seuraava »

[outituulikki]

Voi, itseasiassa me emme asu yhdessä, vaikka NIIN haluaisin. Joskus tunnen olevani paketti, joka noudetaan, kutsutaan paikalle tai jonka luo mennään, kun ei ole muuta tekemistä...Sitten joku kaveri soittaa, ja taas on mentävä. Miksi, sitä en tajua!

Jos minusta olisi kiinni, ripustautuisin kuitenkin vielä tiukemmin.

No, sisimmässäni ymmärrän sen, etten voi ikuisesti olla varjona toiselle ja että oma ilmiselvästi palvova asenteeni on haitaksi koko suhteelle ja eniten itselleni.

[Usvametsä]

Sitä tässä opetellaan. Mulla vähän sama vika, kuin outituulikilla, että ajattelee ja peilaa asioita toisten kautta.

Tää onkin mun varsinainen elämäntehtäväni, oppia rakastaa itteeni ja tekeen päätöksiä ja luottaan itteeni ihan omien tuntemuksien kautta, syyttelemättä ketään muuta tai "pakottamatta" ketään muuta tekeen päätöksiään, jotta minä voin sitten sen jälkeen tehdä omat päätökseni.

Kuullostaa varmaan hiukkasen omituiselta niistä, jotka on tottuneet tekeen itte omat päätöksensä muilta kyselemättä. Olen lapsesta asti yrittäny olla vaivaton, mukautuvainen, "ympäristöystävällinen" ja mitä vielä... hajuton, mauton......

Joopajoo.... alkaa menee melankooliseks 

Mut näin se elämä vaan vähän kerrallaan opettaa, joskus hellemmin, joskus rankemmin.

Päämääränä   

[elviira]

Mietin kysymystä ja luin muiden vastauksi havaitakseni että olen jo pitkään ollut vähän hakoteillä itseni kanssa. Peilaan selkeästi omaa minääni toisen ihmisen kautta. Minulla on hyvä olla, kun tuo toinen on kanssani ja hyvällä tuulella. Rakastan itseäni hänen varjossaan.

Pahana päivänä, kun hän haluaa olla omissa oloissaan eikä minun kanssani, olen levoton, itkuinen ja eksyksissä, harhailen ja odotan kutsua kuin pieni koira!

Miten opin rakastamaan itseäni, miten saan vahvuuteni takaisin!


Hei Outituulikki,

veit "jalat" suustani, et ole yksin sen tuntemuksen kanssa, minä olen myös samanlainen, mutta eiköhän me joskus opita 

t. Elviira

[Stareyes]

Outituulikki
Oi voi, nyt sua pompotetaan, olen pahoillani .
Mielestäni tämä juuri sitoo sinut toiseen kiinni ja näin ollen olet löytämättä itseäsi, koska elät toisen kautta.

Todellinen rakkaus, mitä sitten lieneekin, ei sido, ei käske, ei komenna, todellinen rakkaus sanoo: minä rakastan sinua olet millainen tahansa tai teet mitä tahansa

Minä tiedän, mitä on läheisriippuvuus, tiedän mitä on kulkea omissa saappaissa, järkyttäen läheisiäni.
Itselläni menossa Uranuksen Vapauksen Tuulet, eriasia on sitten, mitä valitsen, se jää nähtäväksi, ja lopputulosta en voi varmistella.......

Vain irtiolevana toisesta voit löytää minuutesi ja rakastavuutesi. Hyväksy itsesi sellaisena kuin olet, varjominäsi  mukaan lukien.
Sano vaikka joka ilta: "minä rakastan itseäni ja sitä p.....mäisyyttä ja niitä kurjia puolianikin, sillä ilman niitä en voi olla se, mikä olen - Minä.
Siis rakkaus olkoon kanssani!"

Tiedän, itse opettelen tätä samaa edelleen ja voin vakuuttaa, ettei se ole helppoa.
Enkeleitä ja rakkautta itsetuntemuksesi tielle
toivoo
Stareyes

[Mirjam]

Jäinpä oikein pohtimaan tätä kysymystä...
Lopun viimeksi en ole itselleni mikään objekti tässä mielessä, sudjekti ennemminkin...

Kaikkihan objektiiviset näkemykset ja kokemukset itsestä lähtee mielestä ja subjektiivinen kokemus on läsnäoloa...

Vaikka joissainhan 'menetelmissä' opetetaan tarkkailemaan itseään omasta olemuksesta käsin...mutta voiko läsnäolo tarkkailla? Mieli voi...läsnäolo kokee ilman minkäänlaista 'tulkintaa'.

