seuraava »

[rubiinitar]

Mun rooli on tullut liiankin selväksi: sijaiskärsijä 
Koen karmeita asioita, ja muut pääsevät taivastelemaan että "ai kauheeta!", "Ei oo totta!", "Miks yhdelle ihmiselle kaikki paha...!?"  Ja kun yritän toppuutella, että kyllä näistä selvitään, niin ihmiset katsovat kuin aavetta ja lakkaavat pitämästä yhteyttä  Kauheuksistahan selviää paradoksaalisti juuri se joka niitä itse kokee, mutta se joka ei ole kokenut, ei uskoisi selviävänsä ja jää pelkäämään taikauskoisesti, että sama osuu hänenkin kohdalleen. Siksi "huono-onniset" jäävät usein lopulta yksin.

Toinen roolini on totuudenpuhuja (judgment). Joudun kuin noiduttuna todistamaan tilanteita, joissa joku muu "paljastaa" itsensä ja heikkoutensa, ja minä tavallaan syyllinen siihen, että asia tuli päivänvaloon, vaikka syy on siinä joka tuli paljastetuksi. Paljon vuosien vihanpitoa olen saanut päälleni monelta tuttavalta, vaikka itse kuprujen suhteen viaton, totuudet ja väärinkäytökset  vain paljastuvat kauttani, en tiedä miksi.

Voisi kiteyttää siis roolini: sekundajeesus 

[Esmiralda]

Toisaalta...

Kuka, mikä on luonut roolit ja miksi?

Itse varmaan luon omat roolini.

Tuli mieleen kun juuri yritän saada tolkkua tuosta Secret-kirjasta, joka pyrkii todistamaan Vetovoiman lakia kuin kaikki ja koko elämä riippuisi siitä, että miten toimit, asennoidut, se vetää sitä samaa puoleensa.

Ja tosi on. Jos menet ilmaisemaan jotain negatiivistä, saat sitä samalla mitalla takaisin. Jos etsit kaikesta positiivista, saat sitä myös takaisin.

Siksi pitäisi välillä pysähtyä ja katsoa mitä itse viljelee. Jos ei niin joku tulee ja täräyttää. Sehän on ihan hyvä.

Mutta kun ei jaksa aina olla positiivinen, ei edes rakastettavalla tavalla kriittinen.

Muutos varmaan voi tapahtua myös positiivisella asenteella! Kumpi tapa kantaa roolia on parempi?

Toisaalta, onko rooleilla jotakin tekemistä kohtalomme kanssa?

[*Kide*]

Rhodan   pointista jäin miettimään, onko elementillä merkitystä missä ja minkälailla suhtautuu roolijakoihin? "Olla kuin kalat vedessä", ei taida olla ihan turha lause... vai löytyyko näitä uiskentelun taitavia henkilöitä joillakin muilla kartan ominaisuuksilla myös?

Adelen "noita" rooli on kautta historian ollut kuvailemasi kaltainen, hädässä läheiset hakeavt apua ja muutoin katsotaan hieman kieroon. Hienoa, kun autat, mutta älä näy, kuulu, edes tuoksu sille mikä ehkä meitä peloittaa, mutta tarvittaessa tahdomme avuksemme.
Naisen yksi sivu rooli on varmasti ollut kautta historian olla jonkinsortin noita   jo pelkästään biologisen olemuksen kautta... Sen kun joku tiedemies pistäis atomeiksi ja selittäisi meille, miksi näin  : Ihmisten syvät vaistot ja limbiset toiminnot ohjaavat varmasti meitä vielä kauan...

