seuraava »

[Kalevanneito]

Eikös kyseenalaistaminen ole hyvä juttu?

Kyllä, tervehenkiset ihmiset ajatteleekin näin. Mutta löytyy niitäkin joiden edessä pitäisi pokkuroida.

[Kuuhilda]

OI halinallet  Minulla ei ollut halinalleja, mutta kuvittelin itseni iltaisin sängyssä linnunpojaksi, joka  on vielä munan kuoren alla hyvässä turvassa
Enpä ole koitannut näkymättömyysviittaa...kenties se auttaisi siihen etteivät ihmiset aina tuijottaisi minua? Minua on ikäni tuijotettu kaikkialla röyhkeästi, vaikken mielestäni ole mitenkään niin erikoinen, enkä ainakaan käyttäydy mitenkään kummasti..kai. Välillä on mennyt niin hermot että olen näytellyt kieltä ja irvistellyt ihmisille takaisin...( juuri pääsin sanomasta, etten käyttäydy kummasti...)
Aurastani olen tehnyt muurin, josta muiden energiat eivät pääse läpi, ja se toimiikin, ellen sitten hermostu jostain syystä kovasti.

[Kalevanneito]

OI halinallet  Minulla ei ollut halinalleja, mutta kuvittelin itseni iltaisin sängyssä linnunpojaksi, joka  on vielä munan kuoren alla hyvässä turvassa
Enpä ole koitannut näkymättömyysviittaa...kenties se auttaisi siihen etteivät ihmiset aina tuijottaisi minua? Minua on ikäni tuijotettu kaikkialla röyhkeästi, vaikken mielestäni ole mitenkään niin erikoinen, enkä ainakaan käyttäydy mitenkään kummasti..kai. Välillä on mennyt niin hermot että olen näytellyt kieltä ja irvistellyt ihmisille takaisin...( juuri pääsin sanomasta, etten käyttäydy kummasti...)
Aurastani olen tehnyt muurin, josta muiden energiat eivät pääse läpi, ja se toimiikin, ellen sitten hermostu jostain syystä kovasti.

Mustakin nallefanina se halinallejuttu oli ihana.  Jospa sua tuijotetan kun olet niin kaunis?

[Kalevanneito]

Ja hei Keskiyön vahinko sun nikkis on hauska...Tulee kaikkee miehen ja naisen välisiä "vahinkoja" mieleen...

Tv: nimimerkki itse iltatähtivahinko

[Kuuhilda]

Olen miettinyt joskus sitäkin, että olenko muka niin kaunis, että tuijottavat...en minä nyt niin kaunis ole, mutta persoonallisen näköinen kylläkin. Ja tuijottelevat, vaikka olisin piilossa vaikka nyt lätsän ja hupun alla...sekä syyllisiä ovat niin miehet, naiset kuin lapsetkin. Tosin lasten tuojottelu ei ahdista.
Hauska ( Tai ei oikeastaan, mutta kuitenkin ) tietää että on muitakin tuijotuksen uhreja. Vai olisiko kyse sittenkin siitä, että herkimmät meistä kokevat ko. katseet ahdistavampana kuin muut?

Mutta siis, ihan oikeasti...olin kerran viikonloppu aamuna kävelemässä kaupungin läpi takaisin kotiini, kun eräs pyöräilijä tuijotti minua todella törkeästi, ja olin juuri aikeissa huutaa hänelle jotain takaisin, niin hän törmäsi liikennemerkkiin pahki, ja kaatui rytisten Ehkä oppi jotain 
Minulla oli toki minihame ja kannoin korkkareita käsissäni ja läpsyttelin paljain varpain etiäppäin, mutta ei kai se nyt keskellä kesää niin ihmeellistä ole?

[arzie]

Suojautumisesta omia kokemuksia ja vähän varoitustakin:

Energioita ja henkiä voi olla joissakin paikoissa tai ihmisten mukana. Niiden luonteen voi aika helposti aistia. Jos ovat epämiellyttäviä, niin itse pitäydyn erossa niistä, en anna niille pääsyä lähelleni. Ei siihen tarvita mitään konsteja.

Jos kaikkiin risahduksiin hakee selitystä että ovat henkien aiheuttamia, on jo portit auki henkimaailmaan ja sieltä niitä onkin pian tulossa ihan jonossa. Pian touhu alkaa lipsahtaa siihen että pitää pähkiä mikä loitsu mihinkin tilanteeseen. Siihen se kaikki aika ja energia pian tärvääntyykin. On vaarana että normaali elämiseen ei jää aikaa eikä energiaa.