Joten, objektiivisesti tunnen itseäni kohtaan monenmoisia tunteita, joista varmasti yksi on rakkaudeksi nimetty tunne, mutta ... olen vaan...minä itse,,joten...rakastanko siis itseäni?  

[aQuarius~]

Rakastan itseäni,tai ainakin yritän.. Kyllähän siinä tietenkin menee raja, en todellakaan ylpeile Pidän yleensä huolta omista asioista enkä anna muille oikein varaa auttaa Tosin joskus autan liikaa muita ja unohdan sitten itseni... Mutta oikeasti jokainen joutuu vastaa itse itsestään ja siihen tarvitaan kyllä rakkautta itseään kohtaa ja myös uskoa

Mutta kyllä minusta muutkin pitää ottaa huomioon ja muiden neuvot mihin yritän tähdätä ainakin itse.

ps. joskus tekee hyvää kun katsoo peiliin ja vaikka tulisi millasia ajatuksia tahansa, niin sanoo "jumaliste mä olen hyvännäkönen! "  Siinä saa rohkeutta ja itsetunto kasvaa. 

[susanna06]

Tottahan se on, että itsestään täytyy pitää huolta. Nykyään elämä on kovin kiireistä ja siitä syystä emme aina muista pysähtyä miettimään omia voimavarojamme.

Eikös vanha sanontakin mene :" JOTTA VOIMME RAKASTAA MUITA, MEIDÄN TÄYTYY OSATA ENSIN RAKASTAA ITSEÄMME."

Taitaa olla kyllä tyypillistä suomalaisille välittää enemmän muista kuin itsestään tai ainakin me löydämme itsestämme paljon enemmän huonoja kuin hyviä asioita, vaikka todellisuus ei näin ole. Se on sitä vaatimattomuutta.

Minusta jokainen ihminen on omalla tavallaan rakastettava ja arvokas, meissä kaikissa on jotakin kaunista ja mukavaa. Kaikista ei toki tarvitse pitää, mutta ketään ei saisi vihata...ainakaan sydämensä pohjasta.

Siinäpä onkin näppärää mietittävää, miten voisin rakastaa itseäni tänään.

[Ippuska]

Jäinpä oikein pohtimaan tätä kysymystä...
Lopun viimeksi en ole itselleni mikään objekti tässä mielessä, sudjekti ennemminkin...

Kaikkihan objektiiviset näkemykset ja kokemukset itsestä lähtee mielestä ja subjektiivinen kokemus on läsnäoloa...

Vaikka joissainhan 'menetelmissä' opetetaan tarkkailemaan itseään omasta olemuksesta käsin...mutta voiko läsnäolo tarkkailla? Mieli voi...läsnäolo kokee ilman minkäänlaista 'tulkintaa'.

Joten, objektiivisesti tunnen itseäni kohtaan monenmoisia tunteita, joista varmasti yksi on rakkaudeksi nimetty tunne, mutta ... olen vaan...minä itse,,joten...rakastanko siis itseäni?  

Oikun tuli nuoruus ja Krishnamurtin kirjoitusten lukeminen mieleeni, ihan oikeasti se TUNNELMA tulvahti elävästi sieltä jostain kaukaa - tietenkin sanoinkuvaamaton mutta ihana muisto 

[metsätonttu]

Mietin kysymystä ja luin muiden vastauksi havaitakseni että olen jo pitkään ollut vähän hakoteillä itseni kanssa. Peilaan selkeästi omaa minääni toisen ihmisen kautta. Minulla on hyvä olla, kun tuo toinen on kanssani ja hyvällä tuulella. Rakastan itseäni hänen varjossaan.

Pahana päivänä, kun hän haluaa olla omissa oloissaan eikä minun kanssani, olen levoton, itkuinen ja eksyksissä, harhailen ja odotan kutsua kuin pieni koira!

Miten opin rakastamaan itseäni, miten saan vahvuuteni takaisin!

Hyvä Outituulikki! Sait sydämeni värähtämään iloisesti, kun näet asian noin selkeästi. Ja selkeästi osasit sen ilmaista!    Mutta juuri asian näkemisestähän sinä ponnistat eteenpäin. Haluan töniä sinua lempeästi eteenpäin. Olet mahtava tyyppi! Metsätonttu

[Vajra]

Minusta itsekeskeisyys on typerää muilta ihmisiltä
koska siinä ei keskitytä minuun.

[Lemmikki]

Tokihan minä itseäni rakastan - olematta silti itserakas. Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi, niinhän se käsky kuuluu ja se tarkoittaa, että itseäänkin pitää rakastaa. Ei voi antaa, jos ei ole mitään annettavaa. 

