seuraava »

[Ratkaisu]

Aika usein viime aikoina lukiessani eri ketjuja täällä foorumilla on tehnyt mieli kommentoida johonkin yhteen tai kahteen lauseeseen, joilla viitataan dualismiin, mutta koska se olisi mennyt niin varsinaisen asian vierestä niin olen jättänyt sen tekemättä. Ajattelinkin laittaa pystyyn ihan oman ketjun aiheelle.

Olen itse mennyt elämässä läpi kausia, jolloin olen ajatellut ja nähnyt maailman hyvinkin dualistisesti, vastavoimien tangona, magnetismina, jolloin positiivinen vaatii parikseen negatiivisen ollakseen kokonainen. Ihmissuhteetkin näin siten, että tietty luonteenpiirre vetää puoleensa sitä täydentävää vastaparia, mistä tulisikin se, että usein ihmisistä puhutaan, että he ovat kuin yö ja päivä. Parisuhteissakin yleensä tuntui olevan feminiinisen ja maskuliinisen yhdistelmä, mikä usein toteutuu ihan jo miehen ja naisen suhteessa, mutta myös homo- ja lesbopariskunnilla tuntui olevan selkeästi se miesmäisempi ja naismaisempi osapuoli.

Viime vuosina dualismi on ryhtynyt tuntumaan keinotekoiselta tavalta nähdä maailma. Jollain tapaa tuntuu, että ihmisillä on tave järjestää kaikki omiin lokeroihinsa. On lokerot rauha ja sota, rakkaus ja viha ja lista on loputon. Mutta minulle nuo lokerot tuntuvat valheellisilta. Aika useinhan historiassa on menty näkemyksissä, esimerkiksi filosofiassa siten, että ensin on sanottu, että asia on näin, sitten toinen on sanonut, että se onkin juuri päinvastoin ja vasta heidän jälkeensä joku on sanonut, että kummallakin on ollut pointtia ja se onkin heidän näkemyksiensä sekoitus. Itse koen jollain tapaa olevani omassa kehityksessäni vaiheessa, jossa haluan nähdä asiat tuon viimeisimmän näkemyksen kautta. Sen takia minulla onkin ehkä vaikeuksia vastata mielipide keskusteluissa kysymykseen mitä mieltä olet, sillä näen asioista ehkä liiankin paljon eri puolia. En voi sanoa esimerkiksi vastustavani turkistarhausta, mutta en voi myöskään sanoa kannattavani sitä, sillä asioilla on liikaa eri puolia. Toki käytännönelämässä valintoja on tietenkin tehtävä, eikä kaikkea voi ylianalysoida.

Mutta niin pohjanäkemykseni on se, että dualismi on enimmäikseen ihmisten keksimä järjestelmä ja keino hahmottaa maailmaa, vaikka tosiasiassa on hyvin harvoin asioita, jotka olisivat täysin vastakkaisia toisiinsa nähden. En esimerkiksi näe, että on tiede ja uskonto ovat vastakkaisia, sillä ne kumpikin puhuvat pohjimmiltaan samoista asioista, mutta eri näkökulmista ja eri funktioilla. Tai no, oikeastaan en voi sanoa täysin varmaksi ajattelenko niin, että dualismia ei ole olemassa vai näenkö asian enemmän siten, että se on erittäin harvinainen ilmiö kaiken elämän sisällä.

Olisi hauska saada asiasta keskustelua ja sitä kautta myös itse pohdittua asiaa tarkemmin. Miten te koette dualismin? Onko sitä olemassa vai onko vain harhaa? Ja tätä voi pohtia oikeastaan ihan minkä ilmiön kautta tahansa maallisista asioista henkevämpiin asioihin.

