seuraava »

[Asterix]

Tänä aamuna olen tässä miettinyt mielenterveyttä ja henkisyyttä.

Aika usea henkinen ihminen on käynyt läpi jonkun rajumman mielenterveysongelman,
-ainakin kristillisellä ja new age puolella-
mutta sitten on niitä, jotka hurahtaa "henkisessä kehityksessään"
vakaviinkin mielenterveysongelmiin.

Onko olemassa tervettä tasapainoa mielenterveyden ja henkisyyden kanssa?

Missä vaiheessa pitäisi osata olla huolissaan omasta mielenterveydestään
siinä henkisellä tiellään ja mistä tietää olevansa vielä "järjissään",
jos ihminen kuvittelee itselleen tai sitten on todellisesti, kykyjä,
energioita, yhteyksiä korkeimpiin voimiin jne ja uskoo ne tosissaan?

Miksi muuten useilla henkisisllä ihmisillä on tapana kehittyä aggressiiviseksi
ja tuomitseviksi ulosanniltaan?

Esim. funda-kristillisissä piireissä ja new age-puolella on havainnut itse,
mukaanlukien yksittäsiä oman uskonsa-julistajia, jotka ovat muutamassa vuodessa
muuttuneet sympaattisesta ihmisestä varsin jännittyneeksi ja aggressiivisen puhetavan
omaaviksi persooniksi siinä henkisellä tiellään.

Mihin se henkisen tien alkuajan universaalinen rakkaus ja suvaitsevaisuus aina katoaa?
Onko kysymyksessä kuitenkin vain valhe ja illuusio, jolla houkutellaan uusia ihmisiä
samalle, varsin petolliselle tielle?

[Ebenia]

Tänä aamuna olen tässä miettinyt mielenterveyttä ja henkisyyttä.

Aika usea henkinen ihminen on käynyt läpi jonkun rajumman mielenterveysongelman,
-ainakin kristillisellä ja new age puolella-
mutta sitten on niitä, jotka hurahtaa "henkisessä kehityksessään"
vakaviinkin mielenterveysongelmiin.

No ihmisistä sairastuu elämänsä aikana noin 1/3 mielenterveyden sairauksiin ja silti 1/3 ihmisistä ei ole mitenkään henkistyneitä/hurahtaneita, vaan ihan muutama prosentti koko väestöstä maksimissaan.

[Asterix]

Tänä aamuna olen tässä miettinyt mielenterveyttä ja henkisyyttä.

Aika usea henkinen ihminen on käynyt läpi jonkun rajumman mielenterveysongelman,
-ainakin kristillisellä ja new age puolella-
mutta sitten on niitä, jotka hurahtaa "henkisessä kehityksessään"
vakaviinkin mielenterveysongelmiin.

No ihmisistä sairastuu elämänsä aikana noin 1/3 mielenterveyden sairauksiin ja silti 1/3 ihmisistä ei ole mitenkään henkistyneitä/hurahtaneita, vaan ihan muutama prosentti koko väestöstä maksimissaan.

  1/3 osa ei mun mielestä ole muutama prosentti, kun se n. 33% väestöstä,
joka on aika valtava määrä ihmisiä.
Tuosta eri uskontokuntien edustajien mielenterveydestä on tehty Suomessakin
jonnin sortin tutkimus, ilmeisesti useampikin, niin onko sinulla tilastotietoa siitä?

[Ebenia]

^ Luepa uudelleen se viestini. En sanonut, että 1/3 mielenterveys sairauksiin sairastuneesta väestöstä on pieni määrä, vaan hurahtaneiden määrä on aika pieni prosentuaalisesti (joka ei ole millään mittapuulla 1/3 väestöstä). Eli siis mielenterveyssairauksien suora yhteys hurahtaneisuuteen on aika kyseenalaista.

[Ave^^]

Tossa kysymyksessä päästään jo siihen kysymykseen että mikä on tervettä ja mikä ei. Tavallaan että esim länsimaisessa yhteiskunnassa hyväksytään jeesuksen näkeminen, mutta samat ihmiset kyseenalaistavat idän ruumiistairtautumiskokemuksia kokevien mielenterveyden.

Terveys on aina määritelty sen mukaan mikä on ympäröivä yhteiskunta ja mikä siinä on hyväksyttyä.

