Termit eivät ole tuttuja itselleni, mutta joitain piirteitä kuvauksesi perusteella tunnistin itsessäni. Jo lapsena tiesin olevani jotenkin erilainen kuin muut, niin fyysisesti kuin henkisesti. Nyt vasta myöhemmin kun olen päässyt työskentelemään asian kanssa olen huomannut, että olin oikeassa ja henkinen kehitykseni on lähtenyt aimoharppauksin eteenpäin viimeisen 1,5v aikana. Se, mitä asian hyväksi kannattaa tehdä, on antaa hänen sielunsa kehittyä normaalisti ja sitten kun sen aika on, niin alkaa kertomaan asioista joita itse koet ja miten ne koet. Oikeaa polkua kenellekkään on vaikea sanoa, ja jokaisella sielulla on jokin oma tehtävänsä joka sen pitää oppia, joten vielä haasteellisemmaksi tämä tekisi "opastamisen oikeaan suuntaan". Kannattaa nuoresta lähtien opettaa hänelle kaikkea sellaista minkä itse koet arkipäiväiseksi, mutta naapurin mummo 85v kokee todella oudoksi, näin opetat hänelle erilaisia arvoja joita yhteiskunta opettaa jo ala-asteelta lähtien (alakoulukos se nykyisin on..).
Meditaatio on yksi hyvä oppi suunta sielulle ja siihen yhteyteen pääsemiseksi, ja voi olla apua myöhemmin ilmenevässä murrosiässä jos lapsi osaa rauhoittaa oman mielensä itse. Ole lapsen tukena paljon, ja tee hänen kanssaan yhdessä asioita paljon, tällöin hän huomaa että on merkityksellinen eikä syrjäydy ja näin ollen jää saavuttamatta sitä mitä itse haluaisi syvällä sisällään. Ts. anna asioiden tapahtua "kuin itsestään", älä stressaa ja opi päästämään irti, nämä lienevät parhaimmat ja samalla ehkä vaikeimmin ymmärrettävät lauseet
Kaikki menee lopulta hyvin, Luoja pitää meistä huolta.
