seuraava »

[Artemis]

Itselläni on marsin ja neptunuksen kolmio..

[Asterix]

Tuokin on totta. Suomessa ei itseään saa kehua eikä tuoda esiin. Se opitaan usein jo lapsena.
En tarkoitakkaan sellaista tyhjänkehumista mutta jos jossain on oikeasti lahjakas niin kyllä sen voi ääneen sanoa.
Itse en edes oikein osaa kohteliaisuuksia ottaa vastaan, jos niitä kuulen alan heti epäillä toisen tarkoitusperiä. Sekin on jotenkin sairasta, että luulen toisen tahtovan minulta jotain koska kehuu jotain mitä olen saanut aikaan 

Aivan ja siksi Suomessa on huvittavan paljon näitä positiivisuus ja ym nami-nami-kampanjoita,
joilla yritetään hampaat irvessä saada kansa hymyilemään, olemaan kannustavia ja positiivisia,
että päästäisiin siitä jäytävästä korva syyhystä, eli alemmuudentunnosta,
joka sitten viimein johtaa kademielisyyteen, kun (muka) muilla paremmin kuin itsellä.

Tavallaan hienoa, että näitä kampanjoita tehdään,
mutta tulos siitä positiivisuudesta maistuu keinotekoiselle.
Eikö olisi parempi kampanjoida oikeasti kiinnostavia aatteita ja tapahtumia,
siis leipää ja sirkushuveja, joilla ihmiset voivat hyvin ja se positiivisuus on sivutuote,
joka siitä syntyy?


Suomalaisessa kultuurissa on tällä hetkellä murros;
on tajuttu, että negatiivisuudella ja muiden kadehtimisella ei pitkälle päästä
ja se vähän kertoo tuollaisesta huonosta koulutus -ja kotikasvatustasosta
ja sille pitää tehdä jotain ja siksi suomalaiset lyö yli noilla positiivisuuskampanjoilla
ja jo pelkästään henkilökohtaisilla arvonannolla ja kehuilla toiselle
-ja siitä jää puuttumaan aitous, koska suomalainen tekee sen siksi,
että sitä toista pitää kehua sen kehumisen vuoksi, eikä siksi,
että se toinen olisi oikeasti tehnyt jonkun ihailtavan asian/teon.


Kun ihmisellä on oikeasti asiat hyvin, niin sillä ei ole tarvetta alemmuudentuntoon/kateuteen
ja toisen ihailu on aitoa, eikä sille ihailun kohteelle jää makua suuhun,
että tyyppi mielistelee/kehuu kehumisen vuoksi/suunnittelee pääsi menoksi jotain lipevyyksillä.


Noista alemmuuden tunteen/huonon itsetunnon aspecteista,
eikö niitä voisi tarkastella ennemminkin (potentiaalisen) kateellisen ihmisen aspecteina?

Kateden tunnehan tulee siitä,
että kokee itsensä jollain tavoin huonommaksi ja/tai toisen parempi arvoiseksi kuin itsensä.

minulla ei ole tätäkään ongelmaa. osan ottaa ja saan kehuja.

Tuo ei liene ihan rehellisen oikeasti ongelma kenellekään,
mutta aitojen kehujen antaminen jollekin toiselle lienee jo
jonkinlainen askel kohti henkistä mestaruutta.

[^^Queen Nefertiti^^]

kokeillaanko Sasha, kehu sinä minua, jonka ajattelet tuntevasi netin kautta

ja minä kehun sinua.  no mutta heh, kehunkin milloin siltä tuntuu.

[Asterix]

kokeillaanko Sasha, kehu sinä minua, jonka ajattelet tuntevasi netin kautta

ja minä kehun sinua.  no mutta heh, kehunkin milloin siltä tuntuu.

Voidaan kokeila, mutta en ole oikein näiden keinotekoisten kehujen kannalla
-aitoa ja aiheesta vain, muuten se on (jälleen tätä) turhanpäiväistä jaariittelua (aiheen vierestä).

