seuraava »

[Selene Drake]

Hei!

Olen rapu-nainen,olen seurustellut
kaksos-miehen kanssa n.5 vuotta..
Nyt tuli sitten ero..ei ole suuri yllätys kun miettii miten
suhteemme henkinen puoli jaksaa..ei mitään kipinää..enää.

Olen siis ollut hänen kanssaan jo pitkään ja ajattelin että olisimme loppuelämän yhdessä,
mutta tällästä tää elämä on.Kaikki ei mene niinkuin suunnittelee..
En tiedä miten selviän tästä,en ole koskaan asunut yksin ja ajatus siitä pelottaa ja ahdistaa ihan sairaasti!!! Mua ei ole luotu olemaan yksin..Olen perheihminen..Onneksi mulla
on perhettä,ja he ovat tukena kaikessa:)

Kaverit ovat kadonneet vuosien saatossa,kun olen ollut niin keskittynyt tähän
suhteeseen..Paska juttu

Nyt menee elämä ihan uusiksi..
Kokemuksia???

[Esmiralda]

Hei!

Huomaan että moni on lukenut tekstisi, mutta ehkä kukaan ei ole osannut vastata.

Asia on vaikea. Varmaan kaikki ovat joskus asuneet yksinkin. Minä nuorena hyvinkin paljon. Sitä kutsutaan myös itsenäiseksi elämäksi. On hyvin hyvä oppia sekin puoli elämästä. Löytää itse, kaikki se mitä osaa ja miten toimia itsen kanssa. Voit yllättyä iloisesti. Jokainen asia missä onnistut ihan yksin sinä, on aina voittoa.

Joten ota tämä elämän haasteena vastaan, äläkä sorru pintapuolisiin suhteisiin.

Katsoisit myös sen, mitä edellinen kumppanisi on sinulle opettanut ja mitä olet oppinut. Sinä puolestasi olet antanut hänelle varmasti paljon.

Toivon sinulle rohkeutta kohdata itsesi! 

[Rakkauden enkeli]

Hei!

Olen rapu-nainen,olen seurustellut
kaksos-miehen kanssa n.5 vuotta..
Nyt tuli sitten ero..ei ole suuri yllätys kun miettii miten
suhteemme henkinen puoli jaksaa..ei mitään kipinää..enää.

Olen siis ollut hänen kanssaan jo pitkään ja ajattelin että olisimme loppuelämän yhdessä,
mutta tällästä tää elämä on.Kaikki ei mene niinkuin suunnittelee..
En tiedä miten selviän tästä,en ole koskaan asunut yksin ja ajatus siitä pelottaa ja ahdistaa ihan sairaasti!!! Mua ei ole luotu olemaan yksin..Olen perheihminen..Onneksi mulla
on perhettä,ja he ovat tukena kaikessa:)

Kaverit ovat kadonneet vuosien saatossa,kun olen ollut niin keskittynyt tähän
suhteeseen..Paska juttu

Nyt menee elämä ihan uusiksi..
Kokemuksia???

Oppiläksyä elämä kaikkinensa... Samaa mieltä mitä Esmiralda sanoi. N

Nyt sinulla on mahdollisuus, opetella olemaan itseksesi, on hyvä osata elää yksinkin. Edes hetken... Noista kavereista sen verran, että ainahan voit yrittää ottaa heihin jälleen yhteyttä, elvyttää suhteita. Niin ja ainahan voi tulla uusiakin tilalle...
Oikein paljon voimia, rakkautta ja valoa elämääsi.  Asioilla on tapana järjestyä... 

[meimi]

Niin, onhan tämä vaikea aihe.  Minäkään en tiedä, mitä sulle lohdutukseksi kirjoittaisin. 

Minäkin olen ollut samantapaisissa tunnetiloissa aikoinani, paitsi että itsetuhoisia ajatuksia mulla ei ollut, ja lisäksi kaksi alaikäistä lasta huollettavana.  Mulla oli suurin huolenaihe ihan taloudellinen pärjääminen ja omakotitalossa selviäminen.  Kuitenkin kaikki on mennyt ihan hyvin.  Ex on välillä ollut auttamassakin auton ja talon korjaamisessa ja huoltamisessa.  Yhä enemmän kuitenkin olen ollut yksikseni, uutta kaveria ei ole löytynyt.  Pinnallisia pikku suhteita on ollut, mutta olen lopettanut niidenkin hakemisen, kun ei niistä ole sen kummempaa tullut.