[Theus]

Voi, itseasiassa me emme asu yhdessä, vaikka NIIN haluaisin. Joskus tunnen olevani paketti, joka noudetaan, kutsutaan paikalle tai jonka luo mennään, kun ei ole muuta tekemistä...Sitten joku kaveri soittaa, ja taas on mentävä. Miksi, sitä en tajua!

Jos minusta olisi kiinni, ripustautuisin kuitenkin vielä tiukemmin.

Ihminen ei aina huomaa, että se mikä tässä maailmassa kantaa rakkauden nimea ei itseasiassa olekkaan sitä. Rakkaus ei suinkaan ole mikään vankila sillä rakkaus  on vapautta. Rakkaus haluaa päästää vapaaksi ja tehdä onnelliseksi. Silti teemme rakkauden nimissä joskus hyvin kyseenalaisia tekoja.
Kuinka paljon sinussa on rakkautta?
Rakkaus hyväksyy kaiken.

Tämä on rakas aihe 
Itse ajattelen, että rakkaus on meille kaikille luonnollinen olotila ja jos itsensä hyväksyminen on vielä hakusessa, silloin mielesi luonnollisen olotilan tiellä on vielä jotain joka ei sinne kuulu. Tähän anteeksianto on loistava harjoitus, sillä rakkaus ja anteeksianto ovat hyvin lähellä toisiaan.

Kaikki ihmissuhteet - ja eritoten ne läheisimmät - ovat mielemme peilejä. Tämän asian hyväksymiseen minulla meni tovi, mutta sen jälkeen rupesin arvostamaan läheisiäni aivan eri tavalla. Todellisuudessa et voi antaa anteeksi kuin itsellesi. Tai voit - voit antaa kumppanillesi anteeksi sen mitä hän ei tehnyt sillä kaikki on vain mielesi heijastumaa ja sinun alitajuinen syyllisyys eli pelko projisoi kokemuksen. Jokainen kohtaaminenon pyhä sillä siinä rakkaus kohtaa itsensä. Läheisimmät ihmisuhteet ovat rakkauden oppitunteja, peilimme vain näyttää mitä voisimme vielä antaa anteeksi ja vapautua. Vapaus on rakkautta. 

[Asterix]

Voi, itseasiassa me emme asu yhdessä, vaikka NIIN haluaisin. Joskus tunnen olevani paketti, joka noudetaan, kutsutaan paikalle tai jonka luo mennään, kun ei ole muuta tekemistä...Sitten joku kaveri soittaa, ja taas on mentävä. Miksi, sitä en tajua!

Jos minusta olisi kiinni, ripustautuisin kuitenkin vielä tiukemmin.

Ihminen ei aina huomaa, että se mikä tässä maailmassa kantaa rakkauden nimea ei itseasiassa olekkaan sitä. Rakkaus ei suinkaan ole mikään vankila sillä rakkaus  on vapautta. Rakkaus haluaa päästää vapaaksi ja tehdä onnelliseksi. Silti teemme rakkauden nimissä joskus hyvin kyseenalaisia tekoja.
Kuinka paljon sinussa on rakkautta?
Rakkaus hyväksyy kaiken.

No sitten justiinsa näin Theus!

Tässä varmaan se ydinsyy siihen, että tässä on menossa jo ties kuinka mones
ukkomies pitkällä juoksulla, hääni olen perunut aika monta kertaa
ja näistä kaikista viisastuneena todennut, että minulle sopii parhaiten
avioliitto, joka perustuu ystävyys-suhteelle gay-miehen
tai/ja vastaavasti vanhemman varakkaan herrasmiehen kanssa.

Molemmat, jos ne esim. lapsen haluavat, joutuvat todella haluamaan sen,
kuin myös, jos vihille vievät naisen. Molemmat tosin eri syistä.

Sopimus ystävien kesken on aivan eri kantissa kuin tavallisen oman ikäisen heteromiehen kanssa,
joka on vaatimassa ja painostamassa sitä ja tätä ja soittelemassa perään,
että missä olet, miksi olet, kenen kanssa, miksi sen kanssa, milloin tulet,
miksi tulet niin myöhään..?
  

Mutta asiaan...
Rakastan itseäni! Niin paljon, että muut saattaa olla kateellisia
ja/tai pitää minua egoistina.

Olen ihan täynnä itseäni, kuten kuka tahansa jumalattoman rakastunut on
rakkauden kohdettaan.

