Totta, joskus ajattelenkin, että olen tietystä kulmasta ollut varmaan kauhea äiti!
Kun pojat olivat murrosikäsiä ja tuo ystävyyssuhde ja harrastukset laajeni, niin minä mokoma kutsuin noita ystävien vanhempia kylään juttelemaan. Usein oli kyse siitä, millä ja miten me tuemme tai tuemmeko näiden murkkujen harrastuksia. Ei ne vanhemmat siitä huonoa tykänneet, onneksi olivat yhtä avoimia, mutta ehkä juuri me tarvittiinkin enemmän tukea toisiltamme kuin murkut vanhemmiltaan (tietyssä iässä). Vertaistukea murkkuikäisten vanhemmilla.
Mutta löysimme paljon yhteistä linjaa.
Kun lapset lähtevät kotoa, on äitejä, jotka soittavat joka päivä ja pitävät itseään hyvinä ja huolehtivina äiteinä, katsovat kauhulla sitä äitiä, joka sanoo 'että ei ole soiteltu pariin viikkoon'. Niin monta on tapaa olla äiti ja jokainen uskoo tai luulee rakastavansa 'oikein'.