seuraava »

[hevosmies]

Tunnen kihelmöintiä ja lämpöä käsissäni, vaihtelevasti vellomista/magneettista pulssia mahassani/rinnassani. Häviän joskus ajasta ja paikasta, en aina. Olin kuullut yli 20v sitten parantajasta keski-Suomessa, Toivo Parantainen, kävin hänen luonaan. Hän tunsi kuulemma kivut itsessään. Kun aloitin hoidot "tosissaan" eli enemmän, kieltäydyin ottamasta vastaan hoidettavien kipuja. Mitäs minä niillä teen? Olen kipuillut ihan tarpeeksi henkisesti ja fyysisesti omassa elämässäni. Pyhä informaatio menee aina sinne minne pitääkin, ei minun tarvitse tuntea sitä kehossani. MIELESTÄNI on kummallista ja väärin, että hoitaja tuntee hoidettavan kivun, siis oikeasti kipuna. Tieto kipukohdasta on eri asia kuin saman kivun tunteminen. Ne teistä, ketkä tuntevat toisen ihmisen kivun, miettikääpä hetki syvemmällä tasolla, onko se oikastaan tarpeellista vai onko se pikku ego joka väittää että on hyvä tuntea hoidettavan kipu, siis oikeasti niin että sattuu. Kukin kärsii juuri niin paljon kuin haluaa kärsiä.

[Miamy]

Niin, enhän minä sitä toivonutkaan, että tuntisin kipua. Enkä edes tiedä mitä kyseisessä tilanteessa tapahtui. En ole mistään saanut mitään oppeja, (ehkä pitäisi mennä jonkun oppiin), että osaisin torjua vastaavissa tilanteissa kivun pois itsesäni.

Minulle tämä maailma on yhtä ihmetystä koko ajan. Välillä on epäuskoa, että kuvittelen kaikki tuntemukseni ja välillä olen varma, että jonkinlainen kutsumus minulla on tähän. Silti pelkään tätä asiaa myös, ehkä syyttä, mistä tietäisin...??

[hevosmies]

Et sinä niitä kuvittele. Älä pelkää. Pelko on egon tuottama hidaste, este. Pyydä johdatusta oikeiden kirjojen ja ihmisten luo. Kurssit on egojen tuottamaa rahastusta. Etsi itse sisältäsi, kysy välillä neuvoa ylhäältä tai joltain ihmiseltä, joka TUNTUU sinusta hyvältä. Luota intuitioon ja omiin tunteisiin.

[Ratkaisu]

En pidä sitä kivun tunnetta aina niin pahana asiana, sillä se saa minut selkeämmin tuntemaan myötätuntoa ja taasen välillä myös auttamaan paremmin. Tiedän tosin itselläni, että kipu ei ole minulle oikeaa vaan merkki siitä, mistä minun tulee parantaa. Luulen, että kun intuitioni kasvaa, en enää tunne varsinaista kipeää kohtaa, enemmänkin sen syy-seuraussuhteen sieltä taustalta. Tästä ryhdyin saamaan jo viestejä silloin kun aktiivisemmin paransin, mutta niin, nyt sitten taas taidot ovat vähän ruosteessa. Toki tiedän, että minun ei tarvitse tuntea kipua parantaessani jos en halua, se on oikeastaan vaan päätöksestä kiinni, miten hoidon haluaa itselleen tuntuvan.

[Eklektikko]

Aloitan saivartelulla ja pilkunviilauksella:

En tunne mitään parantaessani, sillä minä en paranna, minä annan hoitoja.
Ne hoidot sitten tasapainottavat ja antavat energiaa, jolloin 'potilas' parantaa itse itsensä.

Minä vain hoidan, ihmiset parantavat sitten itsensä jos parantavat. Minusta tämä on tärkeä terminologiaero, minä vain mahdollista paranemista en paranna.

Ensikosketuksella saan usein diagnostisia tuntemuksia, mutta kipuja en tunne koskaan lujempana, kuin mikä tuntuu 'mukavalta.' Kämmenissä tunnen kihelmöintiä aina kun energiat kulkevat voimakkaasti. Silloin kun käteni ovat lähellä akuuttia fyysistä vaivaa, esim tulehdusta, pistelee ja polttaa kämmeniäni todella voimakkaaasti. Maadottamatonta ihmistä koskettaessa huippaa omaakin päätä pienen hetkisen.

Hoidettavat ovat raportoineet, että käteni tuntuvat kuumilta, vaikka ne oikeasti ovat viileät. Minä tunnen sen myös, hoitaessa käsiä kuumottaa vaikka ne oikeasti olisivat tosi kylmät.

[Ratkaisu]

Aloitan saivartelulla ja pilkunviilauksella:

En tunne mitään parantaessani, sillä minä en paranna, minä annan hoitoja.
Ne hoidot sitten tasapainottavat ja antavat energiaa, jolloin 'potilas' parantaa itse itsensä.

Minä vain hoidan, ihmiset parantavat sitten itsensä jos parantavat. Minusta tämä on tärkeä terminologiaero, minä vain mahdollista paranemista en paranna.

Tuo on kyllä ihan totta ja hyvä huomata, olemmahan todellisuudessa vain kanavia, ja jokainen ottaa sitä energiaa tarpeensa mukaan. =)