Lisäyksenä vielä, että se on loputon orvavan kehä, kun ihminen ei tunne omia heikkouksiaan
ja vahvuuksiaan hyvin, niin ihminen on hyvin epävarma paitsi itsestään,
niin myös tulevaisuudestaan, koska hän ei luota, että hän kykenee luovimaan
sen menestyneesti ja kokemaan olonsa turvalliseksi,
jolloin se "korkeampi voima" tulee kuin tilauksesta sen ihmisen elämään
ottamaan tuon vastuun, johon voi tiukan paikan tullen vedota koko ajan.
Jos mä oikein nyt sanon, mitä mä ajattelen, mitä jumala tai mikä tahansa
"korkeampi voima" tai henkiolento, enkeli tms. on, niin se on epävarman ihmisen luoma
kuvitteellinen olento, niin ihminen ei tunne oloaan yksinäiseksi ja epävarmaksi
ja se kuvitelma tuntuu ko. henkilöstä erittäin todelliselta.
Vrt. lapset, joilla mielikuvituskaveri tai vain lapset,
jotka leikkii ja ne yksinkertaiset asiat muuttuvat elämääkin suuremmiksi
ja hyvin todellisiksi.
Mun mielestä aikuinen ei menetä tuota lapsen mielikuvitustaan, vaan aikuistuessaan
hän vain muuttaa sen leikin muihin asioihin, kuten jumalaan, korkeimpiin voimiin,
henkiolentoihin, enkeleihin jne.
Ihmisen tarve olla vuorovaikutuksessa ja kokea olonsa turvalliseksi
-vaikka sitten mielikuvituksen avulla- ei muutu lapsuudesta mihinkään.