seuraava »

[Asterix]

Suurimalle osalla ihmisistä on vaikeata hyväksyä ja/tai ymmärtää ykseyttä sellaisella tavalla kuinka todellisuudessa olemme yhtä, jotenka se on ymmärrettävää, että se myöskin monia pelottaa. Sehän on normaali reaktio kaikkea uutta taikka outoa kohtaan ennen kuin siitä tulee itselle tuttua. Ja sen jälkeen se suorastaan naurattaa, kun ajattelee, mitenkä ihmeessä joskus kuvitteli noin - ettemme muka ole kaikki sitä yhtä ja samaa.  

Mitäpä jos se ei olekaan mitään uutta enään, vaan koettua ja elettyä menneisyydessä
ja siitä onkin herännyt kuin (painajais-) unesta ja kehittynyt eteenpäin
ja se tuntuu vanhentunelle ja tunkkaiselle ja rajoittavalle -uskonnolle-?

Pystytkö ihan oikeasti ja käytännössä suvaitsemaan ja rakastamaan tälläistä henkilöä,
joka on kasvanut ja kehittynyt siitä eteenpäin, vaikka huomaat samalla,
että on mahdollista, että on jotain vielä suurempaa tai vain erilaisempaa olemassa kuin tämä,
mitä uskoa nyt elän ja olisinkin ollut väärässä?

Pelottaisiko SE sinua?  

[Asterix]

Mun mielestä tuo ajatus olla sielun siskoja ja veljiä ja olla yhtä ja samaa,
on suoraan kommunismista lainattu asia.

Sen tarkoitus on paitsi vahvistaa omia rivejä, niin myös pitää tyypit kurissa ja nuhteessa
ja se myös palvelee sitä, että kukaan ei kehity niin pitkälle,
että muut tuntisivat kateutta, joka on tabu siinä täydellisyyden tavoittelussa
ja rakkaudessa ja suvaitsevaisuudessa.

Sitä vain ei ole mietitty tarpeeksi pitkälle käytännössä.

Se suvaitsevaisuus ja pyyteetön rakkaus on mahdollista vain,
kun kaikki ovat samanlaisia ja arvoisia, siis yhtä korkeimmillaan.

Itseään alempiarvoisia, siis vähän ressukampia on helppo rakastaa ja suvaita,
mutta näytä mulle ihminen, joka pystyy oikeasti pyyteettömästi rakastamaan
ja suvaitsemaan itseään kauniimpaa, rikkaampaa, menestyneempää, älykkäämpää,
näyttävämpää jne. etenkin kun hän saa kaiken sen huomion ja glorian, ehkä myös puolisosi
tai kumppanisi ja lastesi ihailun,
jonka itsellesi sisimmässäsi oikeasti toivot ja kerro mulle, etkö yhtään tunne kateutta
tai mustasukkaisuutta?

Jos me olisimme sielun siskoja ja veljiä ja yhtä, niin kait mie voin naida ihan rauhassa
silmiesi alla tai selkäsi takana kumppaniasi?
Minähän olen yhtä hänen kanssaan ja sinun kanssasi, mikä siis ongelma?

Sehän olisi myös täydellistä suvaitsevaisuutta ja täydellistä pyyteetöntä rakkautta
ja myös rakkauden täydellistä täyttymystä ihan kehollisestikin, eikä vain henkisesti
ja monen ihmisen kera.

[Neela]

Elämä ilman Ismejä on Ihanaa! 

Siitä minun mielestä henkisyydessä on kyse!
Jokaisella on oma totuus ja juuri sellainen jonka itse juuri tähän elämään/ hetkeen tarvitsee! Olen ehdoton ismien vastustaja (vaan onko sekin ismi?) Iiks! 