Epona, mielistely omasta mielestäni pohjautuu edelleen noihin laumajärjestystä ylläpitäviin aivojen vanhimpiin toimintoihin. Ihminen ei loppujen lopuksi ole niin kauaa ollut poissa ravintoketjun pohjalta, vaikka moni meistä on pitkälle sen jälkeen kerinnyt... osa ei paljoa ero esi-vanhemmistaan  
Koiramaailmaa kun katselee ja varsinkin tapaa kuinka lauman toimii, oivaltaa paljon mielistelyn voimasta. Kuin myös herkkydestä jolla alfat tarttuvat kyseenalaistavien yksilöiden touhuamiseen... turpiin tulee ja pahimmassa tapauksessa laumasta karkoitus -ts.kuolemaan tuomia (ehkä). Näin tämä tuntuu vieläkin joskus toimivan ihmistenkin kanssa, vaikka kukaan ei varmana tunnusta toimivansa näin ristiriitatilanteissa -yhteisön tuki ja porukalla kimppuun verbaalisesti tai fyysisesti. H
Ajatuspohjana Esmiraldan kommentille, hiljaa olevien ja mitään muuttavien "mahdollisuudesta" olla rauhassa >< sanot jotakin muuttaaksesi jotakin, et todellakaan saa olla rauhassa  

Nikki   ihana... tee niin kuin minä sanon, ei niin kuin teen  : Taitaa olla joka äidin kompastuskivi. Vaikka tuossa allekirjoitan, että olisin toiminut samoin   Ei liikuskelua puolalasti, mutta paikallaan rannalla, ihan jees. Kaksinaimoralismia -ko?  

Tiigriksen kuvailema hiljaa taustalla vaikuttava poma tyyppi rooli jaossa, saattaa olla se joka saa eniten aikaan kaikista -hyvää tai pahaa, riippuen miten energiansa kanavoi  
Miten tuota vois harjoitella? Tahtoo oppia  

DolceVita -aivan tarkoituksella kärjistin   Korostan silti, että äidin rooli on muuttumassa, mutta tuo vanha malli ei ole väistynyt, ei todellakaan. Siihen kuluu vielä paljon aikaa... joku varmasti on saavuttanut jo nykyajan vaatimustason äidin roolissa ihanteen ja tasapainon muiden roolien kanssa. Mutta paljon on kamppailevia ja ihan vaan jämähtäneitäkin   Mikäs tuossa, jos ovat itse tyytyväisiä... ongelman lähinnä taitaa tuoda tuo sosiaalinen paine, kun vanhahan on aina parempi ja "normaalimpi"   Ja kukas muu on parempi arvostelemaan, kun se jolla ei ole kokemusta arvostelemastaan asiasta? Eli tarkoitan tällä, että ne pullantuoksuiset maatuska äidit, jotka voivat laskea miehensä pitämät ilohetket sekunneissa ja lapsluvusta ovat elekieleltään ja arvomaailmaltaan todella äkkinäisiä yleensä. "sinun on pakko olla huono äiti, kun olet tuollainen", "mitä sinä, äiti-ihminen tanssimaan nyt tahdot?", "kyllä sinulla on jokin paha vika, kun et muka töitä voi jättää ja jäädä kotiin", nje. kyllä noita on kuultu... ja tullaan kuulemaan  
Uskon vahvasti naiseuden olevan murroksen kynnyksellä, jopa yhtä ison kun silloin 60´luvulla... mutta mikään ei muutu yössä   odotetaan nyt pari sukupolvea...

Voisiko Esmiraldan mainitsema "kohtalo" olla rubiinittar takana, kun kirjoitit "aina" joutuvasi henkilöksi joka nostaa päivänvaloon ikävät asiat? Vai oletko se vahva silmänsä ummistajien joukossa, joka sitten saa ryöpyt kun uskaltaa...  

Heitto: kasvaako roolisi, tai sinä roolissasi vai vaihdatko sitä?  

