Hieman historiaa prostituutiosta: (Uutinen on vanha, mutta ammatti ei vanhene koskaan)
Prostituutio peilaa aikaansa (30.03.2005)TEKSTI:Anna Nieminen ja Päivi Parhi-Riikola
Hyväksytään seksikauppa ammatikiksi ja liiketoiminnaksi.
Kielletään seksikauppa rikoslailla. Molempia vaihtoehtoja
tarjotaan lääkkeeksi lisääntyvää prostituutiota vastaan.
Historia osoittaa, että eniten prostituutioon vaikuttavat
yhteiskunnalliset olot ja seksuaaliset asenteet.
Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2004
Suomalainen prostituutio sai todennäköisesti alkunsa jo keskiajalla, kun Turusta kehkeytyi kaupunkiyhteisö. 1600-luvulla maamme johtavan keskuksen seksimarkkinoita vauhditti yliopistolaitos. Seksikauppa on aina viihtynyt tiiviiden miesyhteisöjen kyljessä, ja Akatemian opiskelijat olivat tutustuneet prostituutioon Keski-Euroopan vierailuillaan.
Kun Helsingistä vuonna 1812 tuli pääkaupunki, siitä tuli myös prostituution keskus. 1800-luvun ensi kymmenistä alkaen vähintään puolet Suomen prostituoiduista on toiminut Helsingissä.
– Helsinki oli aikoinaan kuin Bangkok nykyään, vertaa prostituutiota tutkinut sosiaalihistorioitsija Antti Häkkinen. Suosiossa ollut kylpyläkulttuuri, matkailu, Suomenlinnan sotilastukikohta ja kaupungin nopea kasvu loivat kysyntää prostituoiduille.
Nuoria työläistyttöjä maalta
Maria syntyi Porissa vuonna 1864. Hänen isänsä oli seppä, ja perheellä oli varaa opettaa tyttö lukemaan ja kirjoittamaan. Yhdeksän vanhana Maria muutti Tampereelle tätinsä pikkupiiaksi. Joskus 1880-luvun alussa hän synnytti aviottoman lapsen, joka kuitenkin kuoli pian. Vuonna 1886 Maria muutti Helsinkiin ja meni palvelustyöhön.
Maria on yksi noin 4 500 prostituoidusta, joiden elämänkohtaloita Antti Häkkinen on tarkastellut. Hänen tarinastaan löytyy monia "sen tavallisen tarinan" aineksia.
Hän oli lähtöisin työläiskodista, kuten suuri osa prostituoiduista 1800–1900-luvun vaihteen Helsingissä. Hän oli synnyttänyt aviottoman lapsen, ja hän muutti maaseudulta pääkaupunkiin etsimään työtä ja omaa paikkaansa elämässä. Nopeasti kasvavassa Helsingissä oli kova kysyntä etenkin palvelusväestä, tehtaantyöläisistä ja anniskelu- ja majoitusliikkeiden henkilökunnasta.
Oltuaan kaksi vuotta piikana Maria joutui poliisin epäilemäksi, koska oli kierrellyt iltaisin kaupungin kaduilla. Mariaa pidettiin katuprostituoituna, katutyttönä.
–1800-luvun lopulla ulkona liikkuminen hämärän aikaan tulkittiin automaattisesti epäilyttäväksi, sillä kunniallisilla naisilla ei katsottu olevan asiaa kadulle iltaisin ja öisin, Häkkinen sanoo.
Katuprostituoidut olivat siveyspoliisin ja kaupunkilaisten silmätikkuja, koska he etsivät asiakkaita julkisilla paikoilla. Sen sijaan säätyläismiesten rakastajattaret ja bordellien prostituoidut, usein Ruotsista tai Venäjältä tulleet ylempien sosiaaliluokkien naiset, olivat alan eliittiä, joka ei yhtä usein joutunut ympäristön huomion ja hyökkäysten kohteeksi.
Tarkastusvihkolla ammattiin
20. marraskuuta 1888 Maria toimitettiin ensimmäisen kerran sukupuolitautitarkastukseen. Vaikka hän oli terve, häntä epäiltiin edelleen. Vuonna 1890 Maria sai toisen lapsen, joka sekin menehtyi pienenä. Maria oli käynyt tarkastustoimistossa 18 kertaa, kun hänet tammikuussa 1891 otettiin vakinaiseksi tarkastusnaiseksi. 27-vuotias Maria oli nyt rekisteröity ammattimainen prostituoitu, joka viikoittain joutui käymään tarkastuksissa.
