seuraava »

[sangviinikko]

....En nyt koko ketjua kahlannut, kun ei tuo henkisyys niin aiheena kosketa/nostata tunteita, mutta haluan kommentoioda tuota täälläkin esilletullutta ajatusta astrologian jumahtaneisuudesta ja ummehtuneisuudesta sekä keskustelun vähäisyydestä tällä foorumilla. Siitä että ei kyseenalaisteta vaan uskotaan sokeasti vanhoihin kaavoihin.
Ajattelen astrologisen symbolikielen oppimisen olevan verrattavissa vieraan kielen oppimiseen. Siis yhtä helposti tai vaikeasti omaksuttavissa kuin vieras kieli. Kun mitätahansa vierasta kieltä opiskeltaessa, niin astrologiakin vaatii tiettyjen periaatteiden ja lainalaisuuksien omaksumista, kieliopin hallintaa. Kun kieltä/astrologiaa käyttää säännöllisesti, sitä alkaa hallita ja energiaa vapautuu kikkailuun ja luoviin ratkaisuihin sen tylsän kirjakielen sijaan...
Hienoa että tällä foorumilla on niitä jotka  siis jo hallitsevat astrologiaa siinämäärin että paukut riittävät kikkailuunkin ilman että menee hakuammunnaksi. Näitä viestejä on ilo lukea ja niistä saan oivalluksia ja ne laittavat miettimään ja ennenkaikkea tutkimaan itse. Mikä on siis paljon enemmän kuin ulkoaopittu "itsestäänselvyys".
Mutta, tämä siis nyt aiheen vierestä...  
jatkakee.

[Esmiralda]

Sasha, kyllä sinä hikoilet mielestäni aivan oikean asian kimpussa.
Näen että asia herättää monenlaista tunnetta.

Mutta älä sinä samperi kuvittele, että väsymys on tekosyy ohittaa näitä asioita. Kyllä ihminen saa ihan oikeasti olla väsynyt ja puhditon! Se on todellisuutta! 

Mielessä olet ollut ja asiasi!

Ja päädyin tällaiseen:

Kyllä henkinen olotila on lähinnä sellaista rakkautta, missä on myötätuntoa ja kutsua toista kohti.
En puhu pyyteettömästä rakkaudesta, sillä usein se sekoitetaan johonkin sellaiseen, jossa on orjuutta, vääränlaista nöyryyttä ja uhrin olotilaa. Puhun sellaisesta joka syntyy vapaasti, ei pakoittaen.

Henkisyys on myös palvelemista. Ei sellaista, jota tehdään saadakseen itselle hyvää mieltä, vaan sellaista, jossa tuntee toisen olotilaa.

Uskon, että Jeesus oli oikeasti olemassa. Hän pesi opetuslastensa jalat ja osoitti sillä palvelemisen suurta merkitystä. En tiedä ymmärsikö sitä kukaan.

Uskon myös, että tänään olimme tasapainoisesti asialla sekä fyysisesti että henkisesti, kun kolme rivakkaa naista menimme auttamaan ystävän muuttopuuhissa. Hän on ollut erossa nyt narsistisesta miehestään puoli vuotta, erossa ja pelossa, ja nyt vasta kun sosiaaliviranomaiset lähtivät tukemaan, uskalsi mennä vanhaan kotiinsa hakemaan muuttotavaroitaan. Siellä kaiken pölyn ja sekamelskan keskellä kun ahersimme, jokainen meistä hiljaa kokien kaikessa siinä sen kamalan ahdistuksen, missä ystävämme oli asunut parin kymmenen vuoden ajan. Se ahdistus henki tavaroista, kaaoksesta, nurkkaan unohtuneista, kaikesta ja meitä itketti. Sen kaaoksen kautta ystävämme puhui koko menneen elämänsä.

Siinä oli fyysinen ja henkinen käsi kädessä! Se henkinen ei ole nimittäin aina jotain pumpuleissa liitelemistä, pakoa todellisuudesta. Se on karvaana todellisuutena, yhtä hyvin tuskana kuin joskus toivottavasti sitten myös vapauttajana! Kun tunnet tuskaa, tai tunnet suurta riemua, tiedät olevasi henkinen. Ilman tunteita ei henkiseen yllä.

Tämän halusin tämän sinulle Sasha kertoa. Etkä voi todellista kokemusta laittaa romukoppaan edes teravällä kritiikilläsi!

[Asterix]

Sasha, kyllä sinä hikoilet mielestäni aivan oikean asian kimpussa.
Näen että asia herättää monenlaista tunnetta.