Haluan ja pyrin antamaan itselleni (=rakkauden kohde) vain kaikkein parasta kaikessa
tehdäkseni itseni (=rakkauden kohde) mahdollisimman onnelliseksi
ja rakastamaan minua (=rakastajaa~rakkauden kohdetta) takaisin. :

Minulla on hetkiä jolloin joudun soimimaan itseäni ja antamaan anteeksi oikein roppakaupalla,
kuten esim. olen päästellyt pahoja sammakoita suustani jossain tilanteessa,
olen juonut liikaa shampanjaa/proseccoa ja koko seuraava päivä on pilalla,
olen pistänyt suustani alas liikaa tai/ja epäterveellistä ruokaa ja lihonut,
tehnyt jotain sellaista, että argh , yleensä tuon liian shampanjan/proseccon yhteydessä,
en ole antanut itselleni aikaa, en vienyt itseäni urheilemaan, ulos, kauneudenhoitoihin tms,
laiskotellut pitkään jonkun asian suhteen, ai..! mutta sitähän minä teen koko ajan.

Mikäpä rakkauden kohde koskaan olisi virheetön ollut.

[Esmiralda]

Voi, itseasiassa me emme asu yhdessä, vaikka NIIN haluaisin. Joskus tunnen olevani paketti, joka noudetaan, kutsutaan paikalle tai jonka luo mennään, kun ei ole muuta tekemistä...Sitten joku kaveri soittaa, ja taas on mentävä. Miksi, sitä en tajua!

Jos minusta olisi kiinni, ripustautuisin kuitenkin vielä tiukemmin.

Ihminen ei aina huomaa, että se mikä tässä maailmassa kantaa rakkauden nimea ei itseasiassa olekkaan sitä. Rakkaus ei suinkaan ole mikään vankila sillä rakkaus  on vapautta. Rakkaus haluaa päästää vapaaksi ja tehdä onnelliseksi. Silti teemme rakkauden nimissä joskus hyvin kyseenalaisia tekoja.
Kuinka paljon sinussa on rakkautta?
Rakkaus hyväksyy kaiken.

Tämä on rakas aihe 
Itse ajattelen, että rakkaus on meille kaikille luonnollinen olotila ja jos itsensä hyväksyminen on vielä hakusessa, silloin mielesi luonnollisen olotilan tiellä on vielä jotain joka ei sinne kuulu. Tähän anteeksianto on loistava harjoitus, sillä rakkaus ja anteeksianto ovat hyvin lähellä toisiaan.

Kaikki ihmissuhteet - ja eritoten ne läheisimmät - ovat mielemme peilejä. Tämän asian hyväksymiseen minulla meni tovi, mutta sen jälkeen rupesin arvostamaan läheisiäni aivan eri tavalla. Todellisuudessa et voi antaa anteeksi kuin itsellesi. Tai voit - voit antaa kumppanillesi anteeksi sen mitä hän ei tehnyt sillä kaikki on vain mielesi heijastumaa ja sinun alitajuinen syyllisyys eli pelko projisoi kokemuksen. Jokainen kohtaaminenon pyhä sillä siinä rakkaus kohtaa itsensä. Läheisimmät ihmisuhteet ovat rakkauden oppitunteja, peilimme vain näyttää mitä voisimme vielä antaa anteeksi ja vapautua. Vapaus on rakkautta. 

Puhut kauniisti rakkaudesta! Minunkin mielestä vapaus on puhtainta rakkautta, se että antaa toiselle vapauden olla oma itsensä, vapauden täyttää omaa tahtoaan. Se kaikki kuulostaa surulliselta, mutta jos voi löytää aitoa rakkautta itseäänkin kohtaan mm. suomalla sitä vapautta, mitä se sitten lieneekään (yhtä kyseenalainen vaikea käsite kuin rakkauskin) voi löytää aivan toisenlaisen 'minän' ja 'sinun'.

Rakkaus on suurimmassa määrin myös irtipäästämistä ilman kaunaa. Vaikeaa...

[Norna]

 Opettelen rakastamaan itseäni  . Lähiaikoina olen tiedostanut itsestäni taas uusia piirteitä jotka eivät ole ensialkuunsa kauhean miellyttäviä mutta nekin pitää hyväksyä eikä se ole kauhean helppoa. Itsearvostukseni on kuitenkin aika korkea, mutta se helposti kääntyy ylpeyden puolelle joka ei kovin rakastava tunne ole  .
 Hyväksyä kaikki puolet itsestään ja rakastaa niistä jokaista, se on pyrkimys mutta vielä on jonkun verran matkaa  .