seuraava »

[Ratkaisu]

Olen miettinyt karman kanssa sitä, että jos joku henkilö on tässä elämässäsi kohdellut sinua kauhealla tavalla, nöyryyttänyt, hyväksikäyttänyt henkisesti ja tuhonnut itsetuntosi, niin pitääkö tämä ajatella siten, että olet nyt itse sössinyt jotain edellisessä elämässäsi ja tässä on vain palkkio siitä. Entä kun oma kostosi jää saamatta, tilanne jää henkisesti auki, jolloin toinen ei opi asiasta mitään ja saa mennä eteenpäin hirviönä, niin eikö se silloin tarkoittaisi, että sama tilanne tulee vastaan myös seuraavassa elämässä, jos sitä ei tässä saada selvitettyä. Entä pitääkö kaikki antaa anteeksi?

Niin siis itseäni on tämä asia mietityttänyt, koska näen edelleen useasti vuodessa painajaisia, joissa hankkaan ja pahoinpitelen kyseistä henkilöä ainoana tehtävänä satuttaa toista, koska sitä en ole muuten saanut tehtyä. Ja toisaalta haluaisin vapauttaa itseni siitä, että tämä henkilö ei enää vaikuttaisi omaan elämääni. Toisaalta oppiläksynä itsellä tuosta se, että pärjään kaikesta läpi ja minussa on voimaa aina niin paljon kuin sitä tarvitsen, joten tavallaan ehkä siitä jäi jotain käteen. Mutta kun tuntuu, että se joku päätös jäi saamatta. Haluaisin oppia elämään siten, että hän ei enää menneisyydenkään kautta minuun vaikuttaisi.

Mutta niin kysymys lähinnä on se, että olenko siis itse aiheuttanut kaiken pahan mitä olen kokenut ja täytyisi vain katsoa peiliin. En enää seuraavassa elämässäni, tai tässäkään toisen kerran haluaisi kohdata samaa, mutta kohdellaanko minua siten uudestaan, jos en opi päästämään irti negatiivisuudesta?

Niin, itselleni on vaikeaa tajuta, mitä oikea anteeksiantaminen on. En tiedä miten siihen pystyy, olenko ehkä edelleenkin liian lähellä koko asiaa ja minun täytyisi vaan ryhtyä näkemään asia tarkkailijana, ei kokijana. Vaikka ymmärrän, että tämä henkilö ei ollut täysin paha, sairas hän kyllä oli ja toimi sairautensa kautta minua vastaan, niin on vaikeaa päästää irti vihasta.

Mutta niin, olisi muutenkin mukava keskustella asiasta anteeksiantaminen. Miten itse olette onnistuneet tai epäonnistuneet tämän asian kanssa. Täytyykö teidän mielestänne kaikki antaa jollain tapaa anteeksi?

[_Fornax_]

Yksi hyvä keino antaananteeksi on keskittyä siihen, mitä kenties ite opit itsestäsi tai miten kehityit kyseisen henkilön takia. Kiinnitä enemmän huomiota siis asian positiiviseen puoleen, niin negatiivinen menettää merkitystä. Ja lopulta unohtuu.

Tietysti, jos asia niin syvin vaivaa ja haluaisit sanoa hänelle mielipiteesi niin voithan vaikka kirjoittaa hänelle kirjeen tai sähköpostin. Sitä kirjettä ei välttämättä tarvitse oikeasti antaa sille henkilölle. Voit vaikka polttaa sen. Silloin sinusta ei ehkä enää tuntuisi, että asia on käsittelemättä. Ja mikäli antaisit sen ko. henkilölle niin ehkä joku päivä siitä kirjeestä on myös hänelle hyötyä ja hän oppii jotain itsestään.

Jos käsittelet asian tällä kertaa loppuun niin ehkä sama tilanne ei enää ilmaannu eteesi tulevaisuudessa.

[Ratkaisu]

Omasta kokemuksesta voin sanoa että anteeksiantaminen tulee kuin itsestään kun on siihen valmis ja valmis myös päästämään irti vihastaan, eli kanavoida se paha olo pois ja käsitellä asia niillä valmiuksilla mitä on. Tuo anteeksiantaminen muutenkin on sellainen asia joka meistä jokainen mieltää ja ratkoo henkilökohtaisesti ja myös määrittelee mitä se tarkoittaa, miten se toteutuu omassa elämässä jne.

