|
Ulkopuolinen
|
 |
« Vastaus #8 : 26.03.2010 08:02:12 » |
|
Kuvailkaa mulle, mitä se henkisyys on?
Oman sisäisen itsensä löytämistä, oli se sitten ihan itsensä hyväksymistä tai uuden okkultistisen elämäntavan omaksumista.
Käytännön elämässä?
Elämistä juuri sellaisena kuin ihminen todellisuudessa on, jos ihmisen on hyvä elää siivoojana hän on henkisesti hyvin vahva ihminen, mutta jos hänen on tarkoitus parantaa ihmisiä hänen tulee löytää omat kanavansa siihen toimintaan, jotta hän voisi elää henkisesti hyvää elämää.
Kuka on henkinen ja kuka ei ja mikä sen henkisyyden määrän määrittää?
Minusta ihmisen henkisyyden voi määrittää vain ja ainoastaan ihminen itse, häntä voi toki tukea ohjaamalla, neuvomalla ja opastamalla, mutta koskaan kenenkään EI TULISI sanoa toiselle, että sinun tulee tehdä näin ja näin vaan voi sanoa oletko ajatellut, että sinusta voisi tulla hyvä tälläinen ja tälläinen ihminen. Ihmisellä on aina oma valinnanvapaus.
Minä luokittelen itseni jonkinasteiseksi henkiseksi ihmiseksi, okei inhimillisyys on heikkous, mutta erittäin ymmärrettävä ja hyväksyttävä sellainen. Itse pyrin siitä eroon totta kai, mutta sallin tietyt asiat niin itselleni ja etenkin muille. Elämäntilanteet, tausta ja ihmisen persoonallisuus on hyväksyttävä ja jos on esimerkiksi pieni lapsi niin on mahdoton hoitaa itseään ideologisesti, jos elimistö siihen on tottumaton.
Minulla on lukematon määrä heikkouksia, olen hyväksynyt esimerkiksi sen, että elämäntapani on nyt hyvin epäsäännöllinen ja ylipainoisuus, jota olen aiemmin vihannut yli kaiken on sallittavaa nyt, kun paraneminen on vielä käynnissä. Näin ollen henkistyessäni sallin enemmän vikoja itselleni kuin ns. tavallisena ihmisenä. Se on sitä aitoa henkisyyttä, hyväksyä itsensä ja elämänsä juuri sellaisena kuin se on.
Joo, ehkä tuota kaupataan, mutta minä yritän vain ajatella, että okei, minut tuomitsee tosi moni ja se on sallittavaa heille. Autan, jos apuani pyydetään, jos vain ehdin ja työnnän kyllä nenäni sinnekin välillä, minne sitä ei haluta, mutta siitä tavasta yritän päästä pois. Muuten elämäni ja elämäntapani, minä itse olen esimerkki siitä, mitä tarjoan muille, silti haluan ajatella, että jokaisella meillä on oma tiensä ja me olemme yksilöitä, jolloin minun tapani elää sopii vain harvalle.
Minä haluaisin olla joskus sitten täydellinen vain ja ainoastaan siksi, että mitä täydellisemmäksi tulen sitä onnellisemmaksi ja tasapainoisemmaksi tulen, silloin olen lähellä sitä puhtautta ja aitoutta, jossa on vain niin tajuttoman hyvä olla.
Miksi henkinen ihminen haluaa olla täydellinen inhimillisyyden keskellä?
Narsismia? Huono itsetunto?
Kyllä se on tervettä narsismia, puhdasta itserakkautta ja perfektionistia, mutta sallivaa ja ohjailevaa. Huonoa itsetuntoa tässä mallissa tuskin on, itsetuntoni on loistava vaikka siinäkin vielä on tehtävää.
Miksi jotkin ihmiset hakevat ihmisen ulkopuolista voimaa~energiaa (siis jumalaa, universaalista
rakkautta, enkeleitä, henkiolentoja, kundaliinia jne) tuekseen suoraan tai epäsuorasti?
