Tulin pitkästä aikaa saitille ja mitä näinkään heti porstuassa:
Sinnehän on Seppo-boy laatinut koulukkaista/ koulukkaille luonne-analyysejä myyvän ilmoituksen.
Mitä tässä voi kuin iloita. Moni ei koko noin 70-v elämänsä aikana kohtaa itseään koskaan. Elävät henkisissä kahleissa toisten velvoittamina ja toisia miellyttäen. Miten raskasta.
Mietin vain: Eivätkö nämä itsensä turhaan raskauttavat näe omaa kuvaansa peilistä, sillä siellä on jokaisen oma ehdottomasti kaikkein tärkein kaveri, josta tulee pitää hyvää huolta, jotta on mistä ammentaa voimaa, kun joku läheinen tai onnettomuuden uhri tarvitsee koko tarmollaan häntä vaikean yli auttavan tukea rajatun ajan.
Seuraavalla sukupolvella on paljon helpompaa, kun voivat toteuttaa sisäistä minäänsä todeksi tähän maailmankaikkeuteen.
Tästä(kin) johtuen - Euforiani senkun jatkuu. Just edellisen voimallisen hyvänolon jälkeen eilen illalla alkoivat jalat ylttää maahan ja taas lähden astraalina leijumaan - ties kuinka kauan... ja kuinkakin kauas.
Ei paha. Keskityn kaiken kaikkiaan vahvistaviin asioihin ja ilmaisen mieleni juuri niinkuin sen sisälläni tunnen. Joillekin tämä elämäntyylini tuntuu aiheuttavan patteja 'pääradalle' eli korvien väliin, mutta sehän on vain kulloinkin pattiintuneella päällä ajattelevan oman näkemyksensä tuotosta.
Kiitosta Sepolle suitsutan. Itse vedin näitä itsetuntokursseja aikoinaan kymmenisen vuotta. Palaute on ollut ihan mukiinmenevää. Onneksi jokaisen itsensä löytäneen mukiin.
Elämä on kivaa. Varsinkin kun elää sen sinuiksi itsensä kanssa.
Danke schön, Seppo!