seuraava »

[rosemary]

Miten te muut, tietoisesti ja julkisesti henkisen polun tallaajat olette kokeneet muiden ihmisten reaktiot? Tällä tarkoitan sitä, miten pärjäätte naureskelevan, mitätöivän palautteen kanssa, jota välillä osakseen varmasti saa jokainen tämän polun tallaaja ja tietysti jokainen, joka poikkeaa jollain tavalla "valtaväestön" mielenkiinnon kohteista ja yleisestä, hyväksytystä elämäntavasta.

Koetteko yksinäisyyttä, ovatko vanhat ystävät tai kenties sukulaiset kääntäneet selkänsä? Mikä antaa voimia silloin, kun tuntuu, ettei ymmärtäjää ole? Halu kuulua ryhmään on kuitenkin iso osa ihmisenä olemista ja harva lienee haluaa täysin erakoitua...

Kertokaahan, tänään taas tätäkin asiaa mietin...   

[Ebenia]

Niin, kyllähän tuota tapahtuu.

Minusta ainakin usein tuntuu siltä, että nämä astrologia-asiat tulevat kuitenkin niin lähelle niitä sydämeni asioita tai tämä kertoo kuitenkin minusta ihmisenä niin paljon, että tuntuu välillä vaikealta avautua toiselle ja kertoa tästä harrastuksesta, koska tämä ei ole mikään "harrastus" siinä mielessä kuin joku kalastus tai neulonta - tämä on kuitenkin tietyllä tavalla elämäntapa. Tähän liittyy kuitenkin kauheasti kaikkea sellaista, mikä kertoo hirveästi minusta ihmisenä, suhteessa siihen mitä vaikka kalastus kertoo ihmisestä (yhtään kalastamista väheksymättä).

Välillä tuntuu, että kun kerron sitten jollekin tästä harrastuksesta, niin se on sitten sellainen make or brake -hetki. Jos toisen reaktio on todella negatiivinen, niin lähes aina ystävyys tai mikä lie, päättyy siihen tai ainakin olen huomannut sen sitten pikkuhiljaa laantuvan ja kuolevan hiljalleen. Se on surullista. Mutta surullisempaa on kuitenkin ehkä se tuomitsevuus ja hylkäävyys, mitä olen itsekin saanut kokea tämän harrastuksen takia, vaikka tuo asenne ihan naurettava ja kuitenkin sattuu niin paljon.

[Minerwa]

Mutta surullisempaa on kuitenkin ehkä se tuomitsevuus ja hylkäävyys, mitä olen itsekin saanut kokea tämän harrastuksen takia, vaikka tuo asenne ihan naurettava ja kuitenkin sattuu niin paljon.

Voihan harmi...    Tätäkin siis edelleen tapahtuu.

Itse en muista koskaan törmänneeni naureskeluun tai mitätöintiin, mutta toisaalta - minulta ehkä puuttuu se avoimuus, josta Esmiralda toisaalla kirjoitti. En tarkoituksella peittele harrastuksiani, mutten niistä taida puhuakaan, jos ei jossain tilanteessa puhe ihan luonnostaan kulkeudu siihen suuntaan... En yleensäkään tuputa omia näkemyksiäni muille, mutta kiinnostuneille kerron mielellään    Joskus sitten, kun olen kertonut harrastavani astrologiaa, harjoittavani reikiä tms., suhtautuminen on ollut lähinnä uteliaan kiinnostunutta tai neutraalia vähintään.

Tiedän kyllä lähipiiristäni kourallisen ihmisiä, jotka takuuvarmasti pitävät kaikkea henkistä täytenä potaskana, mutta se on heidän tapansa mieltää maailmaa. Juttelen sitten jostain muusta ja sillä tavalla löydämme yhteisen sävelen    Kaveripiirini on todellakin laidasta laitaan, henkisen tien kulkijoita vähemmän. Ja onhan minussa itsessänikin aika vahvana se maallinenkin puoli; se auttaa sopeutumista lähes kaikkeen. Ehkä ne ovat nämä  -tuntosarvet, jotka ohjaavat... 