Usein riittää kun ei anna hämärille energioille ajatuksia eikä lähde pelaamaan niiden kanssa mitään peliä. Toinenkaan ääripää ei ole hyväksi, että aina pitää olla huolehtimassa että on tarvittavat enkelit mukana ja uskoo kaiken olevan kaunista ja hyvää. Tilanteet ja tuntemukset pitää oppia tiedostamaan, ne toimivat ikäänkuin suuntaviittoina. Energioiden laadun tunnistaminen riittää useimmiten.

Jotkut haluavatkin elää henkien kanssa, mutta se on ihan valintakysymys. Jos sitä haluaa niin kyllä niitä pian seuraan liittyy.

Niitä on kuitenkin olemassa eikä sitä poista se että uskottelee itselleen toisin. Herkimmin havaitsen välitilaan jääneet sielut ja paikkoihin kiinnittyneet energiat. Näillä välitilaan jääneillä saattaa olla kova tarve saada yhteys ihmiseen, koska ovat eksyksissä tai niillä voi olla jotain muuta asiaa.

Eksyneeseen sieluun voi ottaa yhteyden, ja kysyä mitä asiaa sillä on tai kenelle. Mutta mielellään vasta sitten jos ei rakkaudella ja kehoituksella valoon menemisestä ole vaikutusta. Sielumaailman kanssa touhutessa oma pää on todella kovilla ja vaarassa. Pitää ensin tietää mistä saa luotettavaa apua tarvittaessa. Taitaa myös olla niin, että kun ottaa johonkin sieluun yhteyden, on siinä pian ylimääräisiäkin yrittämässä ja homma saattaa lähteä lapasesta.

Ystäväni kotona oli levoton sielu ja se häiritsi etenkin pientä lasta, jonka huomasi tämän käyttäytymisestä. Sielun hengen kanssa sovittiin että lähtisi pois ja palaisi vasta kun lapsi on aikuinen, tuli selväksi että tälle lapselle sillä oli jotain asiaa. Siellä oli pari päivää todella hermostunut ilmapiiri, eikä sielu lähtenytkään pois. Syynä oli se ettei asiasta oltu sovittu lapsen äidin kanssa, joka tavallaan piti sielusta kiinni, se ei päässyt lähtemään tai ei tiennyt mitä olisi tehnyt. Oli oma käsitykseni että äiti halusi tilanteen rauhoittuvan. Homma tehtiin siis etänä. Kokemuksesta sanon että olo oli sen jälkeen lievästi sanottuna epämiellyttävä. Siltikin vaikka ensimmäisen yrityksen teki osaava ja luotettava henkilö ja toisella kerralla sain häneltä ohjeita ja tukea.

Toisaalta onhan se jollain tavalla jännää kun sieluja on kummittelemassa. Tilanne helpottui kun keskustelin asiasta uudelleen äidin kanssa ja sain tämän ymmärtämään ja hyväksymään menettelyn. Sovin sielun lähtemisestä sitten uudemman kerran ja häiriöt loppuivat ja sen huomasi myös lapsesta heti. On siis saatava tällaisiin asioihin kaikkien osapuolien suostumus sekä maallisella että sielun tasolla. Muuten näistä peukaloinneista voi olla enemmän vahinkoa, sillä ei voi tietää mitä suunnitelmia sielutasolla on tehty ennen tänne tuloa ja jokin tärkeä opinkappale voi häiriintyä. On tärkeää ymmärtää nämä asiat kokonaisvaltaisesti ennen konstailuja.

Tavallaan suojauksena käytän sitä, että pidän vastaanottimen auki energioille vain tarvittaessa tilanteiden mukaan. Kosketus luontoon auttaa myös. Asioiden ja esineiden ympärille voi visioida valkoista valoa toisinaan tarvittaessa. Ihmeempiä konstailuja en ole tarpeelliseksi havainnut. Ei näiden touhujen tarvitse olla mitään jokapäiväistä, sehän alkaa haitata tavallista elämää. Kaiken värisiä ja monenlaisia menetelmiä on niin paljon että siihen suohon on helppo hukkua. En myöskään juurikaan enää lue näistä henkimaailman kummallisuuksista, koska sekin tavallaan avaa portteja ties millekin. On aika karmea tunne jos tuntuu ettei enää ole maassa kiinni, että nyt joku muu vie kuin litran mittaa. Viimeistään siinä vaiheessa olisi hyvä ymmärtää palata arkeen. Krusifiksia en käytä ja kynttilöitä suunnilleen vaan jouluna. Krusifiksikoru tosin voisi käsittääkseni olla hyväksi jos tuntee olevansa altis epämääräisille energioille. Eli joku tolkku ja yksinkertaisuus on hyväksi näissä suojaamisissakin omaa arvostelukykyä unohtamatta.