No joka ja eri tapaukessa, silloin kun toista sielua halutaan käännyttää omaan näkemykseen ollaan "vaarallisella" tiellä. "Jeesustelu", kanavonti, henkien kanssa seurustelu, ennustaminen, intuitio jne ovat ominaisuuksia, lahjakkuuksia tai jopa elämän tehtävä.
Ilman toisen sielun pakottamista omaan elämän tehtävään yms. ei ole "väärin" omata omaa totuutta, omia kokemuksia.
Se että ne jakaa muiden kanssa on ok, silloin toinen sielu saa perspektiiviä muiden kokemaan, arvartaa ajattelua ja avartaa omia mielipiteitä.
Jos kaikki pitäisi ajatella itse tai keksiä itse, tie olisi hidas ja yksipuolinen. Siksi minusta on rikkautta, että on erilaisia persoonia, joiden kanssa voin olla saamaa tai eri mieltä....
Laiskuuttako se on, kun on mukavaa, että erilaiset ihmiset esittävät erilaisia tapoja kokea ja havainnoida maailmaa. 

[Asterix]

Ehkei tuo ykseys sitten olekaan jokaisen "oikeus", joten sekin toki kaikille halukaille suvaitaan. Sillä jos siitä todellakaan ei ole omakohtaisia kokemuksia niin varmasti sitä vaikeata on omalle kohdalleen sulattaa. Mutta sen voin ainakin itse kokemuksesta sanoa, että sen jälkeen, kun tuosta totta tuli omaan elämääni niin ymmärrykseni toisten tekoja kohtaan on huimasti lisääntynyt. Vaikka kaikkea en aina toki hyväksykään täällä persoonani tasoilla sen takia, koska tänne maan päälle itse olemme luoneet jonkinmoiset ns. pelisäännöt. Ja minä Kala-ihmisenä olen aina kunnioittanut erilaisia sääntöjä ja lakeja, koska niiden avulla tämä maailmamme on paljon viihtyisämpi elää sekä asua kuin jos täällä olisi täydellinen anarkia.  

Siis, hyväksyt ja elät sen, että olet yhtä muiden~kaikkien ihmisten kanssa?
Pyrit pyyteettömään rakkauteen ja suvaitsevaisuuteen?
Tämä koskettaa kaikkia ihmisiä ja kaikkia elämän tilanteita?
Kunnioitat ja noudatat määrättyjä yhteiskunnallisia lakeja?

Olenko käsittänyt täysin oikein vai haluatko korjata tai tarkentaa jotain?

[Asterix]

Ehkei tuo ykseys sitten olekaan jokaisen "oikeus", joten sekin toki kaikille halukaille suvaitaan. Sillä jos siitä todellakaan ei ole omakohtaisia kokemuksia niin varmasti sitä vaikeata on omalle kohdalleen sulattaa. Mutta sen voin ainakin itse kokemuksesta sanoa, että sen jälkeen, kun tuosta totta tuli omaan elämääni niin ymmärrykseni toisten tekoja kohtaan on huimasti lisääntynyt. Vaikka kaikkea en aina toki hyväksykään täällä persoonani tasoilla sen takia, koska tänne maan päälle itse olemme luoneet jonkinmoiset ns. pelisäännöt. Ja minä Kala-ihmisenä olen aina kunnioittanut erilaisia sääntöjä ja lakeja, koska niiden avulla tämä maailmamme on paljon viihtyisämpi elää sekä asua kuin jos täällä olisi täydellinen anarkia.  

Siis, hyväksyt ja elät sen, että olet yhtä muiden~kaikkien ihmisten kanssa?
Pyrit pyyteettömään rakkauteen ja suvaitsevaisuuteen?
Tämä koskettaa kaikkia ihmisiä ja kaikkia elämän tilanteita?
Kunnioitat ja noudatat määrättyjä yhteiskunnallisia lakeja?

Olenko käsittänyt täysin oikein vai haluatko korjata tai tarkentaa jotain?

Zaphir ei uskalla vastata vai mikä ongelma?
Nuo ei liene vaikeita kysymyksiä?

[Neela]

Jaa tuosta ryhmäsielusta ja yhteisestä ykseydestä.
Minusta sekin on jokaisen oman elämän kysymys, tarvitaanko sen kokemista tässä elämässä vai onko tämän elämän teemä yksilöllisyyden kokeminen?
Yhteisyyttä voi kokea täällä olevien ihmisten kanssa osallistumalla esim, Earth Hour tapahtumaan.
Jokaisella on oma tie, oma tahti ja oma tahto!
Minä, omana yksilönä pidän tästä keskustelusta ja aiheesta Todella paljon! 

