seuraava »

[LYV]

Tsemppiä kaikille. 

Kun todella haluaa rakastaa itseänsä, siihen pystyy. Vaikka välillä aina tuntuukin ettei millään jaksa, niin kyllä ihminen kummasti aina osaa nousta.

Mennään ulos ja nautitaan kesästä, ja yhtäkkiä sitä huomaakin miten monilla asioilla ei olekaan lainkaan merkitystä. Vain sillä että olemme olemassa. 

Se on totta, tähän mennessäkin on selvinnyt niin kyllä sitä selviää tästäkin eteenpäin.

Tsemppiä sullekin! 

[Artemis]

Tuokin on totta. Suomessa ei itseään saa kehua eikä tuoda esiin. Se opitaan usein jo lapsena.
En tarkoitakkaan sellaista tyhjänkehumista mutta jos jossain on oikeasti lahjakas niin kyllä sen voi ääneen sanoa.
Itse en edes oikein osaa kohteliaisuuksia ottaa vastaan, jos niitä kuulen alan heti epäillä toisen tarkoitusperiä. Sekin on jotenkin sairasta, että luulen toisen tahtovan minulta jotain koska kehuu jotain mitä olen saanut aikaan 

Aivan ja siksi Suomessa on huvittavan paljon näitä positiivisuus ja ym nami-nami-kampanjoita,
joilla yritetään hampaat irvessä saada kansa hymyilemään, olemaan kannustavia ja positiivisia,
että päästäisiin siitä jäytävästä korva syyhystä, eli alemmuudentunnosta,
joka sitten viimein johtaa kademielisyyteen, kun (muka) muilla paremmin kuin itsellä.

Tavallaan hienoa, että näitä kampanjoita tehdään,
mutta tulos siitä positiivisuudesta maistuu keinotekoiselle.
Eikö olisi parempi kampanjoida oikeasti kiinnostavia aatteita ja tapahtumia,
siis leipää ja sirkushuveja, joilla ihmiset voivat hyvin ja se positiivisuus on sivutuote,
joka siitä syntyy?


Suomalaisessa kultuurissa on tällä hetkellä murros;
on tajuttu, että negatiivisuudella ja muiden kadehtimisella ei pitkälle päästä
ja se vähän kertoo tuollaisesta huonosta koulutus -ja kotikasvatustasosta
ja sille pitää tehdä jotain ja siksi suomalaiset lyö yli noilla positiivisuuskampanjoilla
ja jo pelkästään henkilökohtaisilla arvonannolla ja kehuilla toiselle
-ja siitä jää puuttumaan aitous, koska suomalainen tekee sen siksi,
että sitä toista pitää kehua sen kehumisen vuoksi, eikä siksi,
että se toinen olisi oikeasti tehnyt jonkun ihailtavan asian/teon.


Kun ihmisellä on oikeasti asiat hyvin, niin sillä ei ole tarvetta alemmuudentuntoon/kateuteen
ja toisen ihailu on aitoa, eikä sille ihailun kohteelle jää makua suuhun,
että tyyppi mielistelee/kehuu kehumisen vuoksi/suunnittelee pääsi menoksi jotain lipevyyksillä.


Noista alemmuuden tunteen/huonon itsetunnon aspecteista,
eikö niitä voisi tarkastella ennemminkin (potentiaalisen) kateellisen ihmisen aspecteina?

Kateden tunnehan tulee siitä,
että kokee itsensä jollain tavoin huonommaksi ja/tai toisen parempi arvoiseksi kuin itsensä.

minulla ei ole tätäkään ongelmaa. osan ottaa ja saan kehuja.

Tuo ei liene ihan rehellisen oikeasti ongelma kenellekään,
mutta aitojen kehujen antaminen jollekin toiselle lienee jo
jonkinlainen askel kohti henkistä mestaruutta.

