Heipsan taas pitkästä aikaa..
TAAS tarvitsisin viisaammilta neuvoa. Asia on nyt tämän näköinen, että suhteeni sitten eilen laitettiin poikki. Tässä on tullut taaplattua polvia myöten kurassa, oikeastaan siirapissa. Ja eilen kun sain vihdoin sanaisen arkkuni auki, että olin tehnyt päätöksen lopettaa nykyisen parisuhteeni, jotta voisin itse vapautua tunteesta että minua manipuloidaan, jonka myötä minuus häviää. Hyvällä mielellä puhuimme, ei ollut tuomitsemista, ei kaunaa tai vihaa. Ei mitään muutakaan negatiivista, vaan rakkautta ja hyväksyntää. Tuosta manipuloinnista pitää tarkentaa, että kyseessä on siis mieheni ilm. täysin tahaton teko, kotoa opittu malli, minkä hän on oppinut näkemään viimeaikoina omissa vanhemmissaan. Mutta tajuamattaan siirtänyt sitä minuun. Eli vielä tarkemmin, arvomaailmamme ovat hiukan viturallaan toisiinsa nähden. Olen saanut mallin jossa mies ja nainen ovat tasa-arvoiset, ja olen myös kouluttanut itsenikin siihen. Mies on sitä "perinteisempää", eli mies on aina äänessä, ylempi ja osaavampi. Jne. Toki suon hänelle tämän, onhan hän siihen oikeutettu, mutta itse en vain valitse sellaista elämää. Niinpä päätös on helpottanut oloani, vaikka surullinen olenkin. tottakai. Siitä huolimatta, että tiedän vaistomaisesti sysänneeni itseni nyt oikealle tielle, ja että surusta huolimatta olo on ihmeellisellä tavalla hyvä ja onnellinen (??)(ja myöskin paljon rakastavampi miestä kohtaan..?
), sekä vapautunut ja luotan itseeni ja tulevaisuuteen, en kuitenkaan näe, missä hillun ja heilun 5v päästä. Tai 2v päästä. Tai ylipäätään minkään vuoden päästä. Ainoa selkeä vuosi on tämä, minkä vietän koulussa. Yleensä "näen" ja aavistan sisimmässäni olevani jossain tilanteessa, tai saavuttamassa jotain, nyt näen vain tyhjää kun kysyn asiaa itseltäni. Miksi? Ja olen siis ennenkin erotilanteessa nähnyt millaiseksi tulevaisuuteni muodostuu, nyt en. Mitä sitten itse toivon, että mieheni ja minun välit säilyvät lämpöisinä ja läheisinä, onhan meillä lapsikin. Hän myös haluaa samaa. Haluan myös että kumpikin on matkalla kohti sitä elämää ja ihmistä, joka hyväksyy ja rakastaa toista ehdoitta. Eli haluan molemmille kauniita asioita. Äh, Onpas sekavaa tekstiä, antakee anteeksi nyt jos menee yli hilseen... Ei ehkä polla pelitä tänään odotetulla tasolla...
Ja pois suljettua ei ole sekään, että löytäisimme toisemme uudelleen. On ihmeellistä, että eilen koin sen saman yhteyden mieheen pitkästä aikaa, minkä koin silloinkin kun tutustuimme. Hän sanoi asioita toiveistaan ääneen, mitä itse samoin ajattelin. Mutta se tuleva pidemmälle ajalle... Olenko vain tukossa?? En siis omaa mitään kykyä nähdä tulevaa, vaan nyt on siis kyse ihan ihmisen perus intuitiosta ja oman sisimmän kuuntelusta.