[Veskari-83]

Mä ehkä omalta osaltani voinen tuohon henkisyyteen vastata. Vaikka mies olenkin, ja tuon nää piirteet TOSI selkeesti yleensä esille joka paikassa (tyyliin mikä olen miehiäni jne), niin mut on kyl otettu vastaan avosylin Eli kukaan ei oo säikkyny, ja yleensä tosiaan päinvastoin ihmiset alkaa mieluummin kysellä "omia merkityksiään" tässä elämässä. Mä en astrologisesti niihin osaa yleensä vastata, mut jotain muuta yleispätevää kuitenkin

Ehkäpä kannattaa miettiä miten ihmiset reagoi, onko ne samanlaisia ku mun yks kaveri, et ne nauraa tai muuten kysyy nauraen/epäröiden jos eivät jostain ole varmoja. Niihin yleensä kun vastaa sille suoraan miten asia on, niin mielipide vaihtuu toiseksi ja se on hyvin tyytyväinen sen jälkeen. Kyl meitä samanmoisia on maailmassa monta, ole vain rohkeasti oma itsesi, jos joku ei tyylistäsi pidä, niin antaa hänen olla omissa oloissaan, muita tulee kyllä eittämättä vastaan

[rosemary]

Entäpä ne, jotka tekevät tätä työkseen? Se vaatii pakostakin jonkinlaista esilläoloa...vähän kuin kaksiteräinen miekka  . Jos et pidä itsestäsi "melua", asiakkaat eivät löydä, jos pidät, sitten nekin joista ei niin olisi väliksi, huomaavat sinut myös. Not easy, not easy... 

[Artemis]

Yksikään ihminen ei ole dumannut, mutta säikähtänyt on pari miestä. Ystäviäni lähinnä kiehtoo henkisyyteni ja monet on lähteneet samalle matkalle lopulta.  Äiti ja sisko taas ovat yhtä hörhöjä kuin minä, välillä he tosin ihmettelevät enneuniani tai selvänäköäni, mutta päälle nauretaan. Ja koska yhteytemme toisiimme on niin vahva, ei epäilylle jää enää varaa.

Sama täällä. Osa on kiinnostunut ja kyselee paljon. Osa nauraa päin naamaa, kyllä vaan..
Osa ei reagoin mitenkään. En puhu kaikille näistä asioista.

[Hiisitär]

Elämähän on itsessään jatkuvaa muutosta - vanhoja asioita, ihmisiä ja tilanteita menee ja uusia asioita, ihmisiä ja tilanteita tulee eteen. Siksi en ole jäänyt suremaan heitä, joiden kanssa on ollut aika lähteä eri suuntiin. Yleensä ystävät jäävät pois siinä vaiheessa, kun kummallakaan ei ole enää mitään annettavaa/palveltavaa toiselle henkisellä(kään) tasolla. Tosiystävät - ne joiden kuuluukin olla rinnalla - pysyvät mukana tuli mitä tuli.

En itse huutele henkisistä asioista. Vieraissa ympyröissä haistelen ilmaa ja avaudun sen mukaan, minkä näen tarpeelliseksi. Jos onkeen ei tartuta tai ihmisestä vaistoaa vaivautuneisuutta, en enää palaa henkimaailman asioihin hänen kanssaan. Ystäväpiiristäni löytyy aivan loistoihmisiä, joiden kanssa en kuitenkaan jaa milläänlailla tätä henkistä puoltani. Heidän kanssaan meillä on eri jutut, kun taas henkistä tietä kulkevien ystävien kanssa on omat jutut.
Jos taas kiinnostusta ilmenee, olen valmis vastailemaan kysymyksiin ja kertoilemaan omia kokemuksia ja näkemyksiä. Luokkalaiseni ovat jo tottuneet minun henkiseen puoleeni ja melkeinpä kaikille olen tehnyt mm. auraluennon. Opintomatkalla istuimme tuntikausia sängyillä ja saunassa juttelemassa henkimaailman asioista. Vastailin heidän kysymyksiinsä ja kertoilin mm. omista menneistä elämistäni. Moni heistä on sanonut saaneensa helpotusta. Muutama kertoi - kenties ensimmäistä kertaa elämässään - tuntevansa jonkin näkymättömän olennon läsnäolon, joka minun rauhoitteluitteni jälkeen ei ole enää pelottanut. Tai on kadonnut kokonaan. Yksi luokkamme tytöistä kertoi vähän hymyillen, että heidän saunassaan majailee nahkatakkiin ja nahkahousuihin pukeutunut keski-ikäinen mies. Mies ei koskaan tee mitään tai sano mitään, seisoo vaan kiukaan vieressä, mutta onhan se ikävää riukuilla alasti saunaan, jos siellä näkymättömät miehet odottaa  Mies poistui paikalta, kun pyysin tyttöä sanomaan hänelle, ettei tämä ole tervetullut saunomaan hänen kanssaan.
Luokka onkin ristynyt minut "poppamiesgurumatriarkaksi", jonka puoleen käännytään aina, jos on kysyttävää.