[^^Queen Nefertiti^^]

no voin kehua Sinua ja LYV että olette ihania kauniita fiksuja filmaattisia jne.

jes ei ole itselläkään aikaa pitää lukea bisnes report. mutta eikö 90% astrosta ole turhaa jaarittelua?

[Asterix]

perkele miksei tuo lainaus toimi 

retroilee! :2funny:

[LYV]

perkele miksei tuo lainaus toimi 

Jotenkin toi kärsivällisyys = 0 on niin suloista 

[LYV]

Niin, jos sitä saa kattella vierestä 

JA NYT MÄ LAINASIN OIKEIN URAKALLA 

Mulla on sisko jolla on  ja hän aina ärsyyntyi kun aina huvituin siitä kun hän suuttui jos ei saanut jotain tässä nyt ja HETI. 

no voin kehua Sinua ja LYV että olette ihania kauniita fiksuja filmaattisia jne.

jes ei ole itselläkään aikaa pitää lukea bisnes report. mutta eikö 90% astrosta ole turhaa jaarittelua?

Kiitos kauniista sanoista ja kehuista, kuten Artemis olen itsekin hyvin vaikea ottamaan vastaan kehuja. Mutta hyvä on tässä nyt ruveta harjoittelemaan. 

Turhasta jaarittelusta en osaa sanoa, kun eikö sekin ole jotenkin sellainen omakohtainen näkökulma siitä mikä on turhaa ja mikä ei? 

[LYV]

LYV - sun skorpparivaikutuksella lienee myös räjähdysalttiutta? 

Mitä muuten tähän itse aiheeseen tulee, mun uskon mukaan sisaruussuhteilla on tekemistä sen kanssa, mitä itsestään ajattelee. Itse olen nimittäin saanut iso-siskoltani varauksettoman rakkauden aina, eikä minulla hirveästi ole itsetunto-ongelmia ollut koskaan. Päin vastoin, sitä voisi olla toisinaan vaatimattomampikin, koska aina ei ole aihetta olla niin varma   

Minä räjähdän aina vuosien päästä. Mun hermot kestää aika pitkään ja räjähdys tapahtuu aina silloin kun joku tietty raja on ylitetty ja silloin vasta Meduusaksi muutunkin. 

Itsetunto-ongelmat saattaa tapauksessani olla karmallisia, kun minut on lapsesta lähtien haukuttu, eikä sekään riitä kun itseäkin rupeaa sitten siinä vielä kaiken lisäksi haukkumaan. Ajattelin silloin että tätä tää elämä on kunnes räjähdän vuosien päästä, kun sietokyky pettää. 

[LYV]

Olen toki tuotakin ajatellut, mutta sitä täytyy todellakin harjoitella kun olen samalla myös liian kiltti.  Sitten saatan piilottaa kaiken tunnekakan jopa itseltänikin.  Se on ihan hullua.

[Minerwa]

Tuttu tunne... Olisi varmaan ihan terapeuttista päästellä välillä höyryjä ulos ja kieltämättä pienessä mittakaavassa olen sitä oppinut tekemäänkin (vuosien harjoituksella). Silti tuntuu kovin vieraalta päästää tunteensa valloilleen muualla kuin kotona, joten ymmärrän hyvin LYV:n kommentin. Se häpeä iskee juuri silloin, vaikkei ehkä olisi syytäkään    Minulla on myös  IC:llä. En tainnut varhaislapsuuden jälkeen itkeä kertaakaan ennen teini-ikää - kotona ei kertakaikkiaan saanut itkeä, joten en sitten itkenyt. Enkä suuttunut.  ja  ovatkin molemmat "piilossa" 12. huoneessa. Taisi mennä kymmenisen vuotta, että kaikki tuo tukahdutettu sakka hiljalleen valui ulos... Samalla valui kyllä myös sitä häpeää ja aloin jopa pitää itsestäni kaikkine heikkouksineni. Enää ei ole onneksi tarvinnut olla ihan niin täydellinen  :  Nyt itken jo avoimesti, joskus liiankin herkästi, mutta suuttumusta en oikein osaa näyttää vieläkään 

