Minä ole aina inhonnut yhteiskunnan säätelemää naiskuvaa ja sen takia en ole nuorempana oikeastaan hyväksynyt itseäni naisena. Rakastan kyllä rintojani ja muita naisellisia avujani
Kysymys ei olekaan niinkään siitä, että en haluaisi olla nainen, en vain halua olla sellainen nainen kuin yhteiskunta usein naisen määrittelee. Koska ihanteeni on nainen, jota voisi lähinnä kuvata Xenaksi tai Wonderwomaniksi, eli vahva, aggressiivinen ja sitä rataa, en ole koskaan samaistunut hentoon ja herkkään naiskuvaan.
Kaikista kauheinta minun on ollut huomata se, että vaikka mitä tekisin niin fyysisesti en voi olla koskaan yhtä vahva kuin mies joka treenaa saman verran kuin minä. En voi saada lihaksia yhtä helposti kuin miehet. Olen aina halunnut olla vahvempi kuin miehet, ja no ainakaan fyysisesti se ei ole mahdollista.
Hmm, mutta niin toteutan ehkä itseäni sitten aggressiivisesti ja intohimoisesti, mitä paheksutaan silloin tällöin naisilta. Toisaalta yhtä paljon kuin rakastankin miehisiä piirteitä rakastan myös naisellisia, tai no ainakin fyysisiä piirteitä. Ehkä olen sitten henkisesti mies, joka tykkää olla fyysisesti nainen. No mene ja tiedä. En loppupeleissä itse koe tarvetta määritellä sukupuoli-identiteettiäni tämän tarkempaan. Olen minä ja vain ja ainoastaan minä. Toisaalta nautin tietyllä tapaa siitä, että minun ei tarvitse määritellä itseäni miksikään, mikä antaa vapauden olla mitä tahansa. En halua esimerkiksi määritellä seksuaalista suuntautumistani millään tavoilla sanallisesti, mitäs sitä turhaan itseään rajoittamaan sanojen kahleilla, kun niistä vapaakin voi olla.