Itse koen kasvaneeni roolissani, se on heittänyt minua tilanteisiin joissa on ollut pakko joko kutistua ja olla hiljaa. Tai uskaltaa ja kasvaa, jopa kolhuista   Tuo positiivinen asenne on asia joka kantaa ja jos voi sanoa olevansa puhtaalta pöydältä pelissä mukana, voi reilusti pitää selkänsä suorassa ja päänsä pystyssä.
Roolin vaihto on myös teille osunut   Aina ei niin tahdotusti, mutta asenne kysymys taas... Viimeisin missä oli oikeasti ihan asenneongelmia niin suuria, että irroittauduin koko hommasta oli syksyllä. Asetelma jossa kovan työn takana oli vahvana osaaminen koko meidän pienryhmässä, jouduimme tilanteeseen jossa meiltä nypittiin "siivet kuin kärpäsiltä" ja lyötiin täysin arvottomien ja osaamattomien tasolle. Se sattui... siihen en nöyrtynyt, vaan tein omat ratkaisuni, joista kannoin vastuuni ja lopussa kiitos oli odotamassa   Kasvoin hurjasti, omasta mielestäni ihmisensä varmemmaksi ja kyvykkäämmäksi arvottamaan itseänikin... eikä aina nielemään sitäm itä muut sanovat minun olevan  

[Esmiralda]

Kiitos, ihana veto tuo kasvaminen roolissa, tai roolin kasvaminen! 

Ehkä tiedästamatta sielun ohjauksella valitsemme tai törmäämme juuri niihin rooleihin, joiden myötä kasvumme tapahtuu. Jos rooli kasvaa, itse kasvamme myös vahvistumalla tai jos heikkenemme siinä, niin opimme sitten sen kautta.

Nyt haluaisin roolikseni olla vaeltaja. Ihan siinä merkityksessä, että keppi käteen ja polkua vain eteenpäin. Päämääränä vain kulkea eteenpäin. Ihan yksinkertaisesti. Ja kokea aisteilla kaikki se minkä läpi kulkee. Samalla se olisi jonkinlaista pysähtymistä, vetäytymistä, mutta hurjasti jonkin uuden kokemista, ainakin itsessä.

Edes hetken verran. Kymmenen päivää. :

[*Kide*]

Olet varmasti ansainnut sen ja saatkin, Esmiralda 

[Esmiralda]

Kiitos! Tuli syvä syvä huokaus! 

[Asterix]

Kyllä se on ihan globaalisti sanottu että "pahis." Siis sellainen kyseenalainen, epämiellyttävä tyyppi jonka syyksi kaikki pannaan, mutta jonka odotetaan kuitenkin myös ratkaisevan muiden ongelmat ja hoitamaan ne vaativimmat hommat. Vähän kuin joku Nixon.

Toisaalta ei voisi olla stereotyyppisempi käsitys ylipäätään tyypistä jolla on  , nousussa ja neliössä MC:lle. Joskus koen, että ainoa tapa päästä eroon nillittäjistä on tarjota sitten sitä mitä tilataan ja naureskella sitten sille surkealle uikutukselle, mikä siitä seuraa.

Mun rooli on tullut liiankin selväksi: sijaiskärsijä 
Koen karmeita asioita, ja muut pääsevät taivastelemaan että "ai kauheeta!", "Ei oo totta!", "Miks yhdelle ihmiselle kaikki paha...!?"  Ja kun yritän toppuutella, että kyllä näistä selvitään, niin ihmiset katsovat kuin aavetta ja lakkaavat pitämästä yhteyttä  Kauheuksistahan selviää paradoksaalisti juuri se joka niitä itse kokee, mutta se joka ei ole kokenut, ei uskoisi selviävänsä ja jää pelkäämään taikauskoisesti, että sama osuu hänenkin kohdalleen. Siksi "huono-onniset" jäävät usein lopulta yksin.

Toinen roolini on totuudenpuhuja (judgment). Joudun kuin noiduttuna todistamaan tilanteita, joissa joku muu "paljastaa" itsensä ja heikkoutensa, ja minä tavallaan syyllinen siihen, että asia tuli päivänvaloon, vaikka syy on siinä joka tuli paljastetuksi. Paljon vuosien vihanpitoa olen saanut päälleni monelta tuttavalta, vaikka itse kuprujen suhteen viaton, totuudet ja väärinkäytökset  vain paljastuvat kauttani, en tiedä miksi.

