vasta aloittelevana tulkitsijana mieleen tulee lähinnä "perintö palaa salaman iskusta poroksi" -tyyppisiä tulkintoja...  Undecided

Ja löytyyhän 8.huoneestani vielä kaksi palnetoidia  pallas yhtymässä (sama aste) saturnukseen ja  vesta, joka tosin on eri merkissä mutta samassa huoneesa. Että mitenkä ihmeessä tulkitaan?  Undecided

Ja niin, 8. huone on alkaa ravulla, nielaisten sisäänsä leijonan ja alun neitsyttä.
 saturnus leijonapallas leijona ja  vesta rapu

Ja se neliöity  uranus skorpioni vaa'an aloittaman  keskitaivas:n aivan lopulla, hyvin lähellä  skorpioni 11.huonetta.
« Viimeksi muokattu: 15.05.2009 22:48:42 kirjoittanut eyla » tallennettu
känkkäränkkä
Vieras
« Vastaus #49 : 16.05.2009 19:01:04 »

Mitä teille muille kirjoittajille noin niin kuin yleensä raha merkitsee, mikä sen arvo on elämässänne? Ja mistä asiasta elämässänne olisitte valmiita maksamaan kovimman hinnan, sen pitääkseen tai saavuttaakseen?
tallennettu
rhoda
Kanta-astroilija
***
Viestejä: 261



Profiili
« Vastaus #50 : 16.05.2009 19:05:26 »

Mitä teille muille kirjoittajille noin niin kuin yleensä raha merkitsee, mikä sen arvo on elämässänne? Ja mistä asiasta elämässänne olisitte valmiita maksamaan kovimman hinnan, sen pitääkseen tai saavuttaakseen?

No sanosko sen arvosta jotain mun elämässä se,
että kovinta hintaa tietyistä asioista
en oo maksanut rahalla..

tallennettu
Ave^^
Vieras
« Vastaus #51 : 12.06.2009 11:03:23 »

Kirjoittelen tähän vielä omasta näkökulmastani siitä, miten ihmisen rahapuolen elämää tulkitaan kartalta. Ajatus että härkä tai maamerkit lupailisivat rahakasta elämää, ei nykyelämässä kyllä toimi. Se on jäänne vanhoista tavoista tulkita, sillä ennen menestymiseen ja rahan keräämiseen tarvittiin paljon työtä ja tunnollisuutta. Ja juuri tämän maamerkit osaavat. Nykyään kuitenkin työllä voi enää saada vain sen verran että ihan hyvin tulee toimeen, mutta jos puhutaan oikein rikkaudesta, se haalitaan nykyään kommunikointitaidoilla, suhteilla ja ideoilla. Eli tämä on ilmamerkkien kultakautta. Ennen ilmamerkit eivät päässeet rahaan kiinni, koska heillä ei ollut sitä tahtoa tehdä raskaasti töitä, mutta nykyään heillä on juuri kaikki se mitä vaaditaan. Nykyään myydään ihmisille unelmia, ei konkreettisia asioita. Näin rahaa ei millään tapaa voi yhdistää mihinkään osaan astrokartalla, pitää yhdistää se myös siihen mikä yhteiskunta tällä hetkellä on. Raha ei ole koskaan ollut mikään aikojen alussa ollut asia, vaan se on vain ihmisen kehittelemä apuväline helpottamaan yhteiskunnan toimimista, joten sen olemuskin näin ollen muuttuu yhteiskunnan itsensä muuttuessa. Ei siis ole mitään aspektia kartalla joka "tekee rikkaaksi".
tallennettu
Buffet
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 29



Profiili
« Vastaus #52 : 12.06.2009 20:16:28 »

Ave, erittäin hyvä pointti.