Tavallaan tuo koko kysymys on ihan turha, sillä ns. terveen ihmisen prototyyppiä täältä tuskin löytyykään. Kaikilla meillä on jotain kieroutumia. Ja itse ajattelen niin että turha yrittää etsiäkään mitään terveyttä, sillä ihmisyyteen kuuluu kaikki tälläinen selittämätönkin. Joskus on ihan terveellistäkin projisoida itensä itsensä ulkopuolelle, sillä sen kohtaaminen voi olla vaikeaa.

Ebenia puhuu tuossa tilastoista, mutta siis nuo tilastot eivät kerro kuinka suuri osa hurahtaineista on näitä mielenterveydenongelmaisia, sitä tässä varmaan haettiin takaa.

[Ajatus]

No, ei ollut astrologiaa tämäkään ketju, mutta antaa mennä kun on alamäki. :

Minusta (henkisesti) kehittynyt ihminen on sellainen, joka suvaitsee kaikenlaisten ihmisten olemassaolon ja sen, että kaikilla on yhtäläinen oikeus olla sellaisia joksi ovat (usein hyvin erilaisten elämänkokemusten myötä) tulleet. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että hänen tarvitsisi suvaita heiltä aivan kaikenlaisia tekoja. Kehittynyt ihminen kunnioittaa toisen sielua (= toista ihmisenä), vaikka arvostelisikin hänen tekojaan. Sama periaate siis, kuin lasten kasvatuksessakin: tekoja suvaitaan tai ei suvaita, mutta lapsi hyväksytään omana itsenään. Teoille on olemassa sosiaaliset säännöt eli normit, jotka vaihtelevat yhteisöstä toiseen, mutta ovat kuitenkin aina olemassa.

Siinäpä tuo oma määritelmäni, lyhyestä virsi kaunis. Käytännössä esimerkiksi itse kunnioitan aina sellaista ihmistä, joka osaa olla mieluummin vaiti kuin sanoo (tai kirjoittaa) pahasti. Vaikka ei olisi niin sanotusti pitkälläkään henkisellä tiellä, voi kuitenkin aina pyrkiä parempaan. Sitä ainakin itse koitan muistaa tehdä - jos ei lopputulos aina niin "kehittynyt" olisikaan, niin olenpahan ainakin yrittänyt.

[Asterix]

^ Luepa uudelleen se viestini. En sanonut, että 1/3 mielenterveys sairauksiin sairastuneesta väestöstä on pieni määrä, vaan hurahtaneiden määrä on aika pieni prosentuaalisesti (joka ei ole millään mittapuulla 1/3 väestöstä). Eli siis mielenterveyssairauksien suora yhteys hurahtaneisuuteen on aika kyseenalaista.

No kun mun silmään sen alkuperäisen viestin voi tajuta kahdella tavalla;
Joko niin, että 1/3 osa on vain muutama prosentti ja hurahtaneita on vain muutama prosentti
ja tulkitsin sen tuoksi ensimmäisenä tuoksi ensimmäiseksi.
Mulla tosin saksan kielioppi alkaa ilmeisesti häiritä suomen kielioppia.

[Asterix]

Ebenia puhuu tuossa tilastoista, mutta siis nuo tilastot eivät kerro kuinka suuri osa hurahtaineista on näitä mielenterveydenongelmaisia, sitä tässä varmaan haettiin takaa.

Aivan. 

Mua häiritsee henkisissä ihmisissä yksi piirre yli kaiken.
Kun kristisoidaan henkisyyttä ja siinä kulkeviä ihmisiä, niin ne lähtee osoittelemaan
sormella muita, esim. koko kantaväestöä, että siellähän vasta niitä hulluja onkin
kääntääkseen koko kritiikin varsinaisesti itsestään kokonaan pois.

Miksi henkisyys ja siinä kulkevat ihmiset eivät kestä kritiikkiä tai tiukkoja kysymyksiä?
Ne kysymykset väistellään ja sormi laitetaan osoittamaan muita,
ei henkisiä ihmisiä, jotka ovat pimeydessä ja syntisiä jne.

Yhteistä ihan kaikelle henkisyydelle, oli se sitten funda kristillisyytä tai new agea
tai jotain yksittäistä omaa totuutta "korkeimmista voimista".

[Asterix]

Ylipäätään mä olen miettinyt sitä, että kun henkisyyttä ja siinä kulkevia ihmisiä kritisoi
tai esittää hiukan tiukempia kysymyksiä, niin ne perustelut jää aina hyvin kevyiksi
olkien kohautuksiksi ja kääntämiseksi osoittava sormi muihin, itsestä pois
-siitäkin huolimatta, että he hyvin voimakkaasti ovat tyrkyttämässä "totuuttaan"
muille ja silloin niitä raskaita perusteluita tulee.