Yksi anteeksiantamisen muoto on myös se, että antaa itselleen myös anteeksi sen että ei ole valmis antamaan anteeksi  

Toinen helpottava seikka voisi olla että antaa anteeksi koko tilanteelle ensin ja sitten katsoo onko valmis antamaan anteeksi ja tehdä sopua koko asian kanssa ja kenties jopa henkilön kanssa.

Tuo on kyllä hyvä huomata tuo, että pitä antaa itselleen anteeksi, että ei ole valmis antamaan anteeksi. Jollain tapaa toi myös mieleen sen, että aika usein ei oikeasti tajua, että sitä anteeksiantamista on tehtävä enemmän siten, että antaa itselleen anteeksi. Sitä aika usein syyttää itseä kaikesta pahasta mitä muut meille tekevät. Sitä vaan ajattelee, että oma vika kun annoin hänen tehdä niin ja minun olisis pitänyt tietää paremmi jne. Joskus on hyvä syyttää itseä, sillä kyllähän jokaisella on oma panoksensa joka asiaan, mutta liian usein itseä syyttää turhaan. Ehkä tästä on opetuksena se, että itse en ole täydellinen eikä minun ehkä tarvitsekaan.

Ja toisaalta nyt asiasta on kulunut jo melkein viisi vuotta ja koko sen ajan olen jollain tapaa väheksynyt sen vaikutusta minuun, en ole hyväksynyt sitä miten paljon se on minuun vaikuttanut. Pääsin tilanteesta ja suurimmista osista asioista jotka siihen liittyivät eroon pelkällä tahdon voimalla ja päätöksellä, mutta sen jälkeen olen pitänyt ehkä liiankin pitkään sen päätöksen, että selviän kaikesta ja minä en ole heikko. En toisaalta koekaan olevani erityisen heikko ja olen onnellinen ihminen. Mutta kaiken taustalla suurin heikkouteni on ehkä sen heikkouden pelkääminen ja sen karttaminen. Omia negatiivisia tunteita, surua ja vihaa on vaikeaa kohdata.

Nyt vuosien jälkeen ehkä ensimmäisen kerran on tullut sellainen olo, että nyt riittää. En enää jaksa roikottaa asiaa mukanani. Ehkä tästä on ihan hyvä lähteä =)

Yksi hyvä keino antaananteeksi on keskittyä siihen, mitä kenties ite opit itsestäsi tai miten kehityit kyseisen henkilön takia. Kiinnitä enemmän huomiota siis asian positiiviseen puoleen, niin negatiivinen menettää merkitystä. Ja lopulta unohtuu.

Tietysti, jos asia niin syvin vaivaa ja haluaisit sanoa hänelle mielipiteesi niin voithan vaikka kirjoittaa hänelle kirjeen tai sähköpostin. Sitä kirjettä ei välttämättä tarvitse oikeasti antaa sille henkilölle. Voit vaikka polttaa sen. Silloin sinusta ei ehkä enää tuntuisi, että asia on käsittelemättä. Ja mikäli antaisit sen ko. henkilölle niin ehkä joku päivä siitä kirjeestä on myös hänelle hyötyä ja hän oppii jotain itsestään.

Jos käsittelet asian tällä kertaa loppuun niin ehkä sama tilanne ei enää ilmaannu eteesi tulevaisuudessa.

Tuntuu sinänsä ihan hyvältä keskittyä niihin opittuihin asioihin, joita toisaalta on kyllä erittäin paljon. Tämä kohtaaminen kyseisen ihmisen kanssa oli erittäin rankka, voimakas ja kasvattava. Suurin asia mitä siitä tähän mennessä on jäänyt käteen on se, että on löytänyt itsestään sen voiman. Tämän takia olenkin aina sen jälkeen samaistunut omaan tarot-korttiini voimaan. =) Ehkä myös toisaalta opin näkemään hänen kauttaan välillä liiankin selvästi, että usein ihmisen sairastuminen on pohjimmiltaan sitä, että ihminen itse haluaa olla sairas, eikä pysty kohtaamaan elämää terveenä, tässä nyt lähinnä tarkoitan asioita kuten masennus ja muut vastaavat sairaudet, ei tosin aina. Aika usein vaan se este paranemiselle on siinä, että ihminen ei ole itse siihen valmis