Laiskuuttani tai en, niin erilaiset lähestymistavat laittavat miettimään.
Ja se on LAHJA teiltä kaikilta! 

[Asterix]

Oikeastikin minulle on yhden tekevää, mitenkä kukin lukija ymmärtää sanomiseni, koska senkin tiedän, että sana aina muuttuu jokaisella lihaksi ja sen takia itse pyrin omani valitsemaan huolella. Enkä lähde siitä kinaamaan, että olenko tullut oikein ymmärretyksi, koska silloinhan epäilisin myös omiakin sanojani.  

Aivan! Testaan vain tuota henkisyyttäsi ja pelkäät -siis aivan oikein-
että alkaisit epäilemään omia sanojasi -siis uskoasi.  

Nimittäin seuraava kysymykseni olisi ollut, kuinka paljon suvaitsevaisuutta,
pyyteetöntä rakkautta ja yhtä sielun ja hengen tasolla tunnet kauniin prostitoidun kanssa,
joka nussii miestäsi, ottaa sen viimeiset rahat maksuksi siitä,
jotka oli tarkoitettu sinun laskujesi maksuun ja ostaa omalle lapselleen sillä
ruokaa ja vaatteita?

Tosin tuo voi olla ja tulee olemaan joku toinen nainen, joka ei saa siitä
välttämättä rahaa, vaan miehesi rakkauden ja ihailun.  

Siinä ei ole mitään määrättyjä lakeja rikkovaa, vaan ihan yhteiskunnan sääntöjen mukaista.

Miksi alkaist epäillä omia sanojasi, tosin sanoen uskoasi?
Pelottavaa, kun oma henkisyys näyttäytyy heikkona ja vääränä
ja kun se ei sovikaan koko elämää koskevaksi.

Mikä mua tässä henkisyydessä mietityttää, on se, että miksi henkiset ihmiset
kuvittelevat syövänsä vain rusinat pullasta siitä henkisyydestä,
eikä toteuta ja ota sitä tosissaan kokonaisuutena?

Siksi tuo lyöminen tuolla uskolla ja ismillä muita on niin helppoa,
laittaa sitten vain mantraa ja kanavointia ja rakkautta ja valoa päälle,
niin kyllä se siitä (kunhan ei vain omalle kohdalle osu).

Voitko kuvitella, että on olemassa henkinen tila, jossa ei tarvitse epäillä omia
sanojaan tai uskomisiaan missään tilanteessa eikä pelätä, edes tuntematonta?
Sitä kutsutaan vapaudeksi.

[Ippuska]

http://www.youtube.com/watch?v=tr9DdCSZLzA
 

[Esmiralda]

Hengellinen, henkinen...olen lukenut teidän tekstejä ja ihastun.

En minä tiedä mitä on henkinen, mitä on jumala/jumaluus.   Siis mukava lukea siitä.

Mutta jäin miettimään erästä lausetta, jonka usein kuulen: Siellä oli sitten henkevät keskustelut.

Mitähän se kaikki tarkoittaa? Minä luulen, että jokaisella on siitä aivan omat lähtökohdat ja merkitykset, myös päämäärät. Oliskohan henkevä keskustelu jotain mitä tässä topikilla tapahtuu? Ihan selvästi etsitään jotakin. Kaipuu löytää jotakin. Ja nautinto lyödä jotakin maahan, nostaa esiin, puntaroida ja heittää taivaan tuuliin. Ja tehdä uusia kysymyksiä.  

[Asterix]

Yrityksistä huolimatta minä en näytä saavan vastauksia varsin yksinkertaisiin kysymyksiini
henkisisltä ihmisiltä, vaan kysymysten kiertoa erinäisin (teko-) syin,
samoja kuluneita mantroja, jopa joku kanavointikin, jota en jaksanut lukea,
ja video, kirjoituksen myötäilyjä sydämmin ja egon ja henkisyyden buustausta
ja tätä on jauhettu jo aika pitkään.

Ja minä en ole vielä mennyt edes lähellekään hard core-kysymyksiäni,
kun pelkät yksinkertaiset pullamössö-kysymykset ovat jo liikaa.

Jos ihminen uskoo johonkin ja kokee siitä kokemuksia,
niin kyllä sen silloin jotain todellista täytyy olla ja siitä pitää kyetä puhumaan avoimesti
ja selkeästi homman oikeilla nimillä.

Miksi tämä kiertely ja kaartelu ja kuluneiden fraasien viljely?
Niitä voi lukea joka helewetin topicissa, eikä niissä ole mitään uutta, eikä syvällistä,
vaan se on sitä valmiiksi pureksittua egon ja henkisyyden buustaus-paskaa,
jota ei saa epäillä, eikä kritisoida, vaan niellä se semmoisenaan.

Kuten sanottua, niin rautalangasta ei tarvitse mitään vääntää,
ihan pelkkä normaali keskustelu riittää.
Normaali keskustelu ei ole mielestäni kuluneiden fraasien ja mantrojen toistoa,
kanavointien lähettelyä ja "samaa-mieltä-kiitos-ja-sydämet-päälle"-viestittelyä.

Käyttäkää omia aivojanne tähän keskusteluun.

Minä en ole pyytämässä jotain kaunisteltua ja täydellsistä versiota henkisyydestä,
joten please, älkää tyrkyttäkö sitä, vaan keskustelkaa todellisista asioista
sen henkisyydessä.

Etsikää ja kertokaa kritisoimisen aiheita ja pelkojenne aiheita siitä henkisyydestänne.
Pakkohan siellä on olla jotain, mitä ette oikein hyväksy täysillä ja mitä saatatte pelätä.

Sanottehan itsekin, että mikään ja kukaan ei ole täydellinen,
joten ei se henkisyyskään silloin voi olla täydellinen.

Minä en tule sanomaan, että äikkis, minähän sanoin! Olin oikeassa!,
vaan olen oikeasti kiinnostunut, mitä henkisyys todellisuudessa sisältää
ja mihin se loppujen lopuksi muutamassa vuodessa ihmisen johtaa.

[Neela]

 

Henkinen ihminen en koe olevani kuin kiinnostukseltani näihin asioihin.
Mutta enemmän korpeaisi, jos mieheni menisi toisen matkaan siksi että hän olisi viehättävämpi ja haluttavampi kuin minä kuin siitä syystä, että maksaisi siitä.

Mutta olenkin       

[Ajatus]

Minusta (henkisesti) kehittynyt ihminen on sellainen, joka suvaitsee kaikenlaisten ihmisten olemassaolon ja sen, että kaikilla on yhtäläinen oikeus olla sellaisia joksi ovat (usein hyvin erilaisten elämänkokemusten myötä) tulleet. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että hänen tarvitsisi suvaita heiltä aivan kaikenlaisia tekoja. Kehittynyt ihminen kunnioittaa toisen sielua (= toista ihmisenä), vaikka arvostelisikin hänen tekojaan. Sama periaate siis, kuin lasten kasvatuksessakin: tekoja suvaitaan tai ei suvaita, mutta lapsi hyväksytään omana itsenään. Teoille on olemassa sosiaaliset säännöt eli normit, jotka vaihtelevat yhteisöstä toiseen, mutta ovat kuitenkin aina olemassa.

Eivätkö ihmisen teot, hyvät ja pahat ole juuri sitä inhimillisyyttä,
joka aiheuttaa sen, että meidän tulee, oman itsemme elämän miellyttävyyden kannalta, hyväksyä?
Ilman tuota ei tarvitsisi hyväksyä mitään "huonoa" itsessä ja muissa.