Näistä foorumeista saa helposti sen käsityksen että jotkut yrittävät suoriutua arkiaskareistakin ties minkä värisillä liekeillä. Jotkut sentään uskaltavat tunnustaa joutuneensa jossain vaiheessa liikaa näihin noituushoukutuksiin. Mielenterveys voi olla vaarassa kun näillä jutuilla lähtee liian alkeellisilla tiedoilla kokeilemaan. Ei totisesti ole mitään leikin asioita.

Näistä touhuista tuli kamala olo, enkä ymmärtänyt mistä on kyse. Sitä vain oli säikky ihan kaikesta. Onneksi tunsin luotettavan auttajan jolle saatoin soittaa siinä tilanteessa. Hän osasi ihan tavallisella kielellä kertoa mitä siinä on tapahtumassa. Laittoi kyllä miettimään.

[Hiisitär]

Hyvä muistutus meille kaikille ylläoleva kirjoitus! Siinä nähdään taas, miten jokaisen täytyy mennä ja toimia sen mukaan mikä tuntuu hyvältä. On yksilökohtaista miten ihmiset reagoivat eri energioihin. Suojausta tärkeämpää - minusta - on henkien kanssa toimiessa maadoittuminen. Tiukasti jalat maassa ja omien rajojen pitäminen. Muussa tapauksessa voi mennä itsekin niin lennokkaaksi, että mieli alkaa reistailla. Henkisen toiminnan täytyy olla yhteydessä fyysiseen maailmaan eli maadoitus, maadoitus ja vielä kerran maadoitus. Suojauksella suojaudutaan energioiden maailmassa, maadoittumisella pidetään huolta, ettei homma karkaa lapasesta maatasolla. Sitä voisi verrata astronauttiin, joka lähtee avaruussukkulan ulkopuolelle esim. korjaustöihin: hänellä on suojapuku, joka suojaa avaruuden vahingoilta (suojaus) ja samaan aikaan hän on kiinnittynyt letkulla/johdolla avaruussukkulaan, koska muussa tapauksessa hän lennähtäisi menojaan avaruuteen (maadoitus).

Ihmisten olisi hyvä muistaa, että henkimaailman kanssa toimiminen ei ole leikkejä erilaisten henkiolentojen tai taikatemppujen kanssa. Henkisen elämän tarkoitus on saattaa meitä lähemmäs sitä Mitä Olemme, puhdistaa itsemme menneisyydestä sekä jalostaa luonnettamme rakastavammaksi, hyväksyvämmäksi ja tietoisemmaksi. Tämän kaiken tarkoitus on ns. laskeutua fyysiseen maailmaan. Korkealle henkiselle tiellään eli itsensä kehittämisen ja maailman ymmärtämisen kanssa ehtineen henkilön tunnistaa siitä, että heillä on valtava läsnäolon voima. He ovat yhtä aikaa avoimia henkimaailmalle, mutta elävät kuitenkin tässä fyysisellä tasolla laiminlyömättä sitä.

Henkimaailmaan voi kuka tahansa eksyä ihan niin paljon tahansa kuin haluaa - aivan samoin kuin fyysiseenkin maailmaan voi eksyä. Kummassakin maailmassa on omat hyvät ja huonot puolensa.

[Kalevanneito]

Jos kaikkiin risahduksiin hakee selitystä että ovat henkien aiheuttamia, on jo portit auki henkimaailmaan ja sieltä niitä onkin pian tulossa ihan jonossa. Pian touhu alkaa lipsahtaa siihen että pitää pähkiä mikä loitsu mihinkin tilanteeseen. Siihen se kaikki aika ja energia pian tärvääntyykin. On vaarana että normaali elämiseen ei jää aikaa eikä energiaa.


Näistä foorumeista saa helposti sen käsityksen että jotkut yrittävät suoriutua arkiaskareistakin ties minkä värisillä liekeillä. Jotkut sentään uskaltavat tunnustaa joutuneensa jossain vaiheessa liikaa näihin noituushoukutuksiin.

Aivan totta. Muualta netistä olen juuri lukenut ihmetellen että jokaikistä linnunliverrystä ja lentämistä pidetään jonakin merkkinä. Ja juuri tuollaisia ihmisiä keskustelupalstoilla onkin että just arkiaskareistakin yritetään noilla ties minkävärisillä liekeillä selviytyä ja se sitten näkyy ulosannissa että kun ei selviydykkään. Tommoset ihmiset on vähä niinku menneet perse edellä puuhun.  On vähä kihahtanu hattuun osaamisensa ja sitten luullaan itsestä ties mitä. Toppuuttelijat teilataan.

[Kalevanneito]

Oikeastaan huumorin avulla selviää ihan mistä tahansa jutusta yli.. ainakin mitä omalla kohdalla olen huomannut. Siinä tulee samalla se anteeksiantokin, niin itselle kuin kaikille muillekin, jos tarvetta on.

Joo, toi pitää paikkansa.

