seuraava »

[*Kide*]

Niin, tuolla kahvi- ja teetuvassa hieman jo avasin...

Oletteko koskaan huomannut /tajunnut oman roolinne ystävä- tai sukulaissuhteissa?
Jokaisella on monia rooleja, ihan normaalistikin; työ-, perhe-, ystävä., naapuri-, nje... mutta missä saat tai saatko olla missään ihka oma itsesi?

Hypoteesina, olet ollut pitkään jotakin muuta (motiivit voivat olla todella erilaiset!) ja muutut. Päätät jossakin elämänkulmassa, että tämä peli ei vetele ja teet asialle jotakin.
Ainahan näissä käy kuin lammen pinnan, kun sinne nakkaa kiven... sinun muutos muuttaa elinpiiriäsi aina, vaikka vain hittusen  :
No, mitäs tuosta jos vain itseään vääntelee ja kokee metamorfooseja 
Entäs kun näet jonkin epäkohdan muualla, taloyhtiössäsi, seurassa johon kuulut, harrastuspaikassa, ystävän tai sukulaisen elämässä ja puutut siihen... 
Tyhmiä kysymyksiä... johdattelevia... onko se sallittua?
Joskus tämän maailman pyörteissä tuo silmien sulkeminen on tullut valtaväestölle tavaksi, helpoksi. Silloin on myös mahdollisuus keskittyä omaan raadolliseen suorittamiskeskeiseen elämään ja olla raadollinen toiselle. Mutta onkin käynyt niin, että sitten kun joku tarttuu epäkohtaan... tadaa! Koko porukka reagoi kuin muurahaispesä, jonka rauhaa häiritään 
Minkä *PIIP* takia asioihin ei saa puuttua, vaikka ne tapahtus naapurissa? Siis yhteisvastuullisuus koskee Afrikan kansaa ja muita kehitysmaita, mutta ei naapurin kakaraa tai mummoa 

Olen aivan kurkkuani myöden täynnä yhden muurahaiskuningattaren elämää, joka on rakentanut pesänsä toimivaksi, mutta kenelläkään ei ole hyvä olla. Itse sieltä irtaannuin ja nyt kun pidän yhteyttä /olen kuulolla, kun joku haluaa purkaa tuntojaa elämästä, saan sontaa niskaan. En siis ota sitä itseeni, vaan paiskaan raivolla takas ja annan samalla mitalla, mutta kumminkin...
 
Kuka on nähnyt "Myrsky" leffan  Lainaan Korpun vai Rompun mikä lie punkkarin sanoja siitä; "systeemi haisee" 

Auttamisessa nykyään on se ihastuttava kivi, jolla kivitetään ihminen joka tahtois muutosta epäkohtaan... eli nytkin minun tapauksessani; kerroin nuorelle, että on mahdollisuus käydä juttelemassa ulkopuolisen aikuisen kanssa murrosiässä ja se on ihan ok. Heillä on siihen täys oikeus ja se on yhteiskunnan antamaa palvelua. Meillä tutuilla ihmisillä on mielipide aina asioista, vaikka toki meille jutella saa. Objektiivinen ihminen tilanteessa, toivottavasti antaisi työkaluja tälle nuorelle nähdä missä "helvetissä" elää ja koti voi olla mukavakin paikka. Nyt äiti sitten onkin riemastunut niin totaalisesti, että oksat pois  Koomista, mutta totta... Puhe on siis todellakin meidän kummankin yhteisestä äidistä ja kyse siskostani.... Ei minua haittaa muorin riemastumiset, hän lakkasi olemasta äiti jo aikaa sitten minulle. Itse asiassa henkilö jos ois jotakin muuta kuin sukua, emme olisi yhteydessä ollenkaan (missään muodossa).

Mutta alkuperäiseen siis... olen huomannut, että roolini tässä kohtaa taitaa olla kompostin kääntäjänä oleminen  Aikaisemmin olin roskis ja kun sen laitoin nurin /tyhjensin omani, nyt vaikutus on siirtynyt ja muutkin tonkivat sukumme jätekasaa... minulle vieritettään syyt, kun sellaista laitoin alkuun  Eli toisin sanoen, olis pitäny laittaa välit totaali poikki ja kaikkiin, jotta heidän valheiden ja henkilösuhde vääristymien värittämä maailma olisi saanut jatkaa Ruusun untaan.