Kartallani näkyy astrologisesti vahva opettajapainotus. Koska en pidä lapsista, enkä oikein tule toimeenkaan heidän kanssaan, olen nähnyt, että tämä henkimaailman tiedon jakaminen on se minun tapani "opettaa". Pyrin tietysti aina korostamaan, että kaikki sanomiseni on vain minun näkemystäni eikä autettista tietoa. Opettamisesta kertoo sekin, että minua pyydettiin hiljattain kansalliseen henkiseen tapahtumaan luennoimaan henkimaailman asiasta. Astrolla olen vastaillut henkimaailman juttuihin vuosikausia. Nyt se on jäänyt hiukan vähemmälle, koska uusi energinen kausi on astunut elämääni vaatien minua keskittämään nyt energiani Itseeni.
 
Perheeni tietää, että nostelen taroteja ja siskoni on intuitiivinen ja henkisesti herkkä, mutta tuskin kukaan heistäkään tietää miten syvällä ja vahvalla tällä henkisellä tiellä olen! Tämä on elämäntapa, osa sitä, mikä minä olen.

[^^Queen Nefertiti^^]

anteeksi jos astun jonkun varpaille, mutta minusta lapsirakkaus on yksi asia joka kertoo henkisestä tasosta.. jos sanoo "en pidä lapsista" ei voi olla kovin pitkällä henkisesti.

en voi kuvitella henkistä opettajaa joka ei pitäisi lapsista. siis rakastaisi lapsia. ja etteivät lapset pitäisi hänestä-

sitten voi tietty opettaa jotain, mutta ei suurimpia henkisiä asioita, todella.

[Veskari-83]

anteeksi jos astun jonkun varpaille, mutta minusta lapsirakkaus on yksi asia joka kertoo henkisestä tasosta.. jos sanoo "en pidä lapsista" ei voi olla kovin pitkällä henkisesti.

en voi kuvitella henkistä opettajaa joka ei pitäisi lapsista. siis rakastaisi lapsia. ja etteivät lapset pitäisi hänestä-

sitten voi tietty opettaa jotain, mutta ei suurimpia henkisiä asioita, todella.

Lapsethan todellisuudessa eivät ole mitään muuta, kuin pariskunnan rakkauden syventämisen kohde toisiaan kohtaan, ei mikään suvunjatkamiseen tarvittava "väline". Eli, jos tältä kantilta katsastat lausettasi, niin silloin se ei ole täysin totta Eli jos ei rakasta itseään (tai parisuhteessa ollessaan toista osapuolta), niin ei silloin ole mikään välttämättömyys myöskään pitää lapsista. Hieman karrikuloidusti sanottu, mutta pointti lie tuli selväksi.

[^^Queen Nefertiti^^]

hei, voisin vielä vaikka jatkaa saivartelua täällä, kun teitä riittää siellä saivartelemaan!

eikös kaikki ihmiset ole olleet lapsia? eikös jokainen aikuinen ollut lapsi?

en vain itse osaa kuvitella henkistä opea joka ei rakasta lapsia-

[Neela]

Tuli tarve kommentoida. 

Minun kaikki lähipiirit tietävät astrologian harrastuksekseni, uskontoni olevan omani. Osa on tosiaan nauranut, osa "säikähtänyt" ja osa innostunut. Minusta saavat nauraa, säikähtää tai mitä vaan, jokainen uskoo mihin haluaa, harrastaa mikä kiinnostaa, Naureskelijat ja pelästyjät ovat rauhoittuneet, kun en vaadi heiltä "kääntymystä". 

Ja tuosta lapsiasiasta, ei sillä mielestäni henkisyyttä mitata.... Ihmisiä ne lapsetkin ovat. Toisista pidän, toisista en, persoonia ovat hekin. Itselläni on lapsi, mutten näe lapsettomuuden valitsevia sen "alemmalla" henkisellä tasolla oleviksi, kuin suurpeheellisiä. Elämän kierrossa kaikki ovat varmasti olleet äitejä ja isiä ja tämä elämä voidaan pyhittää mille tahansa valitsemme.
Mielestäni ajatus, että kaikkia lapsia tulisi rakastaa on outo.... ajatushan kai on että kaikkia sieluja tulisi rakastaa?! Siis niitä aikuisiakin!