Kaikille kuumakaisoille, joilla tunteet kuohuaa kysymyksistäni, suosittelen tätä;
http://www.ebaumsworld.com/video/watch/994557/
Minulle tuli suorastaan nirvanaa lähentelevä rento olotila pelkästä katselusta.

Kyllä henkinen olotila on lähinnä sellaista rakkautta, missä on myötätuntoa ja kutsua toista kohti.
En puhu pyyteettömästä rakkaudesta, sillä usein se sekoitetaan johonkin sellaiseen, jossa on orjuutta, vääränlaista nöyryyttä ja uhrin olotilaa. Puhun sellaisesta joka syntyy vapaasti, ei pakoittaen.

Henkisyys on myös palvelemista. Ei sellaista, jota tehdään saadakseen itselle hyvää mieltä, vaan sellaista, jossa tuntee toisen olotilaa.

Uskon myös, että tänään olimme tasapainoisesti asialla sekä fyysisesti että henkisesti, kun kolme rivakkaa naista menimme auttamaan ystävän muuttopuuhissa. Hän on ollut erossa nyt narsistisesta miehestään puoli vuotta, erossa ja pelossa, ja nyt vasta kun sosiaaliviranomaiset lähtivät tukemaan, uskalsi mennä vanhaan kotiinsa hakemaan muuttotavaroitaan. Siellä kaiken pölyn ja sekamelskan keskellä kun ahersimme, jokainen meistä hiljaa kokien kaikessa siinä sen kamalan ahdistuksen, missä ystävämme oli asunut parin kymmenen vuoden ajan. Se ahdistus henki tavaroista, kaaoksesta, nurkkaan unohtuneista, kaikesta ja meitä itketti. Sen kaaoksen kautta ystävämme puhui koko menneen elämänsä.

Siinä oli fyysinen ja henkinen käsi kädessä! Se henkinen ei ole nimittäin aina jotain pumpuleissa liitelemistä, pakoa todellisuudesta. Se on karvaana todellisuutena, yhtä hyvin tuskana kuin joskus toivottavasti sitten myös vapauttajana! Kun tunnet tuskaa, tai tunnet suurta riemua, tiedät olevasi henkinen. Ilman tunteita ei henkiseen yllä.

Tämän halusin tämän sinulle Sasha kertoa. Etkä voi todellista kokemusta laittaa romukoppaan edes teravällä kritiikilläsi!

En ole laittamassa romukoppaan. Käytännön esimerkkejähän minä olen ollut
pyytämässäkin tuosta henkisyydestä.

Editoin ainoastaan tuon jeesus-lauseen pois.

Kerro mikä tästä kaikesta tekee erityisen henkistä?
Eikö mielestäsi ihminen ilman uskoa jeesukseen, jumalaan tai "korkeampaan voimaan",
muka rakasta ystäväänsä ja auta hädän keskellä, kun hän sitä tarvitsee?

Koska olen ex-jeesustelija ja tunnen Raamatun suhteellisen hyvin,
niin lainaampa tätä henkisten ihmisten omaa sanaa ihan vain mietittäväksi teille,
henkisille ihmisille.

Matteus 5, 43-47;

Teille on opetettu: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.
Mutta minä sanon teille:

rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta,
jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia.
Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille
kuin jumalattomille.

Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette?
Eivätkö publikaanitkin tee niin?

Jos te tervehditte vain ystäviänne, mitä erinomaista siinä on?
Eivätkö pakanatkin tee niin?

Hmmm...? 

[Esmiralda]

Sasha, minä kerroin sinulle mikä siitä teki henkisen.

En voi enempää. Hyväksyn sinun rajallisuuden, toivon, että sinä puolestaan minun. 

[Asterix]

Sasha, minä kerroin sinulle mikä siitä teki henkisen.

En voi enempää. Hyväksyn sinun rajallisuuden, toivon, että sinä puolestaan minun.  

Kyllä mä ymmärrän, että sinä koit sen hengellisenä kokemuksena,
mutta ymmärrätkö, että minä en näe siinä mitään erityisen hengellistä,
vaan normaalina yhteenkuuluvuuden tunteena ystävän kanssa,
myötätuntona, empatiana, sympatiana ja auttamishaluna,
josta tulee itselle hyvä mieli -ei pelkästään sille autettavalle.

Kuka tahansa normaali psyykkeinen ihminen kokee näin.

