Kävi tuossa yhden kaukohoidon jälkeen niin, että jotain alkoi purkautua. Taisin tännekin kirjoittaa, että itkin ja nauroin vuoron perään ja sen jälkeen oli tosi helpottunut olo.
Nyt yksi aamu heräsin ihan hirveän vihaisena, siis se vihan määrä ja voima oli ihan älytöntä ja kohdistui ihmiseen, jonka kanssa en ole ollut vuosiin tekemisissä tai edes nähnyt eikä hän edes ole oikeastaan tehnyt mitään, joka oikeuttaisi nämä vihan tunteet, vaan mun 'pitäisi' tuntea vihaa ihan muihin suuntiin. Aikani sitä tunnetta pyörittelin ja tutkin itsekseni niitä ajatuksia ja reaktioita ja vihan tunne laantui. Eilen katselin valokuvia hänestä ja tunsin pientä kaipausta ja toivoin vain, että hänellä on kaikki hyvin omalla polullaan.
Tänään sitten hanat aukesi ja itkettää vähän väliä. En osaa eritellä, että mikä tai miksi, mutta jostain sitä nyt riittää ja helpottaa jälkikäteen. Vähän vain on
-olo, kun yhtäkkiä saattaa parkua ja sitten toisessa hetkessä on ihan tyyni ja 'missäs mä nyt olinkaan..'.
