Voi kiitos näin monista vastauksista
No niihin ongelmiini.Olen melko nuori, ikääni en nyt tahdo kertoa, mutta minusta tuntuu, että ystäväni eivät vielä ymmärrä oikein, että minulla on oikeastikkin paha olo, eikä vain mitään ohimenevää parin päivän menkkakiukuttelua.Siksi en haluaisi loputtomasti heille avautua, eivätkä he oikein osaa neuvoakaan.
Toinen ongelma tässä puhumisessa on se, että minulla on joku helvetin tarve esittää vahvaa ja kovaa, ja olen joskus niin terväväkielinen tahtomattani, että ajan melkein ihmisiä kauemmaksi, enkä päästä heitä näkemään, kuinka haavoittuva ja rikki oikeasti olen.
No, jos katsotaan tapahtumia taaksepäin, niin kaikki taisi alkaa siitä, että tein erittäin kovassa humalassa pahan virheen.Siitä minulla oli paha olo monta viikkoa, ja välit erään ihmisen kanssa menivät pilalle, koska pidin häntä ystävänäni, ja hän käytti minua tavallaan hyväkseen, koska olin aivan sekaisin.(Tosin sovimme asian parin kuukauden päästä, ja nyt olemme taas täysin väleissä)Tämä tapahtui joulukuun alussa, siitä eteenpäin olo parani vähäksi aikaa, mutta paha olo palasi taas uudenvuoden
jälkeen.Siitä pahaa oloa jatkui johonkin maaliskuun loppuun.
Sitten alkoi tuntua taas paremmalta, ja kaikki oli taas ihan hyvin n.kuukauden.Sitten eräs läheinen ihminen sai aivoinfarktin, ja oli sairaalassa kaksi viikkoa.Siitä seurasi taas huonon omantunnon siivittämä paha olo.Hän kyllä toipui tästä, mutta ei aivan täysin ennalleen.Kyllä kaikki raajat ja pää toimii aivan täydellisesti, mutta hän ei enää pysty esimerkiksi huolehtimaan miehestään, jonka omaishoitajana hän ennen toimi.Hänen miehensä on nykyään vanhainkodissa, ja sinne hän kuihtuu hyvin nopeasti, uskallan melkein arvata.Mutta tämäkin paha olo helpotti, mutta sitten tuli seuraava asia, mistä aloin murehtia ja se painaa vähän edelleen.
Keskustelin nimittäin siskoni kanssa lapsuudestani, jota olin tähän asti pitänyt hyvänä ja onnellisena aikana, ja kyllä se toisaalta sitä olikin.Mutta en ole muistanut aivan kaikkea, ja jostain syystä olin unohtanut ne kaikki traumaattisimmat kokemukset, ja ne palasivat taas pintaan siskoni kanssa keskustellessa.Aloin taas muistaa, kuinka pelkäsinkään pienenä aina, kun isäni lähti ryyppyreissuilleen.Ei, hän ei ollut alkoholisti, mutta hän joi liian usein minun nähteni.Äiti ja isä riitelivät muutenkin usein.Ja kun he riitelivät, isä yleensä veti kännit.Ja kun äiti ei riitelystä suuttuneena ja muutenkin koko tilanteesensa isäni kanssa väsyneenä jaksanut aina huolehtia isästä, kun hän humalassa kaatuili, niin minä huolehdin.
Mieleeni palasi esimerkiksi sellainen tilanne, että isä ja äiti olivat riidelleet, ja äiti oli mennyt jo nukkumaan, ja isä oli taas vetänyt kännit.
No, isäni sitten kaatui humalassa niin, että löi päänsä keittiön lattiaan, ja siitä tuli verta.Onneksi hän kuitenkin pysyi tajuissaan.Minä menin aivan täysin paniikkiin, sillä olin tuolloin 5-vuotias.Äitini oli niin suuttunut ja väsynyt, ettei päästänyt isää makuuhuoneeseen nukkumaan eikä tullut auttamaan.Minä sitten tein isälle pedin huoneeseeni ja talutin hänet sinne nukkumaan, ja olin aivan paniikissa, koska luulin isän vuotavan kuiviin tai jotain, vaikka eihän päässä ollut todellisuudessa kuin vain pieni haava josta tuli verta.Mutta enhän minä sitä tajunnut.Ei näin pahoja tilanteita ole ollut kuin muutama, mutta turvattomuutta tunsin silti aina kun isä joi.Ja sitten kun aloin muistaa tätä lapsuuteni "pimeää puolta" niin pinnalle nousi tietynlaisia katkeruudentunteita isääni kohtaan, jota tähän asti olen pitänyt kuin jumalana.
Nämä ovat varmaan ne kaikista suurimmat syyt, mitkä ovat aiheuttaneet pahaa oloa.Tosin sekin ahdistaa, että tunteeni ovat kuin yhtä vuoristorataa, en ole varma mistään ja kaikki tuntuu muuttuvan niin nopeaa, etten kerkeä mukaan.Ja jotenkin saan vaan puitua jokaista pientäkin ongelmaa niin, että se kasvaa suureksi.