Harva on niin korkealla henkisellä tasolla, että todella siihen pystyisi.
Minä ensimmäisenä myönnän, etten ainakaan. Mutta tien alussa tässä ollaankin! 

[Adele]

Joskus kauan sitten tunsin, että ihmiset suhtautuivat naureskellen tai muuten vähättelevästi minun astrologiaharrastustani kohtaan tai henkevyyttäni kohtaan. Mutta uskon, että suuri vaikutus oli sillä, miten itse suhtauduin niihin. Yritin pitää ne piilossa, salailla, vähän ehkä häpesinkin.

Sitten kun itse ryhdyin olemaan avoin ja ylpeä siitä, että olen kiinnostunut astrologiasta, henkisistä asioista jne ja suhtauduin itsekin eritavalla, tuntui kuin kaikki muutkin ympärilläni olisivat alkaneet suhtautua asiaan eri tavalla  niinhän se menee yleensäkin elämässä tämä asia.

Samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä on viimeisen vuoden aikana melkein tulvinut elämääni, aivan mahtavaa. Ihmisiä, joista ei päällepäin olisi kuvitellutkaan, joku harrastaa astrologiaa, joku fengshuita, jotain kiinnostava enkelit jne
Ystäväni, jotka eivät usko astrologiaan ja ennen naureskelivat, ottavat minuun yhteyttä ja kysyvät, miltä heidän planeettaohituksensa näyttävät ja voisinko katsoa hänen miehensä syntymäkarttaa  : 

Ainahan tulee niitäkin vastaan, jotka vähättelevät ja pitävät vähän tärähtäneenä, mutta en anna niille itse minkäänlaista painoarvoa tai voimaa enää tänäpäivänä. Sanoisin, että oma asenne ratkaisee. Itse päätät, miten suhtaudut mihinkin 

Ja se, kun ei ryhdy selittelemään, että joo harrastan astrologiaa, mutta hihhiii sehän nyt on sellaista ja näin  minä sanon ainakin ihan pokkana ja katson silmiin, että harrastan astrologiaa. Enkä muuta. Sitten voin vaikkapa jatkaa, että hei otetaanko latet/drinkit/mitä haluat? Unohdan asian jne enkä puhu siitä enempää niin yllätysyllätys, usein se toinen alkaakin hetken perästä utelemaan, että hei miten sä sitä astrologiaa harrastat, mitä se tarkoittaa? Ja jos ei ala, niin so what? Jos alkaa naureskelemaan, niin stoppaan asian, etten halua puhua siitä kuin vain ihmisen kanssa, joka tuntee aitoa kiinnostusta asiaa kohtaan, että voidaanko puhua muusta, koska se on mulle rakas harrastus kuitenkin. En minäkään kenekään golfharrastusta naureskele, vaikka mun mielestä onkin ihan naurettavaa kävellä sen pallon perässä reiältä toiselle 

[T-H]

Miten te muut, tietoisesti ja julkisesti henkisen polun tallaajat olette kokeneet muiden ihmisten reaktiot? Tällä tarkoitan sitä, miten pärjäätte naureskelevan, mitätöivän palautteen kanssa, jota välillä osakseen varmasti saa jokainen tämän polun tallaaja ja tietysti jokainen, joka poikkeaa jollain tavalla "valtaväestön" mielenkiinnon kohteista ja yleisestä, hyväksytystä elämäntavasta.

Koetteko yksinäisyyttä, ovatko vanhat ystävät tai kenties sukulaiset kääntäneet selkänsä? Mikä antaa voimia silloin, kun tuntuu, ettei ymmärtäjää ole? Halu kuulua ryhmään on kuitenkin iso osa ihmisenä olemista ja harva lienee haluaa täysin erakoitua...

Kertokaahan, tänään taas tätäkin asiaa mietin...   

Hyvin vähän puhun astrologia harrastuksestani koska se on aika lievää mulla. Kukaan ei ole naureskellut saati kääntänyt selkääni koska en monenkaan (vain muutamien) kanssa jaa näitä asioita. Ehkä en sittenkään ole niin syvällä näissä asioissa että ois saanut puoltakaa elämästäni pauloihin. Olen näköjään aika vaihtelunhaluinen persoon; välillä imee tosi syvälle, välillä taas ei.