Miksi henkisyys ei kestä tarkempaa tarkastelua?
Ok, nyt henkiset ihmiset vastaa, että kyllä se kestää oikein hyvin,
mutta niitä perusteluita ei tule kuitenkaan ja syyttävä sormi käännetään
tarkastelemaan muiden vikoja itsestä pois päin.

[Rakkauden enkeli]

Onpas sangen mielenkiintoinen ja hyvä aihe Sasha.  Nyt pitää kohta hipsiä nukkumaan, mutta tulen kommentoimaan tänne aiheesta paremmalla ajalla...

[^^Queen Nefertiti^^]

onpas teillä erilainen Jeesus-kuva. on muuten Palmusunnuntai, kristilliset traditiot on ihan jees. jos olisin synt muslimimaahan, olisi vähän eri kuvio..

itseä kiinnostaisi joskus verrata Koraania, Talmudia, kristinoppia, hindulaisuutta, buddhalaisuutta ja new agea keskenään; new age ehkä avaramielisin, suosittu tietyissä osissa maapalloa, itään päin kallellaan jne. kuuluuko shamanismi new ageen jotenkin=

http://fi.wikipedia.org/wiki/Uskonto

Kymmenen suurinta uskontoryhmää

Maailman kymmenen suurinta uskontoryhmää ovat:

   1. Kristinusko 2,1 miljardia
   2. Islam 1,3 miljardia
   3. Hindulaisuus 900 miljoonaa
   4. Kiinan perinteiset uskonnot 394 miljoonaa
   5. Buddhalaisuus noin 376 miljoonaa
   6. Šamanismi, alkuperäiskansojen uskonnot 300 miljoonaa
   7. Afrikan perinteiset uskonnot 100 miljoonaa
   8. Sikhiläisyys noin 23 miljoonaa
   9. Juutalaisuus noin 13–15 miljoonaa
  10. Mormonit noin 13 miljoonaa.

Ei-uskonnollisia, ateisteja tai agnostikkoja on noin 1,1 miljardia, ja he muodostavat kolmanneksi suurimman ryhmän.[7]

no itse en astroon enää paljon perusta, oma sisäinen voima kiinnostaa ja se on Jumaluutta. ei sitä tarvitse kenellekään selittää! siinähän se vapaus juuri on.

niin ja tuohon nyt voisi lisätä galaktiset opit..

http://www.astro.fi/forum/index.php?topic=27239.15


olenko väärässä mutta minusta tämäkin aihe on käsitelty tuhanteen kertaan täällä=?
  

[Rakkauden enkeli]

Näin palmusunnuntaina kirjoitan teille oman näkemykseni asiasta...

Kuvailkaa mulle, mitä se henkisyys on?

Henkisyys on jotain mikä on läsnä koko ajan, se on kuin jokainen hengenveto keuhkoihin. Henkisyys on meissä kaikissa läsnä joko tiedostettuna tai tiedostamattomana. Henkisyys on tiedostamista, henkinen ihminen on hän, joka tiedostaa tuon hengen, sen läsnäolon ja vaikutuksen. Meissä kaikissa on henki, se jokin joka on fyysisyyden ulkopuolella, mutta samalla myös siinä läsnä ja sisällä. Henkisyyttä ei voi irroittaa tai pilkkoa ihmisestä, eikä edes kattavasti selittää. Ainakin minulla loppuvat sanat...

Henkisyys voi auttaa tiedostamaan sitä kuka on, miksi on täällä ja mikä on ylipäänsä elämän tarkoitus. Se ei kuitenkaan ole henkisyyttä, että väittää tietävänsä kaiken 100% varmuudella. Meistä kukaan ei tiedä totuutta sata prosenttisesti täällä ollessamme. Kaikki ovat erehtyväisiä, kukaan ei ole täydellinen. Eikä edes tarvitse ollakaan. Tietynlainen täydellisyys on toki tähtäimessä henkisyydessä, mutta sitä voimme olla lopulta vasta sitten jossain ihan muualla kuin tällä maaplaneetalla. Lähelle sitä voi kyllä päästä... Miten? Siihen ei tarvita muuta kuin rakkaus, kun oivaltaa mitä se on, miten se todella toimii ja vaikuttaa, niin kaikki muuttuu...  