Tätä asiaa pitäisi kait lähestyä sen kautta, että millaisina ihmisinä
henkiset ihmiset näkevät ja kokevat ei-henkiset ihmiset.
Löytyisikö sieltä vastaus?

Ovatko ei-henkiset ihmiset henkisten ihmisten mielestä kykenemättömiä
esim. auttamaan, tuntemaan (lähimmäisen)rakkautta, empatiaa, sympatiaa
tai yhteenkuuluvuutta muiden kanssa?

Mulla heräsi myöskin kysymys tuosta kertomuksestasi,
että miksi te ette auttaneet aikaisemmin tuota ystäväänne hänen tilanteessaan,
vaan riensitte vasta siinä vaiheessa apuun, kun jokin fyysinen instanssi,
tässä tapauksessa sosiaalitoimisto on ensin tehnyt varsinaisen auttamisen
ja väliintulon?

Sosiaalitoimisto on varsin fyysinen, eikä sillä ole mitään tekemistä minkään henkisyyden kanssa.
Silti se auttaa konkreettisesti -siis fyysisesti- ihmisiä heidän eri tilanteissaan,
josta varmaan kaikista eniten käytetty fyysinen apu on tuo henkisten ihmisten
paljon parjaama ja haukkuma raha.

Unicef ei ole hengellinen instanssi, kuten ei Punainen Ristikään (nimestään huolimatta),
joka muslimimaissa on nimeltään Punainen Puolikuu.
UN:kaan ei ole hengellinen instanssi.
Silti nämä FYYSISET instanssit ovat tunnettuja siitä, mitä hengelliset ihmiset pitävät
hengellisinä tekoina.  

Mikä yksinoikeus hengellisillä ihmisillä on varata itselleen kaikki ns. inhimilliset hyvät teot
ja tunteet ja tehdä niistä jotain erityisiä hengellisyyden näennäisiä tunnusmerkkejä?

Minusta Sasha on vasta tällä topikilla raaputtanut pintaa, sillä pinnan alla on paljon muutakin huomion arvoisia keskustelunaiheita.

Ja huomionarvoista on se, että vasta pintaa on raaputettu
ja useimmilla on jo tässä vaihessa vihantunteet ja vaivautuneisuus pinnalla mua kohtaan,
kun sanoja ei löydy selittämään omaa hengellisyyden laatua.

Onko niin, että ihminen voi olla hengellisesti varsin pinnallinen ihminen,
eikä vaivaudu menemään hengellisyydessä sitä helppoa, valmiiksi pureksittua
pullamössöä syvemmälle, -koskapa yhtäkkiä pelkkää pintaa raaputtamalla
ei löydykään sanoja?

Sasha,
pyydät ihmisiä kertomaan omia henkilökohtaisia kokemuksiaan omalta henkiseltä polultaan? Sinä, joka olet lytännyt henkisiksi itseään mieltävät ihmiset jeesustelijoiksi ja ties miksi. Uskon, että jokaiselle henkiselle polulle lähteneelle polut ja sen varrella vastaan tulevat tapahtumat ovat toisaalta samanlaisia toisaalta hyvin erilaisia. Ne ovat täynnä pieniä arkipäivän ihmeitä. Huikeita kokemuksia itsestä vahvana ja heikkona, suurenmoisena ja vajaavaisena, täydellisenä yhtä kaikki, sillä täydellisyyttä ei ole ilman vikoja.
Miksi ihmeessä kukaan haluaisi paljastaa sinulle sielunsa herkimpiä ja syvimpiä tuntoja, sinulle, joka et näytä ymmärtävän, koska olet haavojesi vuoksi peittänyt oman sielusi tarpeet materian, karkeuden ja järjenkäytön ylistämisen alle. Juuri tämän vuoksi saat vain fraaseja ja kanavointeja, sillä ne ovat sitä teoriaa henkisyydestä. Lue niitä, kyllä sinä niistä saat perusidean selville. Siitä eteenpäin...kaikki onkin sitten jokaisen sielun omaa kokemusta asioista. Jos haluat päästä syvemmälle, niin kokeile itse sitä polkua, älä vaadi muita riisuutumaan alasti ilkkujan edessä. Kuka niin haluaisi tehdä. Etsit syvempiä totuuksia, etkä löydä niitä muualta kuin itsestäsi. Saatat vedota siihen, kuinka sinä kyllä uskallat paljastaa itsestäsi asioita täällä, mutta ne asiat ovat vain muuriasi, jota olet rakentanut, rooliasi, jota olet huolella harjoitellut ja harjoittanut. Kuinka se olisi oman sielunsa paljastamista.