Toivottavasti saadaan antoisat keskustelut pystyyn =)

[tuonen joutsen]

Olisiko maanpäällisen dualismin yksiä perustoja Valo.


kun aurinko vaan on, tai kiertää galaksin keskipistettä, mutta maapallon tanssimisesta johtuu se, että maapallolla vaikuttaa vaihtelevan valo ja pimeys, yö ja päivä.

eli se kuuluu jotenkin maapallon elämän olemukseen...

varjohan itseasiassa on vaan sitä, kun joku kappale tulee valonlähteen eteen, ja estää valonsäteiden etenemisen, aiheuttaen näin pimeän alueen. eli se aiheutuu jotenkin aina Materian olemassaolosta.



laitan kehoni lampun eteen, niin kehoni materia aiheuttaa toiselle puolen varjon, ja jos ötökkä taapertaa siinä, ötökästä tuntuu että tulipa hämyisää.



itse jotenkin pidänkin valon ja pimeyden vaihtelusta, ja tämä dualismi aiheuttaa paljon kauneutta. valon ja varjon ja värien vaihtelut luonnossa.


tosiaan pahuuden käsitettä en näe riippuvaiseksi valon määrästä, kuten sanoinkin aikaisemmin, eli  paha ei ole mulle yhtä kuin pimeys ja hyvä valo, vaan se on valon määrän ulkopuolinen ja riippumaton tekijä.



tarvitsen vielä ainakin hyvä-paha dualismia, koska tarvitsen moraalia, mutta moraalinikin on TÄYSIN henkilökohtainen ja yksityinen.

mutta siis minulle on olemassa pahoja tekoja. esim. just menen pihalle ja hakkaan lapsen, tekoni on paha eikä auta mikään seli seli.


siis, en ole täysin dualismin tuolla puolen itse

[Asterix]

itse jotenkin pidänkin valon ja pimeyden vaihtelusta, ja tämä dualismi aiheuttaa paljon kauneutta. valon ja varjon ja värien vaihtelut luonnossa.


tosiaan pahuuden käsitettä en näe riippuvaiseksi valon määrästä, kuten sanoinkin aikaisemmin, eli  paha ei ole mulle yhtä kuin pimeys ja hyvä valo, vaan se on valon määrän ulkopuolinen ja riippumaton tekijä.

tarvitsen vielä ainakin hyvä-paha dualismia, koska tarvitsen moraalia, mutta moraalinikin on TÄYSIN henkilökohtainen ja yksityinen.

mutta siis minulle on olemassa pahoja tekoja. esim. just menen pihalle ja hakkaan lapsen, tekoni on paha eikä auta mikään seli seli.

Mä jotenkin tykkään sun ajatusmaailmasta, mutta tuossa muutama ydinajatus nostettuna.

Mulle hyvä-paha, valo-pimeys -asetelma on = luovuus ja kokonaisuus,
joita ei voi erottaa toisistaan.
Syyt syiden takana auttavat ymmärtämään koko kuvan.

Tätä voi harjoittaa hyvin miettimällä, jos esim. Hitler tai Stalin olisi ammuttu jo 2 vuotiaana lapsina,
niin millainen olisi meidän lähihistoriamme ja ihmiskunnan kehitys?

2 vuotiaan lapsen (tai ylipäätään kenen vain) ampuminen tuntuu käsittämättömän pahalle,
mutta toisaalta, olisiko ne 2. Maailmansodan kauheudet sitten tapahtuneet ko. tyyppien toimesta?

Sitten taas voi ajatella, mitä hyvää herrat Hitler ja Stalin kuitenkin saivat aikaan toimillaan
tai siinä kauheuksien rinnalla  ja kuinka paljon he hyödyttivät toisaalta ihmiskunnan
jalostumista kehollisesti ja älyllisesti Euroopassa tappamalla ja sotimalla ihmisiä hautaan
ja siten sukupuuttoon ja myös avartamalla teoillaan ihmisen tietoisuutta?

Kaikki nuo riippuu siitä, miltä kantilta ja kenen puolelta katsoo asiaa.
Se mikä toiselle on pahaa, oli hyvää toiselle ja päin vastoin,
joten kuka on paha ja kuka on hyvä tai jos vain nousee tuon yläpuolle,
niin huomaa, että se musta ja valkoinen välkkyy.

Hyvä-paha-asetelma on siis oikeasti optinen illuusio?

http://www.hereinreality.com/optical/optical3.htmlhttp://www.hereinreality.com/optical/optical3.html

[Titania.]

