seuraava »

[Kuuhilda]

Taitaa vaan olla tykkääntynyt suhun mutta tiedät varmaan ajatuksen, että antaa ymmärtää muttei ymmärrä antaa, niin sekin voi toimia sellaisena kiihokkeena, ettei häirikkö jätä sua rauhaan kun jos vähääkään on sellaista mahdollisuutta sua kohtaan jäänyt jäljelle?

No sehän mulla on ongelma, etten osaa suhtautua häneen niin kuin kuspiähän kuuluisi suhtautua, vaan kohtelen häntä ystävällisesti ja niinkun normaalia ihmistä muutenkin silloin kun hän on sillä tuulella että käyttäytyy asiallisesti. Ja näistä tapaamisista se on saattanut saada ainakin lisää pontta toivolleen, ellei muuta.
Meillä on molemmilla  , joten juttua riittäisi, ja keskustelu lähteekin aina vahingossa johonkin mielenkiintoiseen, josta sitten vaan tulee keskusteltua, vaikka ei pitäisikään.

 :

Voiskos muuten noituuksilla vaikuttaa itseensäkin sillätavalla, ettei enää viehetyisi esim. juttusille ei toivotun henkilön kanssa?

[Kuuhilda]

Niinno eihän se olisi kun pitää turpansa kiinni vaan  Joo, mulla on nyt kiire ja moi!

Ihan yksinkertaista siis 

Minä kun jotain päätän, niin sillätavalla se sitten on. Ihan jääräpäisyyteen astikin, vaikka olisin tehnyt vääränkin päätöksen.
Mutta MC vaakana en niin vaan heti päättäkään, yleensä vasta sitten kun suutun, tai on joku muu ihka oikea pakko.

Olen kai ajatellut ettei pienestä juttelusta ole haittaa, mutta taitaa siitä vaan olla. Jos hää käsittää sen sitten niin että antaa ymmärtää vaikkei ymmärrä antaa 

[Kuuhilda]

Juu, muistan. Minä suorastaan nautin haasteista   Monesti tunnen jossain haastavassa tilanteessa, miten oikein kuohahtaa, että no niin, nyt näytetään
Ja positiivisia haasteita mulla nyt onkin edessä "työelämässä"

Onpa hyvä kun tuli tämä jutustelu asia esille. En nimittäin tajunnut koko juttua, koska minusta se on vain viatonta sananvaihtoa, joita vaihdetaan tilanteessa kun lasta viedään tai tuodaan...mutta on aivan varma, että hänestä se on paljon enemmän!

Muoks*
Miksen muuten tajunnut?
Minulla on ennenkin ollut ongelmia tämän viattoman juttelutaipumukseni takia...ystäväni ovat mm. luulleet, että olen iskemässä heidän miehiään, ja moni ukkeli on ennemminkin käsittänyt tarkoitukseni väärin...saati sitten tälläinen riippuja!

[Kuuhilda]

Onneksi ei todella tule ihan kaikkien kanssa tuommosia väärinkäsityksiä. Johan sitä olis ongelmia ratkottavaksi Ei ainakaan kävis tylsäksi elämä

[Kuuhilda]

Mulla se ei edes jää pelkkään nauruun, vaan tulee sellasia itku nauru hepuleita...ja se voi siis yllättää ihan missä tahansa...kuten nyt vaikka katsastuskonttorissa tai pikaruokapaikassa...on ollu joo todella mielenkiintosia tilanteita joskus, huh

Nykyään enää olen lähinnä hassu kun naureskelen ittekseni vaikkapa lenkillä, mutta se ei ole vaarallista. Hiukan oppinu hallitsemaan itseään ja energioita vaikka olis väsynytkin

[Kuuhilda]

Silloin se varsinkin ahdistaa, jos alkaa tulemaan mieleen vaikka nyt yli-tärkeistä pukumiehistä sellaista, että puheutuukohan tuokin naisten alusvaatteisiin, niin on siinä purtava ittiä huuleen ja kieleen, että nyt jumalaare pidetään ne ajatukset ihan vaan tässä itse asiassa, ja unohdetaan ne jutut, että mitähän tuokin tekee kumppaninsa kanssa makuuhuoneessa ja kuinkahan erikoisia tapoja heillä mahdollisesti onkaan?

