seuraava »

[Varjotar]

Ei tuo pidä aina paikkaansa

Vähä ku sanois, että kelpaat ku teet kuten tahdotaan

[Eklektikko]

Jos olisin riittävän hyvä juuri tällaisena, kaikkine ominaisuuksineni, tekoineni ja ajatuksineni...
Miksi en kelpaa?

Miten se ilmenee että et kelpaa?

Ja taas tämä on tavallaan vain kysymys joka sinun kannattaa kysyä ennen kaikkea itseltäsi. MItä todisteita sinulla on siitä että et kelpaa?

Esimerkki:
Jos minulla vaikka menee ihmissuhde poikki, ei se ole mikään merkki siitä että en kelpaa, se on merkki siitä että meitä kahta ei ollut tarkoitettu  yhteen alkuunkaan, tai että sieluni on itse valinnut oppimiskokemuksen siitä, miltä tuntuu kun ihmissuhde katkeaa.

Niin kauan, kun itse löytää itsestään kovasti vikoja ja kelpaamattomuuden syitä, niin kauan myös kanssaluo itselleen kokemuksia jotka vahvistavat tätä omaa käsitystä. Sitä tavallaan saa mitä tilaa.

Ei tuo pidä aina paikkaansa Angry

Vähä ku sanois, että kelpaat ku teet kuten tahdotaan tickedoff

Ylläolevaa en ymmärrä lainkaan: Kuka sanoo että kelpaat kun teet kuten tahdotaan?
Enkä näe muutenkaan tuolla  mitään tekemistä itsensä hyväksymisen kanssa.

Itsensä hyväksyminen on ihan vaan sitä itsensä hyväksymistä sellaisena kuin on, SISÄISTÄ TUNNETTA siitä että on arvokas ja rakastamisen arvoinen ihminen. Ei sillä mitään muuta tarkoiteta.

[sideman]

Ellet kelpaa itsellesi semmosena kun oot, nii et kelpaa muillekaan.

Itsensä kehittämisen (fyysisen, menttaalisen, intellektuaalisen, tiedollisen...) kannalta lienee vähän ongelmallista
kelvata itselleen sellaisena kuin on?

Jos käyttäisi taas Aatukorttia: Hitler kelpasi ilmeisesti itselleen sellaisena kuin on, koska hän kelpasi
suurelle osalle Saksan kansaa?

Hitlerin muuten väitettäneen saaneen huomattavasti itseluottamusta ja itselleenkelpaavuutta hänen
kuultuaan arvostetulta astrologilta, että hänestä tulee Suuri Johtaja?

[Eklektikko]

Ellet kelpaa itsellesi semmosena kun oot, nii et kelpaa muillekaan.

Itsensä kehittämisen (fyysisen, menttaalisen, intellektuaalisen, tiedollisen...) kannalta lienee vähän ongelmallista
kelvata itselleen sellaisena kuin on?

Jos käyttäisi taas Aatukorttia: Hitler kelpasi ilmeisesti itselleen sellaisena kuin on, koska hän kelpasi
suurelle osalle Saksan kansaa?

Hitlerin muuten väitettäneen saaneen huomattavasti itseluottamusta ja itselleenkelpaavuutta hänen
kuultuaan arvostetulta astrologilta, että hänestä tulee Suuri Johtaja?

Muutamia huomioita: Se että olen tässä nykyhetkessä - koska minulla ei ole muuta kuin tämä nykyhetki - tyytyväinen siihen mitä olen, ei estä millään tavoin minua tekemästä tulevaisuuteen suuntautuvia itseni kehittämisen suunnitelmia.

 Tuo 'jos tykkää itsestään sellaisena kuin on lakkaa kehittymästä kun ei ole motivaatiota' onkin yleisimmin kuultu vastaväite siihen, että ihmisen olisi hyvä rakastaa itseään terveellä tavalla ja hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. Tuon heittävät ihmiset eivät tajua, että itsensä haukkuminen ja tyytymättömyys itseen ei ole edes terve motivaatio kehittyä. Se nimittäin johtaa täydellisyydentavoitteluun joka voi olla tappavaa ja on usein tosi v-mäistä ympäristöllekin: Kun ei rakasta itseään sellaisena kuin on, ei mikään suorituskaan koskaan tyydytä, koska mikään ei kuitenkaan ole koskaan täydellistä. Edessä on siis loputon suo suorituksia, jos itsensä kehittämisellä pyrkii paikkaamaan itsetuntovajetta. Pikemminkin on toisin päin: Vasta kun hyväksyy sen mitä on tässä hetkessä ehdoitta ja rakastaen, pystyy kehittymään eteenpäin kaikin voimavaroin ja tasapainoisesti.

Hitler nimenomaan oli pahasti itsetuntovammainen, kasvatettu väkivallalla ja isänsä hylkäämänä. Kukaan jonka omanarvontunto/itsetunto on kunnossa, ei tarvitse siihen ulkopuolista pönkitystä mm. massojen ihailusta tai astrologien hienoista lupauksista. Tällainen hyväksynnän ja arvon haku oman itsen ulkopuolelta on nimenomaan itsetunto/omanarvontunto-ongelman oire.

[Ave^^]

Aina löytyy ihmisiä, joille "ei kelpaa". Mutta miksi määritellä itsensä sen kautta, mitä mieltä joku muu on?

Sitä ei voi kieltää, että maailma on monesti epäreilu, ja on välillä ärsyttävää hymistelyä kaikki kliseet "rakasta itseäsi, niin muutkin rakastavat sinua". Ei sitä aina saa kaikkea mitä haluaa, eikä kaikkia rakastamaan itseään ja saa silti kohdata ties minkälaista peetä vaikka kuinka rakastaisi itseään. Mutta ennemmin se on siinä, että kun rakastaa ja kunnioittaa itse itseään, tietää että on hyvä tyyppi, niin näkee vähän selvemmin mistä muiden reaktiot itseä kohtaan syntyvät. Niissä kun ei välttämättä ole mitään päätä eikä häntää, ja silti niin herkästi niiden kautta olisi määrittelemässä itseään.

Mulle itsensä kunnioittaminen on se aivainasia, pyrin toimimaan aina niin, että pystyn kunnioittamaan itseäni. Tällöin en ajaudu myöskään liialliseen itseni pumpulisointiin, vaan pidän kehittymisen yllä jatkuvasti. Kun itse tiedän, että olen ollut reilu ja hyvä, niin se riittää minulle. Jollain toisella voi ehkä olla eri näkemys siitä mikä on reilua ja hyvää, mutta sitten se on niin, ja sitäkin voi yrittää ymmärtää. Joka tapauksessa minua ohjaa oma maailmankuvani ja näkemykseni, niin kuin kaikkia muitakin. Tää nyt vähän sivuaa tuota toistakin äsken nostettua ketjua.. siitä sanoisin, että fundamentaalisten hyvän ja pahan olemassaolon jankkaaminen on mielestäni turhaa. Tärkeää on se, että omaa itse jonkinlaisen moraalisen näkökannan ja pyrkii toimimaan sen mukaisesti. Noh, vääristyneitä moraaleja on olemassa.. mutta noin yleisesti on kuitenkin mautonta olla kantamatta teoistaan vastuuta jonkin "ei hyvää ja pahaa kuitenkaan ole" -ajatuksen varjolla, jonkin verran on ihan hyvä vaatia itseltään.

[Eklektikko]

Se että minä rakastan itseäni terveellä tavalla ei tietenkään voi rikkoa toisten vapaata tahtoa. Ei se että rakastan itseäni terveellä tavalla mitenkään tuota sellaista tulosta että kaikki joiden haluan rakastuvan itseeni rakastuisivat, tai että ihan jokaikinen ihminen tykkäisi minusta.

Se onko rakastamisen arvoinen olento ei ole pääteltävissä siitä, että saisi aina sen mitä haluaa ihmissuhteissa. Sen sijaan se, että rakastan itseäni terveellä tavalla saa minut ymmärtämään sen, että jos joku nyt ei minuun rakastu tai ei halua olla kaverini, se ei johdu siitä että en ole rakastettava, ihan jostain muusta, esim. tämän ihmisen omista sisäisistä syistä. Näinollen itsensä terveellä tavalla rakastaminen vähentää turhaa kärsimystä.

Mutta jos olen aidosti oma itseni niin silloin ne jotka tykkäävät minusta tykkäävät siitä todellisesta minusta. Jos taas leikin jotain mitä en ole miellyttääkseni muita, silloin kukaan ei tykkää siitä oikeasta minusta, ne tykkäävät silloin siitä esityksestäni.

[Rakkauden enkeli]

Jos olisin riittävän hyvä juuri tällaisena, kaikkine ominaisuuksineni, tekoineni ja ajatuksineni...
Miksi en kelpaa?

Miksi et kelpaisi? Kelpaat sinä. 

[Varjotar]

Ai että tähän voi olla mahdottoman vaikea uskoa sillo ku on paha olla.. 
ja yritä sitten siinä samalla sanoa sitä muille, että TIEDÄN JO!!!