Henkisyys on sitä että hyväksyy itsensä ja muut juuri sellaisenaan, puutteineen päivineen.  Henkisyys on pyyteetöntä rakkautta. Me olemme täällä oppimassa ja opettelemassa. Henkisyys on maailmankaikkeuden ja oman itsen opiskelemista ja tuntemista. Henkisyys on myös opettamista. Opimme ja opetamme. Henkisyys on aitoa nöyryyttä, jolla en tarkoita pokkuroimista, tai matelemista muiden edessä, vaan se on nöyryyttä  joka kumpuaa aidosta rakkaudesta ja kunnioituksesta kaikkea elämää kohtaan. Henkisyys auttaa tajuamaan elämän suuruuden ja arvon, sekä myöskin sen mielekkyyden ja tarkoituksen. Henkisyys on sitä, että elää elämäänsä oman ”korkeimman itsen”, oman sisäisen äänen/intuition johdattamana. Sitä kautta Luojamme ”puhuu”. Henkisyys on totuudellisuutta omaa itseä kohtaan. Henkisyys on sitä, että uskaltaa olla juuri sitä mitä on ja elää sen mukaan.

Käytännön elämässä?

Henkisyyden ei tarvitse erityisesti näkyä tai korostua käytännön elämässä. Se on valinta, joka joillain näkyy enmmän, joillain vähemmän. Henkinen ihminen omaa mielestäni aina, oli sitten kuinka ”guru” tahansa jonkin verran egoa. Se on erottamaton osa meitä kun täällä maapallolla elelemme. Henkinen ihminen ei vain anna sen liiaksi hallita omaa elämää. Toisin sanoen ego ei pyöritä häntä, vaan hän pyörittää egoa. Hän voi toki vihastua, tehdä virheitä jne. mutta pysyy/palautuu aina keskukseensa, miten sen nyt selittäisi... Pysyy tasapainossa ja rakkaudellisena kaikesta huolimatta. Eikä anna fyysisyyden ja materian hallita eikä kahlita henkeä. Se tapahtuu jos keskittyy liikaa tai vain ja ainoastaan fyysisyyteen. Näiden välillä pitää vallita tasapaino. Tasapaino on henkisyydessä kaiken a ja o. Ei ole siis vastaavasti myöskään hyvä leijua vain ”pää pilvissä”, vaan kannattaa myös pitää ne jalat maassa. Henkinen ihminen käy ihan yhtälailla tarpeillaan, syö ja juo. Hän myös suuttuu, omaa kaikkia inhimillisiä tunteita yms. Se on tämän fyysisen maailman perusominaisuus/tarkoitus. Me olemme henkiä, jotka olemme tulleet oppimaan fyysisyydestä jne. jne. Ei meistä kukaan täällä ollessa elä pelkällä ”Pyhällä Hengellä”, eikä ole tarkoituskaan. Ei Jeesuskaan elänyt.   Ah ihanaa, pääsinpäs taas Jeesustelemaan.  

Henkisyys on minulle henkilökohtaisesti käytännön elämässä yhtä jokapäiväistä, tavallista ja luonnollista, aivan kuten se huussissa käyminenkin.   En koskaan itse millään muotoa ole halunnut täällä kirjoittaessani henkisiä ja ”Jeesustellessani” luoda sellaista kuvaa, että haluaisin ”korottaa” itseäni jotenkin paremmaksi kuin muut tms. Olen pahoillani, jos tällaista kuvaa minusta on välittynyt. Minä nyt vain satun olemaan tällainen ”hörhö” ja kiinnostunut kaikenmaailman ihmeellisyyksistä. Ne teistä jotka ovat minut livenä nähneet tietänevät että en minä mikään niin ihmeellinen ole, ihan tavallinen tallaaja. Eli en siis ole täynnä pelkkää hörhöilyä, vaan minussa on myös se maallinenkin puoli. Kaikissa meissä on monta puolta. Jokatapauksessa aito henkisyys ei ole itsensä korottamista muiden yläpuolelle, vaan se on sen tajuamista että olemme kaikki samanarvoisia ja yhtä.  

Kuka on henkinen ja kuka ei ja mikä sen henkisyyden määrän määrittää?

Kuten aiemmin jo mainitsin, mielestäni me kaikki olemme henkisiä joko tiedostaen, tai tiedostamattomasti. Samanarvoisia silti kaikki.  