Prostituoitujen sukupuolitautitarkastusten tavoitteena oli minimoida prostituution kielteiset seuraukset, ennen kaikkea estää kupan, tippurin ja muiden sukupuolitautien leviämistä. Jos ilotyttö ei sairastanut sukupuolitautia, hän sai lääkäriltä tarkastusvihkon, joka toimi lupakirjana prostituution harjoittamiseen. Jos naiselta löytyi sukupuolitauti, vihko takavarikoitiin kunnes tauti oli hoidettu.
Helsingissä ilotyttöjä tarkastettiin satunnaisesti jo 1810-luvulla. Vähin erin järjestelmä säännönmukaistui, ja vuonna 1876 kaupunkiin perustettiin erityinen tarkastustoimisto tarkastuksia hoitamaan. Näin seksikaupasta tuli viranomaisten ohjaamaa toimintaa. Ohjesääntöinen prostituutio jatkui senkin jälkeen, kun prostituutiosta vuoden 1889 laissa tuli rikos. Huoli sukupuolitaudeista oli kova, ja erityisesti lääkärikunta puolsi ohjesääntöisen järjestelmän säilyttämistä.
Koska sukupuolitautien yleistymistä pidettiin etenkin pahatapaista elämää viettävien irtolaisten syynä, lääkärintarkastuksiin toimitettiin myös naisia, joita ainoastaan epäiltiin prostituutiosta. Tarkastukset olivat paitsi nöyryyttäviä usein myös perusteettomia. Helsingin tarkastustoimistossa kävi vuosina 1870–900 tuhansia naisia, mutta taudinkantajia löytyi vain noin 600. Käytännössä tarkastusten hyötykin jäi vähäiseksi, sillä prostituoitujen asiakkaita tutkittiin ani harvoin.
Ketkä seksiä ostivat?
Prostituoiduista tiedetään yhtä ja toista, kiitos kuulustelu- ja lääkärintarkastuspöytäkirjojen. Prostituoitujen asiakkaita on paljon vaikeampi tutkia, koska vastaavanlaisia arkistoja ei ole. – Lait eivät ole koskaan määritelleet seksin os-tamista rangaistavaksi, huomauttaa historian professori Toivo Nygård. Vaikka prostituoitujen asiakkaisiin voitiin soveltaa lakien salavuoteus-, huorinteko- ja irtolaispykäliä, miehet päätyivät harvoin tuomiolle tai lääkärintarkastuksiin.
– Jossakin määrin asiakkaita on tullut kaikista ikä- ja sosiaaliluokista, sillä prostituutio on osa kollektiivista mieskulttuuria, jossa miehenä olemiseen kuuluu naisen seksuaalinen valloit-taminen, hyödyntäminen ja alistaminen, arvioi 1800- ja 1900-luvun prostituution tuntija, sosiaalihistorioitsija Antti Häkkinen.
Sukupuolitautitilastojen valossa pääkaupungin prostituoitujen palveluksia käyttivät aktiivisimmin ylioppilaat ja ylempien sosiaaliluokkien nuoret, naimattomat miehet.
– Sääty-yhteiskunnassa ylempien sosiaaliluok-kien miehet menivät naimisiin vasta vanhemmalla iällä saavutettuaan hyvän yhteiskunnallisen aseman, joten ilotytöt korvasivat avioelämää. Heillä oli myös varaa seksin ostoon ja ilotaloissa istuskeluun. Bordellit olivat osa miesten huvi-kulttuuria. Niissä vietettiin aikaa, syötiin, juotiin, pelattiin, kuunneltiin musiikkia ja tapeltiin, Häkkinen sanoo.
Taustat hyvin kirjavat
– Viime vuosikymmeniin asti prostituoitujen ajateltiin olevan itse syyllisiä omaan tilaansa. Asiakkaiden osuutta tai prostituutiota ylläpitäviä yhteiskunnallisia rakenteita ei pohdittu, sanoo lääketieteen historiaan erikoistunut aate- ja oppihistorioitsija Heini Hakosalo.
Tämä asenne näkyy myös viranomaisten laatimissa kuulustelu- ja tarkastuspöytäkirjoissa. Esimerkiksi Marian prostituution syyksi sukupuolitautilääkäri on merkinnyt "kevytmielisyys".