Voisi kiteyttää siis roolini: sekundajeesus 

Tässä lainaukset, jotka sopivat minun elämääni.

Perheelleni olen se kummallinen mustalammas, joka tupsahti joltain postimieheltä
ja joka ei koskaan tehnyt mitään oikein ja kaikki pahat,
mutta jolta sitten pyydetään viimekädessä kaikki tuki ja apu ja ratkaisut tilanteeseen kuin tilanteeseen.

No sitten ystävilleni olen kai se, joka seikkailee siellä ja täällä ja on utelias kuin kissan pentu,
joka sitten välillä jää nalkkiin ja kiipeliin, mutta aina tippuu vaurioitta jaloilleen hurjistakin paikoista.

Siinähän on niille ihmettelemistä, mutta ei sitä voi mitään voittaakaan, jos ei mitään teekään.

Nuo yllä olevat kai sitten ovat johtaneet siihen, että olen huomannut olevani(kasvaneeni) joissain paikoissa
soihdunkantaja; tee/avaa tie pioneerina ensin ja muut tulevat perässä.

Yksi tärkeä roolini tulee esiin myöskin tuosta pioneerimaisuudesta;
viestintuoja, mutta sehän ammutaan aina ensimmäisenä. 

Kai nuo roolit kasvastavat johonkin 'valaistumiseen'
ja palvelevat sillä milläkin hetkellä ketä ja kutakin omalla tiellään?

[*Kide*]

Tuossa plarasin taas viestejä ja nousi ystäväni kanssa käyty keskustelu mieleen... Samaa sukupolvea hänkin, eli 70`luvun lapsia  :
Tuo mustanlampaan rooli oli hänenkin harteilla ja pohdimme, kuinka eri variaatioita siitä on. Monta riippuen roolin määrittelijän asemasta ja henkisesta vallasta kohteeseen... keskustelumme päättyi oletukseen, täyteen hypoteesiin; 60´luvun vanhemmat ovat enemmän tai vähemmän olleet liian vapautuneita ja kaikkea muuta kuin vanhempia pääsääntöisesti ja siksi lapset ovat joutuneet kasvamaan kovaa vauhtia ja ottamaan vastuuta monista asioista.
Tässä juuri korostan sitä skaalaa, joka voi olla yksin itsenäisenä avainkaulanauha- lapsi (näennäisesti kaikki hyvin, vanhemmat vain puuttuvat), aina sinne heiteille jätettyyn, huonosti kohdeltuun lapsukaiseen jonka toivottavasti joku sosiaalitäti korjasi talteen. Ja tuossa on otettava huomioon jokaisen lapsen (nyt aikuisen) oma henkinen taso, kaikki eivät selviä niistä traumoista joita elämä tielle heittelee ongelmitta. Toiset hyvinkin hankalista oloista punkeavat hyvinkin terveinä ja hyvällä järjellä varustettuna yhteiskunnassa ylös.

Osaatko peilata omaa rooliasi lähtökohtiisi?  :

[Corvus Leonis]

Osaatko peilata omaa rooliasi lähtökohtiisi?  :

No joo, itse olen telkkarin kasvattama tapaus, mutta ei mun vanhemmat mitään vapautuneita olleet, päinvastoin, konservatiivisia ja kontrolloivia. Paljon negatiivista huomiota, tyyliin jos et hankkinut kymppiä todistukseen niin haukkuivat lyttyyn. Etäiset välit kumminkin. (IC kuvaa aika hyvin.)

[*Kide*]

Mie tein sen tänä keväänä ja täytyy sanoa, että kun hyvällä ei uskota... niin sitten pahalla  :
Odottelen vain nyt miten käy... vertauskuva -peli (en muista nimeä), jossa otetaan tikkuja tai palikoita pois kasasta ja varotaan, ettei kasa kaadu 
Tämä palikka otti hatkat, otin loparit roskapönttönä olemisesta, kaiken maailman paha syntypukin roolista 

[Esmiralda]

Hyvä!