Minulle Jumala on vertaiskuva rakkaudesta, aistin hänet voimakkaasti ja olkoon se sitten satua niin mitä väliä, se tekee hyvää ajatella, että on joku itseään suurempi. Universaalinen rakkaus eli aito rakkaus on vain jotakin, joka on unohdettu. Haluaisin ajatella, että osaan rakastaa universaalisesti ja silloin kun osaa luoda oikeanlaiset tunnesiteet ja voi luottaa toiseen on molemmat turvassa. Enkelit niin, ehkä hekin ovat mielikuvia, rakastan tarinoita ja jos aistin ja näen enkeleitä niin miksi minun tulisi olla uskomatta heihin, jos saan ohjeita enkeleiltä niin ehkä ne ovat oman mieleni tuotoksia, mutta jos pidän enkelitarinoista niin kai aikuisillekin sadut uskotaan, henkiolennot, no se on ihan sama asia, minä uskon siihen, että meillä on todellinen minuus eli sielu ja oma henkemme, molemmat olen aistinut itsessäni ja olen ajatellut, että ne ovat dialogisia keskusteluja eri osapuolieni kanssa. Muut henkiolennot, ehkä heitä on, se osa-alue on hieman kyseenalainen, uskon sielujen väliseen kommunikointiin, teen sitä itsekin ja uskon siihen, että meillä on henkioppaita ja -opettajia, mutta ovatko he taas mielemme omaa tuotosta vai jonkun toisen ihmisen sielu, se on vastaus johon on vaikea antaa vastausta. Kundalini on energiavirtausta, itselläni se puhkesi tiedostomatta, se vain on sisäistä puhdistavaa roihua, joka tekee ihmiselle erittäin hyvää, mutta voi olla aika rajuakin. Kun ihminen puhdistuu ja kehittää itseään henkisesti kundalini vain tulee osaksi elämää, se miksi sitä harjoitellaan on ihan siksi, että luonnollisesti puhkeava kundalini on todella raju juttu, se vain räjähtää ja ihminen on todella pulassa ilman apua. Itse olin tulla hulluksi ja kuolla siihen energiaan. Nyt kundalini on hallinnassa ja se on aika mahtavaa.
Kykenemättömyydestä kohdata itsensä sellaisena kuin on -inhimillisenä
ja ottaa se voimavarakseen, -luovuudekseen?
Jälleen kerran voin vain ajatella itseäni, minä hyväksyn itseni ensimmäistä kertaa elämässäni puutteiden kanssa, sellaisena kuin olen. Totta kai haluan itseni paremmaksi ihmiseksi, mutta se on jo kunnianhimoa, mutta tämän näen itseni kohdalla täysin päinvastaisena.
Kykenemättömyydestä ottaa vastuu itsestään ja elämästään,
joten tarvitsee korkeampaa voimaa henkiseksi tuekseen, että selviää omasta elämästään?
Tälle haluaisin vain nauraa ja pyöritellä päätäni. Minä otan vastuun itsestäni ja elämästäni vaikka toisaalta luotan elämään ja korkeampaan voimaan, mutta se on vain ohjausta, joka totisesti on muuttanut elämäni hyvin mielenkiintoiseksi, rakastavaksi ja antoisaksi. Selviän kyllä ilman sitäkin, mutta miksi ihmeessä haluaisin?
Saada kohde jumalasta, korkeammasta voimasta mitä syyttää,
jos ja kun asiat menee elämässä niin kuin oli itse suunnitellut?
Tai vastaavasti saada tekosyy, kenen niskoille syyt laittaa, kun pettää
jonkin lupauksensa toiselle ihmiselle -> korkeammat voimat päättivät nyt näin, sorry?
Kyllä ihminen on täydellisessä vastuussa omista teoistaan oli syy toimintaan mikä tahansa. Aina. Periaatteessa ymmärrän tuon, joskus henkisen ihmisen käyttäytymistä on vaikea ymmärtää, mutta valinnanvapaus on meillä jokaisella. Minä elän sen mukaan, että ohjaukseni saan toki muualta, mutta valintani teen itse. Kannan itse omien tekojeni seuraukset ja kunnian. Ajatellaan parantamista, okei saan kykyni Jumalalta tai korkeammalta voimalta, mutta ilman omaa panostani ihminen jäisi sairaaksi. Se, että huolehdin itsestäni, käytän aikaani ja opettelen taitojani on minun panokseni, joten vaikka se taito on tuolla kaikkien meidän saatavilla niin kyllä se vain olen minä, joka sitä taitoa käyttää ihmisten hyväksi. Ja se, että petän lupaukseni tai muutan mieleni, minä kuljen omassa tietoisuudessani, omassa totuudessani ja teen päätökseni siihen perustuen, silti jokaisella meillä on oma totuus ja sallin toiselle ihmiselle hänen totuutensa ja toivon, että hän sallii minun totuuden. Silti yhteistyötä tehdessä pyrin muokkaamaan oman totuuteni hänen totuuteen soveltuvaksi, jotta hänen on hyvä olla, kuitenkin kunnioittaen oman totuuteni rajoja.
Miksi henkisyydellä oikeutetaan mahtavasti omat virheensä, vikansa ja pahantahtoisuus
-henkinen ihminenhän ei kärsi enään vioistaan, koska henkisenä ihminen
perustelee pahantahtoisuutensa rakkaudella, hyväksynnällä ja kunnioituksella,
joten hän ei tarvitse tuntea enään inhimillistä huonoa omaatuntoa pahuudestaan
-sehän tekisi henkisestä ihmisestä surullisen inhimillisen, siis viallisen,
eikä täydellisen?
Hmm. Mistäköhän löytyy niin puhdas henkinen ihminen, joka on vapaa vioista ja heikkouksista. Kun tiedät niin näytä hänet minulle, sillä olen nähnyt todella henkisiä ihmisiä ja jokaisella heillä on vielä paljon opittavaa, minulla itselläni on vielä todella pitkä matka kuljettavana, jotta voisin sanoa olevani virheetön. Minä itse katson tuon kaltaisen oikeutuksen oman toimintansa peittämiseen virheelliseksi egon ja mielen tuottamaksi petokseksi. Minä itse koen paljon huonoa omaa tuntoa monista asioista ja pyydän usein anteeksi. Tosin tärkeintä minulle on, että olen yrittänyt parhaani ja tehnyt tekoni hyvyydessä ja rakkaudesta, sillä saan anteeksi virheeni, mutta toki korjaan aiheuttamani vahingon, jos sellaisen olen tehnyt ja pyydän anteeksi, jopa silloin, kun se olisi tarpeetonta.
Miksi henkinen empatian ja sympatian tunteet saavat peräänsä ehdon "JOS/MIKÄLI SINÄ..",
joka sisältää vaatimuksen muutokseen henkisen ihmisen mieltä miellyttäväksi?
Olen ainakin itse vilpittömästi pahoillani, jos olen antanut tälläisen kuvan jollekin, monesti esitän kyllä ohjeita ja neuvoja, joiden avulla ihminen kykenee auttamaan itseään, mutta kyllä minä empatiaa ja sympatiaa annan ilman ehtojakin, ainakin näin olen kuvitellut. Esimerkiksi erään asiakkaani elämäntilanne on sellainen, että hänen on mahdoton tehdä harjoituksia, muutoksia tai edes ajatella mitään, mikä minusta parantaisi hänen elämäntilannettaan. No me juttelemme välillä puhelimessa, jolloin minä hoidan häntä samalla ja hän purkaa sydäntään ilman oletuksia, että vaatisin häneltä mitään. Juttu toimii hyvin. Mikä vaatimus minulla silloin on?
Onko henkisyydessä kyse -kuitenkin- vain yhdenlaisesta mielen vankilasta,
jolla perustellaan oma narsismi ja halu dominoida muita ihmisiä?
Minusta tuolloin käytetään niin kutsuttua henkisyyttä vain oman vallan ja egon pönkittämiseen ja toivon todella, että itseltäni tuollaiset tavoiteet on täysin poissuljettu, ainakin ne tuntuvat vierailta. Kyllä minua on kutsuttu enkeliksi, puolijumalaksi, opettajaksi tai guruksi. Hei haloo, minä olen Pia ja läheisille rakas ystävä, se riittää. Nostakoon muut itsensä jalustalle, jos haluavat, minun jalkani pysyvät maan pinnalla.
Henkisen ihmisen painajainen on ihminen, joka on onnellinen ja tasapainoinen inhimillisyydessään,
siis niissä sairauksissaan, vaikeuksissaan, luonteen vioissaan, typeryyksissään ja niin,
eikä tarvitse siihen onnellisuuteen ja tasapainoon jumalaa, korkeampaa
tai muuta universaalista voimaa oman itsensä ulkopuolelta.
