Hei Pia!
Lähetin sinulle sähköpostia 6.4. ja kun en vielä ole saanut vastaustasi niin kopioin kysymykseni tälle foorumille. Jos vaikka jotain näkisit tälle onnettomalle tytölle
Suhteeni loppui kuukausi sitten. En olisi halunnut suhteemme päättyvän vaikka ehdotinkin sitä
miehelle. Huomasin, että hän epäröi vaikka ei sitä suoranaisesti
sanonutkaan. Alussa hän oli innoissaan suhteestamme ja vakuutti, että
pitkä välimatkamme ei ole este ja vihjaili jopa yhteisestä
tulevaisuudesta. Alussa olin skeptinen, mutta myöhemmin alkoi
tuntumaan, että tästä saataisi tullakin jotain. No eipä tullut =(
Nyt
on sitten pään tyhjennyksen aika. Mietin, miten minua voi seurata musta
pilvi vuodesta toiseen. Olen ollut monta vuotta valmis vakavaan
suhteeseen ja kaikkeen mikä oikeaan parisuhteeseen kuuluu. Erosin
lasteni isästä 11 vuotta sitten ja vuosia meni selvitessä siitä kovasta
kolhusta ja silloin minulla ei ollu valmiuksia uuteen suhteeseen.
Olen tavannut muutamia miehiä näinä 11 vuoden aikana. Eikä niistä mitään
pahaa sanottavaa ole. Silloin kun minä olen ollut valmis suhteeseen,
mies ei ole ollut ja silloin kun mies olisi halunnut suhteeseen en ole
ollut valmis.
11 vuotta yksikseen (tietty on lapset) on aika pitkä
aika. Tuntuu ihan hullulta, etten ole näitten vuosien aikana löytänyt
kumppania rinnalle.
Levoton on olo. Voisin olla valmis myymään taloni
ja vaihtaa maisemaa mutta pelottaa kun ei ole selkeää suuntaa =(
Työttömänä ehtii miettimään kaikenlaisia asioita jopa liian kanssa
Olisi
kiva jos saisit jotenkin tästä kiinni. Ehkäpä voisit valottaa hieman
tulevaisuutta.
Keväisin terveisin
Susanna