Mä oon aika kauan ajatellut niin, että sellainen hyvä-paha, hyvä-huono arvotus/lokerointi/luokittelu vähän kaiken suhteen on aikas keinotekoista. Läheisten ihmisten kanssa toimiessa sekä myös itseensä tutustumisen kautta oon vaan vahvemmin todennut sen, että se luokittelu/lokerointi on monesti osa ihmisen "turvajärjestelmää", mahdollisesti aika tiedostamattomalla tasolla. Mutta varmaan jokaisella on jonkinlainen turvajärjestelmä, koska varmaan jokaisella on niitä kipupisteitä. Kun on lokeroitu ihmiset ja asiat, niitä on helppo "ymmärtää" ja sehän luo turvallisuuden tunnetta kun kokee ymmärtävänsä miten maailma/ihmiset tms. toimii. Esim. uskonnot tuo varmasti "sääntöjensä" kautta turvaa ihmisille, heidän ei tarvitse enää ajatella itse vaan kaikki on lokeroitu jo valmiiksi. Mulla on aina ollut hirveä tarve etsiä sitä perimmäsitä totuutta, uskonnoista ja ideologioista ym., mutta en sitä mistään ole löytänyt. Jotenkin tuntuu, että olen alkanut löytää turvan turvattomuudesta, hiukan paradoksaalista...

Mä en usko että tätä maailmaa tai ihmisiä oppii koskaan ymmärtämään eikä ole tarkoituskaan. Jos joku kertoo minulle tuntojaan ja kysyy lopuksi että ymmärrätkö, vastaan aika usein että en, en ymmärrä, mutta minä uskon koko sydämestäni että koet asian juuri niin kuin äsken kerroit, se on sinulle täyttä totta vaikken minä sitä ymmärtäisikään. Se on sinun maailmasi.

Mä oon huomannut, että läheiseni kokee mut sellaisenä ristiriitaisuuksien ihmisenä, jota ei voi lokeroida. Ja mä oon aina alkanut miettimään, että miks niillä on niin kova tarve saada lokeroida mut. Erityisesti mieheni kokee tämän takia mut epäluotettavaksi, kun mitään ei voi arvata ennalta tai ei koskaan voi etukäteen tietää miten reagoin mihinkään tai mitä haluan. Mä elän elämääni vähän sillä tavalla, että tänään mä haluan elää näin, mutta se voi muuttua koska vaan. Sitä se vaan on.

Niin ja kyllä mä ajattelen, että on hyviä ja pahoja motiiveja ja tekoja. Mutta monesti ilkeyskin on vaan ajattelemattomuutta tai vahinko, mutta silti ilkeä teko ei ole yhtään sen anteeksi annettavampi. Teot uskallan tuomita aika helposti, mutten ihmistä, persoonaa, koska se on luultavimmin jotain mitä en kykene ymmärtämään.

[tuonen joutsen]

Näin en olisikaan osannut heti nähdä, kiitokset avartamisesta...

Sasha

Syyt syiden takana auttavat ymmärtämään koko kuvan.

Tätä voi harjoittaa hyvin miettimällä, jos esim. Hitler tai Stalin olisi ammuttu jo 2 vuotiaana lapsina,
niin millainen olisi meidän lähihistoriamme ja ihmiskunnan kehitys?

2 vuotiaan lapsen (tai ylipäätään kenen vain) ampuminen tuntuu käsittämättömän pahalle,
mutta toisaalta, olisiko ne 2. Maailmansodan kauheudet sitten tapahtuneet ko. tyyppien toimesta?

 :


niin...kyllä hyvä ja paha on aina puolueellinen juttu. esim. Hitler olisi varmaan puolustanut minua ihonvärini ja silmänvärini suhteen, mutta ehkäpä sterilisoinut mielenterveysongelmien takia


hih, no en nyt jaksa ajatella pidemmälle...henkilökohtaisesti : ja edit. Hitler muutenkin oli ihan liian fanaattinen ja fundamentalistinen minun makuuni

kaipa olisi pohtimalla löydettävissä joitakin mahdollisesti universaalisia 'hyvän' muotoja, mutta usein minun hyvä on jonkun toisen paha....


ja tottakai, koska haluan selviytyä ja säilyä, puolustan omaa hyvääni, ja liittoudun niiden kanssa, jotka puolustavat asioita jotka edesauttavat minua.