Carmen

Uskomattoman paljon pystyt sanomaan pelkän nettikirjoittelun perusteella
vailla henkilökohtaista fakta-tietoa,
mutta niinhän jokainen peilaa itseään muiden kautta,
joten olisiko kuitenkin niin, että todellisuudessa analysoitkin vain omaa peilikuvaasi?

[Eklektikko]

Onkohan koko tämän keskustelun ongelma kuitenkin vain hengellisyyden määrittely?
Tai sen määrittely, mitä on hengellinen ihminen?

Minun mielestäni on monenlaisia ihmisiä:
- niitä jotka ovat hengellisiä tietämättä sitä itse
- niitä jotka ovat hengellisiä ja tietoisia siitä, se on heille elämässä tärkeä asia
- niitä jotka haluaisivat olla hengellisiä ja ovat matkansa alussa
- niitä jotka ovat egon vallassa ja käyttävät hengellisyyttä tekosyynä egollisille teoille
- niitä jotka ovat jossain näiden välivaiheissa tai välillä yhtä ja välillä toista

Minun mielestäni olemme kaikki hengellisiä olentoja. Ainoat erot tulevat siitä, kiinnostaako koko
juttu ollenkaan, eli keskittyykö asiaan tietoisesti, innostuuko siitä, soveltaako sitä omaan arkipäiväänsä.

Kaikilla ei kaikissa inkarnaatioissa taida sellaista olla edes sielunsuunnitelmassa, välillä tehdään
ehkä ihan muita juttuja ja ollaan kiinnostuneita ihan muista asioista.

Ovatko ei-henkiset ihmiset henkisten ihmisten mielestä kykenemättömiä
esim. auttamaan, tuntemaan (lähimmäisen)rakkautta, empatiaa, sympatiaa
tai yhteenkuuluvuutta muiden kanssa?

Tämä kysymys taitaa valottaa ongelmaa, sillä oikeammin muotoiltuna se olisi:
"Ovatko sellaiset ihmiset, jotka ovat itseään hengellisinä pitävien ihmisten mielestä
ei-hengellisiä, kykenemättömiä esim. auttamaan, ...jne."

Minusta tärkeämpi kysymys on: Toimivatko ihmiset pelosta vai rakkaudesta.
Kaikki tunteet ovat nimittäin johdettavissa noista. Tunnen itse päällisin puolin
hyvin ei-hengellisiä (= tunnustuksellisia ateisteja) ihmisiä, jotka ovat paljon  kykenevämpiä
rakkaudelliseen toimintaan, kuin toiset jotka puolestaan kuvailevat itseään hyvinkin
hengellisiksi.

Hengellisyyttä on hankala tarkastella jonain ulkoa annettuna juttuna, jossa arvioidaan kriittisesti ulkopuolelta onko joku hengellinen vai ei. Minusta asia on enemmän ihmisten sisäinen juttu - yhtä intiimiä, kuin intiimihygienia - ja ulkoisesti se vaikuttaa ennen kaikkea siihen, miten ihminen toimii.

Puheet ja nimeämiset hengelliseksi/ei-hengelliseksi ovat vain puhetta. Teot näyttävät, mikä on ihmisen tila ja luonne.

[Asterix]

Kiitti Eklettikko loistavasta kirjoituksesta ja pointeista.
Tässä on sitä pohdintaa hengelliseltä ihmiseltä, mitä mä kaipaan tähän keskusteluun
ja vie ajatuksia syvemmälle miettimään.

Ensimmäistä kertaa joku laittaa minut sanattomaksi tässä topicissa,
mutta on niin hyviä pointteja, että kun selviän tästä,
niin minulla on varmasti miljoona kysymystä valmiina!

[eppana]

Ihana ketju, loistava aihe. Kiitos Sasha  !

Haluaisin vastata, mutta se tarkoittaisi sitä, että olisin täysin rehellinen elämästäni ja kokemuksistani..jostain syystä just nyt en uskalla purkautua julkiselle foorumille niistä.
Tässäpä oiva esimerkki mulle (yksi niistä miljoonista  ) "hörhön ja henkisen" haavoista jne.

Ja toisaalta, millä sanoilla sen voisi kirjoittaa ettei tule syytetyksi tyrkyttämisestä,käännyttämisestä ja muusta?

[Ratkaisu]

Hyviä kirjoituksia ollut täällä. Itse ryhdyin miettimään hengellisyyttä siten, että olen aina ihmetellyt sitä, miten helposti ihmiset "uskovat" kaikki vanhat kirjoitukset ja sen mitä muut sanovat tällä saralla. Muissa asioissa saatetaan olla varsinkin kriittisiä ja analysoivia, mutta tämä asia tuntuu olevan sellaista vanhojen totuuksien pyörittämistä. En usko, että kukaan ihminen voi täysin varmasti sanoa tietävänsä henkisyydestä mitään, sillä katsomme kuitenkin asiaa omasta inhimillisestä näkökulmastamme. Vaikka kuinka kanavoisi, niin mistä sitä tietää mistä ne "kanavoinnit" tulevat. Esimerkiksi Raamatunhan voisi sanoa olevan kanavoitua materiaalia, mutta mielestäni se on todella sen hetkeen kulttuuriin sidottu ja kuvaa lähinnä heidän kulttuurinsa normeja ja arvoja. Joten ei sekään mikään absoluuttinen  teos mielestäni ole. Joten miten tämän hetken kanavoinnit eroaisivat siitä yhtään, eivätkö nekin ole yhtä subjektiivisia?

Ja entä jos olemme ymmärtäneet väärin jotkut asiat, mistä ollaan vaikkapa joskus puhuttu symbolisesti. Esimerkiksi jälleensyntyminen ja edelliset elämät. Olen miettinyt ja itse kokenut, että elän tämän yhdenkin elämän aikana niin monta "inkarnaatiota", muutun ja kehityn niin paljon, että olen monesti jo tähän asti ollut "eri ihminen ja persoona". Lisäksi kun ajatellaan, että ihminen toteuttaa roolejaan ja persoonallisuutensa puolia joka hetki eri tavalla, niin kyllähän ihminen tavallaan elää monia elämiä yhtä aikaa, seuraa loputtomia polkuja. Miksi minun täytyisi suoralta kädeltä uskoa eläneeni ennenkin?

No, en sano välttämättä, että en uskoisi edellisiin elämiin pidän vain tälläisten itsestäänselvyyksien kyseenalaistamisesta. Meniköhän tämä nyt vähän offtopic

[Asterix]

Ihana ketju, loistava aihe. Kiitos Sasha   !

Haluaisin vastata, mutta se tarkoittaisi sitä, että olisin täysin rehellinen elämästäni ja kokemuksistani..jostain syystä just nyt en uskalla purkautua julkiselle foorumille niistä.
Tässäpä oiva esimerkki mulle (yksi niistä miljoonista   ) "hörhön ja henkisen" haavoista jne.

Ja toisaalta, millä sanoilla sen voisi kirjoittaa ettei tule syytetyksi tyrkyttämisestä,käännyttämisestä ja muusta?

Tästä tulee mieleen tuo Ekletikkon ajatus;

Onkohan koko tämän keskustelun ongelma kuitenkin vain hengellisyyden määrittely?
Tai sen määrittely, mitä on hengellinen ihminen?

Minun mielestäni on monenlaisia ihmisiä:
- niitä jotka ovat hengellisiä tietämättä sitä itse
- niitä jotka ovat hengellisiä ja tietoisia siitä, se on heille elämässä tärkeä asia
- niitä jotka haluaisivat olla hengellisiä ja ovat matkansa alussa
- niitä jotka ovat egon vallassa ja käyttävät hengellisyyttä tekosyynä egollisille teoille
- niitä jotka ovat jossain näiden välivaiheissa tai välillä yhtä ja välillä toista

Jos tämän tiivistäisi ihmisiin hengelliset, "hengelliset" ja ei-hengelliset
ja kysyisi, mikä on ihmiselämän tarkoitus ja miksi me olemme täällä,
niin mihin suuntaan kuvittelette minkäkin ryhmän vastaavan?

Jos Eppana ei puhuta henkilökohtaisella tasolla ollenkaan, vaan yleisellä tasolla,
niin kysyn, mitä täällä jo aikaisemmassa vaiheessa eräs kirjoittaja jo viittasi,
kuka oikeasti haluaa olla henkinen ihminen ja miksi?

Jos kerran ns. taivaspaikka aukeaa jo sillä, että elää täyden ihmisen elämän tällä Maapallolla,
niin onko se ihmisarvoista ja miellyttävää elämää, kun kaikki keholliset asitit, kuulo, näkö,
haju -ja tuntoaistit ovat yliherkistyneet ympäristölle ja ihminen ei kykene sen vuoksi
kunnolliseen sosiaaliseen elämään muiden kanssa vuorovaikutuksessa,
saati sitten, että yliherkistyneet (tai ylivirittyneet) keholliset aistit tekee väistämättä pahonvointi
-siis oksennusfiiliksen, joka ei ole mikään kehon tottumiskysymys, koska ei ne ympäristön
melu ja hajuhaitatkaan mihinkään häviä tai pienene?