Piti vielä lisätä yksi kommentti:

Hmm, itse olen kokenut, että henkisyys tai no miksi sitä ikinä haluaakin kutsua ei tarkoita sitä, että etsisi jotain itsensä ulkopuolelta.

Näin varmaan sinulla, mutta suurin osa kuitenkin omaa henkisyyttään korostavat ihmiset
sanovat saavansa energioita, kanavointeja, profetioita, näkyjä, visioita, kundaliini jne
joltain henkiolennolta, jumalalta, jeesukselta, enkeleiltä, henkioppailta jne
ja sanovat olevansa vain välikappaleita~välittäjiä sen voiman ja maan välillä
ja mun järjen mukaan ne silloin tulee ko. ihmisen ulkopuolelta.

He eivät siis ota vastuuta siitä, koska "se annetaan, mikä annetaan"
ja hän ei voi asiaan vaikuttaa mitenkään.

Jos henkinen ihminen joutusi sanomaan, että tämä voima tulee minusta itsestäni,
niin silloin hän joutusi ottamaan myös sen vastuun omista teoistaan ja itsestään,
eikä voisi perustella esim. pahansuopaisuuttaan (ulkopuolisilla) jumalallisilla voimalla,
rakkaudella ja suvaitsevaisuudella.

Meitä on moneksi... Jotkut ehkä välttelevät vastuuta, eivätkä halua ottaa sitä itselleen. Syyttelevät muita jne. Se on mielestäni kuitenkin "väärin". Vastuuntuntoinen kanavoija ottaa aina itse vastuun kanavoinnistaan.  On muistettava, että kanavoinnin välikappaleena toimii kuitenkin aina henkilö itse ja silloin vastuu on kuitenkin aina jokatapauksessa itsellä, vaikka oikeasti kanavoisikin jotain ns. "ulkopuolista" lähdettä. Sitäpaitsi kanavointiin aina vaikuttaa kuitenkin jollain tavalla henkilön oma persoona tai tapa kirjoittaa. Kanavointi tulee kuitenkin ihmisen kautta ja tyyli muokkautuu sen mukaan, vaikka sanoma ei muutukaan aidossa kanavoinnissa. Eli siinä mielessä kanavoi aina myös jollain tasolla myös itseään. Sitäpaitsi toiset kanavoinnit säilyvät "puhtaampina" ja alkuperäisempinä kuin toiset. On myös huomattava se inhimillisen erehtymisen mahdollisuus. Kanavointeja ei toki koskaan siis kannata ottaa ehdottomina 100% totuuksina. Erittäin hyviä ja aitojakin kanavointeja kuitenkin on olemassa. Antakaa sydäntenne tunnistaa ne aidot ja totuudelliset asiat. 

[Yep]

Tänä aamuna olen tässä miettinyt mielenterveyttä ja henkisyyttä.

Aika usea henkinen ihminen on käynyt läpi jonkun rajumman mielenterveysongelman,
-ainakin kristillisellä ja new age puolella-
mutta sitten on niitä, jotka hurahtaa "henkisessä kehityksessään"
vakaviinkin mielenterveysongelmiin.

Onko olemassa tervettä tasapainoa mielenterveyden ja henkisyyden kanssa?

Missä vaiheessa pitäisi osata olla huolissaan omasta mielenterveydestään
siinä henkisellä tiellään ja mistä tietää olevansa vielä "järjissään",
jos ihminen kuvittelee itselleen tai sitten on todellisesti, kykyjä,
energioita, yhteyksiä korkeimpiin voimiin jne ja uskoo ne tosissaan?

Miksi muuten useilla henkisisllä ihmisillä on tapana kehittyä aggressiiviseksi
ja tuomitseviksi ulosanniltaan?

Esim. funda-kristillisissä piireissä ja new age-puolella on havainnut itse,
mukaanlukien yksittäsiä oman uskonsa-julistajia, jotka ovat muutamassa vuodessa
muuttuneet sympaattisesta ihmisestä varsin jännittyneeksi ja aggressiivisen puhetavan
omaaviksi persooniksi siinä henkisellä tiellään.

Mihin se henkisen tien alkuajan universaalinen rakkaus ja suvaitsevaisuus aina katoaa?
Onko kysymyksessä kuitenkin vain valhe ja illuusio, jolla houkutellaan uusia ihmisiä
samalle, varsin petolliselle tielle?

Tässä on paljon asiaa.