[T-H]

Hmmm... Yksiselitteisesti mulla on työ; minä-pomo rooli. Varmaan sitten tätirooli siskoni pojalle. :

Minulla ei ole koskaan ollut tarvetta esittää mitään muuta kuin mitä olen. Varmaan paikoitellen olen ollut hyvinkin ehdoton ja sellainen käskyttäjän roolin omaava. Siitä eivät ole monetkaan tykänneet. Sellaiset persoonat ovatkin jääneet pois kelkastani. Olen loppujen lopuksi aika kova luonteinen, vaikka pinnan alla on se tietty herkkyys ja pehmeys joka on todella hieno asia.

[Corvus Leonis]

Kyllä se on ihan globaalisti sanottu että "pahis." Siis sellainen kyseenalainen, epämiellyttävä tyyppi jonka syyksi kaikki pannaan, mutta jonka odotetaan kuitenkin myös ratkaisevan muiden ongelmat ja hoitamaan ne vaativimmat hommat. Vähän kuin joku Nixon.

Toisaalta ei voisi olla stereotyyppisempi käsitys ylipäätään tyypistä jolla on  , nousussa ja neliössä MC:lle. Joskus koen, että ainoa tapa päästä eroon nillittäjistä on tarjota sitten sitä mitä tilataan ja naureskella sitten sille surkealle uikutukselle, mikä siitä seuraa.

[*Kide*]

T-H juu, äkkiseltään itsekin koen rooleja olevan todella vähän... Mutta haen tällä sitä, missä rooleissa sinä "esiinnyt" vaikka vain omana itsenäsi ja minkälainen se oma itse on. Sinulla pomo-tyyppi voidaan lusikoida vielä pienempää... minkälainen? Entä täti... oletko pullantuoksuinen poskennipistelijä vai syli/olkapää johon voi koska vaan tukeutua, nje.  :

Kato Vega, vai pahis  Mites tuo kun aina tuntuu, että nainen (oletan että olet...?) on pahis, kun taas miespuolinen samanmoinen on kova jätkä, - luu, yms. Mutta hyvin kirjoittelit tuon pahiksen roolin... omassa kuviossani on hieman samaa ja tän viime kirjoittelun jälkeen homma sai lisäväri...
Tsiisus mikä puhelinkeskustelu 
Jos jotenkin kauniisti laittaa... aivan p*****stä  Minulla on se pahiksen leima kanssa nyt tatuoitu otsaan tai polttoraudalla käsivarressa. Tästä syystä olen vahvasti samaa mieltä kuin aikaisemmin... tarkoitukseni tässä maailmassa ja tässä suvussa /perheessä on se joka potkaisee vanhan lantakasan nurin ja aikaan saa tuoksun vienon 
No, nyt se on loppu osaltani    huumorintajuni loppui tänään ja kuppi kaatui nurin. Hukkukoon maton alle lakastujen shittejen sekaan muori ihan rauhassa 
Tervemeno... mie menen toiseen suuntaan 

[Norna]

 Nykyään alkaa ero erilaisten väkisin vedettyjen roolien välillä pienentyä, joskus koin tosi hankalaksi olla oma itseni tietyssä seurassa, lähinnä lapsuuteen vie nuo jäljet. Tietysti on eroa vieläkin vaikka äidinroolissa ja kaveriroolissa, mutta tarpeettomat roolijaot ovat hävinneet tai häviämässä.
 Koen kuitenkin että mulla on monipuolinen luonne ihan luonnostaankin ja tietyt ihmiset tuovat esille tiettyjä piirteitä.


 Muistan viime luokkakokouksesta ilmiön jossa ensimmäisten 30 minuutin jälkeen samat piirit pyörivät, ihmiset ajautuivat ikivanhoihin rooleihinsa, kiusatut alistuivat ja kiusaajat ylensivät itsensä ym. Se oli aika erikoista katsottavaa ja jäi pitkäksi aikaa mietityttämään, niin helposti ne meissä elävät vaikkeivät pinnalla olekaan.

[epona]

Mielenkiintoinen topiikki.