Ja sitten se, kuka haluaa nähdä muista ihmisistä kaiken,
syyt syiden takana, kulissien taakse, menneisyyteen ja tulevaisuuteen,
koska jos ihminen omaa pelkästään jo terveen oikeustajun ja empatian kyvyn,
niin haluaako hän silloin tajuta, että ko. naaman edessä niin mukava ihminen
on hirviömäinen lapselleen, kohtelee kaltoin eläimiä, varastaa vanhuksilta,
valehtelee jne jotain sellaista, mikä sotii ihmisen omaa empatian ja oikeustajua vastaan?

Ja näyttäkää se täydellinen ihminen! Ei sillä, etteikö niitä vikoja pysty hyväksymään muissa,
vaan se, että pystyykö aistillisesti ihmiskehoon ylivirittäytynyt henkilö elämään sen kanssa,
mitä aistii ja näkee?

JA SE IHMISELÄMÄ TÄÄLLÄ PITÄÄ ELÄÄ KAIKKINE PUOLINEEN, EIKÄ ELÄÄ
ERISTYKSESSÄ MUUSTA MAAILMASTA, koska muuten ihminen ei keräisi kokemuksia
ja siten ei myöskään viisautta.

Mun mielestä ihminen, joka ei luota siihen, että elämä kantaa ja se on epävarma itsestään
muiden ihmisten kanssa, eikä luota itseensä ja omiin inhimillisiin kykyihinsä,
haluaa pyrkiä hallitsemaan muita sillä, että hän pyrkii tietämään ja näkemään ihmisistä sen,
mikä ei näy ulospäin ja tietämään tulevat tapahtumat etukäteen.

Heillä siis puuttuu oman elämän hallinta ja pyrkivät hallitsemaan sitä sillä,
että he ennakoivat tulevia tapahtumia ja laskelmoimaan muita ihmisiä.

Tai vastaavasti, kun se oman elämän hallintakyky on heikko, niin vastuun voi lykätä
siitä omasta ihmiselämästä "korkeimmille voimille", joka kertoo koko ajan,
mitä ihmisen tulee toimia.

Adoptio-äitini sanoin, elämä on paljon helpompaa ja miellyttävämpää,
kun ei tiedä ja hoksaa ihan kaikkea.

MUOKS. Tarkennukset.

[Esmiralda]

Ehkä henkinen on ihan normaalia!

Sasha, kyllä olen ollut yhteydessä koko ajan, sen verran, kun ystävä on jaksanut ottaa vastaan.
Tuo tilanne oli vain niin erilainen, jota kaikkea en tähän kirjoittele. Hyvin voimakas, jossa niin moni asia pääsi läpi ja kaikki koettiin hyvin voimakkaasti jotakin, jota sanoin ei voi sanoa.

Henkisen kokee usein ilman sanoja, vain tunnetta ja suurta hämmennystä. 

[Ave^^]

Ja sitten se, kuka haluaa nähdä muista ihmisistä kaiken,
syyt syiden takana, kulissien taakse, menneisyyteen ja tulevaisuuteen,
koska jos ihminen omaa pelkästään jo terveen oikeustajun ja empatian kyvyn,
niin haluaako hän silloin tajuta, että ko. naaman edessä niin mukava ihminen
on hirviömäinen lapselleen, kohtelee kaltoin eläimiä, varastaa vanhuksilta,
valehtelee jne jotain sellaista, mikä sotii ihmisen omaa empatian ja oikeustajua vastaan?