Olenkohan sinisilmäinen idealisti vai muu hyväuskoinen hömppä, mutta uskon, että itse voin pitkälle vaikuttaa roolieni olemassaoloon. Tietenkin monet asiat ovat kiinni meidän rooleistamme, ainakin työ, paikka suvun keskuudessa, opisekelussa. Mutta aina voimme tehdä valintoja!

Vai onko merkitys ja tehtävä myös roolilla? Haluammeko ylpeästi viedä sen johonkin loppuun asti? Mitä siellä lopussa? Kiitosko? Vai voiko olla olemassaoloa ilman rooleja? :

[Minerwa]

Onko loppujen lopuksi olemassa edes mitään täysin pysyvää ja kiinteää minuutta? Vai olemmeko vain erilaisten rooliemme summia? Sitäkin sopii miettiä. Aluksi tuo konstruktionistinen näkemys ihmisestä ns. "minättömänä" ympäristöönsä reagoivana toimijana tuntui kamalan vieraalta, mutta kun sitä aikani maistelin,  -puoleni alkoi jo vähän innostua 

Minäkin uskon kyllä siihen, että pystymme itse vaikuttamaan rooliemme olemassaoloon. Tunnustaudun tosin myös hyväuskoiseksi hömpäksi    Mutta kun yhden rooli muuttuu, syntyykö siis domino-reaktio? Todennäköisesti. Tavalla tai toisella muidenkin on reagoitava. Toiminee sekä hyvässä että pahassa, mutta reaktioiden suuntaa lienee vaikeampi ennustaa.

Omista rooleistani tunnistan ehkä vahvimmin tasapainottajan roolin. Kerta toisensa jälkeen löydän itseni tilanteesta, jossa kaksi riitelevää ihmistä lyövät peistä nenäni edessä ja minä siinä sitten molempien puolella rauhaa ja tasapainoa sovitellen... Hirmu vaikeaahan se on, eikä usein edes onnistu. Uskon joutuvani tähän rooliin siksi, että pyrin yleensä näkemään eri näkökannat enkä halua valita puoltani kriisitilanteissa. Mielummin jään sitten sinne keskelle tuleen makaamaan    Hallitseva merkkini on muuten .

Ja kun Kide nosti esille lähtökohdat... Tuli mieleen sellainen rooli kuin vastuunkantaja. Lapsena olin jo se, jonka mukaan muut lapset päästettiin "kun se on niin vastuullinen". En tiedä, olinko, mutta sellaisen mielikuvan epäilemättä annoin. Ja kyllähän minä sitten vedinkin muita pois katuojasta ja erilaisista elämän vastoinkäymisistä. Harmi vain, että unohdin siinä sivussa kokonaan itseni ja niin taisivat muutkin unohtaa. "Kun se kerran on niin vastuullinenkin - mitä ongelmia sillä nyt muka voisi olla?"   

Onneksi näistä roolien huonoista puolista voi myös yrittää päästä irti.

[Esmiralda]

Voi Minerva, kun naurattaa minuakin, kun lapsuuden roolia ajattelen...

Minulla oli varmaan päällä se edellisen elämän (niin sanotaan) Kaksosen rooli vielä kun minun roolini oli viihdyttävä tai oikeammin se, joka keksi kaikkea hullua, ei aina niin järjellistä, kokosin porukoita ja osoitin suuntia missä voisi olla 'jotakin'.

Varmaan vanhemmat joskus sanoivat, että 'ei saa mennä'  ...siis aivan toisin kuin Minervalla!

Ja huomaan että kummasti ne roolit sitten kehittyvätkin, koska luottamus on iän myötä kasvanut...ehkä vieläkin kokoan....hm. ehkä se on vieläkin hullua. 

Ehkä vieläkin joku sanoo, että 'ei saa mennä'. 

Voi ei! Mutta varmaan jonkinsortin 'kokoaja' on henkinen roolini. 