Olen itse miettinyt rooliani eri tilanteissa ja ihmisuhteissa viimeaoikoina. Etenkin sukulais-suhteissa on erittäin haastavaa muuttaa sitä niin pitkälle juurtuvaa käyttätymismallia / roolia. Suhde siskooni on erittäin monimutkainen (vaikka siis olemme erittäin läheisiä) juuri siksi, että siitä opitusta roolista on hemmetin vaikea päästä eroon.
Muutimme siskoni kanssa jo lapsuudessa erilleen, emmekä sittemmin ole nähneet muuta kuin silloin kun menen hänen luo käymään Espanjaan tai Ruotsiin (missä hän milloinkin asuu) tai silloin kun hän tulee Suomeen.

Läheisimpiin ystäviin minun piti ottaa puoli vuotta täydellinen tauko, sillä en enää kokenut olevani se sama, jota heidän seurassaan niin vahvasti aina esitin.

Tähän liittyy varmasti vahvasti se, että peilaa itseensä vahvasti toisen kautta.

Olen itse nyt 25. Minusta tuntuu ( tai ainakin toivon), että iän myötä tällainen tarve hiipuu ja että sitä on yhä enemmän oma itsensä ( eli moneksi muuntuva persoona - vai miten sen nyt kuvailisi).

Rooleja on tietysti monenlaisia ja koen itse ainankin olevani aika muuntautumiskyinen. Sisimmissäni toivon, että en ole vielä tässä elämässä ehtinyt kukoistaa ja, että minussa on edelleen paaaaljon puolia löytämättä.

Mutta siis. Karrikoiden;
Ystävien kesken: terapeutti, kuunteleva korva / aina vitsaileva pelle.
Vanhemmille: sama kuin edellisessä kohdassa
Sisaruksille: isosisko, vastuuton, eksyksissä oleva - "teen mitä tykkään tyyppi"
Opinnoissa / työelämässä: yksinäinen susi, rehellinen joskus jopa töksäyttelevä tyyppi.
Ventovieraille: vaihtelee kovasti, parhaimmassa tapauksessa avun antaja tai sellainen äidillinen ihminen. (Mitä en siis kyllä aiemmin ollut)
Opettajan kanssa: Utelias, mutta laiska.


Tyttöystävän rooli on minulle vielä täysin uutta. Päätin ryhtyä suhteeseen vasta vanhemmalla iällä ja ... se on tuonut elämääni uusia aaltoja.
Naiseuden löytäminen ja sen tutkaileminen on aika ihana asia...

[*Kide*]

Dolcevita, juuri tuo huomio on ajanut minut katsastamaan omaa rooliani. Se on oikeasti tavallaan järkyttävää, kuinka vanhoihin ryhmäjärjestyksen malleihin mennään helposti ja niistä eroon pääsy on todella vaikeaa.
Eponan mainitseman peilaus muista saattaa olla syy, miksi jotkut meistä omaavat ääripää rooleja 
Lapsuuden mallit (koiramaailmassa pentulaatikko on karu maailma -alistujat, dominoivat) ovat sitkeässä kuin lika junttilan tuvan seinässä  :
Niistä pyristely... työtä, varsinkin jos määrittelijäksi osoittautuu omat vanhemmat... isän tai ädin suusta lausutut ilkeät lauseet elävät omituisen kauas 
Voisiko myös miellyttämisellä olla osuutta asiaan...?
Uskallus, kyky, mahdollisuus olla oma itsensä ja kasvaa joutumatta olemaan jotakin muuta 

Positiivisessa mielessä varsinkin naisen rooli muuttuu radikaalisti äitiyden kautta, mutta niin usein huomaa kuinka se nainen väistyy. Sitten ihmetellään, kuinka mies tuntuu niin vieraalta tai ei halua  Myös toisin päin nainen ei halua, kun ollaan niin äitiä... ei äidit harrasta ilomielistä lystäilyä vastakkaisen sukupuolen kanssa 

[rhoda]

Ehkä tyypillisin rooli johon tahtomattani usein olen joutunut
on ns. mustan lampaan ja syntipukin tehotuotantojalostesekoite..
Nykyään alkaa olla jo ihan sama mitä pienissä päissään miettivät,
kunhan eivät ihan perusteetta kaada syytteitä niskaan..

Aurinko-Kalana minulla ei ole mitään sitä vastaan
jos pidetään hörhönä ja hömelönä: nykyään saan ihan
vapaaehtoisesti valita
osallistunko johonkin pullanpaistokeskusteluun että pakasteet vai tuoreet nisut
vai selitänkö, että vanhin vielä käytetty taikinajuuri on muute satoja vuosia vanha,
aatelkaas jos joku Marie Antoinette on vetäny saman juuren leipää..
(ankaraa mulkoilua yli kahvipöydän)

Nykyisin oon myös ns. multitask-tyyppi, ajaudun sellaiseen
neuvonantajan rooliin jopa muissakin kuin  maisissa asioissa.
Lähipiiristä olen kuitenkin karsinut ja (osaa karsin yhä) ne tyypit,
jotka exploittaavat yli kohtuuden rajojen:
- Voin mä jeesata sua mäkeä ylös
JOS sä nostat sitä persettäs itsekki!


  na haltsaan kyllä tosikon tai pellenkin roolit,
sitten tältä sujuu niin damsell in distress kuin jeanne d`arc..

Työelämässä vedän ihan eri settiä kuin vapaalla,
kärsimätön ja varautunut yksityisminä ei pärjäis siellä päivääkään..
(Onneksi saan olla paljon omissa oloissanikin, koska olen ns. aivotyöläinen)
Mielistelyrooleihin en ole ikinä mennyt, osaan kyllä erottaa
toisen vilpittömän ilahduttamisen ja kiusallisuuksiin menevän nuoleskelun toisistaan..

Lähipiirille ei tarvitse mitään rooleja vetää, tietenkään.
Jos en kelpaisi omana itsenäni, kuten he minulle niin tervemenoa.


Joillekin tosin pysyn sellaseina juoruilun, panettelun ja päivittelyn aiheena
varmaan hamaan hautaani asti, mutta tilanteen vakavuudesta riippuen
se on joko yks hailee mulle tai paha virhe..heiltä.

[Adele]

Kylläpäs sattui. Olen nimittäin juuri tänään miettinyt jotakin tämän suuntaista asiaa itsekseni.
Tuli mieleen sitten, kun mietin itseäni, että miksi olen tällainen              tuossa sitten suuri osa siitä, mitä tunsin, kun mietin "omaa rooliani" suhteessa muihin!

Yleisesti ottaen lähipiirissäni olen lähes aina se, jolle avaudutaan asioista, kysytään neuvoa ja se, joka keksii kyllä keinot lohduttaa ja keinot iloon ja ratkaisuun..jotain sellaista kai. Olen ihminen, joka on totuttu näkemään iloisella mielellä ja hymyssä suin ja huomannut, että jos minulla on huono päivä, menevät läheisiltäni pasmat sekaisin, prrrkele. Olen heille esimerkki siitä, että vaikka on mennyt päin persettä viimeiset 10vuotta suhteiluissa, niin silti sitä mennään eteenpäin täydellä teholla ja tyytyväisenä. Siis niinhän he luulevat.
Ja olen myös se, joka ei koskaan loukkaa muita. Muut saavat loukata minua, mutta minä en ketään  tämä ei ole reilua. Saan ottaa vaikka kuinka paljon sontaa niskaan, sitten itkeä tihrustan yksin kotona, mutta annas olla jos joskus olen yrittänyt vaikkapa siskolleni antaa takaisin, niin ei vetele...jään aina kakkoseksi, olen liian kiltti.
Minun roolini siis lähipiirilleni on ilopilleri, luotettava, onnellinen, selviytyjä. Itse en välttis koe noin.
Olen myös suvun "noita". He kääntyvät minun puoleeni, jos tulee jotakin "yliluonnollista" eteen tai kysettä jostakin henkisistä asioista.

Sitten olen sähläri, möläyttelijä, höpöttäjä.  Tätä en haluaisi olla, mutta myönnän, että olen.
Juuri tänään harmitti ihan vietävästi, että olin treffeillä ja käyttäydyin kuin mikäkin idiootti, mutta ainakin olin sitten oma itseni. Vaikka kuinka yritän hillitä itseni niin en vain pysty 

[Adele]

Lisään vielä äskeiseen viestiini, että olen Täydellisten naisten Susan 
Kun ekan kerran näin sarjaa ja Susanin olin että  joku on vakoillut mua ja elämääni..