En tiedä onko joku tämän ottanut jo esille, mutta eiköhän se niin mene, että kyllä jokainen voi rikastua, olipa se kartta sitten minkälainen tahansa. Pitää vain osata tulkita omat kasvuhaasteet ja tutkia toistuvasti omassa elämässään tapahtuvia ilmiöitä, ottaa oppi talteen ja päästää itse ilmiöstä irti. Sitten alkaa varmasti rahakin virrata  Smiley
tallennettu

I am a sipiritual person, having a physical experience, not the other way around.
Kuuhilda
Astroholisti
*****
Viestejä: 5947



Profiili
« Vastaus #53 : 14.01.2013 11:16:28 »

Nostan tätäkin.
Rupesi tuon lottovoitto-ketjun luettuani kiinnostamaan, että mitäs rahallista potentiaalia sitä omalta kartalta näkyy...ikinä sitä ei ole ollut, vaikka yhtäkkiä ajateltuna siellä pitäisi kyllä olla vahvasti mahkuja siihen, että joskus vielä olisi rahaakin. On mulla kyllä Uranustakin, että ehkä se joskus vielä muuttuu  buck2
Palajan tänne tätä pohtimaan ja lukemaan ketjua tarkemmin jahka ennätän.


Ei kuulkaa...lueskelin ketjua läpi, ja nyt en enää osaa ollenkaan katsella vain rahaa ja ns. sen huoneita ja planeettoja, vaan rupesin ajattelemaan aivan liian laajasti pystyäkseni tonkimaan jotain näin rajattua kartaltani...

Plöh, vertex leijonassa 8.huoneessa; perintöä odotellessa Cheesy

Mutta siis kakkoshuone...mulla ON paljon pääomaa, planeetoista Merkurius, Aurinko, Venus ja Mars, mutta minun kohdallani se on todellista ja kouriintuntuvaa sisäistä pääomaa, ainakin toistaiseksi.
Mutta mites sen muuttaisi sitten ulkoiseksi pääomaksi? Menemmekö kymppiin? No siellä on kakkoshuoneen hallitsija Saturnuss MCllä yhtymässä Onnenpiste, Pluto ja MC, Kolmiossa aurinko ja neliössä merkurius. Jaa-a, mahdollisuuksia ON, mutta ei ehkä kuitenkaan mitään lottovoittoa vaan kovaa työtä?
Emt. en osaa nyt ajatella oikein Cheesy
« Viimeksi muokattu: 14.01.2013 12:56:33 kirjoittanut Kuuhilda » tallennettu
Artemis
Astroholisti
*****
Viestejä: 3621



Profiili
« Vastaus #54 : 14.01.2013 11:28:23 »

Minulla on ensi kertaa taloudellinen tilanne erittäin hyvin. Aina ennen olen elänyt kädestä suuhun melko pitkälti ja ostoksia on täytynyt miettiä. Viimeiset pari vuotta olen elänyt yltäkylläisyydessä. Olen tietystikkin hyvin kiitollinen, mutta tiedostan myös sen, että mikään ei välttämättä ole pysyvää ja näin ollen minunkin tilanteeni voi muuttua milloin vain.

Olisin kiinnostunut myös tästä raha-asiasta, sillä omalla kartallani noususolmu on 2.huoneessa leijonassa (2.huoneen kärki on myös leijonassa). Käsittääkseni se kehottaisi minua nauttimaan välillä vähän luksuksestakin?

Leijonan hallitsija aurinko on huoneessa 11 yhtyneenä mm. marsiin, venukseen ja nuo kaikki ovat kolmiossa siihen noususolmuuni.

4.huoneessa on jupiter ja saturnus jotka ovat sekstiilissä tuohon kuun solmuuni.

Mitä transiitteja kannattaa siis tarkkailla? Minun tapauksessani transiitteja auringolle??
tallennettu
William
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 1


Profiili
« Vastaus #55 : 28.11.2024 23:06:13 »

Mielenkiintoista pohdintaa Merkuriuksesta ja rahataloudesta! On kyllä totta, että nykymaailmassa raha on enemmän sopimus kuin konkreettinen asia, mikä välillä tuntuu jopa absurdilta. Ehkä juuri siksi Kaksoset pärjäävät niin hyvin – heidän luontainen älynsä ja suhteiden hallintansa sopivat täydellisesti tähän "ilmaan perustuvaan" järjestelmään. Ja hei, jos kaipaat lisää keinoja pelata strategialla ja onnekkailla liikkeillä, https://slotexo.com/fi/ tarjoaa vähän toisenlaisen näkökulman talouspeleihin. Suosittelen kurkkaamaan!
« Viimeksi muokattu: 30.11.2024 00:34:42 kirjoittanut William » tallennettu
Sivuja: 1 2 3 [4]
  Tulostusversio  
 
Siirry: