seuraava »

[1ritva]

Valitsin juhlapuvun.

Puku oli silkkiä ja pitkä. Se näytti raskaalta oli myös sitä.

Kun puin sen päälleni niin polveni menivät hieman koukkuun, mutta sain suoristettua itseni. Mitä kauemmin se päällä seisoin ja katselin itseäni
peilistä, sen kevyemmäksi se muuttui.

Puku tuntui olevan osaa minua.

[täysikuu]

niin mehän verhoamme itsemme pukuihhin eli peitämme itsemme.
Raskas, voi olla tunne sinussa ja kun se kepenee, elämässä voi jokin asia keventyä, kun riisut jotain "estoja" pois.
Tai olet joutunut nöyrtymään jonkin asian edessä, synkän. Ja koit sen sitten myöhemmin helpottavan.....
Peili kuvaa sinun sieluasi tai miltä haluaisit näyttää itsesi nähden.

[*Kide*]

Samoilla linjoilla täysikuun kanssa...
Miksi ensi ajatus oli vanha klisee; sinulle ei anneta enempää, kuin mitä jaksat kantaa?
 
Alussa polvet notkuu, mutta ajan kanssa vahvistuu ja löytää voimaa.
Tuo voi olla nöyryytys tai jokin muu henkinen koettelemus, joka pistää hieman nöyräksi jonkin asian tai tilanteen suhteen. Toisaalta mietin myös aivan toista kautta... oletko terve?

Polvien pettäminen voi merkitä terveyden petämisen ensi oireita. Sinulla ne vain notkahtivat, kun sait uutta yllesi. Ei paha, eihän? Kaikki uusi hieman on "uutta" ja saa hakea itseään uudestaan...
Pidä huoli itsestäsi 

[Riitta]

Oletko ollut tyyppia, etta sosiaaliset velvollisuudet eivat kuulu sinulle, mutta nyt on sosiaallinen kanssakayminen vilkastunut...ja oikeastaan nautit siita?