levoton, minäkin olen elämäni puolivälissä ja ajattelen juuri noin, miksi rakastua kun pitää taas luopua, kohtahan se varmaan loppuu, miksi se kestäisi, mihinköhän se loppuu, miksihän se ei ole kohta samaa mieltä kun alussa vaikutti että se olisi jne, jne, oikein hyvä asenne kulkea ihmisten ilmoilla. Meneekö se kenties iän mukaan? Alussa odottaa rakkautta innolla ja vaikka mitä variaatiota tulisi, kaiken on ikäänkuin "tarkoitus" todistaa että vain kaksoisliekki on se oikea ja muut tulee ja menee.
Eräs tuttavani vaikutti olevan sinut tuon ajatuksen kanssa että luopuminen on yhä helpompaa. Miten se voi olla jos hakee elämänkumppania?
Siitä runsauskortista minkä sain, joo, muuta runsautta on, kuten työtä ja rahaa ja lapsia, mutta tuntuuko se missään, se on eri asia. En halua elää kuten exä, lisätä volyymia. Pitänee herkistyä?