Sashan kommentti kateuteen perustuvasta lannistavuudesta nosti mieleen mielenkiintoisia muistoja. Oikeastaan vasta nyt tulin ajatelleeksi, että moni asia saattoikin juontaa juurensa juuri kateudesta. Esimerkiksi tyrmäävä suhtautuminen siihen, kun 3-vuotiaana opettelin televisiosta englantia ja vähän myöhemmin luin muka liian pikkuvanhoja kirjoja... Lapsi osaa sujuvasti tuntea häpeää tuollaisestakin, kun ei osannutkaan olla "oikeanlainen"    Olisipa joku silloin tullut sanomaan... 

Minulla on myös  . Haastava aspekti, mutta toisaalta koen sen myös jonkinlaisena henkisen kasvun väylänä; neliön ehkä vielä enemmän kuin opposition. Toisaalta siihen liittyy juurikin tuollaista häpää, syyllisyyttä ja itserankaisua, mutta toisaalta myös aitoa uhrautuvuutta, herkkyyttä, taiteellisuutta ja intuitiivista auttamiskykyä.

[^^Queen Nefertiti^^]

lapsesta lähtien haukuttu

kannattaa nyt muistaa että on ihmisiä, joita vaan huvittaa muiden kiusaaminen. miksi antaa heille se tyydytys, että reagoi heihin? käännä asia niinpäin, että nostat itsetuntosi etkä ainakaan kiusaa muita, koska tiedät mitä se on.

[Minerwa]

Samaa mieltä 

[Ave^^]

Tsemppiä kaikille. 

Kun todella haluaa rakastaa itseänsä, siihen pystyy. Vaikka välillä aina tuntuukin ettei millään jaksa, niin kyllä ihminen kummasti aina osaa nousta.

Mennään ulos ja nautitaan kesästä, ja yhtäkkiä sitä huomaakin miten monilla asioilla ei olekaan lainkaan merkitystä. Vain sillä että olemme olemassa. 

[LYV]

Se on se herkkyys, mikä saa ihmisen reagoimaan ja lapsena sitä ei ymmärrä ja ottaa kaiken niin herkästi itseensä. Surullisinta on, että lähden itse mitätöimään itseäni. Nykyään pahin kiusaaja ja tuomari olen minä itse itselleni ja haukun ja tuomitsen itseni jo ennen kuin kukaan muu ehtii. Tässä iässä minua enää harvoin kukaan muu haukkuu kuin minä itse. Ja minua on aika paljon seksuaalisesti ahdisteltu ja käytetty hyväksi, että sellastakin kuten monet muutkin naiset ovat joutuneet kokemaan. Jotenkin jopa valittaminen näistä asioista hävettää minua hirveesti. 
Muiden auttaminen tuo joskus hyvää mieltä, mutta minulla on taipumusta ottaa ja kantaa muitten taakkoja ja saatan alkaa auttamaan muita vaikka itsellään on elämä sellaisessa kaaoksessa, että sitä sitten vajoaa uupumuksen koomaan.  Ylenpalttinen kiltteys on minulla ongelmana ja se saa joskus jonkun aina tulemaan riippuvaiseksi minusta jossain mielessä, ainakin siinä että olen aina valmis auttamaan. 

Tiedän kuitenkin, että ensin pitäisi hoitaa itsensä kuntoon ennen kuin voi mennä auttamaan muita ja varsinkin pitäisi opetella sanomaan "ei".
Käyn psykologilla joskus, mutta hävettää valittaa elämästä sille kun sitä ajattelee että on kumminkin paljon pahempia asioita.