vähenevä kuu vesimiehessä
ennen sanottiin että Hermannilta heinään..ja sitä heinäntekoa riitti koko heinäkuun,voi niitä aikoja,seivästystä ja korjuuta,pihlajanmarjojen riipimistä heinäkuorman päältä tieosuudella,ladon orsilta akrobaattitemppuja heinäkasaan kun niitä piti painella,kintut arvilla ja hikinen olo,iltaisin uimaan,
nostalgiaa
nyt paalain on pyöräyttänyt jo useimman tilallisen heinät jo juhannuksen jälkeen latoon,silti tuo heinänkorjuun tuoksu ja tunnelma on kyllä säilynyt
omalla tavallaan,
tähän aikaan sopii tuo heinälatoromantiikkakin
tai sitten uimarannan yllättävät tapaamiset,
kun unelmoiden makaatte siellä rantahietikolla pilviä katsellen ja
se elämänne mies/nainen sattuukin tulemaan sitä aurinkoanne varjostamaan,
sanoen jotakin lyyrisen ylevää ja mieltänne nostattavaa,
te onnettomat menette ja rakastutte,ja koukussa olette,
onpahan taivaalla sellaset kuviot,mm.
,
uskokaa kokemuksen ääntä...
ja muuta aurinkoa ette sitten sen koommin kaipaakaan..
pluto
olikos tuo nyt sitten hyvä opetus,
tehdä vastoin tahtoaan olematta läsnä tekemisessään,
sorrun tuohon samaan vanhan isäni kanssa,
mutta olen yrittänyt tietoisesti muuttaa asennetta ja olla läsnä siinä hetkessä,kyllä sillä vanhuksellakin on vaistot ja tunteet tallella,
vaikkei niitä kanssaihminen aina muistakaan,
vanhana tulee lapseksi jälleen ja samanlaista huomiota ja huolenpitoa kaipaa,
turvattomia ovat hyvin usein,eivät kyllä siitä puhu,
voisi kuvitella että tuo
haavoittaa eritoten vanhuksiakin,vanhaa isää,
niin paljon on ihmissuhteissamme opittavaa
eikö?
mutta sinne rannalle unelmoimaan....