Aivan. Tunnen ihmisiä, jotka sanovat että näkemisen "lahja" on heille kirous. Onnellisen elämän pystyy elämään kun ei vain yksinkertaisesti tiedä muusta. Ja sehän on pääasia? Eikä jonkun ylivoimaisen älykkyyden havittelu. Miksi monet ihmiset oikein tavoittelevat jotain tälläistä taitoa? Onko se sitä hallinnan tarvetta, että pitäisi pystyä hallitsemaan kaikki mahdolliset eteen tulevat jutut? Suurempi oppiläksy olisi oppia hyväksymään ettei kaikkea voi koskaan hallita. Tunteeko itsensä tyhmäksi jos ei tajunnutkaan jotain? No olisiko sinun se nyt muka pitänyt tajuta? Monet kokemukset opettavat ja antavat paljon, ja kyllä niiden oli tarkoitus ihan mennä niin ettet tajunnut sitä. Hiveleekö se jotenkin egoa tai antaa merkityksen elämälle ja itselle, luo identiteetin? Tähän olen tavallaan törmännyt että se kyllä todella ärsyttää kun ei ole missään kovin hyvä, vähäsen vaan osaa kaikkea, niin ei oikein pysty perustamaan itsetuntoaan ja identiteettiään jonkun sellaisen varaan.
Ja en siis puhu nyt noin ääripää hommista kuin tuossa Sashan tekstistä, vaan ihan jo perusvilipillisyyden huomaaminen ei ole mitenkään miellyttävää, joskus on parempi olla sokea, kaikkea ei edes tarvitse tietää, ei se vahingoita sinua jos et tiedä, päinvastoin.

Mutta siis, miten tämä hengellisyyteen liittyy, hengellisyyden kun olen nähnyt olevan ihmisen sisäinen asia, eikä siis mitenkään liity siihen näkeekö muista jotain vai ei. Ja aina pitäisi kyllä ottaa huomioon sekin, kun tossa Sasha kirjoittaa noista yliherkistyneistä aisteista, että jos se alkaa häiritsemään normaalia elämää, niin pitäisi hieman miettiä jos kyseessä alkaakin olla jo psykoosi. Hengellisyyden kuuluisi tukea maallista elämää, ei haitata sitä. On ehkä helppo rakentaa itsetuntoaan sen pohjalle että olen näin herkkä, joten olen jollain tavalla henkisempi kuin muut, mutta jos se ajaa sinut ongelmiin ja kärsimykseen, niin onko se sen arvoista?

[Asterix]

Ja en siis puhu nyt noin ääripää hommista kuin tuossa Sashan tekstistä, vaan ihan jo perusvilipillisyyden huomaaminen ei ole mitenkään miellyttävää, joskus on parempi olla sokea, kaikkea ei edes tarvitse tietää, ei se vahingoita sinua jos et tiedä, päinvastoin.

Aivan.

Mutta siis, miten tämä hengellisyyteen liittyy, hengellisyyden kun olen nähnyt olevan ihmisen sisäinen asia, eikä siis mitenkään liity siihen näkeekö muista jotain vai ei. Ja aina pitäisi kyllä ottaa huomioon sekin, kun tossa Sasha kirjoittaa noista yliherkistyneistä aisteista, että jos se alkaa häiritsemään normaalia elämää, niin pitäisi hieman miettiä jos kyseessä alkaakin olla jo psykoosi. Hengellisyyden kuuluisi tukea maallista elämää, ei haitata sitä. On ehkä helppo rakentaa itsetuntoaan sen pohjalle että olen näin herkkä, joten olen jollain tavalla henkisempi kuin muut, mutta jos se ajaa sinut ongelmiin ja kärsimykseen, niin onko se sen arvoista?

Mutta jos noita henkisiä fraaseja ja vaikka esim. kanavointeja lukee tai kuulee,
joilla pyritään buustaamaan ja voimistamaan niitä henkisiä yliaistillisia kykyjä,
niin sitä itseäänhän se on, -psykoosin kuvailua, johon pitäisi kaikkien pyrkiä.

Mitä hyötyä ihmiselle on tuosta henkisestä harrastuksestaan,
koska se alkaa rajoittamaan ihmisen tärkeintä välinettä kokea ihmiselämää,
eli sosiaalisia tilanteita?
Kyllä jos joku alkaa selittämään, että saa viestejä/kanavointeja joltain henkioppaalta
tai vaikkapa jeesukselta nousta taas pykälää korkeammalle energiatasoissa
ja mielestään selvänäkee tilanteita ja ihmisiä ja selittää, että hänen korvansa
ovet yliherkistyneet äänille, niin tuskin tyyppi kutsuu toista kertaa kahville,
ellei sitten ole joku todella läheinen ja ole huolissaan lähimmäisensä mielenterveydestä.

Ihmisen keho on rajallinen ja niitä rajoja voi kokeilla venyttää syömällä, olla syömättä,
yliurheilemalla, kehittämällä ja opettelemalla hyvinkin extremejä taitoja jne,
joista voi miettiä, kuinka terveellistä se on ja mitä hyötyä siitä on loppujen lopuksi?