Kateellinen en ole. Sitä älkää luulko. Osaan olla aidosti onnellinen muiden puolesta. En osaa kyräillä.
Ennemminkin se menee niin, kun huomaan toisen onnistumisen, mietin miten itse onnistuisin vastaavasti.
Rehellinen ihminen kun olen, voin sanoa käsi sydämellä että kateus ei ole syntini, muita kyllä löytyy Tosin voin sanoa ystävilleni olevani kateellinen heidän kauniista hiuksistaan tai kateellinen vaikkapa siitä että he pääsevät lomalle jonnekkin. Se ei ole sellaista ilkeää kateutta kuitenkaan

[T-H]

Jatkoksi voisin tähän lisätä, että kun löytää elämän polullensa samanlaisen/sia ihmisiä, niin se minuuden häpeä mitä on joutunut tuntemaan ja kokemaan, voi laantua pois kun on ihminen jolle avautua. Hyvä paikka avautua varmasti on sinulle ollut jo tämä astro.

[Asterix]

Kateellinen en ole. Sitä älkää luulko. Osaan olla aidosti onnellinen muiden puolesta. En osaa kyräillä.
Ennemminkin se menee niin, kun huomaan toisen onnistumisen, mietin miten itse onnistuisin vastaavasti.
Rehellinen ihminen kun olen, voin sanoa käsi sydämellä että kateus ei ole syntini, muita kyllä löytyy Tosin voin sanoa ystävilleni olevani kateellinen heidän kauniista hiuksistaan tai kateellinen vaikkapa siitä että he pääsevät lomalle jonnekkin. Se ei ole sellaista ilkeää kateutta kuitenkaan

Niin, heh,  en siis ollut kirjoittamassa sitä sinulle tai kenellekään, 
vaan yleisenä huomiona, että voisiko noita aspecteja tarkastella potentiaalisen
kateellisen ihmisen aspecteina?

Factahan kuitenkin on, että alemmuuden kokeminen verrattuna johonkuhun toiseen ihmiseen
aiheuttaa sitä kateutta. Tuskin kukaan itseään surkeampaa kadehtii.

Minä kadehdin aina välillä ja lopetan heti, kun koen olevani parempi
tai muuten tarpeeksi "kilpailukykyinen", :
mutta se vaatii aina hiukan jonkin puolen/asian kehittämistä itsessäni eteenpäin.

[Artemis]

Totta totta 

Kateudentunteen pitäisikin olla ehkä sellainen eteenpäin työntävä voima. Tarkoitan että sen sijaan että käpertyy kyräilemään, ottaa itseään niskasta kiinni ja pyrkii onnistumaan yhtälailla.

[Alva]

Mun mielestäni kasvamisen tärkein päämäärä on riisua kaikki kasvatus (kasvattajia ovat vanhempien ja sisarusten lisäksi opettajat, hoitotädit, kaverit ym. vaikuttaneet henkilöt) yltänsä, tutustua omaan sieluun ja tulla siksi, mitä sielu on.

Käytännössä siis kuulostelemalla omia tunteitaan, olemalla itselle rehellinen ja laittamalla tiukan rajan muiden mielipiteille. On karsittava ympäriltä "väärät" ihmiset, silläkin uhalla että jää yksin. Ja kun tämä on tehty, alkaa lähelle virrata rakastavia ihmisiä vaikkakin jatkuvasti joutuu pitämään rajansa itse ja olemaan päästämättä vääriä ihmisiä elämään.

Helpottaa, mitä enemmän ikää ja kokemusta karttuu. 

Olipa mielenkiintoinen ketju 

Saturnalia, hienosti kirjoitettu ja niin totta  Kuinka moni oikeasti vain tähän pystyy... Olen myöskin sitä mieltä, että joskus on vääriä ihmisiä karsittava ympäriltään. Tein tämän myös tänä vuonna: pari kuukautta vietin yksin kotosalla elämääni mietiskellen, pari ns. ystävää piti karsia pois ja tulos=olo on mitä loistavin, ennenkaikkea koska väärät ihmiset ovat poissa läheltäni 

Sashan kommentteihin yhdyn ihan täysin näin ulkosuomalaisena  saksassa ei "saa" itseään surkutella ja täällä on pakko jotenkin itseään kehuskella... onko tämä aina helppoa minulle, juuei todellakaan  Minun ex mies sanoi aina, että minä olen höpsö - että kuinka näin näyttävä nainen, fiksu, hauska, ns. menestynyt - miksi voin tuntea silti joskus itseni huonommaksi tmv.  tämä on se suomalaisuus minussa ja tässä on paljon työstämistä. Minä ainakin tunnen aika ajoin kateutta... mutta kun tämä tapahtuu, pysähdyn ja mietin hetken että kuinkas hyvin asiat itselläni oikeasti ovatkaan, kyllä siitä tunteesta sitten eroon pääsee

Kukaanhan ei ole täydellinen, kateuden tunne / alemmuuden tunne on osa ihmisenä oloa ja jokainen näitä tunteita tavallaan käsittelee  mielestäni on hieno myöntää tällaiset asiat rehellisesti eikä antaa egon tulla väliin  Se on mielestäni sitä täydellistä itsensä hyväksymistä, kaikkine vikoineen  Ja toisen kehuminen tuo minulle ainakin vain hyvän olon, en mielistele ketään, mutta aidosti haluan parasta muille ihmisille koska tämähän ei ole minulta pois millään lailla 

[mateve]

Oletteko lukeneet kirjaa ROHKEAT SIELUT; Robert Schwartz. Kirjassa kerrotaan erillaisia ihmiskohtaloita ja tutkimusta sielun sopimuksista ennen syntymää. Jokainen, uskon myös siihen, on valinut elämäänsä erillaisia haasteita, kokemuksien kautta kohdattavaksi, että Sielu oppii fyysisen kehon avulla niistä. Ja jokaisessa opetuksessa sanotaan, että nämä kaikki kokemukset ovat myös opetuksia siksi että voi sitten kun itse on eheytynyt, auttaa muita.
Kantapään kautta opitut tunteet ovat lahjoja, sillä niitä ei saa lukiessaan sitä tuntemuksen tietoa miten asioista selvitään.
Raiskaus, suurimmaksi osaksi on menneisyyden tasapainottamista, eli saadaan kokemus siitä mitä itse on tehnyt jossakin inkarnaatiossa.
Alistettuna oleminen taas auttaa ottamaan oman voimansa omaan käyttöön. Koskaan ei yksin ole siinä suunnitelmassa, vaan siinä on mukana koko sielunperhe, näkyvät ja ne jotka ovat toisella puolella oppimassa myös, kokijan kautta.
Tuskaa kestää niin kauan kun antaa sille voimaa, ja siitäkin pääsee yli. Itsensä vertaaminen toisiin on turhaa, sillä kukaan ei tiedä toisen sielun suunnitelmaa ja tietä, jokainen kulkee omaansa, ja sen kunnioittaminen ja myötätunto on parasta lääkettä.
Rakasta itsessäsi kaikkea....

   Mateve

[^^Queen Nefertiti^^]

silleen vaan hassua kun kaikki on osia Jumaluutta, että mitä se Jumaluus tekee esim
alemmuudentunnolla..

se on outoa..

ja kehen piti verrata? kaikki on samaa, jotkut tosin paremmassa asemassa tms.

[T-H]

Miettikääpä sitä kun epäinhimillinen ihminen ei tunne (narsisti) kateutta, häpeää, alemmuuden tunnetta. Ei sellainen ole mikään ihminen. Kylmä ja kova kuin muovinpala.

[Alva]

Miettikääpä sitä kun epäinhimillinen ihminen ei tunne (narsisti) kateutta, häpeää, alemmuuden tunnetta. Ei sellainen ole mikään ihminen. Kylmä ja kova kuin muovinpala.