– Asiakirjoista on vaikea löytää prostituution aloittamisen todellisia syitä, koska viranomaiset ovat tulkinneet naisten kertomuksia omista lähtökohdistaan. Toisaalta naiset ovat voineet värittää tarinoitaan viranomaisten mieltymysten mukaan ja korostaa omaa vastuutaan, Antti Häkkinen sanoo.
Elämäkertatietojen perusteella prostituoidut tulivat alalle niin monenlaisten vaiheiden kautta, ettei kaikille yhteistä syytä voida osoittaa.
Joillakin on ollut tiukkaa toimeentulosta; erityisesti palvelustyössä palkka oli pieni ja työpaikat vaihtuivat usein. Jotkut ovat joutuneet säätyläisherran viettelemiksi ja hylkäämiksi. Osa on houkuteltu ansaan katteettomilla paremman elämän lupauksilla, osa on halunnut pitää hauskaa ja etsiä uusia tuttavuuksia.
Huomionarvoista on, etteivät usein syiksi tarjotut "lapsuuden traumaattiset kokemukset" ja "huono koulutus" korostu naisten kertomuksissa. Intiimien tietojen puuttumisen voi selittää se, etteivät naiset halunneet kertoa kuulustelijoilleen henkilökohtaisimpia asioitaan. Koulutus taas ei nouse esiin, koska Marian lailla useimmat naiset olivat saaneet oppia. Antti Häkkisen mukaan prostituoidut olivat käyneet saman verran koulua kuin nuoret helsinkiläisnaiset yleensä.
Haaveissa uusi elämä
Oli seksin myymisen syy mikä tahansa, yksikään poliisin kanssa tekemisiin joutunut prostituoitu ei aikonut harjoittaa ammattia pysyvästi. – Prostituutio on ollut ani harvalle naiselle elinikäinen ja ainoa tulonlähde. Poliisitilastojen perusteella 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun prostituoiduista joka neljäs jätti ammatin jo ensimmäisen vuoden aikana, Häkkinen sanoo.
Useimmat prostituoidut haaveilivat aivan tavallisesta naisenelämästä. Tämä käy ilmi vetoomuksista, joita prostituoidut kirjoittivat kuvernööreille ja maaherroille. Niissä naiset anovat apua uuden elämän aloittamiseen ja kertovat riipaisevasti, kuinka he ovat yrittäneet vaihtaa asuin- ja työpaikkaa, mutta aina joku on tuonut esiin heidän menneisyytensä.
Myös Maria yritti irtautua prostituutiosta hakeutumalla "langenneille naisille" tarkoitettuun turvakotiin, jota piti vapaakirkollinen Emma Mäkinen.
– Yleisen mielipiteen mukaan ilotytöillä ja avionrikkojilla ei ollut mahdollisuuksia säädylliseen elämään, mutta herätyskristillisten mielestä Jumala voi kaikkivoipaisuudessaan pelastaa jopa heidät, kertoo kristillissosiaalista vapaaehtoistyötä tutkinut Suomen historian mvs. professori Pirjo Markkola.
Helsingissä toimi useita turvakoteja, joista Emma Mäkisen koti oli suurin ja vanhin. Se aloitti toimintansa jo vuonna 1880.
Turvakodeissa "haureuteen langenneet" naiset saattoivat harjoitella paluuta yhteiskuntaan ja opetella kunnon työläisnaisiksi. Naiset saivat asua kodeissa ilmaiseksi, mutta heidän tuli noudattaa tiukkaa päiväohjelmaa, johon kuului hartaushetkiä, uskonnon opintoja ja kovaa kotitaloustyötä.
Lakeja 252 vuotta
suomessa prostituutiota ehdittiin säädellä kirkko-, rikos-, sukupuolitauti- ja irtolais-laeilla, ennen kuin se 1986 vapautettiin seuraamuksista. Aina säätely on kuiten-kin kohdistunut seksin myyntiin; os-tamisen kriminalisointia pohditaan meillä nyt ensimmäisen kerran.
1734 Ruotsin valtakunnan laki määrittelee prostituution rangaistavaksi, mikäli se tapahtuu "huoneissa tai kokouksissa, joissa riettautta tai irstaisuutta harjoi-tetaan". Laki kieltää myös salavuoteuden eli avioliiton ulkopuolisen seksin sekä huorinteon eli aviorikoksen.