Miten ihmisen sielu~henki on erossa ihmisen teoista?
Jos on pahansuopainen toista kohtaan, niin jos on "henkinen ihminen",
niin silloin ei se sielu~henki ole tekemässä mitään pahaa, vaan se jokin mystinen kehollisuus,
josta pitää pyrkiä pois?
Eikö keho tottele ihmisen sielua~henkeä ja eikö se tee ihan justiinsa
ja tarkalleen sen, minkä sielu~henki haluaa sen tekevän?

Onko täällä enemmänkin kirjoittajia, joiden keho tekee ihan omiaan omaan aikaan ilman,
että henkenne~sielunne on siinä mitenkään mukana omasta halustaan tai käskemässä?

En oikein aina ole varma, etkö todella ymmärrä, vai haluatko vain provosoida. Oletko sitten itse sitä mieltä, että ihmisen kaikki teot tulisi vain tyytyväisenä hyväksyä? Jos joku tulee kadulla ja puukottaa, hyväksytkö hänen tekonsa tuosta vain? Tai jos joku selkeästi rikkoo jotain sellaista sääntöä, mitä itse ja kaikki muut yrittävät noudattaa? Pitäisikö kaikkiin tekoihin reagoida aina vain hyväksyen ja kaikki inhimilliset eli ihmisten sopimat säännöstöt ohittaen - sekö olisi henkisyyttä?

Tottakai kaikki me olemme kauttaaltaan inhimillisiä, olemmehan ihmisen ruumiiseen syntyneet. Minusta on itsestäänselvyys, että jokainen elää ihmisenä aivan normaalia elämää siitä huolimatta, että kirjoittelisi täällä vaikka kuinka korkealentoisia asioita. Miksi fyysisiä asioita tarvitsisi erikseen korostaa, jos ei olla millään "kehollisella" foorumilla? En myöskään ole koskaan täällä kokenut kenenkään yrittävän olla "henkisempi kuin on", koska tiedän, että foorumipohdinnoistaan huolimatta ihmiset elävät aivan tavallista elämää. Itsellenikin tämä on vain pieni osa elämääni, yksi mielenkiinnon kohde muiden joukossa. En muutenkaan oikein välitä ihmisten lokeroimisesta "henkisiin" ja "ei-henkisiin", koska kaikkihan me olemme sekä henkisiä että fyysisiä joka tapauksessa, olivat henkilökohtaiset kiinnostukset sitten mihin suuntaan tahansa.

Tarkoitin tekojen ja sielun erottamisella enemmänkin sitä, että kaikkihan me täällä olemme elämässä elämäämme ja sieluina/henkinä "samanarvoisia" (sikäli kuin henkeä voi arvottaa fyysisin termein), vaikka tekomme voivat poiketa paljonkin toisistaan. Mutta kuten sielu ja keho ovat sidoksissa toisiinsa, niin emme mekään koskaan voi olla irrallisia muista, vaan olemme syntymästämme asti "sidottuja" sosiaalisuuteen eli toisiin ihmisiin sekä yhteisiin normeihin ja sääntöihin. Teoistamme aiheutuu asioita, jotka heijastuvat takaisin meihin joko suoraan tai välillisesti - ja näiden heijastumien kautta opimme ymmärtämään miten muut kokevat nämä teot ja miten itse tekojamme muuttamalla voimme toimia joko harmoniassa tai ristiriidassa muiden kanssa. Emme kuitenkaan koskaan voi olla puhtaasti "ainutlaatuisia, erillisiä yksilöitä", mutta emme myöskään täysin samoja kuin muut - tämä on yksi elämän suurista paradokseista. Individualismi ja kollektivismikin ovat lopulta vain saman asian kaksi puolta.

Uskon, että olemme kaikki samasta alkulähteestä, samaa energiaa. Ilmenemismuoto vain on eri, luojan kiitos.

P.S. Sashalle noista kysymyksistä sanoisin, että et todennäköisesti tule kyselemällä koskaan saamaan sellaisia vastauksia kuin toivoisit. Jos vastauksia todella kaipaat, niin löydät ne ihan itse.

[Asterix]

 

Henkinen ihminen en koe olevani kuin kiinnostukseltani näihin asioihin.
Mutta enemmän korpeaisi, jos mieheni menisi toisen matkaan siksi että hän olisi viehättävämpi ja haluttavampi kuin minä kuin siitä syystä, että maksaisi siitä.