Kerran meinasin hautajaisissakin revetä, kun tuli mieleen eräs Speden sketsi-ohjelma, missä Vesa-Matti Loiri esitti miestä joka aina repeili väärissä paikoissa, niin miksi juuri silloin noita tulee mieleen kun ei pitäisi tulla?

Se on varmaan ihan normaalia, kun näkee elämän sellaisessa harhaisessa valossa, niin kaikki vain tuntuu joltain suurelta kusetukselta, ja jos ihmiset vielä uskoo liian tosissaan joihinkin maallisiin juttuihin, niin siitä se koomisuus varmaan tuleekin. :

     

Siis just tuommosta
Oon epäilly omistavani jonkunmuotosen AD/HD:n niin ehkä se on sitten sitä kun mieli vaeltaa minkä kerkeää...saati sitten jos tilanne on tylsä, niin tulee lukemattomia eriskummallisia mielleyhtymiä päähän 
Itte kattelenkin asioita ihan oudossa valossa, kun esim. elokuvissa hohotan yksikseni semmosissa kohdissa missä kukaan muu ei näe mitään hauskaa 

[Kuuhilda]

En minäkään enää käy elokuvissa...oon varmasti vielä eriskummallisemmin ajatteleva kun ennen, joten tiiä mitä siellä sattus
Teatterissa kävin tuossa, ja se oli semmonen vanhemmille ihmisille suunnattu näytelmä...oltiin sitten ainoat alle 50v siellä, ja ne näyttelijät bongas yhdessä kohdassa meidät sieltämassasta ja katsoivat meitä, kun siinä puhuttin jotain nuorista ihmisistä. Se oli kamalaa...kerrankin uskaltaa mennä jonnekin ja sitten joutuu silmätikuksi   

Eiks sitä nyt pari leffaa hoidu ihan ohimennen? Noin niinkun että jos sitä AD/HD:tä on, niin sillonhan se huomio jakautuu helposti useempaan hommaan samaan aikaan?

Kuulostaa jänniltä "kohtauksilta"   
Ittellä ei ole ollu kun semmosta hetkittäistä todellisuudesta irtoomista, että kaikki on niinkun enennkin, mutta itte menny jotenkin oman pääni läpi...kai sitten aavistuksen irronnu ruumiista...kaikki äänet, myös oma kuulostaa semmoselta oudolta...no niinkun ne kuulis omien korviensa kautte, mutta on itte vähän kauempana 
Noitakaan ei kyllä enää ole, jalat pysyy maassa vähän paremmin kun tyttösenä

[Kuuhilda]

Ei se sitten loppujen lopuksi ollu ollenkaan niin kamalaa se silmätikuksi joutuminen...liekö että oli tarkoitettukin käyvän tuollaviissiin taas, että hei kato nyt, ei sulle tässä kuinkaan käy
Menisin kyllä uudestaankin vaikka tietäisin että joudun kokemaan saman kohtalon

Eläminen minustakin on elämän tarkoitus, ei sillä muuta tarkoitusta ole kun oppia siitä kokemastaan. Niinno jonkun sielunsuunitelmassahan voi olla merkkipaalu, että tulee valituksi vaikka presidentiksi, mutta onko se sittenkään se presidenttiys se tarkoitus siinä, vaan vain se oppiminen? : 

En tiedä oliko se mulla vain totaalista epätasapainoa ja pahaa oloa, ehkä molempia; herättelyä myös. Ja on tietysti ohjannu oikeeseen suuntaan, kun tiettyjä juttuja tekemällä ei enää tuota tilaa tule.

Minä kuulen sanoja ja jutustelua ennenkö nukahdan, tai jos heräilen yöllä...ollessani siinä unen ja valveen rajalla. Voi tulla tosi kovaakin, että on melkein fyysistä kipua jo se, mutta en minä kyllä ole pelännyt niitä. Lähinnä ihmetellyt. Se on paljon kouriintuntuvampaa kuin unessa.

[Kuuhilda]

Sitäkin näin aikaansidotun ihmisen näkökulmasta oon miettiny, että mitäs sitten jos ja kun joku kieltäytyy sielnusopimuksensa toteuttamisesta...mitäs se toinen / toiset osapuoli /et siinä sitten tekee, jos on ollu kyseessä vaikka joku isokin juttu. Onko meillä täällä joku varasuunnitelmien verkosto, joka sitten aktivoituu jos tarvetta tulee, vai mitenkä se oikein menee?
Aikaa ei tietenkään ole, eikä meillä ole mikään kiire, sitten se läksy tulee vastaan joskus myöhemmin jos se nyt meni ohi, mutta siis just että voishan tommonen mitä mä täällä teen fiilis olla peräisin jostain semmosestakin, että joku toinen on hypänny pois polultaan?
 