Alun suremisen jälkeen- koska sekin pitää tehdä-  neuvoisin että yrität ottaa tämän ajan oppimisen aikana.  Opit itseäsi ja toimintatapojasi.  Huomaat, miten hyvä tyyppi olet, ja miten hyvin pärjäät ilman miestäkin.  Tapaa perhettäsi ja sukuasi, ehkä myös niitä kadotettuja ystäviä.  Tule sitten kotiisi, koe se rauha ja hiljaisuus mikä siellä on.  Nauti siitä.  Kuuntele sitä.  Polta kynttilöitä.  Itke jos itkettää, mutta muista joka päivä sanoa itsellesi, miten hyvä tyyppi olet.

Voimia ja jaksamista!  Selviät kyllä. 

[Selene Drake]

Suuri Kiitos teille vastanneille!

Kyllä uskon että nyt alkaa muutoksen-aika.
Suru voi joskus olla lamauttavaa,mutta en anna sille periksi,vaan aijon
nähdä ihmisiä! Vielä toi exä tossa pyörii,mutta ei toivottavasti viikkoa kauempaa.

Aijon hankkia koiran,josta olen haaveillut jo niiiiiiin pitkään.
Sitten vaan lenkkeilee koiran kaa,ja kämpän järjestys uusiks..Oman tyyliseksi

Laitoin myös asunto-hakemuksia,
etsin uutta asuntoa joka ei sitten muistuta menneistä.

[Artemis]

Suuri Kiitos teille vastanneille!

Kyllä uskon että nyt alkaa muutoksen-aika.
Suru voi joskus olla lamauttavaa,mutta en anna sille periksi,vaan aijon
nähdä ihmisiä! Vielä toi exä tossa pyörii,mutta ei toivottavasti viikkoa kauempaa.

Aijon hankkia koiran,josta olen haaveillut jo niiiiiiin pitkään.
Sitten vaan lenkkeilee koiran kaa,ja kämpän järjestys uusiks..Oman tyyliseksi

Laitoin myös asunto-hakemuksia,
etsin uutta asuntoa joka ei sitten muistuta menneistä.

Ero on usein vaikea juttu, mutta ajattele tosiaan niin että nyt sinulla on vapaus ja mahdollisuus alkaa harrastamaan ja tekemään kaikkia juttuja mitä ikinä halusitkaan. Olet vapaa nauttimaan omasta ajastasi ja kokeilemaan uusia juttuja
Ota tämä mahdollisuutena!

Voit löytää ihan uudenlaisia juttuja elämääsi jotka rikastuttavat sinua monin tavoin

Yksinoloa ei tarvitse pelätä. Nauti olemisesta itsesi kanssa, se on oikeastaan ihan mukavaa. Itse asiassa mahtavaakin!

[Brida]

Heippa, kuulostaa niin tututlta noi tunnetilasi... Erosin lapseni isästä (kaksonen) 7 vuoden seurustelun jälkeen ja koin aivan hirvittävää tuskaa vaikka päätös erosta oli oma eikä siihen liittynyt kolmansia osapuolia. Kaikki haaveet onnellisesta perheestä hajosi ja koin häpeää olla yksinhuoltaja yms. Mutta elämä päätti kääntyä hurjan paljon paremmaksi... Oppisin tuntemaan itseni, minusta tuli paljon parempi äiti ja kasvoin irti lapsuuden tuomasta ajatuksesta prinssistä valkoisella ratsullaan ja siitä, että vain se toinen ihminen voi tehdä minusta onnellisen. Siis tietysti toisen aikuisen kanssa on kivempi jakaa asioita mutta onnellisuus pitää oppia hakemaan itse eikä saa olettaa että se toinen ihminen tuo sen olotilan.
Jäin miettimään, että jaoinko oikeasti mitään hänen (ex) kanssa, vai oliko elämä enemmän vain symbioottista ja ripustautumista?

Vieläkään en ole elämääni sitä oikeaa löytänyt (ehkä olenkin jo oppinut liian itsenäiseksi) mutta toivo elää ja ainakin nykyään tiedän mitä haluan koska tunnen itseni. Monta miestä on kohdalle osunut joiden matkaan varmasti vanha minä olisi lähtenyt ja huomannut olevansa taas samassa tilanteessa ja ne karikot olen oppinut nyt välttämään.

Koiran hankinta kuulostaa hyvältä ajatukselta ja koska olet sitä toivonut jo pitkään niin luultavasti tiedät että se on yhtä sitova kuin lapsi, jopa ehkä sitovampi. Lemmikki antaa hellyyttä ja siitä saa voimavaroja. Tiedän että pärjäät ja tulet vielä voimaan hyvin!