No minäkin olen tätä asiaa useasti pohtinut pääsemättä mihinkään lopputulokseen, paitsi johonkin hyvin epämääräiseen "asiat ovat aina jumalaisessa järjestyksessä". Mutta vastuu on kyllä tärkeä juttu, ei voi asioita vain sysätä sielunsuunnitelman piikkiin. Uskon että sielunsuunitelma on jokin tiettyjä tienviittoja ja toiveita sisältävä suunnitelma, suunnitelmahan tarkoittaa jotain mihin on tarkoitus tähdätä, pyrkimys, ei jotain mikä on kiveen hakattu a:sta ö:n. Toisaalta uskon että sielun ns toiveet tässä elämässä ovat sen verran kovat että ne puskevat kyllä läpi ja siinä jo sinänsä voi olla iso juttu elämässä uskaltaako tuota sydämen ääntä kuunnella vai taisteleeko sitä vastaan. Siinäkin on sitten oma tahto päällimmäisenä, vaikkakin joskus ihmiset sairastuvat taistellessaan oman sisimpänsä toiveita vastaan ja tekemällä jotain vain turvallisuudentunteesta ja tottumuksesta.
Tarkastelen useasti tuota asiaa minäkin lasteni kannalta ja mietin minkä verran minulla on mahdollisuus kääntää kohtalon rattaita ja onko jo jotain valmiiksi suunniteltua the Juttua. Olen aika varma siitä että lapset ovat minulle tulleet jostain syystä, minulla on jotain opetettavaa heille ja heillä minulle. Ja toisaalta kun heidän karttaansa katselen, voi yhden planeetan sijoitus paikassa x tuoda 10 hyvää ja yhtälaisesti 10 huonoa. Miten kummassa on kuitenkin niin että vanhempana sitä kuitenkin keskittyy niihin negatiivisiin asioihin ja miettii että onkos se nyt tähtiin kirjoitettu että tulen lasteni elämän pilaamaan?
Uskon myös että ne kaikki positiiviset asiat sieltä löytyvät alleviivattuina jos vain niihin tahtoo kiinnittää huomiota. Minusta vanhemmuus on synonyymi sanalle syyllisyydentunne, niin usein saa sen kanssa painia.