Minulle hän on suuri kunnioituksen ja ihailun kohde. Ehkä tämä johtuu siitä, että olen itse ollut hyvin sairas, vaikeuksissa ja minussa on ollut niin paljon luonnevikaa ja typeryyttä kuin ihminen voi kuvitella ja silti siinä samassa olin äärimmäisen onnellinen ja tasapainoinen, joten tiedän, että sellainen tila on todellinen. Silloin olin onnellinen ilman Jumalaa, korkeampaa voimaa, henkisyyttä, minä olin puhdas skeptikko. Joten olen kokenut sen onnen, mutta täytyy sanoa, että ottaessani hörhöyden elämääni niin nyt vasta tiedän mitä todellinen onni minulle voi merkitä, kuinka paljon parempaa on elää näin. Mutta jälleen minä nautin tästä elämäntavasta, silti ymmärrän ja hyväksyn nekin ystävät, jotka nauttivat maallisesta elämäntavasta.
Tälläinen tälläinen suht' tasapainoinen ja onnellinen henkilö ilman jumalaa
on uhka koko henkisyyden idealle, jota vastaan voidaan hyökätä hengellisin "asein"
-olkoonkin sitten raamatun tai koraanin sanaa, new agea, universaalia voimaa,
korkeamman kanavointia, enkeleitä, henkiolentoja, kundaliinia, energiahoitoja jne.
Siis miten se on uhka? Minulla on erittäin tasapainoisia, hyväntuulisia ja onnellisia ihmisiä ystävinä, joita tapaan säännöllisesti ja me keskustelemme koirankoulutuksesta, perheestä, puutarhanhoidosta ja sisustuksesta. Heille ehkä saatan kertoa kootut palat hörhöilystä ja nauramme niille, mutta miksi ihmeessä kokisin heidät uhkana tai kokisin tarvetta käännyttää heitä, koska he ovat tyytyväisiä elämässään. Minä haluan ainakin ajatella, että sallin ihmisen sellaisena kuin he ovat. Silloin, kun henkisyys heräsi minussa, myönnän yritin auttaa todella paljon niitä ihmisiä, jotka kärsivät, mutta sekin aika on ohitse, toki tarjoan apuani, mutta sallin senkin, että ihminen haluaa kehittyä itse. Vaikka minusta me auttajat olemme täällä toisia ihmisiä varten on ihmiselle sallittava oma tiensä kulkea vaikka se olisi auttajan näkökulmasta väärä. Tätä aikaisemmin oli vaikea hyväksyä, mutta nyt ymmärrän sen tärkeyden, mutta kyllä sitä aina saa ehdotella...
Pääasia on, että ko. "syntinen" ihminen muuttuu henkisen ihmisen mieltä miellyttäväksi
ja alistuu sille hengellisyydelle.
Ja kysehän on dominoimisesta ja sitomisesta ihminen vallan alle
-tosin ei raipoilla ja piiskoilla, vaan pelolla ja uhkakuvilla, joita ihminen saa,
JOS hän ei anna itseään henkisyyden alle ja niitä tehostetaan lyömällä sillä henkisyydellä,
painostamalla, jankkaamalla ja arvostelemalla koko ajan jyrkemmin ja kovasanaisemmin kohdetta.
Yök, tapahtuuko tuollaistakin? Minä ainakin yritän pysyä erossa siitä. Hyvin tiukasti ja yksiselitteisesti. Minä haluan ajatella, että kaikki muutos tapahtuu hyvyydessä, kauniilla tavalla, minun toiminta-ajatukseeni EI KUULU pelot ja uhkakuvat vaan ainakin haluan ajatella, että toimin myötätunnosta ja armosta toisen heikkouksia kunnioittaen. Jos joskus olen näin toiminut niin pyydän vilpittömästi anteeksi, itsekin olen opintiellä ja olen vain ihminen niine kaikkine virheineni mitä minulla on. Ja jokainen, joka minut vähääkään tuntee tietää, että se on lähes loputon lista.
Kiitoksia Sasha mielenkiintoisista kysymyksistä.
|