Opin huomaamaan myös sen, että harvoin kyse on silkasta pahuudesta ihmisten välisissä asioissa, vaan useimmiten vaan siitä, että me kaikki olemme keskeneräisiä. Hmm, no listaa voisi jatkaa aika pitkään, joten kai sitä aika paljon on tullut loppupeleissä opittua =)

Tuo kirjeen kirjoittaminen kuulostaa aika hyvältä idealta, en tosin ole varma haluanko sitä lähettää, mutta sen näkee sitten.

Tulipas muuten heti kevyempi olo, kun mietiskelin mitä kaikkea tästä kaikesta olenkaan oppinut. =)

[_Fornax_]

Yks mikä tuli vielä mieleen oli, että yrittää antaa itselle anteeksi, että on antanut itseään kohdella huonosti. Ja se taas voi olla jopa vaikeampaa kuin muille anteeksiantaminen..

[^^Queen Nefertiti^^]

jos kaikki tapahtuu vain tilassa ja ajassa ja sielu on vahingoittumaton, kai sitten voi antaa kaiken anteeksi.. jos kaikki sovitaan ennalta, kuolemakin..
ajatus kaikesta vain draamana on muuttanut ajatteluni.. siis kun kaikki on yhtä..

[Ratkaisu]

jos kaikki tapahtuu vain tilassa ja ajassa ja sielu on vahingoittumaton, kai sitten voi antaa kaiken anteeksi.. jos kaikki sovitaan ennalta, kuolemakin..
ajatus kaikesta vain draamana on muuttanut ajatteluni.. siis kun kaikki on yhtä..

Itse aika usein tulee naureskeltua ja hymyiltyä kun olen aina kokenut elämän sellaisena näytelmänä, jossa jokaisella on oma roolinsa, joillain meistä useampia, kaikki tuntuu niin käsikirjoitetulta ja mikään ei oikeastaan yllätä, ainoastaan ihmisten hyvyys välillä =) Tulee mieleen Agatha Christien kirja They do it with mirrors, jossa murha perustuu siihen, että katsojia johdetaan harhaan ja katsojat näkevät ainoastaan sen mikä heidän halutaan näkevän, mitä sitten tapahtuu kulisseissa on aivan eri asia. Kaikki on kiinni vain vaikutelmista. =) Mutta niin mielestäni se kirja kuvaa aika hyvin elämää noin vertauskuvallisesti.

Mutta niin tuosta anteeksiantamisesta. Olen nyt viime päivinä ajatellut ottaa sellaisen asenteen tähän elämään, että en kiellä itseltäni mitään tunteita, jotta ne eivät pääse patoutumaan. Jos olen vihainen niin annan itseni olla vihainen, jos olen iloinen niin olen vapaasti iloinen ja sitä rataa. Ehkä kun kohtaan omat todelliset tunteeni niin pystyn antamaan anteeksi sekä itselleni että muille =)

Ja niinkuin keskiyön vahinko sanoikin, että tänne kirjoittaminen auttaa kummasti selventämään omaa päätään ja keventää mieltään =)

[mirka222]

Mun on todella vaikeaa antaa anteeksi, varsinkin parisuhteessa....Muistan ja jaksan jankuttaa vanhoista virheistä vielä vuosia jälkeenpäinkin..Lisäksi tunnen asiat jotenkin niin voimakkaasti, että asioiden ajatteleminen objektiivisemmin ottaen myös toisen inhimillisyyden huomioon vie kuukausia ellei jopa vuosia riippuen asiasta...Anteeksiantamisen vaikeus vaikeuttaa elämääni suhteettomasti ja tekee elämästä ajoittain hyvinkin raskasta..En pääse irti vanhoista vääryyksistä helposti...Toisaalta itselleni olen antamassa anteeksi liiankin helposti

[^^Queen Nefertiti^^]

niin In, kun olisi sen muistanut aina olisi nauranut paljon enempi.

jos kantaa vihaa tms, on uponnut illuusioon liian syvälle.