[epona]

Hmm... Niin.

Olisi avartavaa oivaltaa, miksi peilaa itseään toisten kautta niin, että omaa niitä ääripäärooleja?

Olen joskus kuullut puhuttavan peilieffektistä - eli siitä, että ääripäät ovat kuitenkin loppujen lopuksi yhtä ja samaa...

Ehkä tarve miellyttää toista.

Tiedä häntä.

[Tiigris]

Musta tuntuu joskus että oon päällisin puolin ihan rooliton, vailla minuutta, vailla suuntaa, pelkkä peilikuva vaan ja virran vietävissä...

Mutta sen kaiken "mitättömyyden takana" oon vahva persoona joka tietää mitä tekee, jolla on omat mielipiteet, niitä en vaan hirveen helposti tuo esiin, jos ei ole tarpeen, koska elän itselleni...

Tätä on vaikea selittää, joskus tunnen että elän kaksoiselämää ihan vaan siksi että ei se kellekään muulle oikeestaan kuulu mitä mä pääni sisällä funtsin.

Noh läheisimmät ihmiset tietenkin tuntevat minut vähän paremmin, esim. parhaat luokkakaverit sen verran hyvin että jos tehdään jotain tehtävää yhdessä niin mä saan tehdä yksin jonkun ison osuuden, eikä mun tarvitse osallistua mihinkään yhteis-pohdintoihin, koska se on kaikille helpompaa niin kun mä teen kuitenkin niinkuin mä teen... Enkä tee kompromisseja jos mulla on visio, oon hirveen huono ryhmätyöskentelijä koska oon niin itseni pomo!

Eli se vaikutelma minusta joustavana ja mielipiteettömänä ihmisenä on aivan väärä...
Toisaalta olen hyvinkin diplomaattinen ja salliva, ja mulle on suorastaan ihan sama mitä muut ihmiset tekevät....

Kai mä jollain tapaa olen sellainen yksinäinen susi, niin hyvässä kuin pahassa. Jos tarvitaan joku ketä syyttää niin mä oon hyvä kohde. Mutta joskus se menee niinkin että saan kaiken kiitoksen ja kunnian. Vaikka mä vaan pyrin olemaan omassa rauhassani ja pysymään sivulla, niin en mä koskaan mitenkään huomaamattomaksi jää. 10. huoneen   ja 12. huoneen   sanotaankin, että haluaa vaikuttaa vähän kuin salaa taustalta.

[nikki]

Kide
tuosta äitiyden roolista..
Otin aurinkoa yläosattomissa kansoitetulla rannalla.  ja turhat rievut ahistaa luonnonlasta..
Tytär aurinkolasiensa takaa:
"Äiti,sun tissis näkyy."
minä: "Oon 46-vee ja äiti,mä teen mitä tahon."
Sitten tytär on lähössä pikku-pikku-bikineissä hotellihuoneesta hotellin uima-altaalle.
minä:"Säädytöntä! Pistät tän hellemekon rievun tuohon päälle." (Mc  )
(Takaraivossa oli salamannopeasti ajatus siitä mitä MINUN äitini tuumais moisesta)
tytär: "Häh??"
minä:"Oon sun äitis ja sinä teet niinku sanon.Ihmisten ilimoille (respan ohi) ei mennä puol-alasti." Ja koska minun  nököttää tyttären Mc:llä niin hän teki kiltisti niinku äiree sano.Hän ei taasen ottanut yläosattomissa aurinkoa.
En minäkään uima-altaalla.
Toisena päivänä kävellessämme rannalla hellevaatteissa,bikinit alla,
tytär: (pieni piikittely havaittavissa..) "Passaiskohan tää helletoppi riisua,vai onks se säädytöntä........?"     mittari näytti + 30 "joo...." ja riisuin ekana..
että
kyllä se naiseus ja äitiys voi näyttäytyä yhtäaikaakin,
ja että se roolimalli periytyy jostain hyvin kaukaa,
toisaalta se myös muuttuu,ehkä,
tyttären  on sama kuin äidilläni,
ehkei hänkään näytä tissejään kuin kotona.. 4 huone..