[Kuuhilda]

Niinhän monet sanoo, että kohtasivat jonkun tyypin, jonka kanssa tuntu olevan takotusta olla tekemisissä, mutta sitten se tarkotuksen tunne vaan loppu, eli tuli valmiiksi eli kaput.
Varmaan meitä ajetaan ja pusketaankin oikeelle polulle täällä, mutta  ku on se vapaa tahto.
Ehkä se on monesti silläkin tavalla, että sen oman juttunsa tulee sitten toteuttaneeksi tavalla tai toisella, muista huolimatta, mutta se käy hiukan hankalammaksi vaan, jos joku on vetäny välistä, mutta sehän on vaan lisää kokemusta sitten.

Täydellisenä  täällä oleminen olis aika kamala olotila. Siis jos ei olis mitään mitä kohti täytys mennä. Kyllä tekiskin mieli äkkiä pois ja jonnekin uusiin haasteisiin täältä lillumasta.

Henk. koht. on menny just tuolleen, että se sama juttu tulee vastaan tasan niin kauan, että sen on tajunnu ja sisäistäny. Uudella kerralla vaan vähän kovempana, että menee sitten paremmin perille, kun on selvästikin kova kallo

  on taipumusta jäädä molskimaan sinne oman päänsä sisälle kaikkien ideoidensa ja haaveittensa kanssa ja kierrellä siellä sitten yhtä ja samaa kehää. Poijjes sieltä kultakalamaljasta vaan

[Kuuhilda]

Niinno nyt ollaan taas likellä sitä pistettä, kun täytyy tuumata, että ympäri mennään ja yhteen tullaan, kun ihan mitä tahansa asiaa lätee miettimään ja miettii sitä tarpeeksi pitkälle ja syvällisesti, niin lopputulos on jotakuinkin O:ta muistuttava ratkaisu.

Ja mikähän sitten olisi se täydellinen? Siitäkin on varmaan niin monta eri vaihtoehtoa ja versiota, ettei oikeestaan sellaista mitään täydellisyyttä ole olemassakaan, senkin lopputulos on vain O
Luulis, että jonkun elämäntehtävä on ollu tehdä itsemurha joskus, ja tarjota se kokemus lähimmäisilleen. Ja sitten ihan varmaan joku on käyttäny sitä vapaata tahtoaan ja poistunu täältä ennen aikojaan vaikkei vielä olis pitäny, ja sillonhan jää kaikenlaista kesken, ja täytyykin tulla takaisin ja hoitaa ne jutut sitten loppuunsa kunnialla toisella kertaa.

 

[Kuuhilda]

Mahtaakohan se olla niin, että meidän on oppittava sitten ihan joka näkökulma asioista.
Niinkun nyt vaikka jos kyseessä on itsemurha. Joku voi tietysti oppia myötäelämällä ja itseään ja tilannetta tutkimalla toistenkin osapuolien kannalta, mutta jos on vähän "kovapäisempi" oppimaan - tai itselle niin rankka läksy menossa että kaikki energia menee sen kanssa pakertamiseen - niin sitten joutuu itse elämään ne kaikki "roolit" voidakseen ymmärtää ja oppia 

Näissä tulee tietty aina vastaan se, että minkä takia on mitään? Minkä takia me ponnistellaan ja pinnistellään täällä, eikö me vaan kuitenkin voitaisi lillua ihan olematta? Miksi tää koko homma on?

Pakko vaan hyväksyä se, että jotkut asiat on semmosia mitä ei millään voi ymmärtää tai järkeistää vaikka miten kovin toivois ja yrittäis.

[Kuuhilda]

Joo, ehkä tarvii heitin olla vaan ittekseen vähän aikaa eikä miettiä näin karmeesti, kun alkaa ihan jo korviakin kuumottamaan 

[Kuuhilda]

Ääääääh, ei mitään 

Savua mulla nyt nousee korviasta ihan tasaisin väliajoin olosuhteista huolimatta

[Kuuhilda]

Käytätkös sitten sipulia korvissa flunssaa torjumaan?
Eiks kantsis käyttää valkosipulia, niin pysyis kammottavat verenimijätkin loitolla samalla vaivalla?