Jos jokin juttu sapettaa ihmistä, niin poistaa kaikki tunteet sitä ko. asiaa kohtaan, niin kohta huomaa että olipa sekin ihan turhaa ajatella sillä tavalla silloin joskus. Eli silloin on tehnyt itsensä näkymättömäksi sille asialle. Samaa kannattaa kokeilla ihan mihin tahansa juttuun, mistä tulee jotain angsteja mieleen. Ja aina kun onnistuu, niin aina tulee vapauttavaa tunnetta tilalle ja ihmisen energiat ovat silläkin tavalla noussut hieman korkeammalle.

Joo, tuo vain on helpommin sanottu kuin tehty, riippuen tietysti asiasta.

[SanctAstra]

Huomasin viime viikonloppuna, kun tein suojaukset ennen hautajaisiin menoa kaikkea surua ja negatiivisuutta vastaan sekä ankkuroin itseni hyvin maahan, en vuodattanut kyyneltäkään. Eikä suru tarttunut minuun. Päälläni oli kolme kilpeä: kirkas valo, vaaleanpunainen valo sekä Mikaelin sininen viitta. Kultaista kilpeä en enää viitsinyt laittaa, sillä olisin sulkenut enkelitkin pois niin voimakkaalla suojauksella.

Olen alkanut miettiä, miksi ruumista pitää surra, kun sielu elää kuitenkin. Toki yhteiset muistot saavat kaipaamaan, mutta eikö senkin kaipauksen voisi käntää positiiviseksi? Muistella ilolla ja odottaa tulevaa tapaamista, kun sen aika on.

 

[Kalevanneito]

Huomasin viime viikonloppuna, kun tein suojaukset ennen hautajaisiin menoa kaikkea surua ja negatiivisuutta vastaan sekä ankkuroin itseni hyvin maahan, en vuodattanut kyyneltäkään. Eikä suru tarttunut minuun. Päälläni oli kolme kilpeä: kirkas valo, vaaleanpunainen valo sekä Mikaelin sininen viitta. Kultaista kilpeä en enää viitsinyt laittaa, sillä olisin sulkenut enkelitkin pois niin voimakkaalla suojauksella.

Olen alkanut miettiä, miksi ruumista pitää surra, kun sielu elää kuitenkin. Toki yhteiset muistot saavat kaipaamaan, mutta eikö senkin kaipauksen voisi käntää positiiviseksi? Muistella ilolla ja odottaa tulevaa tapaamista, kun sen aika on.

 

Mä taas olen sitä mieltä että kyllä hautajaisissa saa surra, ei se pahasta oo. Tulee vain mieleen että pankkoutuuko nuo surut jonnekkin kun niitä ei sure? Että onko hyväksi suojautua noin?

[Kalevanneito]

Tuo surukin on tottakai inhimillistä tunnetta, mutta kyllähän ihmiset käsittelee omalla tavallaan surua. Eikös Eric Claptonkin tehnyt laulun siitä omasta kuolleesta pojastaan joka putosi sieltä pilvenpiirtäjästä maahan. Eikä kuulemma ole enää esittänyt sitä biisiä sen jälkeen kun sai käsiteltyä asian itselleen.

Sivistykses aukko, en tienny jotta Claptonin poika on tippunu pilvenpiirtäjästä. Minkälaisis olosuhteis? Siis miksi?

[SanctAstra]

Kun tekee tarpeeksi vahvat suojaukset, eli monen kertaisia suojauksia, niin pysyyhän ne enkelitkin ihmisten ulottumattomissa.

Minua lähinnä hautajaisissa nimenomaan inhottaa se surun tarttuminen. En muista olisinko varsinaisesti yksissäkään hautajaisissa itkenyt menetettyä ihmistä. Mutta se raastava suru, joka vie voimat, ei ole tervetullut. Suruissaan ihmisistä tulee energiasyöppöjä. Ja minä kun olen psyykkinen pesusieni, niin suojauksia on pakko tehdä.

[Metsänkeiju]

Kalevanneidon kans samoja ajatuksia..
SanctAstra, mieti miten voisit olla olematta psyykkinen pesusieni... ilman minkäänlaisia suojauksia?

-Rakkaudella MK- 

[SanctAstra]

No välillä en edes muista suojata itseäni ja sen kyllä huomaa. Joko joku varastaa energiani tai sitten negatiivisuus tarttuu.

Minulle siis riittävät suojaukseksi pelkkä isä meidän -rukous ja mielikuva Mikaelin sinisestä viitasta päälläni. Mutta mieluusti en ilman suojausta kulje missään. Ja on se tunteiden imukyky jo hieman hellittänyt, mutta kun olen herkkä energioille, niin katson sen ennemminkin siunauksena kuin huonona asiana.