Tämä aihe on pyörinyt minulla paljon mielessä viime aikoina, ja olen paljon myös nauttinut siitä, ja niistä 'arvon tunteista' joita olen saanut.
Asiaa voi lähestyä hyvin monelta kannalta, henkiseltä, tunteelliselta, tiedolliselta, materiaaliselta, ja kaikilla tavoin miten sitä voikaan lähestyä En halua sitä rajata.
kysymyksiä, ihan vain ajatusten viriämiseksi, ei tarvitse vastata tarkasti jokaiseen, se ei ole idea...:
-Mitä arvostat ja miksi? ihmisiä, asioita, ominaisuuksia, kokemuksia, itseäsi....
-Mikä on sinulle arvokkainta?
-Oletko kokenut havahtumisia siihen, että arvosi olivat jossain tapauksessa muuttuneet, ja olet alkanut arvostaa uusia asioita tai ennen arvostamasi asiat menettivät merkityksensä?
-Mistä asian arvo sinulle muodostuu ?
(esim. joku pystyy arvostamaan vain jalometallista tehtyä korua, kun taas joku arvostaa muilla perustein, 'se on hyvän näköinen'...ja ihmissuhteissakin on useita eri asioita, joita voi toisessa ihmisessä arvostaa)
Materiaaliselta kannalta, minä olen suomen mittapuussa 'vähävarainen', johtuen siitä että valitsin aikoinaan alan, joka ei suoranaisesti ainakaan ihan heti tuota paljoa rahassa mitattavaa arvoa...kuvataide. Minulla on kuitenkin yli kymmenen vuoden ajalta kerääntynytyttä arvokasta tavaraa (siis minulle arvokasta, ei välttämättä rahallisesti todella arvokasta, sellaista mitä kenellä tahansa ei voisi olla)...kuten kirjahyllyn täysi kirjoja, levyjä, kamera yms. En tuottanut paljoakaan lisä-arvoa esimerkiksi baareille, koska minulla ei ollut siihen usein varaa, mutta on minulla nyt vaikka mitä arvokasta kotonani, vaikka olenkin moninkertaisesti väitetyn suomalaisen minimipalkan alapuolella. Tämäkään tilanne ei välttämättä ikuisesti tule jatkumaan samana, mutta sen kokemuksen johdosta opin arvostamaan kaikkea sitä mitä minulla on.
Kasvaessani en saanut koskaan nauttia varttumisesta omistus-asunnossa tai omakotitalossa, selainen olisi ollut suurta vaurautta minulle. Vaikka asuimmekin monissa, pienissä ja rähjäisemmissäkin asunnoissa, minulla oli iso suku ja sain aina paljon kaikkea mitä lapsi voi tarvita, muistoni on ettei minulla ollut puutetta mistään, pikemminkin opin siihen että elämä on yltäkylläistä. Vaikka usein saatoimmekin ennen palkkapäivää olla esimerkiksi syömättä hyvin. Sitten vaikkapa hillomunkin ostaminen tuntui juhlalta!
Opin asioiden arvostuksen vasta täysi-ikäisenä sen kokemuksen myötä, kun asiat ei enää tulleetkaan itsestään vaan kaikesta piti maksaa. Ja vähitellen tajusin, kuinka suuresti rikas olen nytkin:
Voisin tehdä lähiö-vuokrakodissani päivän kierroksen, ja ihmetellä jokaista käteeni ottamaani esinettä pitkään. Jokaiseen niistä on tarvittu monien eri ammattilaisten työ, js se on minulla kädessäni, vaikkapa ihovoidepurkki: siinä on mm.kemistin, pakkaussuunnittelija-graafikon, tehdastyöläisen, markkinoijan, kuljetus-alan työläisen ja kaupan henkilön työnjälki minulla kädessäni. Kaikki he ovat hankkineet koulutuksen, joka sekin on ollut arvokasta.
Ja köyhänä suomalaisen minulla voi olla jopa useita vastaavia purkkeja kylppärissä, eikä siinä ole monen mielestä mitään ihmeellistä, sellaista ei paljon arvosteta.
lisäys: ja tämä purkki on vain yksi asia, asunnossani on todella paljon muuta, entäs matto, musiikki-levy soittajineen, säveltäjineen, tuottajineen, kansitaiteilijoinenn...ja levyjä on satoja...niin ja tuo kasa lehtiä tuossa? Yhden pienen asunnon tavaroista voisi kirjoittaa kirjakaupallisen tarinaa.
Mutta entä jos sitä kaikkea itsestäänselvää ei olisikaan?
olen todella huippurikas ja ketjun yläpäässä, kun kirjoitan tätä mieheni mac-läppärillä. Kouluni on täynnä huippumäccejä kalliine ohjelmineen...
Juuri eräässä kirjeenvaihdossa ihmettelin, kun eräs osasi ohjelmointikieltä, ja sitten tajusin, että kaikki ne ohjelmat joitka käytän, on jonkun älyn ja hankitun ammattitaidon, ja TYÖN toimesta ohjelmoitu!
Ja minä yltäkylläisyydessäni, tämän arvokkaan työn tuloksena näpyttelen tässä lauantaina...
Menen nyt kirjoittamaan sitä esseetä, koska minusta on todella arvokasta että äidinkielenopettajani on hankkinut suomenkielen ammattitaitonsa yliopistossa, jotta minä saan nyt oppia siitä omassa koulussani. Tuon arvokkaan perinteen yksi pieni lisätuote on se, että minä yksilönä opin tässä kirjoittamaan esseen. Tullen näin entistäkin rikkaammaksi.
Pohjalla käynnin jälkeen, koko elämä, tai pelkkä olemassaolo ja kyky elää tavallista arkea alkoi minusta tuntua hyvin arvokkaalta. Unensaanti ja mielenterveys, nekään eivät ole itsestäänselvyyksiä.
Pitkä tarina tuli siksi, kun asia juuri nyt minua pohdituttaa.
Olisi kiva kuulla erilaisia kokemuksia asioiden arvosta.
(tämä foorumi ja sen olemassaolo on muuten minulle ollut myös hyvin arvokas
)
