Hei,
olen tässä paukuttanut päätäni oppimisen muuriin ja ajattelin sitten jakaa otsamustelmani ja muurin takaisen puun oksilta varisseet hedelmät kanssanne. Niin kuin toivon teidänkin tekevän.
En osaa laittaa kokemuksiani ainakaan näin nopealla ajatuksella minkään tietyn merkkini alle, vaan ihan jutustelemalla nyt etenen ja katson mitä tulee vastaan.
Heikkouteni:
Vallitseville oloille sokeus, realismin puute. Samalla kun voin olla äärirealisti, kehitän mielettömän avaruudenvalloitussuunnitelman, jolla parannan koko maailman. Sokeutta on myös pelkuruus, pelko kohdata suoraan, se mikä piinaa, ottaa aivoon, pelottaa, jännittää.
Olen lykännyt yhtä puhelinsoittoa potentiaaliselle työnantajalle 4 päivää...
Olen lykännyt allergiatestejä 6 vuotta.
Olen lykännyt kitaransoiton oppimista 10 vuotta, vaikka koko ajan olen halunnut sitä oppia soittamaan.
Ehkä tunnettekin tällaisen toteaman: Kaikki mitä vastustat, tulee pysymään elämässäsi.
Heikkoudessa tulee vastaan se, etten minä tahdo myöntää olevani heikko, huono, osaamaton, kiukutteleva, raivostunut, kusipäinen, arkaan kohtaan yrittävä, laiska, viitsimätön jne. Ne ovat kuitenkin yhtä läsnä arjessani sanoina kuin positiivisemmat ihmisyyden määreet.
Ehkä heikkoudesta saa vahvuuden hyväksymällä se osaksi itseä. Esimerkiksi tiedostamalla oman vastuunväistelyni omasta elämästäni ja hyväksymällä sen osana itseäni, voin jatkossa tehdä päätökset tietoisemmin ja vaientaa nalkuttavan itsesyytöksen äänen pääkopasta. Relatessa relaan, koska olen joko tehnyt päätöksen olla tekemättä mitään ns. hyödyllistä tai tehnyt jotain.
Nämä heikkouksien hyväksymiset liittyvät nyt jollain tavalla tämän hetkiseen kasvuprosessiini, aikuistumiseen ja omilla jaloilla seisomiseen. Sukuni naiset ovat vahvoja, ja olen ehkä sairastanut kuvitelmaa, etteivät vahvat naiset tai miehet SAA olla heikkoja. Mutta heikkouden kautta ihmisyys täydentyy. Kukaan ei ole vahvuudessaan täysi, täydellinen ja siten ollen muutokseen kykenemätön tai kyvytön. Kaikilla meillä on itsestämme ja ihmisyydestä opittavaa.
Sitä nyt siis tässä yritän tankata ja opetella. Mietin kuinka "hyväillä heikkouksia", ottaa ne kauimmaiseen nurkkaan ajetut villikissat sieltä syliin ja paijata niille parempi olo. Otan ehkä niskasta kiinni, mutta nostan syliin ja katselen puolelta toiselle.
Prosessissa siis: allergia hoidossa. Kitaranopetus hoidossa, vaikka olenkin sitä harjoittaessani uhmaileva puberteettinuori. Nyt vielä seisomaan omilla jaloilla. Ihan hyvät jalat ne ovat.
Ajatuksia?
Kommentteja?