Kiitos kysymystä ja mielenkiinnostasi, Ebeni
Kivien ja minun taival on alkanut tässä elämässä jo siitä, kun laitoin kuulemma kivet suuhun lapsena. Ronkeli oli ihan kaikki eivät kelvanneet ja ikinä en nielaissut, vaikka tietenkään aina ne myös kaivettiin pois suustani
Leikki-ikäisenä sitten aloin kerätä kiviä taskuun ja ämpäreihin yms. Lempipaikkani lapsena oli yleensä riippuen missä olin, kivellä. Maagisin paikka oli erään isomman metsän läpi kulkevan puron/ojan reunamilla. Vesialue oli leveä ja syvä, mutta siinä kohti isoista kivistä koostuva ja syvällä metsän muusta pinnasta. Siellä tuli istuttua ja kuunneltua metsän ääni ja katseltua auringon leikkiä puiden oksien läpi paljon. Yhtä lapsuuden kiveä kaipaan vieläkin toisinaan...
minulla oli täysin valkoinen ovaalin mallinen ja n.9cm x 5cm oleva täysin luonnostaan sileä kivi, jonka elämä hukkasi minulta. Aavistustakaan ei ole, koska edes viimeksi se on minulla ollut
Muista yhden tapauksen, jossa sain ensimmäisen negatiivisen kokemuksen kivistä. Meille kaivettiin kaivoa ja seison sen reunalla, kun isä tutki pohjaa lapiolla. Kaivurilla oli kuoppa tehty ja sellainen tukematon, eli näin jälkeenpäin viisasteltuna tyhmän rohkeaa mennä kuopan pohjalle
No, katselin yhtä maan sisästä pilkottavaa mustan ruosteista isoa kiveä ja, kun sanoin asiasta isä katsoi ylös ja kivi lähti maamassan kanssa vyörymään alas
Isä ehti juuri pois alta ja sai naarmu jalkaansa.
Mutta sitten nuoruudessani aloin harrastamaan kivien muotoilua kansalaisopistossa ja sillä tiellä ollaan. Pari SM-tason voittoa on tullut Korukivenhionnasta, mutta ei kultaa
Kivet ovat lempilapsiani... en usko, että koskaan ne jäävät kokonaan pois.
Tuossa 2000-luvun taitteessa alkoivat monet kivet tuntua olevan enemmän kuin mitä olin ymmärtänyt ja silloin törmäsin yhteen kivillä hoitoja tekevään henkilöön. Hän aikaan sain jutuillan sen, että kiinnostuin kivien energeettiisistä mahdollisuuksista... joita edelleen opettelen tässäkin kortteja nostellessa. Aina tulee uutta...
Nyt katselen taas kivimaailmaa lapsen silmin ja uskon sen avautuvan entisestään aikanaan. Kivikortit eksyivät matkaani aivan vahingossa koulumatkallani viime kesänä. Tuli tunne, että pakko piipahtaa eräässä liikkeessä, vaikka rahat oli tiukalla. Kävelin suoraan yhden hyllyn luo ja silmäni osuivat kahteen identtiseen pakkaan. Otin toisen käteeni ja tunne oli, kuin nuijalla olisi sisältäpäin humautettu. Laskin pakan pois ja mietin, olinko syönyt huonosti vai mikä ihme?
Otin toisen pakan ja sitten kumminkin vielä sen ensimmäisen ja taas humahti. Ostin sitten sen pakan
Totuuden nimissä muistutan, että aina kun nostelen kortteja otan intuitiolla (vas.kämmenen yksi kohta) kortin, josta aina tunnistan kiven. Näin muistelen itse kivien ominaisuuksia samalla (paino, kovuus, esiintyvyys yms.) ja yleensä muistan myös energiasävyjä, mutta tarkistelen omista tiedoistoistani ja asioita, jotka taas intuitiolla yhdistän tekstiksi
Eli aivan hatusta ei kaikki tule... nykypäivän trendin mukaista, että osaa myös hakea ja käyttää tietolähteitä. Olen onnellinen kun saan touhuta kivien kanssa ja koko kulkee siitä mm. halkaisijalla varustetusta viistehiottavasta jalokivestä, noihin pihalla oleviin kuutionkin kokoisiin möhkäleisiin
Paras paikka on vieläkin kesäpäivän jälkeen kivellä omassa pihassa, kun se palauttaa hehkuaan... ja silloin on pakko mennä ulos kun kuumuuden jälkeen sataa... hmmmm... se tuoksu, sitä kuvaa "hieman" saunan ensilöylyt, jos kivet ovat puhtaat
Lyhykäisyydessään näin