[Ratkaisu]

Jotenkin itselle on viime päivinä vahvistunut olo, että tunteet ovat meillä tarkoituksella. Mielestäni meidän on tarkoitus oppia asiota niiden kautta. Ne ovat keino kohdata maailma ja ymmärtää sitä ihmisyyden kautta. Vaikka kaikki lopulta olisikin illusiota niin uskon vahvasti siihen, että itsensä ja tunteidensa ymmärtämisessä on tärkeää opittaa ja ennen kuin on kohdannut kaiken aidosti ja suoraan ei voi siitä irtikään päästä. En usko että ennen ymmärtämistä on valoa näkyvissä.

Mutta niin, N222, itselläkin on aika paljon ongelmia ihmissuhteissa ja niistä suurin osa tuntuu aiheutuvan juuri niistä voimakkaista tunteista. Kun on iloinen ja onnellinen niin elämä ei voisi olla parempaa ja kun kokee vihaa ja raivoa, surua, niin tunne on päinvastainen. Ehkä jollain tapaa pitäisi itse oppia hyväksymään tämä piirre itsessään jotta sen otteesta pääsisi eroon pikku hiljaa. =/ Kyllä itsellä on ainakin elämä helpottunut vuosien myötä, (vaikka en siis mitenkään erityisen vanha olekaan), vaikka muutamia asioita on vaikea antaa anteeksi vaikka kuinka aikaa olisi kulunut. Ehkä tässä opitaan pikku hiljaa sitäkin ^^ Luulisin, että omien luonteenpiirteidensä tunnistaminen ja ongelman havaitseminen on aika hyvä alku lähteä korjaamaan niitä.

[^^Queen Nefertiti^^]

mutta entäs kun tunteet ja tunnekeho ovat vain yhden elämän verran. siinä sitä näytelmäolo tulee. tai, näytelmään tulee sisältöä kun muistaa menneet elot ja niiden kokemukset. viimeksi.. kävin ties missä 

[Ratkaisu]

mutta entäs kun tunteet ja tunnekeho ovat vain yhden elämän verran. siinä sitä näytelmäolo tulee. tai, näytelmään tulee sisältöä kun muistaa menneet elot ja niiden kokemukset. viimeksi.. kävin ties missä 

Minulla on ollut aina vähän sellainen olo, että viimeisin edellinen elämäni meni vähän "pilalle", joten kaikki hommat on vähän kasautunut xD Pitäisi varmaan tietoisemmin tutustua niihinkin, tällä hetkellä niistä riittää se tiedostettu fiilis. Toisaalta ihmisen tunne elämään varmaan vaikuttaa aika paljon ne edelliset elämätkin, tiedostamatta. =) Eikös ne näy osittain myös esimerkiksi voimakkaissa asenteissa joilla ei sinällään ole mitään järjellistä selitystä. Itsellä tämä on esimerkiksi kauhea vastenmielisyys rikollisia kohtaan. Tietysti olen itse ollut joskus rikollinen ja nyt se ällöttää 

Mutta joo, meni taas vähän offtopic =/

[Ratkaisu]

Niin tuli tästä aiheesta sellainenkin mieleen, että aika usein se anteeksiantamisen vaikeus on ehkä kiinni siitä, että ei ole oikeasti edes halunnut antaa anteeksi, koska jollain tapaa määrittää itseään sen vihan ja tuskan kautta. Tuli aika ahaa-elämyksiä kun luin yhtä kirjaa. Ehkä ilman anteeksiantoa välillä kokee itsensä täydemmäksi ja kokonaiseksi. Tavallaan antaa vihan täyttää solunsa ja henkensä, mikä tekee sitten loppupeleissä hallaa vaikka se alkuun antaisikin voimaa. Vaikea myöntää tuntevansa olevan alaston ilman tuskaa, mutta kai tämäkin oivallus on osa omasta tiestä sinne anteeksiantoon.

[Ratkaisu]

Täytyy muuten kirjoittaa tähänkin keskusteluun "tilapäivitystä". Olen mielestäni edistynyt anteeksiannon saralla siinä mielessä, että en koe enää menettäväni energiaa menneisyyteen kyseisen henkilön takia. Koitin tähän asiaa muuten itse asiassa Myssin kirjoista nappaamaani tekniikka, millä voi "hakea oman energiansa" menneisyydestä ja se tosiaan on auttanut. =) Oletteko itse kokeilleet samaa?

