Kylläpä täällä on käynyt kuhina sitten viimeisen käyntini. Sehän on hyvä että tekstini sai vastakaikua, vaikka sainkin kriitikon leiman!
Itselläni on myös lapsia, joten ymmärrän kyllä hyvinkin, ettei aina lapsikaan voi olla se ihana-rakastettava-kullannuppu vaan voi repiä kaverilta hiuksia päästä ja potkia äitiä nilkkaan ja samalla juosta karkuun...eli pitkää pinnaa ja sympatiaa vaan kaikille äideille
Pointtini ei ollutkaan tuomita ja arvostella, mutta en suostu ymmärtämällä ymmärtämään ihmisiä jotka eivät halua apua vaan jatkavat lastensa kiusaamista ja estävät kaikin tavoin auttamasta edes heitä.
Naiivi en tunnusta olevani, vaikka aika lapsellinen olenkin
Enhän ole itsekään täydellinen äiti ja luoja suokoon etten koskaan luule sellainen olevanikaan
En tahdo enempää repostella esimerkkitapausteni elämällä, suotakoon se heille, sanon vain sen, että jos kertoisin yksityiskohtia, rohkenisin epäillä, että vaikka valtaosa täällä on sitä mieltä että vanhempi ei voi koskaan olla lapselleen hirviö (olen eri mieltä!) niin nämä kylmät faktat voisivat horjuttaa tätä uskoanne. Kaikki vanhemmat eivät osaa tätä, valitettavasti, vaikka kivahan se olisi uskoa että vanhemmat ovat aina lapsilleen parasta tarkoittamassa.
Kirjoituksellani ei ollut tarkoitus pahoittaa kenenkään mieltä, lähinnä halusin purkaa omaa pahaa oloani ja tehdä edes sen minkä osaltani asiassa voin, eli muistuttaa edes jotakuta lapsen rakastamisen tärkeydestä. Osata olla aikuinen, ja antaa lapsen olla lapsi. Sitä mieltä täällä.