Juttu taitaa usein mennä niin päin, että ihminen voi pahoin ja alkaa etsiä apua myös henkisyydestä. Usein se mielletään pika-avuksi ja ihminen ponkaisee tähdenlennon tavoin sfääreihin. Jos ongelman syitä ei selvitetä, tulee ruma mahalasku - ja katkeruus.

Henkinen elämä on koko elämän mittainen prosessi. Tärkeintä on tutkia itseään, motiivejaan ja yleistä oloaan. Vaaditaan rohkeutta kohdata kipeät ja tummat tunteet.
Jos näin ei tee viha, agressiivisuus ja rakkaudettomuus nostavat päätään aina, kun ihminen törmää asiaan, joka on itsellä kesken.

Tämä ei kuitenkaan tee henkisestä ihmisestä huonoa. Hän on vain keskeneräinen.

Kuka on väittänyt, että henkiselle tielle lähteneen ihmisen pitäisi aina olla hymistelevän auvoisa ja rakkaudellinen? Jeesuskin raivosi farisealaisille.

Valaistuneena tätä ei ongelmaa ei enään ole. Mutta sitten tänne ei tarvitse enää syntyä.

Milloin sitten pitäisi huolestua mielenterveydestään?
Yleisesti ottaen oman elämän hallinta on hyvä mittari. Jos mielenterveys ei ole kohdallaan, se ilmenee usein käytännön elämässä. Ei niinkään henkisen elämän puolella.

Onko mielenterveys järkkynyt, jos on ufokontakteja? Voi olla - tai siten ei.
Jos kykenee erottamaan todellisuuden ja hoitamaan arjen rutiinit, niin ok. Jos taas ei voi mennä töihin, koska avaruuskaveri kielsi, niin silloin on syytä hakeutua hoitoon.

Olikohan se Freud, joka määritteli mielenterveyden niin, että ihminen on terve, jos hän kykenee RAKASTAMAAN ja tekemään työtä.

[Esmiralda]

Sashalta ihana pläjäys! 

Kuvailkaa mulle, mitä se henkisyys on?

Käytännön elämässä?

Kuka on henkinen ja kuka ei ja mikä sen henkisyyden määrän määrittää?

Henkisillä ihmisillä on tapana pitää inhimillisyyttä heikkoutena ja vikana,
mutta näkevät ja hyväksyvät mielellään sitä muissa, mutta eivät itsessään.

Universaalia rakkautta tai jeesuksen pelastusta kaupataan usein
"rakastan ja kunnioitan sinua puutteinesikin (kunhan pysytkin sellaisena
ja pidät minua, pelastajaasi ja hyväntekijääsi täydellisenä)"-paketissa.

Inhimillisyys (siis se kaikki viallisuus) on mukavaa katseltavaa muissa ihmisissä,
mutta ei hyväksyttävää henkisessä ihmisessä itsessään.
Miksi henkinen ihminen haluaa olla täydellinen inhimillisyyden keskellä?
Narsismia? Huono itsetunto?

Kauheasti mielenkiintosia ajatuksia, mutta sitten en jaksanutkaan kaikkiin keskittyä.

Olen henkisesti jotenkin aivan tyhjä, josta sitten ajattelenkin, että henkisyys liittyy varmasti jollakin lailla täyteen oloon... kuin ilmapallon pullistunut tila ja sitten se ruttuinen, kun se on tyhjä! Minä olen tyhjä, rutussa enkä pysty henkisyyteen ollenkaan. Sen täytyy siis olla energiaa, jonka avulla pystyn esim. vuorovaikutteiseen tilaan, vastaanottamaan ja antamaan.

Ei ainakaan sitä, että on 'uskovainen' tai intelligentti.

Ajatukselle heittäisin, että tottakai tämä kuuluu astrologiaan! Eikö juuri nuo kosmiset planeetat pyri laajentamaan ihmistä muuhunkin kuin omaan napaan tuijottamiseen ja aina muutoksessa mielestäni piilee se henkisyyden kasvu.

Mutta...siitä omasta navasta, siitä lähtee henkisyys. Olemme henkisiä olentoja yhtä lailla kuin fyysisiä. Eräässä mustalaislaulussa sanottiin kauniisti, että ...en muistakaan. 

[Esmiralda]

Nyt löytyi:

Sinulla ei ole sielua, sinä olet sielu ja sinulla on ruumis.

Tuosta otsikosta:

Sasha, etkö sinä olekin jumala? Et voi olla siis ilman! Siis kosmisessa näkemyksessä.