Aika paljon olo keventynyt noista asioista ja kun on oikeasti oppinut päästämään irti osista asioista. Välillä se on helpompaa ja välillä jotkut asiat tuottavat vielä onkelmia, mutta paremmalla tiellä ollaan. Nyt on jopa sellainen olo, että voisin hymyillä nähdessäni menneisyyteni henkilöitä uudestaan.

[^^Queen Nefertiti^^]

vaihdan nyt raa´asti suomenkieliseen


Mieli
Anteeksiantaminen antaa voimaa
Anteeksianto on vaikeaa, etenkin kun on loukkaantunut kaikkein rakkaimman vääryyksistä tai ilkeistä sanoista. Katkeruudesta luopuminen on kuitenkin vapauttavaa: se antaa voimia jatkaa eteenpäin.
anteeksiantoViha, häpeä ja syyllisyys rasittavat fyysisesti. Pitkään jatkuttuaan kielteiset tunteet saattavat uuvuttaa meidät täysin. Anteeksi antaminen helpottaa.

Helsinkiläinen lastenpsykiatri, psykoterapeutti Tuulikki Saaristo ei lakkaa hämmästelemästä anteeksiannon parantavaa vaikutusta. Kun luopuu katkeruudestaan, ihminen rentoutuu, uni alkaa maistua paremmalta, masennus ja ahdistus vähenevät.

Tuulikki Saaristo löysi anteeksiannon terapeuttisena välineenä oman meditaatioharrastuksensa avulla.

– Monet ongelmistamme johtuvat siitä, että tulemme huonosti toimeen tunteidemme kanssa. Joko niitä ei uskalleta kohdata tai sitten joudumme kokonaan tunteidemme vietäväksi, kielteiseen tunnekoukkuun. Ryhdyin etsimään jotain, mikä tekisi saman kuin meditaatio: sallii tunteet, mutta estää samalla joutumasta niiden valtaan. Anteeksianto tuo pintaan tunteita, mutta mikä on erityisen hienoa – ne ovat paremmin hallittavissa.

Saaristo puhuukin mielellään tunteiden siedätyshoidosta: anteeksianto annostelee kielteisiä tunteita pienissä erissä ja tekee niistä helpommin siedettäviä. Anteeksianto irrottaa meidät tunnekoukusta, se antaa meille hiukan etäisyyttä pohtia asiaa uudesta näkökulmasta.

Anteeksi ensin itselle

Anteeksi pyytäminen ei ole helppoa, sillä samalla joutuu myöntämään syyllisyytensä, sen että ei olekaan virheetön. Itselleen anteeksi antaminen on usein kaikkein vaikeinta.

– Me suomalaiset olemme erityisen syyllisyydentuntoista kansaa. Häpeä ja pelko on juurrutettu meihin syvälle, Saaristo arvioi.

Kun ensin antaa itselleen anteeksi, on helpompi pyytää anteeksi toiselta. Anteeksianto lieventää tai ainakin auttaa kestämään syyllisyyttä. Jos ei pysty antamaan itselleen anteeksi, jää helposti syyllisyydentuntonsa vangiksi eikä pääse eteenpäin.

Tuulikki Saaristo opettaa anteeksiannon tekemistä pienellä harjoituksella, joka toistetaan iltaisin sängyssä juuri ennen nukkumaanmenoa. Siinä sanotaan hiljaa mielessä muutaman kerran ”minä annan itselleni anteeksi”. Jos anteeksiannon kohde on joku muu, sanotaan ensin hänen nimensä ja sen jälkeen ”minä annan sinulle anteeksi”.

Saaristo pitää menetelmää mainiona, koska se ei edellytä vielä aitoa valmiutta anteeksiantoon. Sanat voi sanoa mielessään, oli olo millainen tahansa, ja ne alkavat unen aikana tehdä työtä piilossa olevien tunteiden kanssa.

Tunteet kuoriutuvat kerroksittain

Anteeksianto vaikuttaa useimmilla hyvin nopeasti. Anteeksi antaminen rentouttaa niin, että uni tulee helpommin ja aamulla on levännyt olo. Yllättävää on, että anteeksiantoa harjoitteleva kokee itsensä virkeämmäksi, vaikka saattaakin nähdä painajaisia, kun kielletyt tunteet jylläävät unissa.