Mutta olenkin       

Joka ainoan itseään täydellisenä rakkauden lähettiläänä pitävän tyypin
saa "minä olen nyt väsynyt/kiireinen, enkä jaksa/ehdi vasta kysymykseesi"
tai vastaavaa ja luikkimaan pakoon tuolla kysymyksellä.

Se on yksinkertaisesti pelottavaa, koska se ei ravistele vain sitä omaa maailmankatsomusta
ja uskoa ja mielikuvia, vaan myös uskon omaan varmuuteen ja viehättävyyteen
ja parisuhteeseen ja kumppaniin.
...koskapa, se on täysin MAHDOLLINEN JA REALISTINEN JA SITEN TODENNÄKÖINEN,
etenkin jos tyyppi on saanut ikävämpää palautetta henkisistä harrastuksistaan
siltä kumppanilta ja/tai seksuaalisuuden puutteesta, jota henkiset ihmiset pitävät pahana.

Jälleen uskomukseen, tällä kertaa alitajuntaiseen pelkoon (uskomus sekin!)
tartutaan kiinni ja se nostetaan pintaan sieltä piilosta, ehkä pimeydestä..?

Ja henkinen ihminenhän "käsittelee" itseään, pelkojaan ja pimeyttään?
Olisiko niin, että hän käsittelee ne pakenemalla siihen mantrojen, kanavointien
ja egon ja henkisyyden buustaukseen, joka on valmiiksi pureksittua mössöä
ja terapeuttista siten niellä, kun siihen ei tarvitse itsen tehdä juurikaan mitään
töitä eikä nähdä vaivaa?

[Neela]

Tai sitten tarpeeksi "henkinen" ihminen on sitä mieltä, että jos kumppani menee, niin Menköön oli syy mikä tahansa?

Jatkaako hän tämän kumppanin kanssa eteenpäin tai ei, on moraalinen, henkinen tai sosiologinen syy?

Eihän sitä voi tietää kenekään muun kuin itsensä puolesta.

Minun    voisi ehkä, iso ehkä kestää vielä sen rahan. 

[Asterix]

Onko täällä enemmänkin kirjoittajia, joiden keho tekee ihan omiaan omaan aikaan ilman,
että henkenne~sielunne on siinä mitenkään mukana omasta halustaan tai käskemässä?

En oikein aina ole varma, etkö todella ymmärrä, vai haluatko vain provosoida. Oletko sitten itse sitä mieltä, että ihmisen kaikki teot tulisi vain tyytyväisenä hyväksyä? Jos joku tulee kadulla ja puukottaa, hyväksytkö hänen tekonsa tuosta vain? Tai jos joku selkeästi rikkoo jotain sellaista sääntöä, mitä itse ja kaikki muut yrittävät noudattaa? Pitäisikö kaikkiin tekoihin reagoida aina vain hyväksyen ja kaikki inhimilliset eli ihmisten sopimat säännöstöt ohittaen - sekö olisi henkisyyttä?

Äh, tyypillistä. Aina kun tekee hiukankaan tiukemman kysymyksen, niin olen muka provisoimassa.
Koittakaa nyt kasvaa aikuisiksi, -edes siinä hengellisyydessänne.  

Kyllä ihminen ITSE VALITSEE JA AJATTELEE ENSIN, puukottaako se jotakuta,
henkisesti tai kehollisesti.
Mun mielestä tappo ja murha oikeuskäsitteinä ovat naurettavia,
koska mitä sillä on väliä, olenko suunnitellut ottavani hengiltä jokun
2 sekunttia, 2 minuuttia, 2 tuntia, 2 päivää, 2 kuukautta vai 2 vuotta?

Olen joka tapauksessa miettinyt ja toteuttanut sen itse.
Minun kehoni ei tee sitä ilman sieluani~henkeäni, eikä ajatustani
-ei sitten millään.