Viime syksynä olin harjoittelijana ja sohaisin muurahaispesään,
johon muut eivät olleet kajonneet, vaikka sen näkivät.
En sietänyt epäoikeudenmukaisuutta minkä näin,
ja asianomaisten onneksi asiaa käsiteltiin.
Ja sama juttu toisessa paikassa.Kyseenalaistin toimintaa.
ns.ammattilaiset ottivat sen arvosteluna (jota herramunjee harjoittelija ei saa tehä)
Tähän nokkimisjärjestykseen,arvohierarkiaan törmää näemmä joka paikassa,
haluaisin kitkeä sen juurineen tästä yhteiskunnasta,työelämästä.
Hyvin usein kun minä haluan muuttaa ASIOITA niin ihmiset ottavat sen henkilökohtaisesti,just arvosteluna.Ns. ammatti-ihminen ottaisi kyseenalaistamisen mahdollisuutena kehittyä,tehdä toisin.Että onko se se iso EGO siellä ens nostamassa päätään ja hyvässä lykyssä koko asia unohtuu. Aikaisemmassa työssä oli kyse eläinten kohtelusta, nyt oli kyse lasten kohtelusta,oikeuksista, ei siis minusta.
Eli olen kyseenalaistaja.
mut
liekö sitten tuo MC  etten ole koskaan saanut sitä ittiään niskaani?
  / on uskottava?

[Esmiralda]

Ihana aihe, ei ku kamala, siis ihanan ajankohtainen aina vaan! 

Rooli. Yksi rooli varmaan jokaisella on olla just vastuunkantaja jossakin asiassa, äiti tai isä tai sitten tytär tai tietyn työn tai asian kantaja.

Ja varmasti saa turpiinsa, kun yrittää kantaa sitä siten, että huomauttaa kun jotakin mielestään menee pieleen.

Olen saanut tässä taas kunnolla! 

Eikös ole sanonta, että jos on vaan hiljaa, muuttamatta tai tekemättä mitään, saa olla rauhassa, kukaan ei huomaa. Tekijä saa kuulla kunniansa, tavalla tai toisella. Usein se on negatiivista.

Taustalla toiveajattelua, että kun toinen ottaa nokkiinsa, on johonkin kolahtanut. Ja kun olen saanut turpiin, on minussakin kolahtanut. Sen tuntee kyllä.

Ehkä se elämä menee näin eteenpäin, muutoksia siellä ja muutoksia täällä. 

Enkä sittenkään osaa olla hiljaa tekemättä mitään. : On se kumma!

[Norna]

 Vanhempainroolista hieman...  Minusta tuo Kiteen esimerkki naisesta ja äidistä oli aika vanhanaikainen ja tulee mieleen enemmänkin väistymässä oleva kuvitelma pyhimysäidistä, tai naisesta joka ei äidiksi tulemisen jälkeen enään mahduta samaan taloon rakastajattaren ja mamman roolia.

 Jos ei seksi suju niin ei välttämättä ole kyse mammapapparoolin valloittamasta mielestä vaan ihan siitä että se vanhemmuus itsessään vaatii aika paljon. Don Juan tapaamassa Afroditea -roolileikit saavat silloin väistyä sänkyyn kaatuvan ja 5 sek sisällä kuorsaavan stereotyyppisen vanhempainroolin edestä.
 Niin usein vieläkin yhteiskunnassa ajatellaan äidin roolin/vastuun olevan suurempi kuin isän ja että miehen rooli on vähän siellä sivummalla pitää jöötä ja vaatia naiseltaan huora-pyhimys-äiti-rakastajatar-asuja. Samanaikaisesti mielellään, tai no ainakin yhden päivän aikana. Ja siinä sitä sitten kumpikin on ihmeissään kun ei jalat mahdukaan tilattuihin saappaisiin ja kortsujen viim. käyttöpäivä lähestyy  .

 Joten tässä tulikin mieleen yleisesti yhteiskunnan asettamat roolit naisille ja miehille, heidän ollessa lapsia, nuoria, aikusia, vanhuksia...  : Siitäkin riittäisi varmasti sivutolkulla juttua...