– Useat kokevat anteeksiannon myönteiset vaikutukset heti, mutta tuntemukset ovat yksilöllisiä. Sekin on jo pieni voitto, kun pahan olon hetket lyhenevät ja hyvän olon hetket pitenevät, Saaristo muistuttaa.

Jotkut ovat tilittäneet pettymystään, kun mieleen tulee koko ajan uusi ryväs tunteita käsiteltäväksi, mutta siihen on vain totuttava. Usein tuoreilla loukkauksilla on juurensa hyvinkin kaukana.

– Kielletyt tunteet tulevat pintaan omassa rytmissään. Anteeksiannon prosessi on kuin sipuli, josta kuoritaan ensin päällyskerros ja sitten seuraavat kerrokset.

– Voimakkaita tunteita ei pidä pelätä. Tärkeintä on osata tunnistaa, mihin toimintaan ne meitä haastavat.

Saaristo toteaa, että ihmiset ovat kasvukehityksensä aikana joutuneet tunkemaan piiloon paljon itsestään. Vanhemmat, opettajat ja muut aikuiset tekevät esimerkiksi temperamenttiselle lapselle selväksi, että hiukan hillitympi käytös olisi suositeltavaa. Luonteen muokkausta tapahtuu koko ajan, ja vaikka meidän ei aikuisena tarvitsisi enää välittää niin paljon
muiden mielipiteistä, me teemme itsellemme rajoittavia käytösnormeja. Jatkamme tunteidemme piilottelua häpeän pelossa.

– Kuitenkin tunteet ovat myös fyysisiä. Ne ovat automaattisia reaktioita, jotka ovat perua ajalta, kun olimme tiiviimmin osa muuta eläinkuntaa.

– Kielletyt tunteet rasittavat ruumistamme. Viha on voimakas hormonaalinen tila, jonka aikana lihakset ovat jännittyneitä, verenpaine nousee ja adrenaliinia erittyy tavallista runsaammin. Pitkällinen vihanpito kuluttaa meitä tavattomasti. Vaikka pettäjänä olisi ollut meille hyvin rakas ihminen, ei vihanpito auta: vääryyshän on jo tapahtunut. Koston hautominen ei sekään tuo mukanaan mitään hyvää. Menneisyyttä ei voi muuttaa, siksi on keskityttävä tulevaisuuteen.

Sisäinen sovituksen rytmi haastaa

Tuulikki Saaristo uskoo, että meihin on rakennettu sisään paitsi fyysinen myös henkinen kehitysrytmi. Aivan kuin lapsi saa suurin piirtein tietyn ikäisenä hampaat tai oppii kävelemään, puhumaan ja lukemaan, samalla tavalla meissä on sisäinen sovituksen rytmi. Se työntää meidät kohtaamaan ristiriidat tietyissä elämänvaiheissa. Erityisesti elämän murroskohdat ovat sellaisia, että ne nostavat ristiriidat esiin. Tällaisia hetkiä ovat muun muassa lapsen syntymä, avioero tai omien vanhempien kuolema. Myös oma lähestyvä kuolema voi saada yrittämään menneisyyden haamujen karkottamista.

Anteeksi antaminen on tahtotoimintaa. Aivan kuin pystymme tahdollamme jatkamaan vihanpitoa, pystymme myös päättämään, annammeko anteeksi vai emme.

– Anteeksi antaminen ei merkitse, että hyväksyisi väärän toiminnan, eikä se myöskään tarkoita, että unohtaisi asian, päinvastoin se tuntuu parantavan muistia.

Anteeksianto auttaa eniten anteeksi antajaa. Aito anteeksianto johtaa aina muutokseen – ja yleensä myönteiseen suuntaan.

Nina Korhonen, Hyvä Terveys

[Ratkaisu]

Mielestäni sillä pyytääkö toinen anteeksi ei ole suurtakaan merkitystä. Toki on aina mukavampi saada se anteeksipyyntö, mutta anteeksiantamisen tulee mielestäni lähteä itsestä, ei vain sen takia, että toinen on sitä pyytänyt.