1811 Kadulla kuljeskelevia naisia alis-tetaan tarkastuksiin sukupuolitautien le-viämisen välttämiseksi.
1875 Keisarillinen julistus kehottaa kau-punkeja luomaan ohjesäännön ja tarkas-tuskomitean prostituutiota varten.
1880 Asukaslukuun suhteutettuna Hel-singin prostituoitujen määrä on suurimmi-llaan: joka sadas helsinkiläinen on pros-tituoitu.
1883 Irtolaisasetuksilla halutaan panna kuriin työttömät, kuljeskelevat ja "paha-tapaista elämää" viettävät kansalaiset, jotka voidaan toimittaa työlaitokseen tai vankilan kaltaiseen pakkotyölaitokseen.
1884 Uuden määräyksen mukaan pros-tituoidut saavat asua enintään kaksittain. Ilotalot eivät silti katoa. Bordellit alkavat toimia salaisesti.
1889 Rikoslailla määritellään "yleinen prostituutio" rikokseksi.
1908 Ohjesääntöinen prostituutio lakkau-tetaan, mutta käytännössä prostituoitujen valvonta siirtyy poliisilta terveysviran-omaisille.
1926 Salavuoteus poistuu rikoslaista.
1936 Prostituutio poistuu rikoslaista, mut-ta irtolaisten rankaiseminen kovenee.
1942 Epävirallisena jatkunut ohjesääntöi-nen prostituutio loppuu.
1948 Huorinteko eli aviorikos poistuu rikoslaista.
1950–1980-luvut Prostituution harjoitta-jien määrä laskee tasaisesti ja jyrkästi. Helsingissä on 1980-luvulla parisataa prostituoitua.
1986 Irtolaislaislaki kumotaan ja sitä valvovasta Huoltopoliisista luovutaan. Prostituutio vapautuu seuraamuksista.
1990-luku Prostituutio lisääntyy voimak-kaasti.
2003 Hallitus valmistelee rikoslakia, joka kriminalisoisi seksin ostamisen.
2004 Lakiesityksen antaminen eduskun-nalle lykätään vuoteen 2005.
Jotkut pääsivät eroon
Jotkut saivat turvakodista avun ja olivat siitä kiitollisia. Eräs nainen kiittää kirjeessään Emma Mäkistä siitä, että tämä opetti glanssin rykäämisen eli kiiltosilityksen taidon. Se oli tuonut naiselle työmahdollisuuksia ja auttanut hänet kaidalle tielle.
Monelle prostituoidulle turvakodin ankara ilmapiiri oli kuitenkin liikaa, niin myös Marialle.
Maria ei viihtynyt vaan lähti pois ja joutui uudestaan tarkastuskirjoihin marraskuussa 1894 metelöityään humalassa Bulevardilla. Seuraavan vuoden huhtikuussa hän yritti etsiä töitä ja jäi pois vakituisista tarkastuksista. Hänet luokiteltiin ns. ylimääräisesti tarkastettavaksi naiseksi, eli poliisi toimitti hänet tutkimuksiin tarpeen tullen. Pian Mariasta kuitenkin tuli jälleen vakituinen prostituoitu.
Loppuvuodesta 1897 Maria tuomittiin irtolaisuudesta kolmeksi kuukaudeksi Hämeenlinnan vankilaan. Aika vapaudessa jäi lyhyeksi, sillä huhtikuussa 1898 hän sai uuden, vuoden vankilatuomion. Sen jälkeen hän yritti vielä kerran irrottautua prostituutiosta ennen kuin toukokuun lopussa 1901 putosi Korkeasaaren laiturilta ja hukkui. Uudessa Suomettaressa ja Päivälehdessä kuolema tulkittiin itsemurhaksi, mutta tapahtumien yksityiskohdat jäivät epäselviksi.
Puolustustaistelu viriää
1800-luvun lopulle asti prostituutiota pidettiin välttämättömänä ilmiönä, jonka kitkemiseen yhteiskunnalla ei ollut keinoja. Irtolaisuutta ja marginaaliryhmiä tutkinut historian professori Toivo Nygård arvelee, ettei prostituutiota koettu kovin suureksi uhaksi, koska kyse oli naisista, vieläpä melko pienestä joukosta naisia. Prostituution nähtiin jopa suojaavan kunniallisia naisia "viettiensä armoilla" olevilta miehiltä.
