Myöskin mun mielestä tuo samainen epävarmuus itsestä ja pelko omasta tulevaisuudesta
ajaa ihmisen keksimään jälleensyntymisiä, taivaspaikkoja ja lopullisia
valaistumisia ja sen semmoisia, vaikka faktaa on, että kukaan ei ole koskaan tullut
kertomaan, mitä tosiasiassa on, vaan samat madot meidät syö loppuviimein.
Samasta syystä ihmiselle on keksitty
sielu, joka muka sitten jatkaa elämää,
joka johtuu omasta epävarmuudesta ja tulevaisuuden pelosta
ja siitä johtuvasta kykenemättömyydestä tehdä tästä elämästä juuri tällä hetkellä
juuri niin onnellinen -millä sitä onnellisuutta sitten mitataankin- kuin itse toivoo.
Mitä jos sielua ei ole olemassa, vaan se onkin kehon ja aivojen metafyysinen sympioosi
ja kemiallinen yhteistyö, joka lakkaa, kun keho tai aivot kuolee?
Ymmärrän, että se on pelottava ajatus, mutta toisaalta se on aika realistinen.
Ihminen kun syntyy, elää, lisääntyy ja kuolee, niin se on täyttänyt tehtävänsä,
jonka jälkeen se on ensin ravintoa Maapallon eliöstölle ja sen jälkeen
lannoitetta ja maa-ainesta ja Maapallolla ja siten Universumissa kaikki hyvin.
Nää on näitä juttuja, että näinhän se on, mutta tarvitseeko sitä verhoa aina raottaa ja paljastaa sitä totuutta? Monelle tuollainen korkeampi voima kun on kuitenkin aika suuri pelastus, ja joku minkä varaan oma elämä on helppo rakentaa. Kauniissa kuoressa on kiva elää, kaikki on täydellistä, ei siinä välttämättä tarvitse, eikä välttämättä edes ole sillä hetkellä kykenevä kohtaamaan sitä oman mielen kurjaa todellisuutta.
"Niin kauan kun elämme unessa, olemme onnellisia." Ja onko millään muulla oikeastaan edes väliä?
Mulla on täällä yksi ystävä, joka lukee mun juttuja täältä Astrosta
ja hän kysyi multa ihan samaa, että onko ihan pakko tuhota jonkun maailman kuva
ja sen usko siihen elämäänsä jollain kylmällä ja julmalla faktalla ja realismilla,
jos sen ihmisen pärjääminen on siitä hänen mielikuvitusmaailmastaan kiinni,
siis puhkoa se miellyttävä ja sen ihmisen elämää helpottava saippuakupla,
minkä sisällä se elää?
Rehellisesti sanottuna, mä en osaa vastata tuohon. Se tekee mut vaivautuneeksi
ja sanattomaksi ja saa mut tuntemaan itseni maailman suurimmaksi kusipääksi.
MUOKS. Puuttuvia sanoja taas lauseiden sisällä.