Loppu tuosta sinun tekstistäsi ei ole mitenkään kiinnostavaa,
koska se on samaa fraasia ja mantran jaarittelua, olemme henkisiä kaikki
ja suvaitsevaisia ja jokaisella on oikeus, siis "oikeus", jos se sopii minulle ja minun ajatusmalliini
jne. blah-blah.
Sitä voi lukea melkein joka topicissa täällä ja siinä ei ole mitään uutta.

Miksi tuo henkisyys ei uudistu ja kehity eteenpäin, siis edes juttujen tasolla?
Ettekö koskaan ole tulleet ajatelleeksi ja epäillyt sitä?
Normaalistihan asia kuin asia kehityy eteenpäin tulemalla paremmaksi ja paremmaksi
ominaisuuksiltaan.
Ihan sitten joka (luotu) asia Maapallolla.

Te otatte edelleen samaa paskaa sisään esim. kanavointeina,
jossa 4D muuttuu 5D:ksi ja sitten 6D:ksi, mutta samaa paskaa,
ei mitään uutta ja mullistavaa, mutta tuo teille tunteen ja sitä myöden jonninsortin
kokemuksen (kun myöhemmin liitätte sen tunteen johonkin sopivan tilanteeseen),
joka sitten tekee siitä (muka) uskottavan ja pönkitäte edelleen sitä
mantroilla, hokemilla ja sitten kun sitä tekee tarpeeksi moni,
niin sehän on jo oikeaa ja todellista, eh..?

P.S. Sashalle noista kysymyksistä sanoisin, että et todennäköisesti tule kyselemällä koskaan saamaan sellaisia vastauksia kuin toivoisit. Jos vastauksia todella kaipaat, niin löydät ne ihan itse.

Taas tyypillinen fraasi.  
Ei kai kukaan saakaan vastauksia, kun porukka kiemurtelee suorien kysymysten edessä
ja välttelee vastaamasta omilla sanoilla, vaan turvautuu ja piiloutuu
valmiiksi pureksittujen, vanhojen fraasien, mantrojen, kanavointien,
laulun sanojen, runojen, ajatelmien ja myötäilyjen ja ego -ja henkisten buustausten taakse?

Luuletko, etten ole ITSE kyselemässä ja etsimässä ja siten, löytämässä vastauksia?
Ei ne kuule sullekaan taivaasta, sieltä "korkeimmasta" syliin tipautettu,
vaan sinä kyselit ja luit ja annoit itsellesi muiden kertoa.

Mitenkään muuten EI OLE MAHDOLLSISTA SAADA TIETOA TÄSSÄ MAAILMASSA.
Et tietäisi edes jeesuksen olemassa olosta, sen enempää kuin Keisari Neronkaan
(joka on myöskin uskon asia) ellet olisi sitä joltain IHMISELTÄ KUULLUT
JA JOSTAIN IHMISEN KIRJOITTAMASTA LUKENUT.
Sorry, mutta palaapas maanpinnalle.  


Uskokaa jo, mä olen ollut jo ja kokenut jo tuon olemme yhtä
ja sielun siskoja ja veljiä ja jeesus sitä ja tätä, valo sitä ja tätä,
universaali rakkaus sitä ja tätä jne. ja kokenut sen ensin ahaa!-elämyksenä
ja täydellisenä vastauksena kaikkiin maailman ongelmiin(i),
mutta herännyt sitten siihen, että on olemassa toisenlainenkin "totuus"
ja huomannut tuon olevan ummehtunut ja vanhentunutta rajoittavaa skeidaa,
jolla vangitaan ihmisen mieli, jolloin se elää omassa pienessä kuplassaan
peittäen ikävät totuudet elämästä, eikä kohdaten niitä.

Mä vain yritän ymmärtää TEITÄ, en etsiä vastauksia omaan uskooni tai hengen elämääni.

Uskokaa nyt vain se tosiasia, että minulle EI OLE HENGELLISTÄ ELÄMÄÄ,
EIKÄ KIINNOSTUSTA SIIHEN, ainakaan sellaisena kuin mitä te sitä tyrkytätte,
siis kerrotte siitä minulle.