Samoin ihminen voi buustata ja voimistaa erilaisia psyykkisiä (tai/ja yliaistillisia) kykyjä
eri tavoin, mutta loppujen lopuksi, mitä hyötyä siitä on ihmiselle,
jos kerran se suurin tehtävä Maan pinnalla on elää ihmisen elämä,
eikä mikään wanna be-henkiolento/ufo elämä?

Jos taas ajatellaan henkiseltä kantilta, niin miksi henkisillä ihmisillä ei ole kaikista
"henkisestä tiedosta ja tiedottamisesta" huolimatta mieleen,
että kaikkien näiden miljardien sielujen tarkoitus Maapallolla on kerätä tietoa elämästä
ja ihmiselämästä johonkin, hiukan suurempaan tiedostoon ja sen vuoksi se ei onnistu
muuta kuin elämällä täyttä ihmiselämää, eikä pyrkiä olemaan henkiolento ihmisyyden sijasta?

Jos taas palataan Maan pinnalle, niin onko se pelottava ajatus,
että mitään korkeampaa voimaa ei ole olemassa, vaan kysymyksessä on ihmisen luoma
eriasteinen joukkoharha~psykoosi, joka on tavllaan "tullut todeksi",
koska siihen uskoo ja siinä elää tarpeeksi usea ihminen, jotka pitää sitä yllä omista
harhoistaan käsin?

[^^Queen Nefertiti^^]

rakkaus. siinä se kait on, eikä tarvita tuhansia sanoja. sanoo eräs joka pitää sanoista. rakkaus jonka tuntee ja jota jakaa, välittäminen, olen pitänyt viime päivien tapahtumia traagisina, mutta tajusin että nehän ovat vain sydämen avaamista.. siis pikku kivet tiellä, joita on ollut monessa muodossa paljon. > olen SAANUT tukea ihmisiä, ensin ajattelin että "pitää"..

hassua kun rakkaus ja henki on kuitenkin ne tutut ja kotoisat asiat, jotka ovat kaikilla ja ihan ilmaiseksi, vielä..    kuten on muuten kanavointikin, mestarien ja oppaiden. luottamus.. että kaikkeus kannattelee. siis rakkaus ei lopu vaikka sitä kuluttaa.

kolmas silmä on tietoa, sydän on rakkautta..


että kaikkien näiden miljardien sielujen tarkoitus Maapallolla on kerätä tietoa elämästä
ja ihmiselämästä johonkin, hiukan suurempaan tiedostoon ja sen vuoksi se ei onnistu
muuta kuin elämällä täyttä ihmiselämää, eikä pyrkiä olemaan henkiolento ihmisyyden sijasta?

onhan tuokin totta, vanhat sielut vaan on yleensä nähneet kaiken ja kiiltävä glitter ei enää sokaise vaikka toivoisi.. siksi se sama vanha rakkaus.. kyllä, saa kokea, mutta kaikki eivät tarvitse enää kaikkia kokemuksia.

tänään tuntui taas että "henkinen ihminen" voi saada uskomattoman voiman kun avaa itseään, ei tarvita ihmekykyjä, tosin minulle taas puhuttiin että voisin parantaakin - siis että on kaikki, ja kaikki järjestyy, että itse kutsuu asiat luo..

miksi pitää kieltää jumaluus..? henkinen tuki?? tms.. miksi pitää aina kyseenalaistaa?

[Rakkauden enkeli]

Sosiaalitoimisto on varsin fyysinen, eikä sillä ole mitään tekemistä minkään henkisyyden kanssa.
Silti se auttaa konkreettisesti -siis fyysisesti- ihmisiä heidän eri tilanteissaan,
josta varmaan kaikista eniten käytetty fyysinen apu on tuo henkisten ihmisten
paljon parjaama ja haukkuma raha.

Unicef ei ole hengellinen instanssi, kuten ei Punainen Ristikään (nimestään huolimatta),
joka muslimimaissa on nimeltään Punainen Puolikuu.
UN:kaan ei ole hengellinen instanssi.
Silti nämä FYYSISET instanssit ovat tunnettuja siitä, mitä hengelliset ihmiset pitävät
hengellisinä tekoina.  

Totta, mutta näissä kyseisissä instansseissa on hyvin paljon myös henkisiä/hengellisiä ihmisiä toiminnassa/työssä mukana.  

Mikä yksinoikeus hengellisillä ihmisillä on varata itselleen kaikki ns. inhimilliset hyvät teot
ja tunteet ja tehdä niistä jotain erityisiä hengellisyyden näennäisiä tunnusmerkkejä?

Ei tietenkään ole mikään yksinoikeus, vaan se on toki kaikkien oikeus.