[*Kide*]

Minerwa, koit normaalin ensi reaktion asiasta puhuttaessa  Kyky irroittautua itsestä ja tarkastella itseään on toisille helppoa (liian helppoa -peilaa kaiken) ja toisille mahdotonta. Suurin osa jää siihen välimaastoon... oletan.

Hienoa pohdintaa kaikilla... oma pää surisee täällä ja peilaus käynnissä 

Jäin pohtimaan tuota  hommaa ja joo´o... kyllä sen  elementit kuvastuvat hyvin paljon omissa rooleissani jokaisessa, pohjalla. Sellainen jatkuva kuljeskelija olen, aina jotakin menossa tai tulossa, vaikka konkreettisesti en paikkaa vaihda. Sykäyksittäin elämässäni tapahtuu isot muutokset, eli ovat varmasti sarjan pieniä muutoksia aikaan saamaa. Maantieteellisesti ja kulttuurillisesti kiinnostukseni kattaa melkein koko maailman  Pala sieltä ja toinen tuolta matkaan mukaan ja taas eteenpäin...

Uskon muuten vahvasti, että roolien muuttuminen tai muuttaminen johonkin suuntaan, aikaan saa Minerwan mainitseman domino efektin. Vaikka itse pidän mielikuvasta veteen heitetyn kiven aiheuttamasta rengasmaisesta ilmiöstä veden pinnalla. Koska dominot koen koskettavan ihmistä itseään tai sukulinjaa, rengasmainen kuvaa sitä kuinkan yhden tuntemattoman ihmisen toimilla on valtava vaikutus muihin ihmisiin ja heidän toimiin... ajattelematta  :
Myrsky vesilasissa - kuvaa yhden ihmisen koko minuuden sekoittamista ja vastaavaa toimintaa elämässä.

Palaan lähtökohtiin ja hymyilin, sekä Esmiraldan että Minerwan lähtökohdille... näin tää homma menee    Itse olin se, joka tuli ja meni, teki tai ei tehnyt... saatoin hilpaista yksin jollekkin kuuretkelle, mutta en pistänyt vastaan vaikka joku lähti matkaan... varmasti moni vanhempi olisi kieltänyt kullannuppua liittymästä seuraani, mutta monikaan ei tiennyt mihin tieni vei... joskus ei mihinkään ja joskus *hah, hah* vaikka mihin  Päällisin puolin olin ei kukaan ja käyttäytymiseltäni aina sivuunvetäytyvää sorttia... teittyyn pisteeseen asti, sitten alkoikin varmasti tuo    tulla mukaan kuvioihin ja aiheutti sarjan syviä muutoksia. Edelleen olen hieman levoton sielu ja koko ajan johonkin suuntaan menossa, mutta jostakin syystä en osaa olla sivussa enään 
Olen kait... en löydä yhtä sanaa kuvaamaan rooliani  kokonaisvaltaisesti, erittely onnistuu kyllä
...minä olen hirvi...  Voi, ei mistä tuokin nyt tuli...  En tiedä, täytyy oikeasti maistella ja palata 

[*Kide*]

EEII 
Meillä päin sanotaan, että kulkee kuin hirvi... pusikko rytisee  ja isompaakin risua jää alle 

Ja oikeasti tiedän, että osa toimistani saattaa olla toiminnaltaan kuin hirvellä (lainatakseni ajatustasi, Elwyn). Pääasia on kai, että itse tiedän mihin suuntaan 

Pohdin tuolla lenkillä tätä juttua, ko.ketjua siis ja katselin luonnon heräämistä. Joutsenia näky ja mahdoton määrää linnun laulua, maan tuoksua ja veden lirinää  Edelleenkään yhtä isoa roolinimikettä ei tule mieleen... muuntautuja, voisi kuvata sitä kun on niin ääripää rooleja ja sivurooleja toisaalla elämässä. Itseäkin joskun ihmetyttää, kun niin eritapaisiin konteksteihin on itsensä kiinnittänyt ja innolla vieläpä