Sitten työväenliike ja naisliike nostivat esiin uudenlaisia argumentteja. Työväenliike katsoi seksikaupan halventavan köyhiä työläisnaisia ja alkoi vaatia sosiaalipoliittisia uudistuksia. Suurlakkovuonna 1905 prostituution lopettaminen nostettiin yhdeksi keskeiseksi tavoitteeksi.
Naisliikkeelle prostituutio merkitsi epäoikeudenmukaista patriarkaalista vallankäyttöä. Erityisen tuomittavaa oli ohjesääntöinen prostituutio, joka pakotti vain naiset tarkastuksiin, vaikka yhtä lailla miehet saattoivat levittää sukupuolitauteja. Naisliike halusi miehet vastuuseen teoistaan.
Prostituoitujen kurjiin oloihin puuttuivat myös kristillisten järjestöjen, kuten Siveellisyysseuran ja Valkonauhaliiton, moraalireformistit. He kirjoittivat "siveellisyyskysymyksestä" lehtiin ja näin nostivat prostituution julkiseen keskusteluun.
– Seksuaalisuus oli ollut vaiettu aihe. Nyt siihen tarttuivat ennen kaikkea naiset, joiden olisi aikakauden ihanteiden mukaisesti pitänyt olla hiljaisia ja siveitä eikä tietää asiasta mitään. Tämä kauhistutti monia aikalaisia, Pirjo Markkola sanoo.
Markkola näkee moraalireformistien työllä olleen merkitystä päätöksessä, joka 1908 lakkautti ohjesääntöisen prostituution – olkoonkin, että muutos jäi muodolliseksi: käytännössä prostituoitujen valvonta siirtyi poliisilta sosiaaliviranomaisille.
Eriarvoisuus nousee taas
Suomalaisessa yhteiskunnassa prostituutiota on säädelty kirkko-, rikos-, sukupuolitauti- ja irtolaislaeilla. Lakeja paremmin prostituutioon näyttävät kuitenkin purreen seksuaalimoraalin muuttuminen ja yhteiskunnan vaurastuminen ja demokratisoituminen.
Sotien jälkeisinä vuosikymmeninä elintaso nousi, sosiaaliturva- ja koulutusjärjestelmät kehittyivät ja naiset saivat lisää taloudellisia ja yhteiskunnallisia oikeuksia. Sukupuolitauteihin löytyi tehokkaita lääkkeitä, ehkäisyvälineet paranivat, ja avioliiton ulkopuolisiin seksisuhteisiin suhtauduttiin aiempaa vapaammin. Prostituoitujen määrä kääntyi selvään laskuun.
1990-luvulla prostituutio alkoi taas lisääntyä nopeasti. Taustalta löytyy samankaltaisia syitä kuin sata vuotta sitten. Tuloerot ovat kasvaneet niin Suomessa kuin muissa maissa, ja etenkin naisten taloudellinen tilanne on heikentynyt. Keskusrikospoliisin tilastojen mukaan 95 prosenttia Suomessa oleskelevista prostituoiduista on ulkomaalaisia, lähinnä venäläisiä ja virolaisia. Tämä kuvastaa hyvin sitä, että Suomen, Venäjän ja Viron välillä kulkee yksi maailman jyrkimmistä elintasokuiluista.
Myös yhteiskunnan seksuaalimoraali on saanut vuosisadan takaisia vivahteita. Vaarallisten tautien, kuten aidsin, yleistyminen kiristää normeja ja vaikeuttaa seksikumppaneiden löytämistä.
Uutta on sen sijaan prostituution teollistuminen ja globalisoituminen. Prostituutiosta on tullut osa maailmanlaajuista seksibisnestä, joka tuottaa markkinoille yhä enemmän ja yhä monipuolisempia palveluja. Samaan aikaan yksilönvapauden korostaminen torjuu rakkauseetoksen ja kannattaa tunnesiteetöntä, mekaanista seksiä.
Prostituutiolle on taas tilaa.
Anna Nieminen on oululainen filosofian maisteri, vapaa toimittaja ja historioitsija.
Päivi Parhi-Riikola on oululainen filosofian maisteri, toimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.
Lähde:
http://www.tiede.fi/arkisto/artikkeli.php?id=104&vl=2004