Näinhän se on  Tällaisiakin tunnen ja näistä koitan päästä eroon ja olenkin päässyt  Tällaisten ihmisten kanssa ei energiani sovi yhteen, ei sitten yhtään 

Mutta usein tämä on kuitenkin jonkinsortin puolustusmekanismi, kun ihmisellä itsellään ei kaikki hyvin ole. Koitan ainakin ajatella näin. Mutta hitsit, kun aina ei ymmärrys riitä ja sitten pääsee sammakoita suusta, ihan väkisinkin  :

[T-H]

Piti vielä lisätä Alvan kirjoitukseen, että ihan samoin tein erästä kaveria kohtaan. Hän oli kuin mikäkin huono energia; kuin musta pilvi olisi ollut meidän kaveruuden yllä, puhumaattakaan ystävyydestä. Voin todella huonosti hänen seurassa. Että tiedän Alva miltä sinusta tuntui. Olo on nyt helpottunut

[Alva]

Joskus on niin, että niistä tarpeettomista ihmissuhteista on vain päästävä eroon, vaikka se sattuisikin aluksi. Minulla oli yksi sellainen "ystävä" joka apua tarvittuaan aina luokseni tuli ja sitä tietysti annoin, mutta kun ensimmäistä kertaa elämässäni minä apua pyysin - hänellä ei ollutkaan koskaan aikaa eikä halua auttaa 

Silloin täytyi miettiä tarkkaan mitä tehdä, sitten istutin ystäväni alas ja kerroin pahasta olostani. Hän oli sitä mieltä, että hyvin olen selvinnyt yksinkin ongelmieni kanssa eikä nähnyt mitään väärää omassa itsessään  :  Ymmärsin lopulta, että olin vuosia vain antanut ja antanut ja kun laskin irti tästä ihmisestä, sain valtavan määrän positiivista energiaa takaisin 

[T-H]

Ihan samaa mieltä olen kanssasi, Alva. Oikeestaan pari "ystävää" heitin mäkeen vuoden sisällä. Toinen oli kavereista sellainen, että kun itse kaikenlaista kokeneena ja nähneenä (vaikeita asioita yms) niin joka helvetin vitun kerta, hän vain lyhyesti totes mulle kasvotusten taikka puhelimessa; "OK, hmmm...elämä on sellaista"... Se riitti mulle siltä istuimelta. Ei kun likka mäkeen vaan

[Norna]

 Tuosta kateudesta vielä, jossain selitettiin minusta hyvin että kateus itsessään on luonnollinen ja ok tuntemus joka on paikallaan varsinkin lapsuudessa kun katsotaan mitä isoveli tai -sisko tekee kun saa kehuja hienosta piirrustuksesta/itse pukemistaan vaatteista ja sitten tehdään perässä. Joten se oikein ohjattuna voi olla positiivinen lähde kannustamaan meitä pyrkimään eteenpäin. Mutta sitten jos se muuttuu vihreäksi myrkyksi ja johtaa vääriin tekoihin tai kohdistuu itseä kohtaan arvosteluna (ja/tai vanhempien taholta liiallisen vertailuna tms) niin silloin ollaan huonommilla urilla.

[asboo]

Uffff, kateus.
Itse päästin irti eräästä ystävästä jo vuosia sitten, hän tapasi kuitenkin lähetellä minulle (myös ystävänpäivä-)kortteja ja kysellä joskus sähköpostilla kuulumisia, itsestään ei ikinä kertonut mitään. Vastauksissa huomasi kuitenkin selvän kateuden minua kohtaan. Hänellä on myös huono itsetunto ja ei ikinä tunnusta olevansa väärässä.
No, hän oli mennyt naimisiin v.2005, sain selville asian vasta nyt 2009, kun googletin, eli en häneltä itseltään.
Kilahdin totaalisesti ja manailin itsekseni. Sitten tyynnyin aika äkkiä ja päätin lähettää hänelle häälahjan. Miksi vastata vihalla kun voi vastata rakkaudella! Mutta on kai sanomatta selvää, että tulevaisuudessa en tule myöskään kertomaan ao.henkilölle mitään itsestäni, toivotan vain mielessäni hyvää tulevaisuutta.